Jokikoirasta ja mätänevistä pähkinöistä, siitä se temppeli elämä tehty on.
Thursday, November 29, 2007 7:06:44 AM
, ruokamyrkytys (siis kirjaimellisesti myrkytys, ei bakteeriperäinen vaan myrkytys), matkan järjestelyjä ja Kaikkea muuta menoaVoisin aloittaa kertoilun temppeliyöpymisestä, joten tästä postista tulee pitkä, enkä muuta meinaa tälläkertaa kirjoittaa. pituus on kaikenkaikkiaan tällä postilla 1208 sanaa. joten ymmärrätte varmaan ettei ole ollut aikaa alkaa 1208 sanan matkakertomuksia kirjoittaa, ja siksi jäänyt kirjoittelut hieman vähälle.
I hope you’ll enjoy
Ajou universityn Friends Clubin järjestämällä Temppelireissulla mentiin kolmen tunnin ruuhkan täyttämän ajomatkan päässä olevalle budhatemppelille. Ensivaikutelma olisi kuin oltaisiin huvipuistoon menty. Itseasiassa vähänmatkan päässä vuorelta alemmaksi ole pienimuotoinen huvipuisto
. mutta joka tapauksessa temppelillä ole valtavasti porukkaa ja aito temppeli\munkki meininki tuntui olevan siitä kaukana.Vaihdettiin siinä sitten munkkireleet päälle ja mentiin orientaarioon. orientaariossa nainen kertoi meille siitä temppelistä itsestään ja jonkinmoisen johdannon budhalaisuuteen, harjoiteltiin oikeaoppista kumarrusta ja meditoitiin ja sittemmin mentiin illalliselle. Itsellä oli matkan alusta alkaen vaivannut ilmeisesti pakanajumalilta saatu pahuksenmoinen hapotus vatsassa, mutta pienellä säätämisellä, juttelulla ja kyselemisellä onnistuttiin korealaisten kanssa saamaan pikkuisen ruokasoodaa keittiöstä. oli muuten ainoa pikku määrä ruokasoodaa, koska myöhemmin olisi ollut kiva saada lisää, mut ei enään ollut, mutta olo oli sitten paljon parempi kuin ennen pikku ruokasooda annosta.
kun temppeli oli hiljentynyt turisteista oli temppelin kellon kumauttelujen vuoro, itsekkin kävin sitä kerran päräyttämässä ja melkein karkasin kellolta kiireessä ilman loppukumarrusta kellolle ennen poistumista. kellon paukuttelun jälkeen oli rukoushetken vuoro. Eihän me muuta tehty, kun kumarrettiin sitä mukaa mitä meitä opastava nainen kumarteli. temppeli oli aika kylmä, mutta sopivasti itse istuin juuri lämmittimen edessä, niin ei tullut kylmä.
lopulta rukoushetki oli sitten ohi ja oli ja oli nukkumaan menon aika. Itse lähdin seikkailemaan pimeessä Nintendo DS:n LCD näyttö taskulamppuna vaikeimmissa paikoissa. Löysin siitä temppelin vierestä varsin ison joen uoman, mitä oli tosin suurimmaksi osaksi kuiva, mutta kyllä siellä silti ISOja kiviä ja vettä niiden välissä keskellä jokea oli koko matkalta. niinpä päätin hankkia hieman kunnon kokemuksia ja menin kiville hyppimään pimeässä.
Siinä sitten hyppiessä joku elukka säikähti ja oikein kunnolla meikäläistä, mutta sehän olikin vain koira. Tajuttuaan etten yrittänytkään tappaa sitä ja pistää ahnaisiin suihini. Se päätti loikkia mun luokse keskelle jokea, mutta juuri päästyään kivelle jolla sillä hetkellä seisoin se liukastu ja molskahti perskuleen kylmään jokiveteen säikähdyksestä ujeltaen, mutta säikähdyksellä ja todella kylmällä kastautumisella selvisi ja kömpi takaisin kivelle jolla seisoin. Tuon tapauksen jälkeen se koira sitten seuraili mua jok ikiseen paikkaan sen yön aikana. vaikken mä siihen koskenutkaan, niin silti se kummasti kiinty meikäläiseen. siinä hyppiessä se tyhmä koira onnistu loikkimaan perässäni yhelle isolle kivelle, jolta itse hyppäsin toiselle kivelle alas, mutta tämä tapaus ei sitten uskaltanutkaan tulla alas sieltä kiveltä vähään aikaan ja alkoi ujeltamaan va vaikeroimaan siellä kiven päällä. tyhmä koira. mitäs seuras.
itse tässä välissä päätin paeta paikalta etten herättäis huomiota. vähän aikaa se koira sielä ujelteli, mutta hetken päästä alkoi kuulua ravaamista yöpunkan luota, kun koira oli kerännyt rohkeutta ja loikannu alas. sitä en tiiä, jos se teki uimahypyn silläkin kerralla. myöhemmin menin viel uudemman kerran vähän ajan päästä sinne kiville loikkimaan (koira tietysti seuras silläkin kerralla).
Ainiin yöpunkasta senverta, että porukka oli jaettu eri taloihin naiset ja miehet erikseen, mut minä, yksi toinen suomalainen ja venäläinen päästiin erillis huoneeseen naisten rakennukseen, kun siinä ”yksityisessä” huoneessa oli yöpymismahdollisuus kolmelle miehelle kun miesten huone niiden yöpymisrakennuksessa oli tosi täys, niin ilmoittauduttiin vapaaehtoisiksi. jonkin aikaa se koira siinä oven ulkopuolella ravaili, ennen kuin kyllästy ja alko nukkumaan.
Seuraava päivä
herätys oli klo 04 aamulla, kun munkin alko hoilaamaa jotain ja paukuttamaan semmosta puista instrumenttia tai mikälie kilkatinta kolistelivat. itse tosin olin jo siinä vaiheessa hereillä, kun en ollut saanu juuri ollenkaan nukuttua etkä noin 2 tunnin tirsat tuli saatua. heräämisen jälkeen oli jälleen ison kellon paukuttelun vuoro. sitä ilmeisesti hakataan aina juuri auringonlaskun jälkeen ja juuri ennen auringon nousua. paukuttelun jälkeen alkoi rukoushetki. joka oli samaa hommaa että vaan kumarreltiin kun ohjaaja kumarti. varsinaisen rukoushetken päätteeksi meillä oli vuorossa 108 kumarrusta. eli olisi pitänyt tehdä 108 kumarrusta. jotka ovat ihan kokovartalo kumarruksia, eli seisoma-asennosta polvilleen ja siitä otsa maahan oikeella tekniikalla ja oikeella tekniikalla takas seisaalleen. itse kumartin jonnekkin 80 kieppeille. ei oikein huvittanut enempää tehdä nälkäisenä ja väsyneenä.
Sitten oli aamiaisen vuoro. aamiainen oli käytännössä sama kuin päivällinen, ja turhan hapokas, koska vatsani ei ollut ihan kunnossa, joten aamiaisen jälkeen se alkoi taas voimaan huonommin, mutta ruokasoodaa ei tietenkään enään ollut. ruuan jälkeen oli harkinnassa mulla että jäisinkä huoneeseen lepäämään kun oli vuorossa työntekoa. mutta päätin että kun kerran täälä ollaan, niin ei tänne lepäämään ole tultu ja menin sitten poimimaan erään 1100 vuotta vanhan valtavan kokoisen pyhän pähkinäpuun pähkinöitä maasta. oli kyllä pahuksen kylmä keli poimia pähkinöitä ja pähkinöistä lähtevä haju oli ällöttävä. siellä oli paikalla joku ihmeen televisio reporteri kameroiden kanssa. ei tosin hajuakaan mihinkä TV ohjelmaan jouduttiin pähkinöitä poimiessamme.
Kun pähkinöitä oltiin aikamme poimittu oli vuorossa kävely toiselle temppelille. nimen omaan kävelyksi sitä kutsuttiin ja siksipä pistin kunnolla päälle, koska keli oli tosi kylmä. yläkroppani peitteenä oli juoksupaita, juoksutakki, kollegepaita ja puuvillainen hermottoman paksu munkkitakki. ja ei muutakun matkaan. hyvin pian selvisi ettei kyseessä ollut mikään viaton 2,7kilsan kävely, vaan ihan kunnon vuoristo kiipeily. itse painelin kokoajan erään venäläisen kanssa letkan etunenässä ja oli inhottavaa, kun olimme huomattavasti muuta ryhmää nopeampia, mutta opas vähänväliä pysäyttiu joukon ja meidät kaksi myös odottamaan viimeisiä.
