My OperaNew York 4.-10.5.2009
Sunday, May 17, 2009 3:15:38 PM
New York oli uskomaton!
Saavuttamme menimme vain hotellin nurkille kiinalaiseen syömään ja se oli aitokiinalaista, ei mitään italiaistyyliä missä riisiin sekoitetaan prosciuttoa! Hotellille ja nukkumaan. Heräsin klo 01, ja hieman myöhemmin. Kuulen rapinaa. Kelloradion valossa näemme hiiren suklaamme kimpussa. Cazzo! Merda! Avaan oven, hiiri vinkaisee käytävään kuin ohjus. Loppuviimeksi unta riitti aamuviiteen. Loppuviikon hiiristä ei ole tietoakaan, sillä tukimme ovenalustan pyyhkeellä ja laukulla. Tosin, koko hotelli oli puhdas ja laitettu. Mistä lie eksynyt nälkäinen hiiri!
Matkan alkua tiistaina varjosti heti sade, jota jatkoi melkein koko viikon. Ensimmäisenä päivänä käveltiin tuulessa, sateessa ja myrkyssä (tarpeeksi päällä ja sateenvarjojen kera) 103th streetiltä Times Squarelle. Söimme välissä pizzaa ja valkosipulipikkupullia. Pysähdyimme myös Columbus Circlellä Whole Foods- ruokakauppaan. Siellä olisi voinut oleskella pidempäänkin. Lihatiski notkui herkkuja - kuvaa ottaessani terhakas täti jo ehti kieltämään! Macys-tavaratalossa puolestaan olisi ollut olisi ollut Euroopassa maltaita maksavia Kitchen Aid- keittiökoneita muutamalla sadalla dollarilla - yhyy Sad
Illalla söimme hotellin lähellä olevassa Toast-ravintolassa hampurilaista ja salaattia sekä aivan ihanaa organic cideria. Se oli maailman parasta mitä olen ikinä juonut! Ihan kuin omenanektaria. Aito maku ja mehumainen koostumus. Aivan mahtavaa!
Keskiviikkona sitten olinkin jo kipeä. Kurkkua kipeä ja olo heikkona. Otimme kuitenkin metron "keskustaan" ja kävelimme YK:lle. Menimme sisään ja tarkoituksena oli ottaa kierros, mutta olo oli niin heikko, että lähdimme Pharmacyn kautta hotellille. Apteekissa oli täyslaidallinen kaikennäköistä pastillia, yövaivoihin, päiväkolotukseen, nuhaan, nuhaan ja allergiaan, vilustumiseen ja kuumeeseen, kuumeeseen ja yskään, yskään ja ripuliin... Otin jotakin ja piristyin sen verran, että poikkesimme Times Squaren kupeessa meksikolaiseen ravintolaan, joka oli lounasaikaan aivan täynnä. Fajitas-sekoitus kanasta, ravuista ja naudasta suli suussa ja salaatti antoi rapeutta makumatkaan. Nachokset ja itse tehty, takuutuore korianterilla ryyditetty tomaattisalsa kruunasi aterian. Aivan mahtavaa meksikolaista ruokakulttuuria. Ei yhtään mitään sellaista mitä useissa eurooppalaisissa "meksikolaisissa" mättälöissä näkyy. Arvostus nousi aivan hujauksessa.
Palasimme hotellille jo ajoissa iltapäivällä ja nukuin iltaan asti. Mieli halaji keittoa ja arvelin sitä löytyvän alakerran Sookk nimisestä thaimaalaisesta. Siellä söinkin yhden parhaimmista keitoista. Kirkaslieminen naudanlihakeitto lämmitti ja rauhoitti kipeätä matkalaista. Chili avasi sopivasti nenää ja mausteet saivat mielen kirkastumaan. Mies söi paistettua riisiä ja se oli juuri sellaista kuin Thaimassa ollaan ikään syöty. Kipeästä olosta huolimatta, vallan onnistunut kevyt illallinen.
Torstaina ajoimme metrolla Rector Streetille. Söimme lounasta itsepalvelukahvilassa, paninia ja keittoa ennekuin jatkoimme Century 21- tavarataloon. Ostin kaksi hattua, Aignerin pikkulaukun ja Villeroy&Bochin hyvin suuren lusikan muotoisen teräksisen kulhon. Ihmettelimme tovin September Eleventh- tarinaa ja jatkoimme läheiseen Starbucksiin pienelle hyvin isolle kahville. Taksi kyyditsi meidät sitten Seaportiin, ja muutaman askeleen otettuamme alkoi taasen sataa kaatamalle. Sadetta pidettiin Heartland Breweryssa, jossa maistuivat marjasiideri ja talon punainen olut. Vesisade taukosi sen verran, että ennätimme tien toiselle puolelle katsomaan purjelaivoja ja Brooklynin siltaa. Lyhyestä virsi kaunis.
Keskiviikko-illan pöytävaraus Park Avenuen Les Hallesiin oli siirretty torstaille huonon olon takia. Olin sen verran tolpillani, että päätimme ehdottomasti lähteä. Paikka oli ääriään myöten täynnä. Anthonysta ei oletettavasti ole näkynyt jälkeäkään vuosiin, rokki soi täysillä ja tilanne on jokseenkin kaoottinen. Ilman pöytävarausta olisimme kuitenkin olleet puilla paljailla. Ravintola näyttää omaavan paikkansa New Yorkin illastajien keskuudessa.
Alkuruuaksi otimme valkosipulietanoita ja calamari-fenkoli- salaattia, jotka kummatkin vievät kielen mukanaan. Viinin valitsimme hinnan perusteella - halvinta ranskalaista hintaan 33 dollaria pullo. Se ei lain ole pahaa, ei edes keskinkeskertaista mutta hyvää peruspöytäviiniä. Tulee heti ikävä enoteekkia kotona. Amerikassa viinit ovat reilusti ylihinnoiteltuja, koska sen edelleen katsotaan olevan "rikkaiden" harrastus. Kaliforniassakin perus-Chardonney pullostavoi joutua maksamaan esimerkiksi 50 dollaria, vaikka Euroopassa sen saisi viidellätoista. Pääruoaksi syämme pihviä ja lammasmakkaroita. Liha on mureaa, ihanteellisen mediumia, suorastaan täydellistä. Makkarat ovat aivan uusi kokemus, joita en niiden erikoisuudessaan ole ikinä syönyt: tiiviitä, lihaisia ja hieman savuisia.
Les Hallesin ruokalista ja ruoka olivat aivan ihania. En kuitenkaan onnistunut saamaan mukaan Anthony Bourdainin vanhempaa signeerattua Bistro Cooking- keittokirjaa. Uudempaa tarjosivat liiankin hyvään hintaan. Amazonissa ongelmat ratkeavat Wink
Miinusta ravintolalle tuli siitä, että se oli aivan liian meluisa, rock-musiikki soi aivan liian lujalle ja, että kohdallemme sattunut tarjoilija ei onnistunut vakuuttamaan meitä huumorintajustaan. Mutta onnistunut ruokaelämys onneksi korjasi muun pois! Kävelimme illallisen päätteeksi ihailemaan Times Squaren valoja ja ajoimme metrolla nukkumaan.
Perjantaina vietimme päivän Ellis Islandilla, joka osoittautui matkan ehdottomaksi kohokohdaksi. Kiersimme näyttelyn ja söimme museoravintolassa God Bless You- siunaamana. Yritin hakea vaarini isää ja hänen veljeään nimitiedoista, vaikkei heitä jostain syystä löytynyt. Vaarin isän veli kuitenkin saapui Ellis Islandille 27.11. 1924 30-vuotiaana Mauretanialla Southamptonista, ja vietti Minnesotassa vuosia hiilikaivoksella ennekuin palasi kotikyläänsä Suomeen. Myös vaarini isä oli ennen naimisiin menoaan pari vuotta Amerikassa ennekuin palasi Satakuntaan ja tapasi Granlundin tytön tämän naidakseen.
Vapauden Patsasta ihastelimme laivasta ja niin olikin paras. Liberty-saarella näytti olevan aika hulina. Maihin päästyämme ajoimme metrolla Little Italyyn ja kävelimme kavit ja pasticcinit nauttien Mulberry Streetillä. Minun mielestäni näkemäni vanhat ukot Napolin murteessaan ja askeettisuudessan edustivat täydellistä Pizza Connectionin jatketta. Sopranosista kuuluisassa baarissa joimme Nastro Azzurrot ennekuin sain narrattua mieheni aperitivolle trendikkään oloiseen ja huolettomaan katubaariin. Tilasimme annoksen Giorgion lihapullia ja valkosipuliranskalaisia (jotka olivat täydellisiä) sekä kaksi lasia viiniä. Veroineen tippeineen, 50 taalaa. Nyt kirpaisi. Auts.
Illalla katsastimme hotellin lähistöllä, Broadwaylla, sijaitsevan turkkilaisen ravintolan Turkuaz. Söimme huokeaan hintaan Shepherd Saladia, jugurttia, munakoisoa tomaatissa ja ison kanavartaan riisillä. Iltaa vauhditti napatanssija, joka viihdytti asiakkaita turkkilaisen musiikin tahdissa ja veti heitä mukaan tanssiin.
Lauantainatoiveenamme oli testata City Islandin jotakin kalaravintolaa. Ajoimme metro numero 6 Pelham Baylle läpi Bronxin. Matka kesti tovin, ja kun saavuimme odotimme saarelle vievää bussia 45 minuuttia. Kyllästyimme odottamaan ja lähdimme takaisin siinä toivossa, että näkisimme vielä jotakin "keskustasta". Bronxissa näytti jo erilaiselle. Ratatöiden vuoksi jouduimme vaihtamaan metroa välillä. Olimme sillä asemalla ainoat valkoiset. Taitaa tosiaan olla latinojen ja mustien neighbourhoodia! Kävelimme takaisin ohittaen Guggenheimin musoeon ja kävlimme Central Parkin läpi ja nautimme hetken luonnosta. Tosin, koko puisto on täynnä urheilijoita. Taitaa olla todella tarpeeseen New Yorkissa! Takaisin tullessa meillä oli jo niin huutava nälkä, että tyydyimme hotellimme lähistöllä olleeseen italialaiseen. Säin mustekalarenkaita. Ne olivat hyviä, mutta jäivät hivenen kaivamaan mieltä sopivan contornon puuttuessa. Mies säi tomaatti-mozzarella- munakasta. Liian hinnakasta ja liian persoonatonta ollakseen italialaista. Mutta ei sillä, hyvää kyllä.
Viimeistä ja lauantai-iltaa skoolasimme lähiviini/viinakaupasta ostetulla etaläafrikkalaisella Pinotagella. Muutenkin hotellin lähistöllä Broadwayn viinkaupoissa oli vallan mainiot valikoimat viinejä eri maista sekä myös viinaksia. Ulkomaisten viinien hinnat eivät taivaissa pyörineet ja esimerksi tämän 2006 Pinotagen ostimme kymmenellä taalalla. Suurta plussaa olivat myös viinakaupoissa olleet kylmäkaapit, joista pystyi halutessaan ostaa valmiiksi kylmää valkoviiniä Very Happy
Ilta huipentui eteläafrikkalaiseen Hell's Kitchenissä sijaitsevaan Braai-ravintolaan, jossa otimme alkuruokasi venisonia. Kyytipoikana oli erilaisia dippejä mangosta, kookokseen ja tomaatti-kurkku- salsaan. Pääruoaksi päätimme makkaraa ja polentaa sekä strutsipihviä. Teimme ilmeisesti oikeat valinnat sillä ruoat suorastaan sulivat suussa. Ruokalista itsessään oli suppeahko, vaikuttava tosin. Oli vaikea päättää.
Keskiyöllä kävimme kuuntelemassa jazzia hotelliln lähellä sijaitsevassa, hyvin pienessä Smoke Loungessa. Musiikki ja tunnelma tekivät vaikutuksen. Trumpettia ja pianoa. 30 taalaa sisään per henki sekä vähintään 10 taalaa juomia hengeltä.
Nyt oli hyvä lähteä kotiin.
Sunnuntai-aamuna kävimme joka aamuisella aamupalalla Metro Dinerissa iloisten latinojen palveltavana (mahtavaa porukkaa!) ja lähdimme taasen metrolla JFK:lle. Ajattelimme postittaa korttimme sieltä - nyt meillä on 20 terveisiä New Yorkista- korttia kotona Roomassa. JFK:lla ei ole postimerkkejä tai postipalveluita (paitsi terminaalissa 4). Olimme myös ajatelleet käydä syömässä nätisti, koska lähdimme kentälle todella ajoissa. Lentokentällä ei ole ravintolaa; vain panineita ja lämmitettyä pizzaa. Ei mitään lämmintä ruokaa. Olimme myös ajatelleet tehdä viime hetken ostoksia. Ei niitäkään. Muutama hullu kauppa täynnä suklaata, hajuvettä ja Hermesin huiveja.
Hätäpäissäni otan 20 minuutin ja 50 dollarin hieronnan ennen lentoa. Hyvää teki. Ja hyvää kotimatkaa. Ilmaan nousu kesti 1,5 tuntia koneeseen nousun jälkeen. hirveä ruuhka ja liikenne.
Muenchenistä lennämme kotiin Air Dolomitin Empulla. Maanantaina oma sänky. Ja aikaero. Fuck. Again.
Saavuttamme menimme vain hotellin nurkille kiinalaiseen syömään ja se oli aitokiinalaista, ei mitään italiaistyyliä missä riisiin sekoitetaan prosciuttoa! Hotellille ja nukkumaan. Heräsin klo 01, ja hieman myöhemmin. Kuulen rapinaa. Kelloradion valossa näemme hiiren suklaamme kimpussa. Cazzo! Merda! Avaan oven, hiiri vinkaisee käytävään kuin ohjus. Loppuviimeksi unta riitti aamuviiteen. Loppuviikon hiiristä ei ole tietoakaan, sillä tukimme ovenalustan pyyhkeellä ja laukulla. Tosin, koko hotelli oli puhdas ja laitettu. Mistä lie eksynyt nälkäinen hiiri!
Matkan alkua tiistaina varjosti heti sade, jota jatkoi melkein koko viikon. Ensimmäisenä päivänä käveltiin tuulessa, sateessa ja myrkyssä (tarpeeksi päällä ja sateenvarjojen kera) 103th streetiltä Times Squarelle. Söimme välissä pizzaa ja valkosipulipikkupullia. Pysähdyimme myös Columbus Circlellä Whole Foods- ruokakauppaan. Siellä olisi voinut oleskella pidempäänkin. Lihatiski notkui herkkuja - kuvaa ottaessani terhakas täti jo ehti kieltämään! Macys-tavaratalossa puolestaan olisi ollut olisi ollut Euroopassa maltaita maksavia Kitchen Aid- keittiökoneita muutamalla sadalla dollarilla - yhyy Sad
Illalla söimme hotellin lähellä olevassa Toast-ravintolassa hampurilaista ja salaattia sekä aivan ihanaa organic cideria. Se oli maailman parasta mitä olen ikinä juonut! Ihan kuin omenanektaria. Aito maku ja mehumainen koostumus. Aivan mahtavaa!
Keskiviikkona sitten olinkin jo kipeä. Kurkkua kipeä ja olo heikkona. Otimme kuitenkin metron "keskustaan" ja kävelimme YK:lle. Menimme sisään ja tarkoituksena oli ottaa kierros, mutta olo oli niin heikko, että lähdimme Pharmacyn kautta hotellille. Apteekissa oli täyslaidallinen kaikennäköistä pastillia, yövaivoihin, päiväkolotukseen, nuhaan, nuhaan ja allergiaan, vilustumiseen ja kuumeeseen, kuumeeseen ja yskään, yskään ja ripuliin... Otin jotakin ja piristyin sen verran, että poikkesimme Times Squaren kupeessa meksikolaiseen ravintolaan, joka oli lounasaikaan aivan täynnä. Fajitas-sekoitus kanasta, ravuista ja naudasta suli suussa ja salaatti antoi rapeutta makumatkaan. Nachokset ja itse tehty, takuutuore korianterilla ryyditetty tomaattisalsa kruunasi aterian. Aivan mahtavaa meksikolaista ruokakulttuuria. Ei yhtään mitään sellaista mitä useissa eurooppalaisissa "meksikolaisissa" mättälöissä näkyy. Arvostus nousi aivan hujauksessa.
Palasimme hotellille jo ajoissa iltapäivällä ja nukuin iltaan asti. Mieli halaji keittoa ja arvelin sitä löytyvän alakerran Sookk nimisestä thaimaalaisesta. Siellä söinkin yhden parhaimmista keitoista. Kirkaslieminen naudanlihakeitto lämmitti ja rauhoitti kipeätä matkalaista. Chili avasi sopivasti nenää ja mausteet saivat mielen kirkastumaan. Mies söi paistettua riisiä ja se oli juuri sellaista kuin Thaimassa ollaan ikään syöty. Kipeästä olosta huolimatta, vallan onnistunut kevyt illallinen.
Torstaina ajoimme metrolla Rector Streetille. Söimme lounasta itsepalvelukahvilassa, paninia ja keittoa ennekuin jatkoimme Century 21- tavarataloon. Ostin kaksi hattua, Aignerin pikkulaukun ja Villeroy&Bochin hyvin suuren lusikan muotoisen teräksisen kulhon. Ihmettelimme tovin September Eleventh- tarinaa ja jatkoimme läheiseen Starbucksiin pienelle hyvin isolle kahville. Taksi kyyditsi meidät sitten Seaportiin, ja muutaman askeleen otettuamme alkoi taasen sataa kaatamalle. Sadetta pidettiin Heartland Breweryssa, jossa maistuivat marjasiideri ja talon punainen olut. Vesisade taukosi sen verran, että ennätimme tien toiselle puolelle katsomaan purjelaivoja ja Brooklynin siltaa. Lyhyestä virsi kaunis.
Keskiviikko-illan pöytävaraus Park Avenuen Les Hallesiin oli siirretty torstaille huonon olon takia. Olin sen verran tolpillani, että päätimme ehdottomasti lähteä. Paikka oli ääriään myöten täynnä. Anthonysta ei oletettavasti ole näkynyt jälkeäkään vuosiin, rokki soi täysillä ja tilanne on jokseenkin kaoottinen. Ilman pöytävarausta olisimme kuitenkin olleet puilla paljailla. Ravintola näyttää omaavan paikkansa New Yorkin illastajien keskuudessa.
Alkuruuaksi otimme valkosipulietanoita ja calamari-fenkoli- salaattia, jotka kummatkin vievät kielen mukanaan. Viinin valitsimme hinnan perusteella - halvinta ranskalaista hintaan 33 dollaria pullo. Se ei lain ole pahaa, ei edes keskinkeskertaista mutta hyvää peruspöytäviiniä. Tulee heti ikävä enoteekkia kotona. Amerikassa viinit ovat reilusti ylihinnoiteltuja, koska sen edelleen katsotaan olevan "rikkaiden" harrastus. Kaliforniassakin perus-Chardonney pullostavoi joutua maksamaan esimerkiksi 50 dollaria, vaikka Euroopassa sen saisi viidellätoista. Pääruoaksi syämme pihviä ja lammasmakkaroita. Liha on mureaa, ihanteellisen mediumia, suorastaan täydellistä. Makkarat ovat aivan uusi kokemus, joita en niiden erikoisuudessaan ole ikinä syönyt: tiiviitä, lihaisia ja hieman savuisia.
Les Hallesin ruokalista ja ruoka olivat aivan ihania. En kuitenkaan onnistunut saamaan mukaan Anthony Bourdainin vanhempaa signeerattua Bistro Cooking- keittokirjaa. Uudempaa tarjosivat liiankin hyvään hintaan. Amazonissa ongelmat ratkeavat Wink
Miinusta ravintolalle tuli siitä, että se oli aivan liian meluisa, rock-musiikki soi aivan liian lujalle ja, että kohdallemme sattunut tarjoilija ei onnistunut vakuuttamaan meitä huumorintajustaan. Mutta onnistunut ruokaelämys onneksi korjasi muun pois! Kävelimme illallisen päätteeksi ihailemaan Times Squaren valoja ja ajoimme metrolla nukkumaan.
Perjantaina vietimme päivän Ellis Islandilla, joka osoittautui matkan ehdottomaksi kohokohdaksi. Kiersimme näyttelyn ja söimme museoravintolassa God Bless You- siunaamana. Yritin hakea vaarini isää ja hänen veljeään nimitiedoista, vaikkei heitä jostain syystä löytynyt. Vaarin isän veli kuitenkin saapui Ellis Islandille 27.11. 1924 30-vuotiaana Mauretanialla Southamptonista, ja vietti Minnesotassa vuosia hiilikaivoksella ennekuin palasi kotikyläänsä Suomeen. Myös vaarini isä oli ennen naimisiin menoaan pari vuotta Amerikassa ennekuin palasi Satakuntaan ja tapasi Granlundin tytön tämän naidakseen.
Vapauden Patsasta ihastelimme laivasta ja niin olikin paras. Liberty-saarella näytti olevan aika hulina. Maihin päästyämme ajoimme metrolla Little Italyyn ja kävelimme kavit ja pasticcinit nauttien Mulberry Streetillä. Minun mielestäni näkemäni vanhat ukot Napolin murteessaan ja askeettisuudessan edustivat täydellistä Pizza Connectionin jatketta. Sopranosista kuuluisassa baarissa joimme Nastro Azzurrot ennekuin sain narrattua mieheni aperitivolle trendikkään oloiseen ja huolettomaan katubaariin. Tilasimme annoksen Giorgion lihapullia ja valkosipuliranskalaisia (jotka olivat täydellisiä) sekä kaksi lasia viiniä. Veroineen tippeineen, 50 taalaa. Nyt kirpaisi. Auts.
Illalla katsastimme hotellin lähistöllä, Broadwaylla, sijaitsevan turkkilaisen ravintolan Turkuaz. Söimme huokeaan hintaan Shepherd Saladia, jugurttia, munakoisoa tomaatissa ja ison kanavartaan riisillä. Iltaa vauhditti napatanssija, joka viihdytti asiakkaita turkkilaisen musiikin tahdissa ja veti heitä mukaan tanssiin.
Lauantainatoiveenamme oli testata City Islandin jotakin kalaravintolaa. Ajoimme metro numero 6 Pelham Baylle läpi Bronxin. Matka kesti tovin, ja kun saavuimme odotimme saarelle vievää bussia 45 minuuttia. Kyllästyimme odottamaan ja lähdimme takaisin siinä toivossa, että näkisimme vielä jotakin "keskustasta". Bronxissa näytti jo erilaiselle. Ratatöiden vuoksi jouduimme vaihtamaan metroa välillä. Olimme sillä asemalla ainoat valkoiset. Taitaa tosiaan olla latinojen ja mustien neighbourhoodia! Kävelimme takaisin ohittaen Guggenheimin musoeon ja kävlimme Central Parkin läpi ja nautimme hetken luonnosta. Tosin, koko puisto on täynnä urheilijoita. Taitaa olla todella tarpeeseen New Yorkissa! Takaisin tullessa meillä oli jo niin huutava nälkä, että tyydyimme hotellimme lähistöllä olleeseen italialaiseen. Säin mustekalarenkaita. Ne olivat hyviä, mutta jäivät hivenen kaivamaan mieltä sopivan contornon puuttuessa. Mies säi tomaatti-mozzarella- munakasta. Liian hinnakasta ja liian persoonatonta ollakseen italialaista. Mutta ei sillä, hyvää kyllä.
Viimeistä ja lauantai-iltaa skoolasimme lähiviini/viinakaupasta ostetulla etaläafrikkalaisella Pinotagella. Muutenkin hotellin lähistöllä Broadwayn viinkaupoissa oli vallan mainiot valikoimat viinejä eri maista sekä myös viinaksia. Ulkomaisten viinien hinnat eivät taivaissa pyörineet ja esimerksi tämän 2006 Pinotagen ostimme kymmenellä taalalla. Suurta plussaa olivat myös viinakaupoissa olleet kylmäkaapit, joista pystyi halutessaan ostaa valmiiksi kylmää valkoviiniä Very Happy
Ilta huipentui eteläafrikkalaiseen Hell's Kitchenissä sijaitsevaan Braai-ravintolaan, jossa otimme alkuruokasi venisonia. Kyytipoikana oli erilaisia dippejä mangosta, kookokseen ja tomaatti-kurkku- salsaan. Pääruoaksi päätimme makkaraa ja polentaa sekä strutsipihviä. Teimme ilmeisesti oikeat valinnat sillä ruoat suorastaan sulivat suussa. Ruokalista itsessään oli suppeahko, vaikuttava tosin. Oli vaikea päättää.
Keskiyöllä kävimme kuuntelemassa jazzia hotelliln lähellä sijaitsevassa, hyvin pienessä Smoke Loungessa. Musiikki ja tunnelma tekivät vaikutuksen. Trumpettia ja pianoa. 30 taalaa sisään per henki sekä vähintään 10 taalaa juomia hengeltä.
Nyt oli hyvä lähteä kotiin.
Sunnuntai-aamuna kävimme joka aamuisella aamupalalla Metro Dinerissa iloisten latinojen palveltavana (mahtavaa porukkaa!) ja lähdimme taasen metrolla JFK:lle. Ajattelimme postittaa korttimme sieltä - nyt meillä on 20 terveisiä New Yorkista- korttia kotona Roomassa. JFK:lla ei ole postimerkkejä tai postipalveluita (paitsi terminaalissa 4). Olimme myös ajatelleet käydä syömässä nätisti, koska lähdimme kentälle todella ajoissa. Lentokentällä ei ole ravintolaa; vain panineita ja lämmitettyä pizzaa. Ei mitään lämmintä ruokaa. Olimme myös ajatelleet tehdä viime hetken ostoksia. Ei niitäkään. Muutama hullu kauppa täynnä suklaata, hajuvettä ja Hermesin huiveja.
Hätäpäissäni otan 20 minuutin ja 50 dollarin hieronnan ennen lentoa. Hyvää teki. Ja hyvää kotimatkaa. Ilmaan nousu kesti 1,5 tuntia koneeseen nousun jälkeen. hirveä ruuhka ja liikenne.
Muenchenistä lennämme kotiin Air Dolomitin Empulla. Maanantaina oma sänky. Ja aikaero. Fuck. Again.
