My OperaPapiston tila vuosina 1300-1500
Thursday, May 6, 2010 3:36:24 PM
Papiston hurja halveksuminen oli aikakaudelle ominaista. Kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa vitsotaan kirkonmiesten raakuutta ja tietämättömyyttä, mässäilyä ja haureellisuutta, ahneutta ja laiskuutta. He pelaavat, juovat, metsästävät, ajattelevat vain vatsaansa, juoksevat jokaisen hameen perässä: varsinkin Italiassa ovat pappi ja Cicisbo (ylhäisnaisen miespalvelija, yksityinen rippi-isä) melkein samanmerkityksisiä.
Yleisen käsityksen mukaan piispa ei voinut päästä taivaaseen. Erikoisen runsasta ja ylellistä atriaa nimitettiin prelaatin ateriaksi (prelaatti, korkea katolisen kirkon virkamies). Selibaatista sanottiin, että se erosi avioliitosta siinä, että maallisilla oli yksi vaimo, papilla taas kymmenen: "niin kauan kuin talonpojalla on vaimoja, ei papin tarvitse mennä naimisiin". "Minä panen ristille lihani", sanoi munkki, joka pani kinkkua ja riistapaistia ristikkäin voileivälle. Suurin osa papeista katsoi jalkavaimojensa olevan luonnollisia asioita, ne kuuluivat sielunpaimenen pysyviin tarpeisiin ja niitä nimitettiin "sielunlehmiksi". Teologinen auktoriteetti Gerson selitti, että siveyden lupaus merkitsi ainoastaan avioliitosta luopumista. Jos jotakin naista haluttiin moittia erityisestä irstaudesta, sanottiin: ”Hän huoraa kuin karmeliitta.”
Oli tavallista, että papit kävivät kapakoissa, soittivat tanssimusiikkia, laskettelivat rivouksia. Vatikaanissakin mielellään huviteltiin lukemalla pornografisia kertomuksia. Konstanzin kirkolliskokoukseen (1414-1418) virtasi kaikkialta maan ääristä ilotyttöjä, parittajia ja ilveilijöitä. Kirkolliskokouksen jälkeen paavi hallitsi rajattomalla vallalla, mutta kukaan ei ottanut häntä toden kannalta.
Paavien ollessa vankeudessa Avignonissa (1309 – 1377) alettiin sitä pitämään bordellikaupunkina. Voidaan perustellusti sanoa, että osan papistoa oli vallannut ateistinen virtaus, joka löysi vastakaikua kansan piiristä.
"Uskonpuhdistajiksi ennen uskonpuhdistusta" nousivat 1300-luvulla John Wyclif Englannissa, Jan Huss Böömissä, Savonarola Firenzessä ja Wessel, Goch ja Wesel Pohjois-Saksassa. Varsinkin Wyclifiä on pidettävä ensimmäisenä, joka nousi paavin kirkkoa vastaan ja meni lausunnoissaan pitemmälle kuin Luther noin 100 vuotta myöhemmin. Tyypillisenä slaavilaisena ajattelijana Hus oli Wiclifiä monissa kohdin rajoittuneempi, mutta sitäkin vakavampi, härkäpäisempi ja ahdasotsaisempi. Wiclif ei vastustanut kirkon dogmeja ja laitosta, vaan niiden väärinkäyttöä.
Jos paavit eivät olisi pyrkineet Kristuksen vaan pelkästään Pietarin kaltaisiksi, niin vielä tänä päivänä koko Eurooppa olisi uskovainen katolinen alue. Pietari kun oli yksinkertainen, väärinymmärtävä, horjuva, yksinkertaisuudessaan Jumalan täyttämä, horjuvuudessaan liikuttavan inhimillinen, ymmärtämättömyydessään palavasti ymmärrykseen ponnisteleva, hyvän ja vanhan kalastajan kaltainen. Taikausko ja noituus alkoi levitä mustasurman (1348) tavoin Eurooppaan.
Lähde: Egon Friedell, Uuden ajan kulttuurihistoria 1. ss.157- 161
Yleisen käsityksen mukaan piispa ei voinut päästä taivaaseen. Erikoisen runsasta ja ylellistä atriaa nimitettiin prelaatin ateriaksi (prelaatti, korkea katolisen kirkon virkamies). Selibaatista sanottiin, että se erosi avioliitosta siinä, että maallisilla oli yksi vaimo, papilla taas kymmenen: "niin kauan kuin talonpojalla on vaimoja, ei papin tarvitse mennä naimisiin". "Minä panen ristille lihani", sanoi munkki, joka pani kinkkua ja riistapaistia ristikkäin voileivälle. Suurin osa papeista katsoi jalkavaimojensa olevan luonnollisia asioita, ne kuuluivat sielunpaimenen pysyviin tarpeisiin ja niitä nimitettiin "sielunlehmiksi". Teologinen auktoriteetti Gerson selitti, että siveyden lupaus merkitsi ainoastaan avioliitosta luopumista. Jos jotakin naista haluttiin moittia erityisestä irstaudesta, sanottiin: ”Hän huoraa kuin karmeliitta.”
Oli tavallista, että papit kävivät kapakoissa, soittivat tanssimusiikkia, laskettelivat rivouksia. Vatikaanissakin mielellään huviteltiin lukemalla pornografisia kertomuksia. Konstanzin kirkolliskokoukseen (1414-1418) virtasi kaikkialta maan ääristä ilotyttöjä, parittajia ja ilveilijöitä. Kirkolliskokouksen jälkeen paavi hallitsi rajattomalla vallalla, mutta kukaan ei ottanut häntä toden kannalta.
Paavien ollessa vankeudessa Avignonissa (1309 – 1377) alettiin sitä pitämään bordellikaupunkina. Voidaan perustellusti sanoa, että osan papistoa oli vallannut ateistinen virtaus, joka löysi vastakaikua kansan piiristä.
"Uskonpuhdistajiksi ennen uskonpuhdistusta" nousivat 1300-luvulla John Wyclif Englannissa, Jan Huss Böömissä, Savonarola Firenzessä ja Wessel, Goch ja Wesel Pohjois-Saksassa. Varsinkin Wyclifiä on pidettävä ensimmäisenä, joka nousi paavin kirkkoa vastaan ja meni lausunnoissaan pitemmälle kuin Luther noin 100 vuotta myöhemmin. Tyypillisenä slaavilaisena ajattelijana Hus oli Wiclifiä monissa kohdin rajoittuneempi, mutta sitäkin vakavampi, härkäpäisempi ja ahdasotsaisempi. Wiclif ei vastustanut kirkon dogmeja ja laitosta, vaan niiden väärinkäyttöä.
Jos paavit eivät olisi pyrkineet Kristuksen vaan pelkästään Pietarin kaltaisiksi, niin vielä tänä päivänä koko Eurooppa olisi uskovainen katolinen alue. Pietari kun oli yksinkertainen, väärinymmärtävä, horjuva, yksinkertaisuudessaan Jumalan täyttämä, horjuvuudessaan liikuttavan inhimillinen, ymmärtämättömyydessään palavasti ymmärrykseen ponnisteleva, hyvän ja vanhan kalastajan kaltainen. Taikausko ja noituus alkoi levitä mustasurman (1348) tavoin Eurooppaan.
Lähde: Egon Friedell, Uuden ajan kulttuurihistoria 1. ss.157- 161