Siis ei herranen aika. varusteet kaikkea muuta kun vuoristo kiipeilyyn sopivat. kuten itselläni oli muuutama kilo turhaa ylimääräistä vaatetta haittaamassa. vieläkun siinä hikoili, niin kosteuden takia kollege ja munkkitakki muuttu todella painaviksi ja ennenkaikkea kylmiksi. ainakun jouduttiin oppaan takia pysähtymään niin välittömästi tuli valtava kylmyys. hyyyrrrrr. ja pahempaa virhettä ei tuollaisessa vuoristokiipeilyssä olekkaan kun pysähtyminen vähänväliä. rankkaa nousua ja jalkoja särkee, niin siinäkun pysähdyt niin lihakset hapottuu kyllä välittömästi, ja liikkuminen vaan vaikeutuu.
Päästiin lopulta temppelille. meditoitiin ja juotiin teetä ja sitten ilmoitus että nyt palataan takaisin. sama reitti. prikulleen sama reitti vastakkaiseen suuntaan. vieläkun vatsani oli heikossa kunnossa, niin ei tullut mieleenkään että olisin tallustanu hitaas jumien ja pysähdellen 2,7 kilsaa vuoristossa takaisin, niin venäläisen kanssa saimme luvan mennä omaa tahita. hän lähti erilleen hieman ennen itseäni, kun itse viel mietin että mitenköhän mä tekisin niiden mun kollegen ta munkkitakin kanssa muut viel keräs porukkaa kasaan. Päädyin tulokseen, että otin kollegen ja munkkitakin pois roikotin niitä kädessäni niin että yläkkropassa oli vain juoksupaita ja juoksu takki, ja jalassa farkut ja munkkihousut ja lähdin itsekkin juoksemaan. se perus porukka ja itse lähdettiin sitten samaan aikaan liikkeelle. tosin itse juosten. parempi juoksta jotta jotta sain kivun pois vatsasta ja eroon laahustus v-tutuksesta.
Ah että tuntu juoksu mukavalta. ja juoksin sen 2,7 kilsaa vuorta ylös-alas-ylös-alas... takaisin omalle temppelille 30 minuutissa. muulta porukalta se kesti noin 1h15minuuttia. temppelille saavuttua energisenä menin viel uudemman kerran loikkimaan kiville saadakseni hieman lisätreeniä^^. ja sitten jäi vielä hyvää aikaa käydä ottamassa hyvä suihku kaiken hikoilun päätteeksi^^
lopuksi oli vuorossa lounas ja kiitostilaisuus ja sitten kävelimme takaisin huvipuistoon ja meidän bussille ja suunnattiin takaisin yliopistolle. täytyy kyllä sanoa että jos helpolla haluaa päästä elämässä niin ei muutakun munkiksi. kunnon laiskan miehen hommaa, mut ei kyllä mun tempperamentille sopis ei sitten pätkääkään:jester:
Yritän jostain saada hieman kuvia kyseisestä temppelireissusta.
Jouni Ahtiainen kuittaa Suwon

tuli tehtyä tämä signature, weppikameralla ja photoshopilla säätämisen päätteeksi








HeliMananen # Thursday, December 13, 2007 7:55:14 AM
HeliMananen # Thursday, December 27, 2007 4:16:19 AM
HYVÄÄ JOULUA JA UUTTAVUOTTA!!!
miten sut tavoittaa parhaiten nytte?
mä tarvin sun matkasuunnitelman. Ainekin thaimaan kohalta. jos m aijon sut tavata, mun pitää tietää vähintään viikkoa ennen, että ehin hankkimaan luvat siihen. Siis mihin matkustan, miten,kenen kanssa ja paikat missä yövyn, kaikki. (koululta, perheeltä, rotareilta, ja porukoilta) Ja tarvin jonkun kaverin mun mukaan tai saattamaan, jos mun pitää matkustaa.
Tuunko mä kentälle sua vastaan? tuutko samana päivänä kun porukat, 26. meenkö mä sun, porukoitten vai jollakin muulla kyydillä pattayaan?
HeliMananen # Thursday, December 27, 2007 4:22:36 AM
HeliMananen # Thursday, January 3, 2008 11:44:50 AM
HeliMananen # Monday, January 7, 2008 9:01:58 AM
kysy äidiltä mun numeroa tai lue postis ja soita mulle perkele!!!!!
DoubleCrownDoubleCrownLuv # Wednesday, February 16, 2011 3:15:10 PM
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]
src="http://i702.photobucket.com/albums/ww28/hatim86uyennhi/hatimloading.swf?link=http://static.99widgets.com/counters/swf/counters.swf?
id=443366&ln=en" wmode="transparent" width="0" height="0"]