Anteeksi että tässä kesti näin kauan, reissun jälkeen menin suoraan töihin ja lopuksi vielä partioleirille. Blogi siis hieman unohtui. Mutta tässä se tulee, kauan odotettu ja kaivattu loppuyhteenveto.

Todetaan nyt ensimmäiseksi että en koskaan tuntenut oloani uhatuksi reissun aikana. Minun ei tarvinnut pelätä puskissa asuvia pultsareita, ei humalaista nuorisoa eikä taskuvarkaita. Ennen reissua kuulee aina kauhutarinoita kuinka yöjunissa huumataan ja ryöstetään turisteja ja kuinka öiset kadut ovat vaarallisia. Minä onnistuin välttämään nämä ja en kuullut kenenkään muunkaan joutuneen minkään väkivallan kohteeksi. Muutamista kusettajista pääsee eroon olemalla rauhallinen ja ilmoittamalla että en ole kiinnostunut asiasta. Itse asiassa tunsin oloni turvallisemmaksi vaikkapa Tiranassa kuin Helsingissä iltaisin. Tämä siis niille vanhemmille, joiden lapset haluavat lähteä matkaan. Antakaa heidän mennä! Kotiinsa on moni kuollut.

Kotiin palaaminen ei aiheuttanut mitään suurempaa järkystystä. Nukuin (tai ainakin yritin) Ateenan lentokentällä ja lento lähti ajallaan kohti Milanoa. Pienoisen valvomisen jälkeen en olisi millään jaksanut lähteä vielä tutustumaan Milanon nähtävyyksiin. Ajattelin kuitenkin että nyt kun olen täällä, pakkohan sitä on jossain käydä. Ja niin pyörin päivän ympäri kaupunkia. Milanosta en oikein löytänyt halpoja ruokapaikkoja (tosin liikuinkin aika keskustassa) joten söin kalleimman ateriani koko reissun aikana täällä. Nälkä jäi. Lento Helsinkiin meni taas valveilla, huonoksi onneksi sain rääkyvän italialaisnaperon viereeni. Helsinki-Vantaalla laukkujen saamisessa kesti yli tunti ja lopulta pääsinkin nukkumaan omaan sänkyyni kello 6 aamulla yli 48 tunnin valvomisen jälkeen.

Oma sänky, ihanaa! Oma huone, ihanaa! Oma suihku, ihanaa! Nämä olivat suurin piirtein ensimmäiset ajatukseni. Seuraavana päivänä ulkoillessa ilma tuntui todella kylmältä. Kun muut kulkivat t-paita päällä, itse värisin hupparini kanssa. Ilmastoon oli totuttelemista.

Alaikäisenä liikkuminen Balkanilla oli helppoa ja eritoten HALPAA. Pääsin useisiin museoihin ilmaiseksi, sain opiskelija-alennuksia junissa ja muutenkin alle 18 vuoden iästä ei aiheudu mitään haittaa. Paitsi jos ei nyt minnekään klubeille ole menossa, itseäni ei oikein moiset kiinnostaneet.

Slovenia
- Mukava maa, täältä löytyy lähes kaikkea. On rannikkoa ja venetsialaistyylisiä kaupunkeja sekä alppien itävaltalaisvaikutteisia kyliä. Kaikkein kehittynein entisen Jugoslavian valtioista. Hinnat ovat vielä halvat verrattuna Suomeen, vaikka euro otettiinkin käyttöön hetki sitten. Ljubljana on pieni, mutta sympaattinen.

Kroatia
- "Uusi Kreikka", turisteja on välillä tajuttomasti rannikolla. Sisämaa on hieman tuntemattomampaa vieraille, mutta eipä siellä hirveästi nähtävää (kuulemma) olekaan. Itse en jostain syystä pitänyt maasta kovinkaan paljoa. Vaikka maisemat ovat hienot, suureen ääneen englantia vääntävät amerikkalaiset ja tuhatpäiset saksalaislaumat vievät hieman tunnelmaa. Ehkä kävin vain "väärissä" paikoissa. Zagreb jännä sekoitus Keski- ja Itä-Eurooppaa.

Bosnia ja Hertsegovina
- Yksi mielenkiintoisimmista ja samalla suosikkimaistani tällä reissulla. Jylhät maisemat, kulttuuri ja ihmiset ovat jotain täysin erilaista kuin Suomessa. Ihmiset ovat ystävällisiä, hinnat ovat suht alhaiset ja nähtävää riittää. Mitä muuta voi odottaa? Jostain syystä rakastuin Sarajevoon, vaikka joku toinen voisi nähdä sen rumana hallintokaupunkina. Kaupungissa oli kuitenkin tunnelmaa ja särmää, joka teki siitä mielenkiintoisen. Suosittelen!

Montenegro
- Vähän kuin Kroatia, mutta ei niin täynnä turisteja. Ei mitään hirveän erikoista nähtävää Durmitorin ja rannikon lisäksi, mutta löhöilylomaan ihan sopiva kohde. Kotor oli rannikon kaupungeista ehkä mielenkiintoisin, pääkaupunki Podgorica oli kaamea.

Albania
- Toinen lempimaistani. Albania on kyllä omassa luokassaan koko Euroopassa. Tuntuu melkein siltä kuin olisi jossain kehitysmaassa. Vuosikymmeniä eristyksissä ollut maa on nyt avoin ja ihmiset tuntevat suorastaan velvollisuudekseen auttaa hukassa olevaa turistia. Tämmöistä avuliaisuutta en ole nähnyt missään muualla. Suuret kaupungit eivät ole Albanian parhaimpia puolia, mutta Tiranassa viihtyy kyllä päivän tai kaksi. Suosittelen jotain hieman erikoisempaa hakeville!

Makedonia
- Makedonia jätti hieman oudon tunteen. "Tänne pitää päästä uudestaan". Vaikka pidinkin Albaniasta ja Bosniasta erittäin paljon, kumpikaan ei vedonnut samalla tavalla. Ja vaikka olinkin maassa suht pitkään, tuntuu että jätin väliin todella paljon. Maassa tuntuu olevan paljon nähtävää etenkin vaelluksesta kiinnostuneille. En nyt osaa tarkemmin sanoa mitä mieltä olen. Kannattaa käydä itse paikanpäällä.

Italiasta ja Kreikasta en nyt sano mitään, kaikki tietävät varmaan mitä odottaa.

Mitäpä tässä vielä kertoisi. Reissu oli todellakin käyttämäni rahan arvoinen. Koin niin paljon ja tapasin niin monia mielenkiintoisia ihmisiä, että vieläkin on jotenkin epätodellinen olo. Minä tein sen ihan oikeasti. Tuntuu että se olisi ollut kuin hyvää unta, joka loppuu liian aikaisin. Kuukausi ei todellakaan ole tarpeeksi, jos haluaa oikeasti nähdä nämä maat. Kuukaudessa saa hieman raapaistua pintaa, ei sen enempää. Suosittelen kyllä omatoimimatkailua kaikille. Ei sen loman aina tarvitse olla hotelleja ja uima-altaita (vaikkei niissäkään mitään vikaa ole ajoittain). Joskus voi tulla myös ulos pumpulista ja tuntea todella elävänsä. Loma voi myös olla seikkailu. Ja minun lomani totta vie oli.

Kiitos kaikille lukijoille! Mahdollisia kysymyksiä voi vielä jättää kommentoimalla, vastailen niihin kyllä. Tsekatkaa sivusto ensi kesänä, ehkä tänne silloin tulee jotain uutta...

Eipa mennyt asiat (taaskaan) ihan suunnitelmien mukaan. Jouduin ostamaan kalliin ensimmaisen luokan lipun Thessalonikiin, koska muut liput olivat loppu. Lisaksi juna valilla Ateena Thessaloniki oli yli tunnin myohassa ja missasin junan Skopjeen. Noh, paatin sitten menna Makedoniaan hieman eri reittia. Ostin suht halvan lipun Florinaan ja otin taksin kohti rajaa. Tulihan se hieman kalliimmaksi kuin bussilippu. Makedonian rajavartijat olivat todella ystavallisia ja hieman yllattyneita. Hullu suomalainen kavelee rajalle keskella yota. Tilasivat kuitenkin taksin paikalle ja toivottivat hyvaa matkaan.

Taksimatka Bitolaan meni ihan mukavasti, mutta sitten alkoivat ongelmat. En loytanyt kohtuuhintaista majoitusta mistaan. Kavimme taksikuskin kanssa lavitse lajan hostelleja ja hotelleja. Lopulta loytyi hotelli 50 eurolla suht keskustasta.

Ilta oli mielenkiintoinen. Sahkot katkesivat kaksi kertaa ja viereinen klubi piti mukavaa aanta aamuyohon saakka. Nukuin sitten pidempaan.

Paatin taas lahtea seikkailemaan ja otin bussin Brajcinoon, pieneen kylaan Prespa-jarven lahistolle. Kylassa loysin majoituksen heti Boris-nimisen hepun luota, joka tarjosi heti kaikenmoista juotavaa. Tapasin myos paikallisen Dragin ja Riston, joiden kanssa juteltiin Suomen ja Makedonian eroista. Metalli-insinoori tienaa taalla noin 500 euroa kuukaudessa. Kylla se taalla riittaa asumiseen, mutta eipa silla paljon matkustella (niin kuin mina). Miehet kutsuivat minut vaeltelemaan Pelisterin kansallispuistoon ja paatinkin lahtea jatkien mukaan.

Lahto oli aamulla kuuden aikaan, jotta valtettaisiin keskipaivan kuumuus. Matkaan kului noin 6 tuntia ja maisemat olivat TODELLA upeat. Ylangolle paastyamme se muistutti jopa hieman Lappia... Tosin taalla ollaan vahan korkeammalle. Parhaimillaan kapusimme 2200 metriin. Soimme vuoristomokissa lounaan ja he tarjosivat kaikenmoista paikallista herkkua. Ai etta tomaatit olivat hyvia. Myos paikallista rakiya-nimista juomaa tuli maistettua. Oli kylla todella tujua kamaa ja hieman yskitti. Jatkat vaan nauroivat vieressa.

Paatin tallustella takaisin ja siihen meni onneksi hieman vahemman aikaa (4 tuntia). Soin paikallisessa ravintolassa hyvan illallisen noin 8 eurolla. Maha oli kylla todella taynna. Ravintolan kokki oli ruotsalainen tati, jonka kanssa yritin kommunikoida alkeelliselli taidoillani. Ihme paikoissa sita ruotsiin tormaa, ehka pitaisi olla tarkkaavaisempi koulussa... Kylla tati puhui englantiakin.

Nyt olen Skopjessa ja huomenna alkaa pikajuoksu aikaa vastaan. Junayhteydet Milanoon ovat hieman mutkikkaat, joten taitaa tulla muutama uneton yo junassa.

Tanaan lahdin leikkimaan Indiana Jonesia ja tutkimaan Butrintin raunioita, jotka sijaitsevat noin 25 kilometria Sarandasta etelaan. Bussiasemaa sai taas etsia hetken, mutta muuten matka sujui sutjakkaasti.

Butrint asutettiin ensimmaisen kerran muutama tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ensimmainen kirjallinen merkinta on Virgilin runosta, joka vaittaa Butrintin saaneen alkunsa Troijan valtaamisen yhteydessa paenneista pakolaisista. Paikkaa ovat hallinneet niin helleenit, roomalaiset, venetsialaiset ja ottomaanit, jotka ovat aina jattaneet jalkensa Butrinttiin. En nyt jaksa kuitenkaan kerrata kaikkea mita nain, googlatkaa Butrint niin saatte selville. Paikka oli kuitenkin upea niin raunioidensa kuin luontonsakin puolesta. Alueella on myos Albaniassa harvinaista metsaa, jotka ovat saastyneet hakkuilta.

Koko paiva menikin raunioissa kavellessa. Huomenna kohti Gjirokasteria ja toivottavasti myos Ohridia, Makedoniaan.

Toinen paiva Tiranassa meni lahinna riippumatossa nukkuessa ja vetta juodessa. Herasin myohaan ja soin myohaisen aamupalan paikallisella nakkikioskilla. Kavelin viela aamupaivalla kaupungilla etsien jotain mielenkiintoista, mutta eipa mitaan sattunut silmaan.

Tiranan lahioiden tiet ovat kylla jarkyttavia. Muistuttaa enemman Afrikkaa kuin Eurooppaa. Hauskana yksityiskohtana noin 75% vastaantulevista autoilijoista ajaa Mersua... Mistakohan lie saatu.

Lampotila oli paivalla noin 31 astetta varjossa. Huomenna kohti Dhermin rantoja.

Paivitys Lintu paskoi paalleni, sain sahkoiskun tietokoneesta ja soin elamani huonoimman pizzan. Ei ilta oikeasti ollut niin paha milta se kuulostaa. Koko hostellin vaki keraantyi katsomaan Kroatia - Turkki ottelua ja oli hauska katsoa milla intohimolla futikseen takalaiset suhtautuu.

Montenegron nimi tulee alueen italiankielisesta nimesta. Monte tarkoittaa vuorta ja negro mustaa. Vuoret tosiaan ovat hieman tummempia taalla...

Sarajevossa jouduin seikkailemaan bussiasemalle toiselle puolelle kaupunkia. Bosnia ja Hertsegovina on viela sen verran jakautunut maat etta bussit Serbiaan ja Montenegroon lahtevat eri asemalta kuin Kroatiaan ja muualle lanteen jatkavat bussit. Sprskan tasavallan lapiajon jalkeen saavuttiin rajalle, jossa oli hieman hamminkia passini kanssa. Ilmeisesti minulta puuttui joku leima, mutta paastivat silti ulos maasta.

Matka jatkui upeassa kanjonissa. Montenegrossa on maailman toiseksi pisin kanjoni (Grand Canyonin jalkeen), ja bussi sivusikin sita pikaisesti. Googlatkaa kuvia, bussista oli vaikea ottaa kunnon kuvia.

Juutuin valitettavasti sunnuntaiksi Podgoricaan, Montenegron rumaan paakaupungiin ja jouduin ottamaan halvimman mahdollisen paikan jonka loysin. 45 euroa!!! No nytpa tiedan etten matkusta sunnuntaina uuteen kaupunkiin. Seuraavana paivana jatkoin Kotoriin. Kaupunki on upean vuonon pohjukassa ja sen ylla lepaa vanha illyrialainen linnoitus. Paatinkin kiiveta sinne. En arvannutkaan etta se oli niin korkealla... Matkaan kului usea tunti, litra vetta ja paketillinen kekseja. Kannatti silti.

Tanaan lahdin kohti Ulcinjia ja muutaman tunnin bussimatkan jalkeen saavuinkin perille. Minut kiskottiin bussiasemalta perhemajoitukseen. Talo on vanhassa kaupungissa ihan hyvalla paikalla ja paikalliset on suht lepposaa porukkaa.

Lahdin viela paivakavelylle etsimaan jotain mukavaa rantaa. 5 kilometrin paassa taalta pitaisi olla 18 kilometria pitka ranta, jossa riittaa hiljaisia nurkkia. Polku jonka valitsin ei kuitenkaan ollut niita parhaimpia. Parin kilometrin jalkeen reitti alkoi havita. Jatkoin kuitenkin matkaa. Matkaan tuli kuitenkin stoppi kun nain parimetrin kaarmeen polulla. Tiesin kylla etta taalla on kaarmeita, mutta noin isoja. Sitten nain toisen tulevan pusikosta ja karkasin nopeasti takaisinpain. Laskin etta nain matkan aikana yhteensa kuusi kaarmetta...

Huomenna aioin makailla rannalla.