Archive: April 2012
Natsismin ja kommunismin erilaisuus
Saturday, April 28, 2012 2:51:54 PM
Natsismi on rotuerottelua ja rotuhygieniaa eli erilaisuuden hävittämistä. Kapitalismin on pohjimmiltaan juuri natsismia, koska monopolisoitumien on juuri yksipuolistamista eli erilaisuuden hävittämistä. Jos tähän vertaa kommunismia joka perustuu internationalismiin eli kansojen vapaaseen itsemääräämiseen ja jopa siten, ettei talous ole tässä pakottavana tekijänä mukana, huomaa hyvin näiden ideologioiden vastakkaisuuden
Kommunistinen internationalismi on taasen sitä mitä siitä kerromme, tämän voi todentaa kirjoituksista joissa kommunismia ja sen Internationalismia määritellään. Olkaa siis hyvät ja tutustukaa siihen mitä kommunismista kirjoitetaan ennen kuin luotte mielipiteenne.
Kansojen vapautuessa ensin vapaudutaan yhteiskuntaluokista joihin kapitalismi on meidät pakottanut. Seuraavaksi luodaan oman kansan oman kulttuurin pohjalle oma uusi elämä, jonka kanssa käydään vapaata yhteistoimintaa muiden vapautuneiden kansojen kanssa.
Tieteen kehittyminen toimii vastaavalla tavalla, luoden laadullisia uusia harppauksia asettaen näin uusia paradigmoja jotka luovat uutta hegemoniaa. Kommunismissa, jossa ei ole konservatismia, ei tämä kuitenkaan tarkoita kehityksen jarruttamista, kuten konservatismi kapitalismissa tekee. Kommunismi joka uskoo materian ikuiseen liikkeeseen kuten tiede, noudatetaan tätä dialektista suhdetta ja kehitytään sen mukana. Kommunismi on vapautumisen filosofiaa, opiskelkaa sitä!
Jos odotamme vain historian todistamista, emme voi kehittyä lainkaan! Länsimaisen, mutta myös kaiken muun tieteen yleinen käsitys muodostu hypoteeseista johdettuun kehitykseen. Hypoteesien perustana sitten voi olla mitä vain, kuten utopia. Hypoteesin tulee kuitenkin olla järjissään, jotta se voi alkaa haastamaan vallitsevia teorioita ja mahdollisesti vaikka paradigmoja. Jos tätä ei halua tunnustaa ennen kuin paradigma on muuttunut historiaksi, on auttamatta vain perässä kulkija.
Myös revisionismi on tässä valossa puhdasta jarruttamista kuten myös kaikki konservatismi.
Hannu Rainesto
Pääsihteeri
Punakaarti

Eurokriisin takausvastuita ei pidä maksaa
Friday, April 27, 2012 10:43:03 AM
MTV3:n 45 minuuttia-ohjelman mukaan EU:n keskuspankkijärjestelmässä on useiden kymmenien miljardien eurojen riski. Ohjelman mukaan tätä on yritetty vähätellä ja peitellä. Suomen koskevien näiden peiteltyjen riskien suuruus on jokaista suomalaista työllistä kohden arviolta yli 20 000 euroa.
Kun Suomea liitettiin Euroopan unioniin, meille kerrottiin, että emme pärjää yksin. EU:n ulkopuolella Suomen väitettiin muuttuvan "albaniaksi", siis kehitysmaaksi. Väitettiin, että EU-jäsenyys tuo 100 000 työpaikkaa, valtavasti ulkomaisia sijoituksia ja mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä pitämisen.
Luvattiin myös, että Suomen itsenäisyys vain vahvistuu EU:ssa ja saamme jatkossakin päättää itse niin sosiaaliturvasta kuin muistakin keskeisistä asioista. Suomen luvattiin saavan EU:lta rahaa enemmän kuin sinne maksamme. Käytännössä kaikki unionistien lupaukset EU-jäsenyyden hyödyistä ovat osoittautuneet perättömiksi.
Euro-propaganda kyllä on toiminut erinomaisesti, kun avointa julkista keskustelua EU-asioista ei ole ollut. Monet suomalaiset eivät tiedä vieläkän, että Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa liikkumiseen ja kaupankäyntiin samanlaiset olosuhteet kun EU-jäsenyys. Suomi voi siirtyä EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen kun niin haluaa.
Kauppa toki käy ja ihmiset liikkuvat ilman Eta-jäsenyyttäkin.
Suomalaiset ovat maksaneet EU:lle jäsenmaksuina miljardeja euroja enemmän kuin olemme saaneet takaisin maatalous-, ym tukina. Ja mistä olemme maksaneet? Siitä, että EU tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan perustaa romuttamalla yhteisvastuuseen perustuneen pohjoismaisen hyvinvointimallin.
Emme ole saaneet EU-jäsenyydestä mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.
Suomi ei ole eikä ole koskaan ollut "pohjoismainen demokratia" kuten vaikkapa Ruotsi. Suomella on omanlaisensa poliittinen kulttuuri, jota leimaa näennäisdemokratia, rakenteellinen korruptio ja keskustelukulttuurin puuttuminen. Tämän tuloksena Suomi on ainoa pohjoismainen euromaa ja vajoamassa Euroopan tyhjiin imetyksi peräkyläksi.
Suomen kokonaisvastuita ja riskejä eurokriisissä ei ole uskottavasti kerrottu. Kaikkiaan ne ovat kuitenkin kymmeniä miljardeja euroja.
Jos käy niin, että Suomen takausvastuut eurokriisiin lankeavat maksettaviksi, niitä ei pidä maksaa. Vastuu kriisituista kuuluu päättäjille, jotka ovat tehneet sitoumukset kansalaisilta kysymättä ja vastoin kansalaisten selkeän enemmistön tahtoa.
Minimivaatimus on, että jos kriisituet lankeavat maksettaviksi, järjestetään Islannin tapaan kansanäänestys siitä, maksetaanko vaiko ei. Islantilaiset tyrmäsivät kansanäänestyksessään keinotelleiden pankkien tappioiden maksattamisen veronmaksajilla. Eurokriisissä on perimmiltään kyse samasta asiasta.
Blogiteksti: Antti Pesonen, pj. IPU
26.4.2012, Verkkomedia.org
Punakaarti kommentoi; Päättäjät jotka meidät möivät joutuvat vastuuseen ja maksavat omalla omaisuudellaan ja työllään tuottamukselliset vahingot ensin Suomelle ja sitten katsotaan jääkö muille mitään.
Kirjatkaa päättäjienne tiedot muistiin!
Thursday, April 26, 2012 5:17:11 PM
Seinäkuvat
Mummo Pappa Walk - 16.5.2012
Me olemme kyllästyneet vanhusten ja eläkeläisten kasvavaan
pahoinvointiin Suomessa. Mielessämme pyörii kysymyksiä, joille ei löydy
vastauksia.
Miksi vanhus kuolee yksin kotonaan? Miksi vanhainkotiin joutumista pitää
pelätä?
Miksi vanhuspalvelulakiin ei saada kirjattua henkilöstömitoitusta?
Uskomme ettemme ole ainoita jotka haluavat näihin asioihin muutoksen.
Kutsumme mukaamme kaikkia eläkeläisjärjestöjä, yhteisöjä,
ammattiliittoja ja yksittäisiä tyytymättömiä ihmisiä yhteiseen MUMMO
PAPPA WALK -mielenilmaukseen.
Keskiviikkona 16.5.2012 klo 15:30 kokoonnumme Kampin Palvelukeskuksella
jossa järjestäydymme protestikulkueeksi rollaattoreinemme ja
kävelykeppeinemme. Kulkueeseen saa tuoda myös omia banderolleja sekä
kylttejä.
Kello 16:00 lähdemme yhdessä omalla tahdillamme kävelemään kohti
eduskuntataloa Mannerheimintietä pitkin. Emme pidä kiirettä. Enää meitä
ei siivota pois yhteiskunnan näkyvistä!
Eduskunnan edessä kaiuttimilla vahvistettu avoin mikki tarjoaa
jokaiselle mahdollisuuden käyttää puheenvuoroja. Yhdessä saamme äänemme
kuuluviin.
Tervetuloa - Omat rullaattorit mukaan! Kutsua saa levittää.
P.S. Nuorison osallistuminen on myös sallittua, jopa suotavaa.
Järj. Helsingin Torikokous - Occupy Helsinki.
http://torillatavataan.wordpress.com/
Käyttäjältä: Jorma Joppe Talikka
Punakaarti kommentoi; On tärkeää että tiedätte niiden rikollisten tiedot, jotka rikkovat ihmistä vastaan!

Helsingin sanomat - myrkyllinen paskalehti!
Thursday, April 26, 2012 6:35:39 AM
Traumaattiset ajat - Kai Kontturi
Suomettumisen, hyvien itänaapurisuhteiden vuoksi, suomalaisten kokemukset Paasikivi-Kekkosen ajalta olivat hyvin traumaattiset. Mutta eivät yhtä kauheat kuin Baltian maiden, joista Sofi Oksanen kertoo, kirjoitti Ralph Jaari (HS 19.4.).
Mistä tai kuka on saanut Jaarin kuvittelemaan, että Paasikivi-Kekkosen aika oli kauheaa, suorastaan traumaattista aikaa. Jokainen tuon ajan, työelämänsä elänyt tai muuten vähänkin rehellinen asiaa tunteva tietää, että Jaaria on johdettu harhaan. Tuona aikana suorastaan älyttömän edullisen Neuvostoliiton kaupan ansiosta Suomi vaurastui ja rakensi hyvinvointivaltion, sen, jota nyt väellä ja voimalla ajetaan alas.
Mitä tulee Baltian maiden kauheuksiin, niin ne tehtiin 1941–44 yhdessä Natsi-Saksan kanssa. 1949 syntynyttä Ralph Jaaria ei täysverisenä juutalaisena olisi edes olemassa, jos hänen isovanhempansa Samuel ja Lena Jankeloff olisivat 1860-luvulla muuttaneet Venäjältä Viroon tai hänen vanhempansa Ruben ja Irene Jankeloff, myöhemmin Jaari, olisivat asettuneet Viroon. Baltiassa tapettiin kommunistien lisäksi satojatuhansia romaaneja ja juutalaisia. Viro on ainoa maailman maa, jossa tapettiin kaikki, jokainen juutalainen niin miehet, naiset kuin lapsetkin. Siitä Viro sai Natsi-Saksan erityisen kunniamaininnan "Judenfrei"!
Neuvostoliitto lopetti natsien juutalaisten tappamiset, mutta ei onnistunut pudistamaan Baltian maita natseista. Puhdistus oli tehoton. Siksi mm. Virossa juhlitaan nykyään julkisesti natsien, SS- ja Wehrmacht-miesten merkkipäiviä.
Sofi Oksanen fiktioillaan säälii nimenomaan Viron natseja, joista osa pakeni maasta, osa piiloutui metsäveljinä maanalaisuuteen. Näille hän kierolla tavalla hakee kunnianpalautusta. Sofi Osasen saama ylistys johtuu osin tietämättömyydestä ja osin tietoisesta ja todella kauhistuttavasta fasismin hyväksymisestä.
Paasikivi-Kekkosen ja sitä edeltäneestä ajasta Ralph Jaarin tiedoissa on ammottava musta aukko. Kun omaksutut tiedot ovat kotoisin vääristä lähteistä, niin mielikuvat lähihistoriasta ovat traumaattisia. Iästä johtuen Sofi Oksasella ei ole omakohtaisia kokemuksia mistään, joten hänen sukunsa kaapeissa taitaa olla luurankoja?
Kai Kontturi
Punakaarti kommentoi; Baltiassa karkoitetiin natsien kanssa vehekeilleitä ja ilmeiannettija, joiden syyllisyydestä ei ehkä aina ollut täyttä selvyyttää. Joka tapauksessa, balttien toiminta natsien kanssa oiekutti NL:n niihin toimiin joita se karkoituksilla suoritti. Tulee muistaa että pääosa karkoitetuista palasi hengissä takaisin, heitä ei siis reissussa teloitettu! Kurjat olot sodan jälkeisessä maailmassa tappoi Ihmisä kaikkialla, myös Suomessa ja Siperiassa. NL:stä oli sodassa kadonnut 25 miljoona Ihmistä ja kaikki piti rakentaa uudestaan ja vieläpä kylmänsodan keskellä. Suomalisten suoritukset tähän verrattuna olivat vielä pieni ponnistus!

Siuroon lähtijöitä?
Tuesday, April 24, 2012 2:50:50 PM
Tapani Joensuu kirjoittaa;
On tunnettu tosiasia että kerran ammuttua luotia ei saa takaisin piippuun eikä murhattujen puolesta voida tehdä sovintoa elävien kesken. Totuutta voidaan kiertää ainoastaan propagandalla ja kirkollisella instituutiolla, kuten on jo tehtykin 95 vuotta. Kirkollamme on tuo ihmeellinen (ja valtion tukema) monopoli tulkita kuolleiden tuntoja ja tehdä uutta historiaa vallanpitäjien intressien mukaisesti.
Ei unohdeta (vielä) tuota kansalaissotaa vaikka historiassamme on jo nyt käynnissä täysin laiton sota Afgaaneja vastaan. Kaikille näille 5 sodalle (kansalaissota, heimosodat, talvisota, ns. jatkosota sekä NATO: n kanssa integroidut reaaliaikaiset sodat) on yhteistä pääomien tuki ja se että ne ovat KAIKKI hyökkäyssotia.
Palataan Siuroon ja vuoteen 1918. Ainoa asia joka 1918 Siurolla murhattujen ihmisten puolesta voidaan tehdä on tunnustaa tosiasiat ja kunnioittaa heidän muistoaan ja pyrkimyksiään. Siksi Nokialla asuva Lauri Lepola yhdessä Mikko Honkalan kanssa tekevät täysin perusteltua työtä järjestäessään muistojuhlan uhrien omaisille Knuutilan kartanossa tulevana lauantaina klo 13.
Nokian Siurossa oli 1918 paljon työläisiä jotka saivat leipänsä parilta sahalta, Elfvingin selluloosatehtaalta sekä maataloudesta. Jääkärien vallattua Siuron siellä tapettiin välittömästi 40 punaisena pidettyä henkilöä. Kyse oli puhtaasta terrorista; etnisestä puhdistuksesta joka kohdistui täysin tietoisesti täysin sivullisiin osapuoliin. Tuo raakuus käy hyvin ilmi Jokinenjärven rannan tapahtumista 26.04.1918 jolloin 16 henkilöä ammuttiin yhden yön aikana rantapenkereelle.
Löydättekö historiasta tietoa näistä tapahtumista?
Alkuperäisesti tuota muistojuhlaa soviteltiin Siuron kirkkoon mutta Nokian kirkkoherra Lauri Salminen ei suostunut tähän. Se mihin seurakunta olisi suostunut olisi ollut muistelo ja jonknlainen kansalaissodan ”light” versio sovinnon hengessä vasta ensivuoden keväällä.
On uskomatonta kuin vielä vajaan 100 vuoden jälkeenkin kirkkomme yrittää peitellä, propagoida ja puolustaa murhaajien tekoja. Ihminen on kuolleessaankin maassamme aina eriarvoinen. Niin silloin kuin nytkin poikamme painaessa Afganistaniin.
Papit, tuomarit, poliisit, virkamiehet ja ulkomaisen kapitaalin edunvalvojat saisi uittaa vielä tänäkin päivänä Nokian virrassa. Joskos kylmä vesi auttaisi muistamaan asioita oikein ja hillitsemään lahtausviettiä.
Tälle viljankätkijälle Hämeenkyröstä kävikin vähän huonommin. http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Nystr%C3%B6m
Punakaarti kommentoi; Yhdymme täysin Tapanin kirjoittamaan ja kannatamme vallan siirtoa työväelle. Maanomistuksen kansallistaminen ja sen jakamien kaikille subjektiivisena oikeutena on ykkösasia vallankumoksen listalla!

Kauppalehden härski uutisvalhe: 'Putin maailman rikkain' - propagandaa suoraan vihamiehiltä
Tuesday, April 24, 2012 1:56:54 AM
Kauppalehden härski uutisvalhe: 'Putin maailman rikkain' - propagandaa suoraan vihamiehiltä
Pakko tähän on tarttua, niin järkyttävää on Venäjän ja Putinin vastainen propaganda, joka jyllää Suomen valtamediassa. Kauppalehti uutisoi pe 20.4. 'Tutkijat: Putin on maailman rikkain' - levittäen todisteettomia valheita - lähteinä tunnettuja vihamiehiä. Huomaa, miten sinua manipuloidaan.
Pääkirjoitus: Janus Putkonen, Verkkomedia.org
20.4.2012, Verkkomedia.org
Kauppalehden härski uutisvalhe: 'Putin maailman rikkain' - propagandaa suoraan vihamiehiltä
Olen siis valmis, taas kerran, riskeeraamaan vaikka koko Verkkomedian maineen ryhtymällä oikaisemaan ja selvittämään, miten länsimielinen valtamedia Suomessa härskisti levittää propagandaa ja valheita itänaapuristamme, ja varsinkin sen päämiehistä.
Kauppalehden tuoreen uutisen 'Tutkijat: Putin on maailman rikkain' - alkaa olla lehdistöltämme jo kaikkien aikojen pohjanoteerauksia, eikä kriittisen medialukutaidon omaava henkilö voi olla hämmästymättä ankeaa todellisuutta, joka Suomen median surkeasta tilasta on näiden julkaisujen kautta nähtävissä.
(Mikäli kyseessä olisi selkeästi "keltainen lehdistö" ja aiheyhteys "hullu maailma", ehkä jollain tapaa ymmärtäisin "uutisen" jonain mauttomana poliittisena satiirina, mutta nyt puhumme sentään Suomen johtavasta talousalan julkaisusta, aiheena talous, ja artikkelin osasto on "uutiset".)
Saatteeksi mainittakoon, että samankaltaisen valtamedian "demonisoinnin" kohteeksi joutuu jatkuvasti muitakin valtionpäämiehiä, akateemikkoja, toimittajia ja aktivisteja, jotka asettuvat haastamaan Lontoon ja lännen harjoittamaa talouspoliittista ylivaltaa. Pahimmillaan demonisointi onkin johtanut sotiin, yleisen turvattomuuden lisääntymiseen ja rasismiin. Tärkeintä kansalaisten on havaita miten valtamediamme toimii ja miten rajulla tavalla se on valmis taistelemaan mielipiteistäsi.
Tämäkin propaganda kuuluisi oikaista näyttävästi Julkisen Sanan Neuvostossa (JSN) ja Kauppalehti tulisi tuomita rangaistukseen valheellisesta ja johdattelevasta sisällöstään. Kovemmatkin rangaistukset olisivat ansaittuja.
Toivottavasti joku tekee asiasta kantelun. Minun tehtäväni tässä "valtamedian piskuisena vahtikoirana" on antaa siihen uskottavat eväät.
Lue Kauppalehden alkuperäinen uutinen täältä: (Luettavissa myös tämän artikkelin lopussa kuvakaappauksena Kauppalehden sivulta.)
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201204158477
... Sitten hihat heilumaan!
Mitkä ihmeen tutkijat - ja mikä on uutisen lähde?
Uutinen kolahtaa karille jo ensimmäisessä sanassa. Otsikossa viitataan "tutkijoihin" - siis monikossa, vaikka kyseisen "uutisen" taustalta löytyy ainostaan yksi henkilö: Stanislav Belkovsky, jonka erittäin epäselvään taustaan "tutkijana" palaamme uudestaan.
Ingressi on myös heikko: "Koyhä presidentti ei lahjoittaisi spontaanisti maalaispojalle 7 000 euron kelloa." Niin, ei tee kenties köyhä, koska köyhällä tuskin olisikaan useiden tuhansien euron kelloa kädessään, mutta jalomielinen presidentti tai kuningas tekisikin juuri niin!
Uutisen lähteeksi viitataan Lontoossa toimivan Tutkivien Journalistien Yhdistyksen (Bureau of Investigative Journalism) uutinen, jossa väitetään Putinin olevan mahdollisesti ylivoimaisesti maailman rikkain. Muita kuin väitetodisteita tälle tiedolle ei kuitenkaan anneta alkuperäisessäkään uutisessa. Wikipedian mukaan "Lontoon yliopiston yhteydessä" toimivalla yhdistyksellä ei ole suoranaisia kytköksiä yliopistoon tai sen tukijoihin.
Kyseisen uutisen tuottaja on Lontoossa vasta vuodesta 2010 toiminut yhdistys, jonka alkupääoma on rahoitettu yksityisen Potter Foundationin toimesta. Tutkimuksen mukaan tämä toimija kuuluu samaan yhdistysperheeseen, kuin mitä edustaa Yhdysvalloissa toimiva Centre of Investigative Journalism - molemmissa ovat samat rahoittajat: Open Society, Potter Foundation, City Iniversity London. Vastikään perustetun Lontoon yhdistyksen johtokunnassa on vain viisi ihmistä, ja kaksi heistä ovat päärahoittajia Potter Foundationista.
Lyhyen historian aikana yhdistys on ehditty palkita valtamedian toimesta jo useaan otteeseen, joka ei ainakaan lisää uskottavuutta yhdistyksen riippumattomuudesta. Myös yhdistyksestä tehdyn tutkimuksen mukaan Bureau of Investigative Journalism on pääasiassa valtamedian perustama ja ylläpitämä. (s.80) Palkintojen antajina ovat: BBC, Al Jazeera ja Reuters. Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty on palkinnut yhdistyksen, mutta Amnestya itseään on syytetty rajusti länsimielisestä propagandasta, ja se onkin aktiivinen toimija poliittisella kentällä - jossa multimiljardeja jakelevat säätiöt hääräilevät.
Sekä Potter Foundation että Centre of Investigative Journalism yhdistyvätkin suoraan mm. George Soroksen rahoittamaan Open Society -säätiöön. Googlatessa eri yhteistyöprojekteja paljastuu, että näillä säätiöillä on suoria yhteyksiä muitakin (yksi esimerkki) toisiinsa, ja toisaalta juuri George Soroksen säätiöiden kytkökset poliittisiin masinointeihin kautta maailman ovat laajasti tiedossa. Open Society -säätiö on yhdistetty monella tapaa nähtyihin värivallankumouksiin, jollaisen masinointi Venäjällä onkin todistettu monella tapaa mm. viimeaikaisten parlamentti- ja presidentinvaalien yhteydessä.
Siitähän tässä on kysymys. Putinin vastaisesta propagandasta ja vallankumouksen lietsomisesta Venäjälle.
Takaisin härskiin Kauppalehden 'uutiseen'
Mielipide siitä, ettei hänen elämäntapansa kustantamiseen presidentin palkka voisi riittää, perustuu yksinkertaisesti väitökseen hänen rannekellostaan. Hänet siis väitetään kuvatun kädessään 200 000 euron kello, mutta tästä tiedosta ei ole mitään lähdeviitettä, kuvaa, lisätietoa eikä näyttöä - saati todisteita siitä, että mainittu rannekello olisi ollut malliltaan aito. "Rantarolexin" hankkimiseen riittäisi yhä normaalin palkansaajan työttömyyskorvaus, toisaalta kyseessä saattaa olla vaikka öljysheikin lahjoitus valtiovieraalle? (Esim Saudi-Arabia lahjoittaa loisteliaita lahjoja virailleen.)
"Hänen sanotaan omistavan huvijahteja ja palatseja," kirjoittaa Kauppalehti.
Alkuperäisessä uutisessa kuitenkin erikseen todetaan, että tarvittaessa presidentin virkakäytössä on valtion omistama huvipursi - ei hänen omansa. Näinhän on käytäntö jokaisessa valtiossa kautta maailman! Mitään todisteita siitä, että Putinin omistuksessa olisi mitään erityistä palatsia tai huvijahtia ei ole esittää.
Suomessa me muistamme, vaikka Kauppalehti sen jo näyttääkin unohtaneen, kuinka ystävykset Vladimir Putin ja Dmitry Medvedev ostivat yhteiseen harrastukseen, kalastukseen, soveltuvatBella-veneet Suomesta! Vaikka kyseessä ovat suomalaiselle palkansaajalle arvokkaat Aquadorit, tässä kuitenkin ollaan erittäin kaukana maailman ökyrikkaiden pankkiirien ja öljysheikkien huvijahdeista:
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ja myös pääministeri Vladimir Putin veneilevät suomalaisilla veneillä, kertoo MTV3. Molemmilla on Bella-vene. (Taloussanomat)
Taloussanomien uutisen kuvassa Putinilla on rannekello, itselläni on muuten lähes samanlainen. (Kuva: AFP)
Kovasti kiinnitetään huomiota 'salattuun omistukseen'
Vladimir Putinin itsensä antamien vaaleissa vaadittujen omistustietojen mukaan hänen omaisuutensa on - ottaen huomioon merkittävän yhteiskunnallisen aseman - varsin vaatimaton. Hän omistaa yhden julkisen parkkipaikan osakkeen, asunnot Moskovassa ja Pietarissa sekä 1 500 neliön maapaikan Moskovan ulkopuolella. Rahaa hänellä on tilillään 179 612 dollaria, eli omaisuus on määriteltävissä tuskin edes nykymiljonäärin tasolle. Vaimonkin tili on kohtuullinen: 261 541 dollaria neljällä eri pankkitilillä.
Alkuperäisessä uutisessa otsikkoon maailman rikkaimmasta miehestä on sentään jätetty kysymysmerkki otsikon perään, mutta Kauppalehti sen sijaan uutisoi asian jopa ilman kysymysmerkkiä - siis "totuutena".
Väitös maailman rikkaimmasta miehestä onkin uskomaton, koska tästä ole esittää mitään näyttöä - ei Kauppalehdessä, saati alkuperäisessäkään uutisessa. Väitetyt omistukset energia-alan yhtiöissä ovat pelkkää "mutu" -tietoa, ilman yhtään asiasta todistavaa asiakirjaa. Uskokoon ken haluaa, koska kyseessä onkin "mystinen salaisuus".
Tämän väitetiedon taustalla on ainoastaan niin väittävän yksittäisen miehen, Stanislav Belkovskyn antama olettamus.
Kuka "tutkija" Belkovsky - siis Boris Berezovskin tiedottaja?
Wikipedian mukaan Belkovsky on poliittinen analyytikko ja tiedotusalan spesialisti. Belkovsky ei siis ole tutkija, kuten Kauppalehti väittää - vaan strategi ja tiedottaja! Eikä tarvinut mennäWikipediaa kauemmas, kun tästä Kauppalehden uutisoimasta "tutkijasta" kertovassa avauslauseessa törmäämme toiseen ja paljon merkittävämpään nimeen: Ottakaamme huomioon tämän Putinin vastaisen "uutisen" tarkoitusperät: Boris Berezovski.
Belkovskyn johtaman (tai tämän mukaan ennen johtamansa) National Strategy Instituutin tehtävänä on nimenomaan luoda kampanjoita Putinia haastavalle Berezovskille - jonka puhemies Belkovsky itse ilmiselvästi on. Tässä kirjoituksessa Belkovsky sanoo suoraan (10.4.2012), että "Venäjä tulisi tuhota - ei uudistaa!" Kyseessä on siis Venäjän hallinnon ja maan vakauden kannalta erittäin vaarallinen henkilö.
Wikipedia kertookin jo avauslauseessa kaiken oleellisen:
"Boris Abramovitš Berezovski (s. 23. tammikuuta 1946) on Lontoossa maanpaossa asuva venäjänjuutalainen liikemies. Hän on miljardööri, oligarkki ja Vladimir Putinin vihamies."
- Tähän on oikestaan turha lisätä enempää. Tehkää omat johtopäätöksenne.
Lähteet:
Alkuperäinen uutinen:
http://www.thebureauinvestigates.com/2012/04/19/putin-the-richest-man-on-earth/
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201204158477
Bureau of Investigative Journalism
http://www.thebureauinvestigates.com/who/
http://en.wikipedia.org/wiki/Bureau_of_Investigative_Journalism
http://www.guardian.co.uk/discussion/comment-permalink/4708630
Väite yhdistyksen suorasta kytköksestä finanssipiireihin
http://order-order.com/2011/02/09/bureau-of-investigative-journalism-more-like-inspector-clouseau/
Ja uutista rahoituksista
http://www.journalism.co.uk/news/new-uk-bureau-of-investigative-journalism-will-need--6m-in-funding/s2/a538434/
Tutkimus "Tutkivan journalismin" yhdistyksistä:
http://www.guiabaggi.com/guia-baggi-thesis.pdf
Säätiöt yhteistyössä, esimerkki
http://www.tcij.org/about-2/cij-funders
George Soroksen kytkennät
http://www.muckety.com/George-Soros/4166.muckety
http://www.discoverthenetworks.org/funderprofile.asp?fndid=5181&category=79
Potter Founfation
http://www.potterfoundation.com/index.php
Tiedottaja, strategi (Mutta Kauppalehden mukaan "tutkija") Stanislav Belkovsky
http://en.wikipedia.org/wiki/Stanislav_Belkovsky
http://www.liveinternet.ru/users/russian_mafia-eng/post161894482/
http://imrussia.org/index.php?option=com_content&view=article&id=224%3Astanislav-belkovsky-this-system-needs-to-be-destroyednot-reformed-a-new-system-should-be-created-in-its-place&catid=53%3Arussia-2012-&Itemid=95&lang=en
http://www.rumafia.com/person.php?id=1344
Mies Kauppalehden "tutkijan" takana, Boris Berezovsky
http://en.wikipedia.org/wiki/Boris_Berezovsky_(businessman)
Suomeksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Boris_Berezovski
Putinilla ja Medvedevillä Bellaveneet
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2010/02/15/venajan-presidentti-ajaa-suomalaisveneella/20102360/137
Verkkomedian artikkelit:
Open Society ja ICC
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1275
Globalismi ja Uusi maailmanjärjestys - Soros ja säätiöt
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3160
Amnesty ja syytökset
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2338
Värivallankumoukset, Brookings -instituutti
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1955
Liite: Kuvakaappaus alkuperäisestä uutisesta (Kauppalehti 20.4.2012)
Ette uskokaan kuinka teitä hallinnon toimesta kusetetaan!
Monday, April 23, 2012 5:47:38 AM
Tulisi kysyä itseltään olenko todella tyhmä vaiko vain täysin kusetettu, kun toimin ja äänestän aina itseäni vastaan. Todella mielenkiintoista, miten tämä väärä, itsemme vastainen toiminta meihin asennetaan automaatioksi, jota sitten noudatamme kuin lampaat lammaskoiran haukuntaa.
Tälle kaikelle on myös tieteellinen selitys, joka paljastaan vallan ja alamaisen suhteen ja siis sen miksi olemme näitä lampaita vallan vahtikoirien hampaissa.
Tieteellisestä selittämisestä ei kuitenkaan ole kovinkaan moni kiinnostunut, johtuen juuri siitä samasta miksi olemme kuin automaatteja.
Punakaartille kuten myös anarkisteille on vapautumisemme itsenäiseksi, ohjelmoimattomaksi Ihmiseksi keskeinen tavoite. Tätä ei vastusta kuin konservatiivit joita Suomessa edustaa juuri valta ja porvaristo, Kokoomus, Keskustapuolue, RKP, Vihreät, Kristillisdemokraatit jne... Paradoksiksi siis syntyy se että meillä on oma etu ja voima joka sitä haluaa puolustaa, mutta typeryksinä me vastustamme juuri näitä molempia!

Oikeusjärjestelmämme on hyvävelijärjestelmä farssi!
Thursday, April 19, 2012 9:16:27 AM
Viimeisin esimerkki tästä on näiden Nova Group liikemiesten vangitseminen, joka tulee maksaan veronmaksajille n. miljoona euroa vangitsemisajaltaan. Me siis maksamme heidän elämisensä, hoitonsa ja uudestaan kasvatuksensa jne.., vaikka tiedämme että vankilassa ei kukaan parane yhtään mistään!
Voisimme mekin hyväksyä tämän, jos tuomarit itse maksaisivat nämä kulut yhdessä rikollisten viiteryhmien, kuten tukemiensa poliittisten puolueiden kanssa.
Suomen oikeusjärjestelmä tekee 33% kaikista päätöksistään oikeusmurhia, joka on rikos syytöntä kohtaan. Näin oikeusjärjestelmän osapuolet ovat itse rikollisia suurella prosenttiosuudella, mutta itsensä tästä vapauttaneina. Punakaartissa tätä ei voi hyväksyä, ja me olemmekin tämän huomioineet ja ylös kirjanneet. Syyttömän tuomitsemista voi hyvällä syyllä verrata lähes murhaan ja luulen että kansantuomioistuimet tulevatkin nämä tapaukset vähintään tappoon verrattavilla tuomioilla syyttämään ja tuomitsemaan!
Oikeuden toteutuminen tulee olemaan yksi ensimmäisistä ja keskeistä toimista joihin paneudutaan vallanvaihduttua. Tällöin käsitellään mm. leipäjonoihin joutuneiden kohtalot, terveyspalveluista syrjäytettyjen tapaukset ja kaikki vastaavat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rikkovat tapaukset.
Punakaartilla on oma oikeuspoliittinen strategia joka huomioi erityisesti Ihmisiin kohdistuvat rikokset erityisen ankarina.
Hannu Rainesto (lempinimeltään Berija-Rainesto)

Mainos; Toisinajattelijan blogi, tutustukaa!
Wednesday, April 18, 2012 2:01:05 PM
Hannamari Mäkinen
Olkaa hyvät- iloksenne ja kiusaksenne suurella luomisen tuskalla luotu blogialusta, joka kulkee nimellä Toisinajattelija kaapista ulos! -valtavirrasta elämään. Sopii levittää sanaa jos joku kiinnostuisi. Kyytiä tulee saamaan ihmiset/tahot/ asiat, mutta myös tapani mukaan asioita syväluodaten ja psykologisoidenkin.
Toisinajattelija kaapista ulos! - valtavirrasta elämään
http://toisinajattelija.blogspot.com/

Latest comments
-

anonymous
KIRJAMESTARI! writes: HEI! Nyt pitää muistaa se, että on ... -

anonymous
Anonymous writes: HEI! Nyt haluan erityisesti korostaa s ... -
Historian lopulla tarkoitetaan sitä uskomusta jota kapitalis ... -

anonymous
Anonymous writes: HEI! Mitä se tarkoittaa, kun sanotaan jo ... -

anonymous
-

anonymous
KIVIMESTARI! writes: HEI! Niin ja nyt onko PUNAKAARTI, N ...
| M | T | W | T | F | S | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
|
| ||||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | ||