Italiaa ja Elämää

New York oli uskomaton!

Saavuttamme menimme vain hotellin nurkille kiinalaiseen syömään ja se oli aitokiinalaista, ei mitään italiaistyyliä missä riisiin sekoitetaan prosciuttoa! Hotellille ja nukkumaan. Heräsin klo 01, ja hieman myöhemmin. Kuulen rapinaa. Kelloradion valossa näemme hiiren suklaamme kimpussa. Cazzo! Merda! Avaan oven, hiiri vinkaisee käytävään kuin ohjus. Loppuviimeksi unta riitti aamuviiteen. Loppuviikon hiiristä ei ole tietoakaan, sillä tukimme ovenalustan pyyhkeellä ja laukulla. Tosin, koko hotelli oli puhdas ja laitettu. Mistä lie eksynyt nälkäinen hiiri!

Matkan alkua tiistaina varjosti heti sade, jota jatkoi melkein koko viikon. Ensimmäisenä päivänä käveltiin tuulessa, sateessa ja myrkyssä (tarpeeksi päällä ja sateenvarjojen kera) 103th streetiltä Times Squarelle. Söimme välissä pizzaa ja valkosipulipikkupullia. Pysähdyimme myös Columbus Circlellä Whole Foods- ruokakauppaan. Siellä olisi voinut oleskella pidempäänkin. Lihatiski notkui herkkuja - kuvaa ottaessani terhakas täti jo ehti kieltämään! Macys-tavaratalossa puolestaan olisi ollut olisi ollut Euroopassa maltaita maksavia Kitchen Aid- keittiökoneita muutamalla sadalla dollarilla - yhyy Sad
Illalla söimme hotellin lähellä olevassa Toast-ravintolassa hampurilaista ja salaattia sekä aivan ihanaa organic cideria. Se oli maailman parasta mitä olen ikinä juonut! Ihan kuin omenanektaria. Aito maku ja mehumainen koostumus. Aivan mahtavaa!

Keskiviikkona sitten olinkin jo kipeä. Kurkkua kipeä ja olo heikkona. Otimme kuitenkin metron "keskustaan" ja kävelimme YK:lle. Menimme sisään ja tarkoituksena oli ottaa kierros, mutta olo oli niin heikko, että lähdimme Pharmacyn kautta hotellille. Apteekissa oli täyslaidallinen kaikennäköistä pastillia, yövaivoihin, päiväkolotukseen, nuhaan, nuhaan ja allergiaan, vilustumiseen ja kuumeeseen, kuumeeseen ja yskään, yskään ja ripuliin... Otin jotakin ja piristyin sen verran, että poikkesimme Times Squaren kupeessa meksikolaiseen ravintolaan, joka oli lounasaikaan aivan täynnä. Fajitas-sekoitus kanasta, ravuista ja naudasta suli suussa ja salaatti antoi rapeutta makumatkaan. Nachokset ja itse tehty, takuutuore korianterilla ryyditetty tomaattisalsa kruunasi aterian. Aivan mahtavaa meksikolaista ruokakulttuuria. Ei yhtään mitään sellaista mitä useissa eurooppalaisissa "meksikolaisissa" mättälöissä näkyy. Arvostus nousi aivan hujauksessa.

Palasimme hotellille jo ajoissa iltapäivällä ja nukuin iltaan asti. Mieli halaji keittoa ja arvelin sitä löytyvän alakerran Sookk nimisestä thaimaalaisesta. Siellä söinkin yhden parhaimmista keitoista. Kirkaslieminen naudanlihakeitto lämmitti ja rauhoitti kipeätä matkalaista. Chili avasi sopivasti nenää ja mausteet saivat mielen kirkastumaan. Mies söi paistettua riisiä ja se oli juuri sellaista kuin Thaimassa ollaan ikään syöty. Kipeästä olosta huolimatta, vallan onnistunut kevyt illallinen.

Torstaina ajoimme metrolla Rector Streetille. Söimme lounasta itsepalvelukahvilassa, paninia ja keittoa ennekuin jatkoimme Century 21- tavarataloon. Ostin kaksi hattua, Aignerin pikkulaukun ja Villeroy&Bochin hyvin suuren lusikan muotoisen teräksisen kulhon. Ihmettelimme tovin September Eleventh- tarinaa ja jatkoimme läheiseen Starbucksiin pienelle hyvin isolle kahville. Taksi kyyditsi meidät sitten Seaportiin, ja muutaman askeleen otettuamme alkoi taasen sataa kaatamalle. Sadetta pidettiin Heartland Breweryssa, jossa maistuivat marjasiideri ja talon punainen olut. Vesisade taukosi sen verran, että ennätimme tien toiselle puolelle katsomaan purjelaivoja ja Brooklynin siltaa. Lyhyestä virsi kaunis.

Keskiviikko-illan pöytävaraus Park Avenuen Les Hallesiin oli siirretty torstaille huonon olon takia. Olin sen verran tolpillani, että päätimme ehdottomasti lähteä. Paikka oli ääriään myöten täynnä. Anthonysta ei oletettavasti ole näkynyt jälkeäkään vuosiin, rokki soi täysillä ja tilanne on jokseenkin kaoottinen. Ilman pöytävarausta olisimme kuitenkin olleet puilla paljailla. Ravintola näyttää omaavan paikkansa New Yorkin illastajien keskuudessa.

Alkuruuaksi otimme valkosipulietanoita ja calamari-fenkoli- salaattia, jotka kummatkin vievät kielen mukanaan. Viinin valitsimme hinnan perusteella - halvinta ranskalaista hintaan 33 dollaria pullo. Se ei lain ole pahaa, ei edes keskinkeskertaista mutta hyvää peruspöytäviiniä. Tulee heti ikävä enoteekkia kotona. Amerikassa viinit ovat reilusti ylihinnoiteltuja, koska sen edelleen katsotaan olevan "rikkaiden" harrastus. Kaliforniassakin perus-Chardonney pullostavoi joutua maksamaan esimerkiksi 50 dollaria, vaikka Euroopassa sen saisi viidellätoista. Pääruoaksi syämme pihviä ja lammasmakkaroita. Liha on mureaa, ihanteellisen mediumia, suorastaan täydellistä. Makkarat ovat aivan uusi kokemus, joita en niiden erikoisuudessaan ole ikinä syönyt: tiiviitä, lihaisia ja hieman savuisia.

Les Hallesin ruokalista ja ruoka olivat aivan ihania. En kuitenkaan onnistunut saamaan mukaan Anthony Bourdainin vanhempaa signeerattua Bistro Cooking- keittokirjaa. Uudempaa tarjosivat liiankin hyvään hintaan. Amazonissa ongelmat ratkeavat Wink

Miinusta ravintolalle tuli siitä, että se oli aivan liian meluisa, rock-musiikki soi aivan liian lujalle ja, että kohdallemme sattunut tarjoilija ei onnistunut vakuuttamaan meitä huumorintajustaan. Mutta onnistunut ruokaelämys onneksi korjasi muun pois! Kävelimme illallisen päätteeksi ihailemaan Times Squaren valoja ja ajoimme metrolla nukkumaan.

Perjantaina vietimme päivän Ellis Islandilla, joka osoittautui matkan ehdottomaksi kohokohdaksi. Kiersimme näyttelyn ja söimme museoravintolassa God Bless You- siunaamana. Yritin hakea vaarini isää ja hänen veljeään nimitiedoista, vaikkei heitä jostain syystä löytynyt. Vaarin isän veli kuitenkin saapui Ellis Islandille 27.11. 1924 30-vuotiaana Mauretanialla Southamptonista, ja vietti Minnesotassa vuosia hiilikaivoksella ennekuin palasi kotikyläänsä Suomeen. Myös vaarini isä oli ennen naimisiin menoaan pari vuotta Amerikassa ennekuin palasi Satakuntaan ja tapasi Granlundin tytön tämän naidakseen.

Vapauden Patsasta ihastelimme laivasta ja niin olikin paras. Liberty-saarella näytti olevan aika hulina. Maihin päästyämme ajoimme metrolla Little Italyyn ja kävelimme kavit ja pasticcinit nauttien Mulberry Streetillä. Minun mielestäni näkemäni vanhat ukot Napolin murteessaan ja askeettisuudessan edustivat täydellistä Pizza Connectionin jatketta. Sopranosista kuuluisassa baarissa joimme Nastro Azzurrot ennekuin sain narrattua mieheni aperitivolle trendikkään oloiseen ja huolettomaan katubaariin. Tilasimme annoksen Giorgion lihapullia ja valkosipuliranskalaisia (jotka olivat täydellisiä) sekä kaksi lasia viiniä. Veroineen tippeineen, 50 taalaa. Nyt kirpaisi. Auts.

Illalla katsastimme hotellin lähistöllä, Broadwaylla, sijaitsevan turkkilaisen ravintolan Turkuaz. Söimme huokeaan hintaan Shepherd Saladia, jugurttia, munakoisoa tomaatissa ja ison kanavartaan riisillä. Iltaa vauhditti napatanssija, joka viihdytti asiakkaita turkkilaisen musiikin tahdissa ja veti heitä mukaan tanssiin.

Lauantainatoiveenamme oli testata City Islandin jotakin kalaravintolaa. Ajoimme metro numero 6 Pelham Baylle läpi Bronxin. Matka kesti tovin, ja kun saavuimme odotimme saarelle vievää bussia 45 minuuttia. Kyllästyimme odottamaan ja lähdimme takaisin siinä toivossa, että näkisimme vielä jotakin "keskustasta". Bronxissa näytti jo erilaiselle. Ratatöiden vuoksi jouduimme vaihtamaan metroa välillä. Olimme sillä asemalla ainoat valkoiset. Taitaa tosiaan olla latinojen ja mustien neighbourhoodia! Kävelimme takaisin ohittaen Guggenheimin musoeon ja kävlimme Central Parkin läpi ja nautimme hetken luonnosta. Tosin, koko puisto on täynnä urheilijoita. Taitaa olla todella tarpeeseen New Yorkissa! Takaisin tullessa meillä oli jo niin huutava nälkä, että tyydyimme hotellimme lähistöllä olleeseen italialaiseen. Säin mustekalarenkaita. Ne olivat hyviä, mutta jäivät hivenen kaivamaan mieltä sopivan contornon puuttuessa. Mies säi tomaatti-mozzarella- munakasta. Liian hinnakasta ja liian persoonatonta ollakseen italialaista. Mutta ei sillä, hyvää kyllä.

Viimeistä ja lauantai-iltaa skoolasimme lähiviini/viinakaupasta ostetulla etaläafrikkalaisella Pinotagella. Muutenkin hotellin lähistöllä Broadwayn viinkaupoissa oli vallan mainiot valikoimat viinejä eri maista sekä myös viinaksia. Ulkomaisten viinien hinnat eivät taivaissa pyörineet ja esimerksi tämän 2006 Pinotagen ostimme kymmenellä taalalla. Suurta plussaa olivat myös viinakaupoissa olleet kylmäkaapit, joista pystyi halutessaan ostaa valmiiksi kylmää valkoviiniä Very Happy

Ilta huipentui eteläafrikkalaiseen Hell's Kitchenissä sijaitsevaan Braai-ravintolaan, jossa otimme alkuruokasi venisonia. Kyytipoikana oli erilaisia dippejä mangosta, kookokseen ja tomaatti-kurkku- salsaan. Pääruoaksi päätimme makkaraa ja polentaa sekä strutsipihviä. Teimme ilmeisesti oikeat valinnat sillä ruoat suorastaan sulivat suussa. Ruokalista itsessään oli suppeahko, vaikuttava tosin. Oli vaikea päättää.

Keskiyöllä kävimme kuuntelemassa jazzia hotelliln lähellä sijaitsevassa, hyvin pienessä Smoke Loungessa. Musiikki ja tunnelma tekivät vaikutuksen. Trumpettia ja pianoa. 30 taalaa sisään per henki sekä vähintään 10 taalaa juomia hengeltä.

Nyt oli hyvä lähteä kotiin.

Sunnuntai-aamuna kävimme joka aamuisella aamupalalla Metro Dinerissa iloisten latinojen palveltavana (mahtavaa porukkaa!) ja lähdimme taasen metrolla JFK:lle. Ajattelimme postittaa korttimme sieltä - nyt meillä on 20 terveisiä New Yorkista- korttia kotona Roomassa. JFK:lla ei ole postimerkkejä tai postipalveluita (paitsi terminaalissa 4). Olimme myös ajatelleet käydä syömässä nätisti, koska lähdimme kentälle todella ajoissa. Lentokentällä ei ole ravintolaa; vain panineita ja lämmitettyä pizzaa. Ei mitään lämmintä ruokaa. Olimme myös ajatelleet tehdä viime hetken ostoksia. Ei niitäkään. Muutama hullu kauppa täynnä suklaata, hajuvettä ja Hermesin huiveja.

Hätäpäissäni otan 20 minuutin ja 50 dollarin hieronnan ennen lentoa. Hyvää teki. Ja hyvää kotimatkaa. Ilmaan nousu kesti 1,5 tuntia koneeseen nousun jälkeen. hirveä ruuhka ja liikenne.

Muenchenistä lennämme kotiin Air Dolomitin Empulla. Maanantaina oma sänky. Ja aikaero. Fuck. Again.

Suuntasimme minilomalle Toscanan maisemiin. Olimme ensiksi 2 yota Sienassa mista jatkoimme maaseudulle Montalcinon ja Montepulcianon maisemiin toiseksi kahdeksi paivaksi. Etukateen luettu tieto Sienan ja muiden paikkojen historiasta seka nahtavyyksista antoi lomalle mita parhaat edellytykset ja kaikesta - luonnollisesti - sai paljon irti.

Ajoimme Roomasta suoraan Sienaan ja majoittauduimme Piazza Indipenzalla sijaitsevaan La Perla –hotelliin hyvissa ajoin alkuiltapaivasta. Siena on pieni noin 70 000 asukkaan kaupunki, joten sen tutkiminen onnistuu vallan napparasti. Kavelimme iltapaivalla ympariinsa, ja soimme ensimmaisen Panzerotton, uppopaistetun taikinanyytin, jossa on sisalla kinkkua ja mozzarellaa.

Kaupunkia voi huoletta tutkailla iltapaivan ilman aikataulua, silla jo sen erilaisuus moniin muihin kaupunkeihin saa mielen kiinnostumaan ja mielikuvituksen lentamaan. Rooman jalkeen tuntui kuin olisi lentanyt vallan toiseen maahan, johonkin keskiaikaiseen kaupunkiin vaikkapa Prahaan. Goottilaisuus on lasna jokapuolella. Poissa olivat satumaiset lahteet ja romanttiset kujat. Tuli mieleen myos matka Romaniaan ja Transilvaniaan. Sienankin kadut vaikuttivat pimeilta ja arvaamattomilta – kuin keskiajalla.

Illalla soimme ihanan illallisen yhdessa monista Sienan ravintoloista. Emme menneet suoraan Piazza Campolle, mutta joka puolella hinnat pyorivat suurin piirtein samalla tasolla. Vasta laskussa kavi ilmi, etta leipa maksoi 5 euroa ylimaaraista ja tarjoilusta veloitettiin automaattisesti 10%. Se nostikin laskun loppusumman yli sen mita olimme alunperin laskeneet. Kannattaa heti ovella tarkistaa ja kysya kuuluuko copertura ja servizio hintaan. Silla rahalla syo jo yksi ihminen jossain muualla lautasellisen pastaa - pici - toscanalaista pastalaatua.

No soimme kuitenkin hyvin: mina otin kananmaksa – ja avokadoterriinia alkuun. Mieheni otti erilaisia crostineita ja paaruoaksi valitsin conigliota, kania. Toscanassa syodaan paljon maksaa ja sita olisin voinut syoda enemmankin ja paistettuna. Valttelevatkohan turistipaikat kuitenkin hieman sita maksaa, koska useimissa paikoissa sita sai vain leivan paalla alkupalana?

Lauantaina satuimme paikalle vahingossa juuri aukeamisaikaan Duomolle kello 10.30. Ostimme yhteislipun 10 euron hintaan, jolla paasee sisalle katedraalin lisaksi Museo dell’Operaan, Battisteroon, Oratorio di San Bernardinoon ja Criptaan. Huomatkaa, etta oratorio ei sijaitse katedraalin alueella vaan toisella puolella keskustaa. Lippu pelkastaan Duomoon maksaa 6 euroa ja muihin paikkoihin 3 eurosta ylospain. Museo dell’Operasta paasee muurin paalle ja sielta nakee hienosti joka suuntaan yli Sienan kukkuloiden.

Aikaa tuohon yhteislipun tarjoamiin nahtavyyksiin menee reilusti – varsinkin jos keskittyy nakemaansa. Minulta loppui tietysti kameran patteri valissa. Onneksi hotellimme oli aivan keskustassa. Menimme lepuuttamaan hetkeksi ja jatimme patterin lautaukseen. Silla valin oli oiva vali kayda Museo della Torturassa. Sisaanpaasymaksu oli aika kova, 8 euroa, mutta asiasta ja kidutuksen iloista kiinnostuneille museo on suosittelemisen arvoinen. Pisteet erittain hyvasta naytteillepanosta ja neljalla eri kielella tehdyista selostuksista.

Taman jalkeen kavimme viela Battisterossa ja Oratoriossa. Jalkimmaiseen ei valttamatta kannata lahtea ellei ole aivan turkasen kiinnostunut uskonnollisista kuvista. Paikka on pieni ja sen meni lapi nopeasti. Kaikkien muiden uskonnollisten kuvien ja freskojen jalkeen mm. Duomossa ei moni muu enaa tunnu miltaan!

Jos kaikki tiet vievat Roomaan, niin Sienassa kaikki pikkukujat vievat Piazza del Campolle! Niita lahteekin sielta muistini mukaan 11 kappaletta. Piazzan sanotaan olevan Italian yksi merkittavimmista ja kauneimmista keskiaikaisista aukioista. Vaikuttavan nakoinen punainen tiilikivetys valmistui 1347. Piazzan reunalla sijaitseva Palazzo Pubblico muistuttaa sienalaiskiltojen vallasta vuosina 1287-1355, jossa Yhdeksan Neuvosto piti paikkaansa. Piazza del Campolla pidetaan myos jokavuotiset Palio-hevoskisat heinakuun alussa ja elokuun puolivalissa.

Piazzalla on kylla eittamatta upea tunnelma. Ihmiset, niin turistit kuin muutamat paikallisetkin, keraantyvat viettamaan aikaansa auringossa simpukan muotoiselle punaiselle kivetykselle. Jotenkin sita joutuu ajatusten vietavaksi kuinka paikka on ollut taynna elamaa satoja vuosia sitten. Kuinka siella paatettiin tarkeista asioista, kaytiin kauppaa, hoidettiin talousasioita ja noyryytettiin rikollisia. Sienan vaikutus koko Euroopalle oli suuri.

Illalla istumme Kaupungintalon takana katoksen alla odottamassa toscanalaisia salumeja, leikkeleita, kun vesikuuro yllattaa rankalla kadella. Ihmiset pakenevat sisaan ja tarjoilijat laskevat muoveja suojaamaan asiakkaista sivulta. Syon taas kania – ja voi Madonna mika maku! Jyrsin kanin lihaa suoraan luusta pinjansiemenien ja yrttioljyn siivittamana. Tama on taas yksi niista hetkista, kun taivaan lisaksi voisi tamakin tytto itkea. Lahdemme iltagrapalle ja kahville. Mina todella pidan Sienasta. Tama on hyva paikka. Taalla on sita jotain. Tunnelmaa keskiajalta ja kuitenkin niin historiallista, sivistynytta Eurooppaa. Io sono innamorata.

Sunnuntaina nain koko matkan vaikuttavimman asian: Kaupungintalon freskot Museo Civicossa. Siella ei valitettavasti saanut kuvata, joten freskot jaavat loydettavaksi oppaista ja alan kirjoista. Suosikkejani olivat kaiken muun kauniin ohella tietysti Ambrogio Lorenzettin huonoa ja hyvaa hallintoa kuvaavat freskot seka hyvan hallinnon myonteiset vaikutukset vuosilta 1338-1339. Italiassa on aikoinaan oltu niin vahvoilla niin taiteessa, tieteessa ja hallinnollis- kuin talousasioissakin. Sienan pankkielama saateli myos vahan pohjoisempienkin poikien elamaa Euroopassa. Mika on mennyt vikaan?! Mieleeni tulee niin paljon kysymyksia. Jos silloin on osattu paneutua tarkeisiin kysymyksiin ja niita on kasitelty Kaupungintalon Sala del Mappamondossa, niin miksei siihen pystyta enaa? Toisaalta – kai nykyisen Euroopan ytimessa Brysselissa harrastetaan kuta kuinkin samaa. Ja se on hieno asia. En ole vain suomalainen, en italialainen lain eika saksalaisuuskaan vienyt voittoa, vaikka vuosia siellakin hurahti. Haluan kaikesta eurooppalaisuudesta parhaat palat, ja voi niita raukkoja jotka jaksavat kitista Euroopan Unionista Ilmajoen Esson baarissa. Mina nautin silla valin kaikesta siita ihanasta pastasta ja tuhannesta muusta hyvasta mita elamalla on tarjota, jos vain lahtee kulkemaan eri tieta kuin mihin korotetun Corollan etuvalot lyovat valokiilansa.

Ja mina loin raviolilautaseni jalkeen kynteni kiinni viela puolimetriseen lampaanluuhun Kaupungintalon Kappelin kulmassa sijaitsevassa trattoriassa. En voinut ottaa sattuneesta syysta tapahtumasta kuvaa, ja mieheni on vahan oko mita tulee kuvaamiseen kesken ruokailun. Siina paistokkeessa oli kylla maut, yrtit, mausteet ja liemet niin kohdallaan, etta se veti sanattomaksi. En ole ikina syonyt mitaan niin yksinkertaisen hyvaa. Tai ehka olen, mutta tamankertainen kokemus pyyhki vilahtaen tieltaan vanhan makumuistin. Tassa luunkappaleessa oli asennetta. Sopi taydellisesti kohdalleen mielikuvituksellisen Sienan hyvastelyyn.



Maisemat vaihtuivat pikaisesti maalaisidylliin ja peritoscanalaiseen postikorttikliseeseen. Hiljaa korottelimme Lanciallamme kohti Moltalcinoa, vanhaa etruskien perustamaa kaupunkia, paikkaa mista kuuluisa Brunello-viini ammentaa voimansa. Kukkulalla seisova Montalcino toivottaa meidat jo kaukaa tervetulleiksi. Yritamme etsia agriturismo-yopaikkaa, mutta saamme kiitokseksi ajelua pitkin pienia kiviteita ilman tulosta ja loydamme paihdeklinikankin. Pitaisikohan ruveta ottamaan, jos vaikkapa paasisi hoitoon paikkaan minne ihmiset matkustavat maailman aarista kalliilla rahalla ja syovat maailman herkkuruokaa?!

Majapaikka loytyy viimein hotellista toiselta puolelta Montalcinon kukkulaa. Upea nakoala saa haukkomaan henkea. Kylma tuuli tosin puhaltaa ikkunoista, silla paikka sijaitsee noin 600 metrin korkeudessa. Raikas ilma saa voimaan erityisen hyvin ja lahdemme kavelylle kylalle. Muutama kirkko ja antiikkitori seka vuodelta 1361 peraisin oleva linnoitus jaavat taaksemme ennen kuin paasemme jyvalle mita ihmiset tassa kylassa todella harrastavat: viinia! Joko sen viljelya ja tekoa, myyntia pikkukaupassa tai tilan omassa puodissa, maistatusta, markkinointia tai tarjoilua ruuan kera. Tassa paikassa ei jaa kylla vaativampikaan toive huomiotta. Valinnanvaraa ja laatua loytyy jokaiselle kukkarolle. Maistamme Brunelloa. Ja se on hyvaa. Hyvaahan se. Ostamme taman reissun ensimmaisen pullon: il Barlanzone Brunello di Montalcino 2002. Vuosi 2002 oli kaikista huonoin vuoden 1992 jalkeen, mutta aloittelijalle tamakin kay harjoitteluun. Ja maksamme siita siltikin viela yli 20 euroa.

Katsomme illan ruokapaikan. Tarjontaa on paljon. Hinnat eivat ole onneksi ollenkaan niin korkealla kuin mita niiden voisi tallaisessa amerikkalaisten raharikkaiden suosimassa pikkukylassa olla. Illallisesta tulikin koko reissun hinta-laatu –suhteeltaan paras veto. Muita ravintoloita muuten mainostamatta, niin tata voin todella suositella Montalcinoon menijoille. Il Giglion loytaa suunnatessaan linnakkeelta alas ja kurvista oikealle. Kysyva loytaa herkkujenkin aarelle.

Tassa ravintolassa oli laatua, hienostuneisuutta, rauhallinen tunnelma ja uskomaton palvelu. Viinilista on poyristyttavan upea ja valikoimaa riittaa myos Toscanan ulkopuolelta. Me otamme 16 euron Rosso di Montalcinoa, joka osoittautuu aivan pettamattomaksi valinnaksi tarjoilijan myotavaikutuksella. Niinkuin monia taman alueen viineja, myos tata on tehty vain pieni era, vajaa 5000 pulloa. Suurimmat ja yleisimmat viinitilat maailmassa tuottavat suosituimpia ja ostetuimpia viineja pari-kolmesataatuhatta pulloakin vuodessa. Naita pienia paikallisia helmia kannattaa siis suosia ja talle meidankin pullolle olisi esimerkiksi Roomassa enoteekissa kertynyt hintaa varmasti ainakin kaksinkertaisesti.

Alkuruoaksi otamme erilaisia crostineita, kikhernepateeta ja fasaanin maksaa sipulihillokkeella. Elaman upeita hetkia, tama yksi niista. Menuta jatketaan paneroidulla lampaalla. Mieheni ottaa ankkaa Brunellokastikkessa. Lisukkeina grillattuja vihanneksia ja rormariiniperunoita. Kun tarjoilija korjaa lautasiamme ja kerron hanelle taipumuksestani liikuttua erityisen hyvasta ruuasta, han meinaa, etta nyt ei itketa, siis jatkamme syomista! Allora, mangiamo! Otamme viela pannacottaa ja metsamarjoja. Tarjoilija maistattaa meilla kahta erilaista grappaa. Aiolaa ei valitettavasti ollut tarjolla kuin Sienassa. Sen kullankeltainen vari ja taytelainen kypsynyt maku on upea. Mutta naillakin evain ilta saa mukavan paatoksen kahvin kera. Kaikki tama vain 75 euroa. Suomalaisetkin oppisivat syomaan ja saamaan hyvan kulmasta kiinni, jos tamankaltainen illastaminen olisi mitenkaan mahdollista Helsingissa ilman 300 euron loppulaskua. Sitten minua taas huvittaa vain yksi seikka, kun kysyn paljonko huone maksaa tassa hotellissa (Il Giglio oli siis hotellin ravintola). – Una hamera hosta centoquattordici euro. Ja samalla ohikulkevalle naiselle han huikkaa etta ”Le hiavi puo lasciare....”. Ei tama tallainen ole italiaa! K-aanne paukkuu ja suhisee kuin Espanjassa konsanaan. Alan puhumaan miehellenikin piruuttani nain, ja han sanoo, etta ala puhu noin silla se kuulostaa vammaiselta – no niin kuulostaa!



Maanantaiaamuna saamme jopa sarven ja kahvin huonehinnalla. Sienan hotellissa ei tarjottu mitaan, vaikka huone maksoikin 80 euroa. Kavelykierros Montalcinon kujilla viela ennen lahtoa saa tahtomaan foccaciaa (toscanaksi fohhatsiaa) paikallisella kinkulla ja tuorepecorinolla. Ei jata kylmaksi. Minusta rupeaa jopa tuntumaan, etta pidan enemman toscanalaisista prosciuttoista roomalaisia enemman. Toscanassa taidetaan pelata enemman pippurilla ja mausteilla. Tieda hanta.

Tassa vaiheessa reissua rupesi vahan hairitsemaan amerikkalaisten hyvinkin lapitunkeva lasnaolo. Sienassa vaki sekoittuu tietenkin paremmin, mutta Montalcino kaikesta kauneudestaan ja idyllisyydestaan huolimatta muistutti kuitenkin enemman rikkaiden amerikkalaisten omaa olohuonetta, jossa he mittaavat vastaantulijoita katseellaan. Amerikassa Toscanaan lahtiessaan he ovat jotakin suurta, mutta perille paastyaan varmasti moni pettyy ymmartaessaan etteivat he olekaan yksin. En tieda. Minussa vain herasi ristiriitaisia tunteita amerikkalaishardellia kohtaan. Myos usein kuultu ensimmainen kysymys kahviloissa ja kaupoissa: Do you speak English? sai arsyyntymaan. Teki mieli sanoa, etta no sita sina ainakin vain puhut. En anna itseni hairiintya kuitenkaan liikaa ja niinpa suuntaamme ulos kylasta keskelle viljelmia maistelemaan viinia.

Maistamamme Brunello on hieman liian kylmaa, mita tytto pahoitteleekin, mutta hetken kammenessa pyorittelyn jalkeen viinin aromit avautuvat ja saa taasen hymyilemaan. Paadymme kuitenkin aivan erilaiseen viinin, jonka salaperaisyys kiehtoo suuresti. Il paradiso di Frassina DO 2004 viini on tehty 12 rypaleesta. Hallitsevina lajeina ovat Sangiovese ja Cabernet Sauvignon. Voimaa loytyy 14% verran. Tuoksu onkin taytelainen ja voimakkaan pehmea kuin Brunellossa, mutta makua ei sitten pystykaan kuvailemaan kunnolla. Se on janna sekoitus erilaisia makuja - ja tama viini taytyy itse maistaa. Vuoden 2004 maut jatetaan kypsymaan viinivarastoomme vuosiksi eteen pain, silla vuosi 2004 oli paras viinivuosi jalkeen 1997 sarjassa ”outstanding vintage”. Tamakin viini on ehka parhaimmillaan vasta 2012-2014. Tama oli matkamme toinen ostettu viinipullo.

Toscanassa kun oltiin, niin edelliselta viinitilalta paasya seurasi eksyminen seuraavaan. Montalcinon toisella puolella St. Antimoon vievalla tiella vedimme jarrut lukkoon ”free wine tastingin” kohdalla. Edellisessa maksoimme kymmenen euroa maistelusta. Croce di Mezzo olikin erittain mieluisa pysahdys ja yllatys henkilokunnan ystavallisyydessa. Teimme piemme kierroksen, keskustelimme viineista ja heidan tilasta seka katselimme miehia toissaan. Tuore terttu rypaleita suoraan traktorista maistui ihanalta. Niin mehukkaita rypaleita en kai koskaan ole saanut. Miehet olivat kuulemma viimeista paivaa satoa korjaamassa. Olisimme halunneet olla mukana illan kekkereissa

Croce di Mezzo tuottaa Brunelloa ja Rossoa. Maistamme kumpaakin parista eri vuosikerrasta ja paadymme kolmanteen ja neljanteen pulloon takaluukkuun laitettavaksi: Brunello di Montalcino 2001 ja Rosso di Montalcino 2004. Kumpikin siis hyvia vuosia. Rosson kehittymista jaan odottamaan innolla. Se oli maistaessa jo niin hyvaa. Siina maistui kaikki punaiset marjat, eri toten mansikka ja ikaan kuin raikas tuulahdus sitruunaa.



St Antimon benediktiinilaisluostarissa oli hetki aikaa hengahtaa viinittelyn jalkeen. Basilicassa ei ollut ketaan muita silla hetkella, joten rauha oli taattu. Vanha tamakin paikka: vuodesta 1118 eteen pain rakennettiin kirkkoa. Itse luostari oli paikalla jo 800-luvulla, ja saavutti vaurautensa ansiosta tarkean aseman keskiajalla, kunnes joutui unholaan 1400-luvun keskivaiheilla.

Lounastauon jalkeen reitti kulki San Quirico d’Orcian kautta Pienzan lapi Montepulcianoon. Loysimme aivan vallan mainion agriturismon. Se on kavelyetaisyydella Montepulcianon keskustasta ja kuitenkin pois autojen savuttamilta kaduilta. Hinta 70 euroa aamupalalla sekin kuulostaa varsin hyvalta diililta. Ja sinne sitten jaammekin. Istumme alkuillasta pihamaalla, johon on suora kaynti huoneesta. Aurinko laskee ja tunnelma on niin mukavan rauhallinen, etta olisi ihana jaada siihen koko illaksi hyvan pastalautasen aarelle. Vaan syomaan sita on sitten lahdettava keskustaan. Menemme johonkin peruspizzeriaan. Ruoka on hyvaa, mutta ei mitaan tunteita kuumentavaa. Iltakahvin kautta paasemme nukkumaan maaseudun rauhaan.

Tiistai-aamuna teemme viela kierroksen Montepulcianossa. Menemme ylos linnoitukselle ja sielta hiljalleen alas pienia kujia. Eksymme vanhaan, hyvin vanhaan kanttiiniin, jonka rappuset vievat maan alle. Vanhoja tynnyreita ja hamyista valoa. Taallakin alkaa mielikuvitus laukkaamaan! Katselun jalkeen paasemme maistamaan viela Brunelloa, mutta tassa vaiheessa alkaa talla pariskunnalla olla viinikiintio aika myoten taynna. Mina olen kykenematon innostumaan, viini jopa hieman potkaisee ja kavelemme ulos ilman ostoksia.

Lounaaksi otetaan Zuppa di Cecia eli kikhernekeittoa seka Pici con Capriolo eli paikallista pastaa metsakauriskastikkeessa. Vaikka viini alkoikin tokkimaan, niin tama lounas lukeutuu kuitenkin niihin kokemuksiin ”yksi parhaimmista”! Todella hyvaa ja yksinkertaista ruokaa ihanaan italialaiseen tapaan. Pici on pyoreata nauhapastaa, paksumpaa kuin spagetti ja valmistetaan ilman kananmunaa toisin kuin esim. tagliatelle. Kikhernekeittoja on erilaisia tietysti niitakin, mutta yleisesti se valmistetaan pelkastaan herneista ja liemeen ujutetuista leivan paloista.

Ilman maistiaisia (!!!) ostamme viimeisen ja viidennen pullon viinivarastoomme: Lombardo Nobile di Montepulciano 2001. Nyt autoon ja nokka kohti kotia. Nyt on juotu, syoty ja nautittu. Ajamme vanhalle historialliselle Via Cassia-tielle, joka johdattaa meidat Bolsanojarven ja Viterbon kautta tietenkin Roomaan. Mihinkas muualle?


Sienan historia

Sienan kaupunki on kasvanut kolmen kukkulan alueelle, joita kutsutaan nimella terzi. Kaupungin nimen alkuperasta on liikkeella monia legendoja. Yksi kertoo, etta Siena-nimi juontaa juurensa etruskiperheesta nimelta Seina. Toinen versio puolestaan vaittaa etta Senius ja Aschius pakenivat Romulusta hanen tapettuaan Remuksen, jonka jalkeen he asettuivat Sienan kahdelle kukkulalle, ja Sienasta tuli Siena Seniuksen mukaan. La Lupa, eli ottoaitisusi, tuli mukana kaupunkiin ja on siten edelleen nahtavilla monin paikoin Sienassa.

Sienan kukkulat ovat olleet asutettuina jo etruskien ja roomalaisten aikaan. Kaupunki tunnettiin nimella Figlia della Strada, Tien Tytar. Pohjoisella portilla, Porta Camollialla on kirjoitus Cor magis tibi sena pandit - Siena avaa sydamensa tatakin porttia laajemmalle. Via Francigena , entinen pyhiinvaellusreitti, kulkee kaupungin lapi, joka vaurastutti Sienan Euroopan ja idan kaupankaynnilla merkittavaksi keskukseksi. 1100-luvulla pidetyt konsulinvaalit tekivat Sienasta
"vapaan kaupungin" ja talous kukoisti. Finanssiasiat olivat vaikutusvaltaisten perheiden kasissa, jotka aloittivat pankkitoiminnan ja laajensivat sita aina ulkomaille asti sivukonttoreiden muodossa.

Sienan vaikutusvalta ja etuoikeudet kismittivat Firenzea. Kilpailu kasvoi ja taisto ymparoivista maista. Linnoituksia rakennettiin puolin ja toisin. Montapertin kukkulan taistelu syyskuussa 1260 johti sienalaisten voittoon Pisan, Cortonan ja saksalaisten ritareiden avulla Firenzen armeijan ylivoimasta huolimatta. Voitosta tuli legenda, joka nakyy Sienassa viela tanakin paivana.

Ennen Montapertin taistelua pormestari kokosi kansan kulkueen Neitsyt Marian kunniaksi ja laski kaupungin avaimet katedraalin alttarille Marian kuvan eteen. Voiton jalkeen kaupunkilaiset julistivat Neitsyt Marian Sienan suojelijaksi ja sytyttivat tulen, joka edelleen palaa katedraalin Marian kappelissa yota paivaa. Maria on taman historiallisen tapahtuman takia erityisesti esilla sienalaisissa maalauksissa ja Palio-hevoskisassa.

Vuoden 1555 piirityksen jalkeen Siena antautui Medicin suvun Cosimo ensimmaisen ja Philip toisen joukoille, jonka jalkeen siita tuli osa Toscanan herttuakuntaa ja joutui Firenzen vallan alle.

Paiva paivalta paremmin taalla Italiassa rupeaa huomaamaan ja tajuamaan tuoreen ruoan merkityksen - ja ilon:) Suoraan nonnalta maalta saatavat vihannekset, hedelmat ja liha ovat takuutuoreita, myrkyttomia ja luonnonmukaisia. Vaikka paikka on pieni, antavat viljelykset silti tarpeeksi koko perhekunnalle (se kasittaa talla hetkella noin 20 henkea) koko kesan ajan ja viela sailoonkin talvea varten.

Kanat ja kukot juoksevat vapaina isolla pihamaalla. Munia tulee todella hyvin ja niista syntyy varmasti maailman paras munakas! Nonna oli ostanut yhden vuohen lisaa. Nyt niita on kolme siella maakimassa. Maidosta Anna-Mummu tekee itse juustoa. Ja voin sanoa, etta se vie kielen! Kaneja pistetaan lihoiksi toisinaan. Minullakin on kotona pakkasessa kaksi paistia. Kyselin Nonnalta ja Rosa-tadilta viime hetken vinkit, milla niista taiotaan juuri oikean makuisia. Harjoittelua se varmasti vaatii, etta paasee samaan makuharmoniaan kuin vanhat siskokset, mutta taalta tullaan...

Vanhasta, hyvin vanhasta viikunapuusta, jonka juurista nonna sai puun uudelleen kasvamaan, tulee koko ajan hedelmia. Sen lisaksi maassa kasvaa rypaleita, meloneja, tomaatteja, salaattia, kaalia, luumuja, kurkkuja ja sipulia. Nonno puolestaan konstaili omiaan kasvimaalla ja sai kurpitsan jaahylle taksi kesaksi. Harmi, kurpitsasta tulee ihanaa risottoa. Nonno Mariolle ei vain parane menna sanomaan mitaan menetetyista kurpitsoista tai se voi pillastua Kesan lopulla tehdaan sitten viini. Maistelimme edellisvuotista, joka oli selvastikin onnistuneempi panee kuin sita edellinen, joka lahes tulkoon nostatti varpaan kynnet pystyyn. Ei, tassa viiniasiassa luotan kylla alan ammattilaisiin, mutta omiksi tarpeiksi isovanhemmille ja vieraille maisteltavaksi, on tamakin viini aivan mainio kokemus

Makuelamykset on todella niin uniikkeja ja upeita, etta valilla tekisi mieli itkea, niin hyvaa se ruoka on. Luin juuri internetista taas dyykkauksesta, ja tekisi jalleen mieli itkea, toisin siita toisesta vastapaasta. Ei voi olla totta, etta ruokaa tehotuotetaan ja jaetaan kauppoihin, etta se voidaan paivan paatteeksi kantaa roskakoriin kaupan takaoven kautta! Olen ollut sita mielta, etta Suomessa ruokakorista muodostuu aivan liian kallis verrattuna etelaisimpiin Euroopan maihin. Onko kuitenkin ehka niin, etta ruoka onkin siltikin viela liian halpaa, koska sita on vara heittaa surutta roskiin?

Tama ongelma ei tietysti ole vain suomalaisen hyvinvoinnin vitsaus, mutta suomalaisina meidan tulisi huolehtia omista markkinoistamme ja tasapainottaa sita mm. suosimalla lahiruokaa. Suomalaisten itsensa tulisi herata vanhoista ruokailutottumuksistaan ja lopettaa ianikuiset mantrat hyvan ruoan laiton vaikeudesta, ja alkaa vaalimaan ruokaa ja siihen liittyvia riitteja. Toisaalta kuinka lapset voivat edes erottaa kaalia tomaatista, jos itse ruokailuunkaan ei ole varattuna riittavasti yhteista aikaa tai sita hetkea savyttaa kerta toisensa jalkeen Pikku Kakkonen tai muut ulkoiset arsykkeet?

Mina olen vanhemmilleni kiitollinen peraanantamattomuudesta, vaikka silloin aikanaan sapettikin turkasesti: Saimme hampurilaiset kuta kuinkin vain 2 kertaa vuodessa. Yksi Suvivirrren kajahdettua ja toinen joulujuhlan jalkeen. Siina oli nautinto, jota oppi kylla arvostamaan. Se kerroshampurilainen kylan Nesteen baarissa maistui niin hyvalle, etta meinasi kai silloinkin itku tirahtaa! Mutta muuten kotona saimme taysin itse tehtya ruokaa. Tuoreita sampyloita oli muutaman kerran viikossa ja kalat kaytiin isan kanssa hakemassa laheisesta jarvesta. Itsekin vedin virvelilla haukia. Marjastamisesta en tykannyt yhtaan, onneksi minua ei siihen pakotettu, mutta marjoja syotiin lapi talven aitin toimesta. Sienestaminen oli lempiharrastukseni, ja lempisieneni hauskan oloinen -ja niminen Karvalaukku. Sienia oli mukava raaputella kotopihassa ja sitten vain pannulle tai keitoksi.

Oma tekema mehu meinasi jossakin vaiheessa ruveta tulemaan korvista ulos. Kun sitten jostakin tuntemattomasta syysta aiti rupesi kaupan mehua kantamaan kotiin, ei se alkuhuuman jalkeen maistunutkaan yhtaan millekaan paitsi epamaaraiselle makealle liemelle. Palasimme helpottuneina kayttamaan jalleen aitin tekemaa mehua!

Muuten vain mieleenpainuvia ruokakokemuksia on jaanyt mieleen useita mm. makkarakupit. Teemakkaran siivu paistetaan kupille ja laitetaan keskelle herneita. Toinen kova juttu oli omatekemat jauhelihapikkupizzat, jotka syotiin pienilta ruskeilta grillilautasilta. Yritin kovasti saada aitia tekemaan jauheliha-makaronisekoitusta, jota kaverini Lauri sai aina kotonaan ketsupin kera, mutta aitini mielesta se ei ollut oikeaa ruokaa

Useimmissa lapsuuden ruokakokemukissa tarkeinta on nimenomaan ollut yhteinen kokemus ja nautinto. Yksikin hauska tapaus sattui sitten aivan uudenpramealla Viking Amorellalla 80-luvun lopulla. Menimme ravintolaan syomaan. Kun tarjoilija toi meille siskoni kanssa lasten ruokalistat, niin ojensin listan takaisin tadille ja tokaisin (kuulemma), etta "Ma otan sitten ainakin pippuripihvin" Kun pienena ei syotetty sita perinteista "lasten ruokaa", niin oppi itse erottamaan jyvat akanoista!

YRTIT

Anopilla ja minulla rupeaa olemaan aika hyva yrttitarha pystyssa! Hanella oli jo ennestaan maassa kasveja, mutta nyt olen itse ostanut lisaa ja pistanyt maahan. Talla hetkella meilla on:

Rosmariinia, jonka latinankielinen nimi "Rosmarinus" tarkoittaa meren kastetta. Nimen oleteaan juontavan juurensa todennakoisesti roomalaisesta Pliniuksesta, joka antoi tuon nimen siksi, että roiskeet kastelivat lähellä rantaa kasvavia rosmariineja. Rosmariinin on perinteisesti uskottu tuovan onnea ja se on ollut myos tarkea rohtokasvi. Tama yrtti sopii hyvin erityisesti liharuokien mm. lampaan ja riistan maustamiseen. Sen lisaksi se maistuu hyvalta erityisesti peruna ja- sieniruokien kanssa.

Basilika tulee Intiasta missa sita pidetaan pyhimpana kasvina. Talla yrtilla on kasitelty ruumiita myos Egyptissa, minka jaanteita on loydetty pyramideista. Euroopassa basilika on edustanut pahuutta mutta toisaalta myos iloa ja onnea. Basilikaa on kutsuttu kuninkaiden yrtiksi silla sanan kreikankielinen nimi tulee sanasta "basileus", joka tarkoittaa kuningasta. Basilika sopii ennen kaikkea tomaattiruokiin seka valkosipulin seuralaisena, mutta sita voi yhta hyvin kayttaa myos lihan, kalan, salaattien ja papuruokien mausteena. Basilika edistaa ruuansulatusta ja tasapainottaa suolistoa.

Salviaa on 750 eri lajia ja sen uskotaan tulleen Keski-Eurooppaan roomalaisten sotilaiden mukana. Kasvin latinankielinen nimi "salvare" tarkoittaa parantaa. Salvia on maailman vanhimpia rohtokasveja 6000 vuoden takaa ja ammoisilta ajoilta on edelleen tiedossa latinankielinen lause "Cur moriatum homo cui salvia croscit in horto?", eli miksi miehen annettiin kuolla, kun puutarhassa kasvaa salviaa. Salvia sopii oivallisesti liharuokien lisaksi pastaruoan kanssa. Italiassa usein tehdaan ravioleja voi-salvia -kastikkeessa. Myos sipuli- ja papuruoat maustuvat talla vanhalla yrtilla.

Minttua on arviolta 1200 eri lajia - meilla ennatykselliset kaksi Minttu sopii maustamaan esimerkiksi lammasruokia, uusia perunoita ja salaatteja. Sen tarkein aromaattinen aine on mentoli. Mintulla maustetaan myos usein teeta, jalkiruokia ja makeisia.

Sitruunaruohoa/melissaa jonka taysin luotettavaa nimea en ole viela selvittanyt netissa tutkimisesta huolimatta. Zitronellan nimella aukeaa liian paljon erilaisia sivuja. Toisessa on kerrottu toista ja toisessa muusta samaan sukuun kuuluvasta lajikkeesta. Siina on pitkamaiset lehdet ja kasvaa pienena (yha kasvavana!) puskana. Ostin sen Porta Portesen torilta. Kaikki tekevat siita vain likooria! Hyvaa se on! Olen kayttanyt sita salaatteihin ja itamaisiin ruokiin.

Photo References

elisa.net
www.puulanyrtti.fi

J. W. Goethen teos Italian matka paivakirjoineen on upea kuvaus Italiasta ja myos roomalaisesta elamanmenosta 1700-luvun loppupuolella. Sen ajaton luonne sallii sita kaytettavan siksi myos nykyaan varsin toimivana oppaana italialaisten hengenmaailmaan, luontoon, tapoihin ja kulttuuriin. Taman kirjan lukemista suosittelen joko ennen matkaa tai sen aikana. Lukukokemus kannattaa taydentaa kaymalla Goethe-musoessa Via del Corsolla, joka on myos Goethen entinen koti hanen Rooman ajalta vuosina 1786-1788. Museossa on nahtavilla hanen omien toidensa ja paivakirjamerkintojensa lisaksi taiteilija, ystava ja kamppis Tischbeinin kuvataidetta.

http://www.casadigoethe.it/


Ostia Antican vanha satamakaupunki on hieno paivaretkikohde, jossa nahtavaa riittaa yllin kyllin historian nalkaisille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ostia

http://www.ostiaantica.net/


Giannicolon kukkula on hieno paikka katsella Roomaa ja sen yli. Kupolit ja karjet, katot ja luiskat kaikki vieri vieressa. Samalla maistuu kummasti lasi paikallista hyvaa! Keskipaivalla voi kuunnella perinteiset tykin laukaukset.


Ostiassa kuluu paiva mainiosti. Ostoksia voi tehda mm. Via delle Balenierella, mista loytyy kauppoja jokaiseen makuun. Kesalla ranta vetaa ihmisia puoleensa. Viikolla tilaa on vallan mainiosti, mutta viikonloppuisin paikat ovat taynna. Joillakin rantapalstoilla toimii myos animaattoreita. Silloin paasee lahelta seuraamaan kuinka paikalliset todella ottavat osaa kollektiiviseen hauskanpitoon! Ranta on jaettu osiin ja lahes jokaiseen niista on paasymaksu. Toisaalta maksullisilla rannoilla palvelut toimivat samaan hintaan suihkuista vessoihin. Aurinkotuoli maksaa hieman ylimaaraista. Ranta-alueella ja Lungomarella on lukuisia hyvia ravintoloita, joissa kannattaa maistaa tuoreita herkkuja. Mainitsemisen arvoinen on mm. espanjalainen ravintola Don Pepe, jos haluaa vaihtelua italialaiseen menuuseen.