Arvostelu: Berserk Golden Age I ~Egg of the High King
Monday, June 4, 2012 5:08:23 PM

Voi veljet voi veljet, mistä sitä aloittaisi! Tätä elokuvaa on odotettu kuin nousevaa kuuta viimeisen vuoden päivät, ja tänään se sitten ilmestyi Commien teksteillä varustettuna. Suurimmat pelot ennen julkaisua liittyivät Warner Brosin mukana oloon: tehdäänkö tästä alkuperäisestä Kentaro Miuran synkästä klassikkomangasta poiketen perheystävällinen amerikkalaiseen makuun sovitettu höttö, joka korostaa ihanasti kristillisiä perhearvoja, jossa veren ja alastomuuden määrä väännetään minimiin PG13 ikäraja ahneissa silmissä kiiluen, jotta saataisiin uusi kokoperheen summer blockbuster jonka lopussa kaikki pitävät toisiaan kädestä lentotukialuksen kannella laulaen yhdysvaltain kansallishymniä hyviksien pommittaessa pahoja terroristeja. Kävikö niinkuin pelkäsin? Onneksi ei.

Ensimmäiseksi pistää silmään animaation sulavuus. Olkoonkin tietokoneavusteista animaatiota, sulavan animaation katsominen on silkkaa iloa, etenkin kun normaalit sunnuntai-illan japanilaiset piirretyt ovat hieman budjettirajoitteisia tällä saralla. Eivät ne normaalitkaan kovin nykiviä ole, mutta eron Berserkiin näkee selvästi. Uskoisin elokuvassa käytetyn tekniikan muistuttavan mitenkuten Sonyn Motionflow-tekniikkaa, jolla saadaan 23,67fps BluRay-kuva näyttämään "luonnollisen sulavalta" yrityksen Bravia-telkkareissa. Tällä tavalla on sitten häivytetty animaatiolinjat. Toinen sulavuutta auttava tekijä luonnollisesti on huomattavasti käytetty CGI, joka ei onneksi pistä pahasti silmään kuin muutamassa hitaassa dialogikohtauksessa, joissa olisi suonut käytettävän enemmän soveltuvaa perinteistä piirrostekniikkaa. Etenkin taistelukohtauksissa sulavuus pääsee oikeuksiinsa - elokuvan monissa joukkokohtauksissa on vahva siellä olemisen tunne, joka ei häviä lainkaan Band of Brothersin kolmannesta perspektiivistä kuvatuille semi-FPS kohdille, yhdistäen omasta mielestäni sekä animaation mahdollistamat mahdottomat kuvakulmat että näyteltyjen sarjojen parhaat puolet.

Berserk-elokuvan loihtimat taustat eivät häviä millekään aiemmin näkemälleni animelle liioin. Taustat ovat pääosin käsityötä, jotka eivät häpeä Studio Ghiblin aikaansaamaa pikkutarkkaa jälkeä mitenkään. Itse asiassa Berserk on niitä harvoja animeja, joissa taustaa ja henkilöitä ei toisinaan tule erotelleeksi. Kaikki sulautuu niin harmonisesti yhteen muutamaa ilmeisesti vartavasten maisemarunkkareita varten tehtailtua kohtausta lukuunottamatta, että vasta nyt tätä kirjoitettaessa havahduin siihen, että taustoista ei ole mitään sanottavaa. Muutama vilkaisu Berserkin antimiin riitti vahvistamaan edellä mainitun huomion.

Veri, alastomuus ja groteski kuvitus on Berserkin graafinen ydin. Miten Studio 4C yhdessä Warner Brosin kanssa onnistui tässä? Hyvin. Trailereista oli saanut sellaisen kuvan, että väkivalta on väännetty minimiin. Sillä ei kyllä mässäilläkään, mutta ei sitä piilotetakaan lapsiyleisölle suunnattujen äkillisten Michael Bay -leikkausten taakse. Se on olennainen osa Berserkiä, eikä sitä ylikorosteta - se on. Veri roiskuu Gutsin miekan tahdissa, Casca kuvataan edelleenkin alastomana, eikä edes Gutsin lapsen tappamista peitellä. Juonen kannalta ei järin olennainen Gutsin kokema väkivaltainen raiskaaminen lapsena tosin nähdään elokuvassa vain painajais-takaumana, tämä anteeksiannetakoon elokuvan lyhyys huomioonottaen.

Musiikista vastaa Susumu Hirasawa, tuttu edesmenneen mestarin Satoshi Konin tuotannosta. Kuten taustat, myös musiikki sopii yhtä turhan duurivoittoisesti sävellettyä dialogikohtausta lukuunottamatta saumattomasti teoksen muihin osa-alueisiin. Liika mahtipontisuus on osuvasti jätetty pois, ottaen huomioon kaikkien päähenkilöiden olevan loppupeleissä antisankareita joiden ihmisten tappamisessa ei ole yhtään kunniaa tai sankarillisuutta - piirre joka kulminoituu tarinan edetessä sekä Gutsiin että Griffithiin, muttei ollut vielä tässä vaiheessa niin selvä.

Viimeisimpänä se tärkein: Berserkin Golden Age juonikaaressa itseäni on aina viehättänyt nimenomaan hahmokehitys. Berserk-elokuva ei tietenkään kykene ihmeisiin hieman yli tunnissa, mutta Griffithin ja Gutsin välille rakentuva aito ystävyys ja suuri luottamus käy selväksi. Casca pääsee valitettavasti esittelemään lähinnä Gutsiin suhtautuvaa tsun-puoltaan, Griffithiä sokeasti palvovan deren jäädessä lähes kokonaan pois paria repliikkiä lukuunottamatta. Kaikenkaikkiaan aikarajoitus huomioiden, hahmokehitys on toteutettu hyvin. Elokuvassa ei kertakaikkiaan ole yhtä ainuttakaan turhaa kohtausta, jonka aikana olisi voinut jättää leffan pyörimään ja hakea toisen kaljan.
10/10
Katso ja näytä kavereillesikin!







How to use Quote function: