Skip navigation.

illusian reissut, remontit ja muut kuulumiset

(työttömän päiväkirja)

October 2009

( Monthly archive )

Kesä on ohi.

Cake by Suvi

Pitkä, ainakin minun muistoissani lämmin kesä, on ohi. Ensimmäiset yöpakkaset palelluttivat pihakukat ja poimin viimeiset, mehukkaat luumut pois puusta. Magnan vähäinen käyttö loppui sekin, otin pyörän pois vakuutuksesta. Liitolta tuli hylkäävä päätös päivärahahakemukseeni, täytyy yrittää uudestaan marraskuussa. Talon tyhjennys turhista tavaroista etenee; vein kirjalaatikoita ym. Pelastusarmeijaan samalla, kun kävin Lohjalla. Siivosin eteisen ja kuistin roinista, Hannu saa miettiä mihin ne laittaa, toivottavasti kaatopaikkakuormaan. Jo kerran tyhjennetty autotalli alkaa taas olla täynnä, sinne pitää raivata tilaa Magnalle ja fillareille. Aula on lähes valmis, vain patteri puuttuu. Saimme tilaamamme sälekaihtimet ja ripustin entisen makuuhuoneen verhonkapan aulan ikkunaan. Siivouskomerot riittävät imurille, silitysvälineille ja pyykkihuollolle, korkeissa kaapeissa on tilaa myös hyllytavaroille. Ilmojen kylmettyä ihmettelimme makuuhuoneen kalseutta. Hyvähän siellä on nukkua kun on viileää, mutta kaapeista otetut vaatteet ovat turhan kylmiä pukea aamulla päälle. Hannu huomasi, että putkimies oli asentanut patterin vesikierron väärin, ilmankos se ei lämmennyt. Minulta hävisi viimeinenkin luottamus tähän "ammattimieheen".

Synttärini kunniaksi aurinko paistaa, sää on niin kuin sen syksyllä kuuluukin olla. Tosin minun päiväni kuluu viikonlopun vieraiden kunniaksi kotia siivoten. Kun kiipeän mummun jakkaralle ja pyyhkäisen pölyt keittiön ovenkarmista, huomaan että meillä asuu tupajumi. No, niiden jälkiä on viimeksi näkynyt Gili Airilla. Iltapäivällä polkaisen Tikkurilaan ja pohjoistuuli on kylmä. Saamme pari taulua ripustettua seinille. Edelleen odottelemme sähkö- ja putkimiehen käyntejä. Pihavalo pitäisi saada vihdoin talonkulmalle; iltaisin jumpasta tullessani saan hapuilla pimeässä fillarin talliin. Viikonloppuna talo on täynnä "tupatarkastajia", kun läheiseni tulevat kahvittelemaan.

Seuraavakin viikonloppu kului kyläilyjen merkeissä; vietimme kreikkalaista iltaa ystäviemme kanssa ja kävimme onnittelemassa Ilonaa, joka ottaa ensimmäisiä askeleitaan. (Itse asiassa viikonloppumme ovat varattuja kuukaudeksi eteenpäin.) Piha on keltaisenaan pudonneista koivunlehdistä, yöpakkaset ja tuuli ovat tehneet tehtävänsä. Minulla ei siis ole tekemisen puutetta, jos sää vain sallii haravoimisen. Maanantaina satoi räntää jo Vantaallakin. Vintistä kuului ryminää, oravaperhekö siellä pelästyi aikaista talventuloa? Onnikin tietää, että peikot puolestaan nukkuvat talviunensa talomme kellarissa.

Niin hyvin kuin viihdynkin kotona ja mielelläni hoidan siivoukset, sisustamiset, pyykit, tiskit, ruuanlaitot, leipomiset ja pihahommia, joskus tuntuu, että saisin enemmän arvostusta jos ottaisin vastaan sen kurjimmankin, huonosti palkatun työn. Enkä vain lusmuile kotona, laiskana. Mutta prkl, olen maksanut liitolle jäsenmaksuja 35 vuotta ja haluan nähdä ainakin sen päätöksen ansiopäivärahasta.

Puut ovat täynnä keltaisia ja vielä vihreitäkin lehtiä, joten haravoiminen on hukkahommaa. Mutta kun ulkona oli ihana, aurinkoinen syyssää, aloitin haravoimalla pihatien. Siitäkin tuli jo kuusi kottikärryllistä männynneulasia ja koivunlehtiä. Lopetettuani meni noin tunti, kun piha oli taas samannäköinen kuin aamulla aloittaessani. No, tulipahan ulkoiltua ja liikuttua. Yhden päivän vietin lapsenvahtina Lohjalla. Sillä aikaa, kun Ilonan kanssa nukuimme päiväunia, Onni löysi rusinat ja Brunbergin pusut. Ennen kotiinlähtöäni kävimme Onnin kanssa parturissa. "Käykö Jeenikin Raijalla?" poika kysyy. Kun kerran mummukin käy Vantaalta parturissa Lohjalla asti. Perjantaina jatkoin haravoimista; 10 kottikärrykuormaa koivunlehtiä, ja 1/3 pihasta on haravoitu. Kunnes tuuli taas täyttää senkin lehdillä. Seurakseni sain sähkömiehen. Meillä on, vihdoin viimein, pihavalo!

Lohjalle tuli taas asiaa, kun menimme Soilin synttäreille. Koolla oli pieni, mutta varsin mukava sukuni. Soilia katsoessa voin vain toivoa, että olen perinyt samoja geenejä. Minun vuoroni oli leipoa, siivota ja haravoida, kun sain Marjukan ja Hilkan vieraikseni. Haravointi tosin meni ihan hukkaan, kun seuraavan yön tuuli pölläytti pihan täyteen lehtiä.

Jes! Jes! Jes! Onnistuin saamaan meille liput U2:n lisäkonserttiin.

Vietimme kovasti odotetun viikonlopun mökkivieraina Bromarvissa. Meitä hemmoteltiin hyvällä seuralla, sieniretkillä ja erinomaisella tarjoilulla. Sääkin suosi; molempina päivinä satoi vasta illan tullen. Jätimme suosiolla kaukoputken kotiin kun sääennuste lupasi pilvistä ja sadekuuroja. Kotiin lähdimme kolme korillista suppilovahveroita kyydissä. Iso osa maanantaipäivästäni menikin sieniä puhdistaen, paistaen ja pakastaen. Ilta kului Komissa (Anja Pohjola, Anna & Janus Hanski). Tiistaina putkimies kävi vihdoin viimein asentamassa aulaan patterin, sopivasti ennen luvattuja pakkasöitä. Kunhan saamme vaarin jääkaapin siirrettyä kellariin, voin sisustaa aulan valmiiksi. Kannoin kirjasto(i)sta Riika-oppaita tulevaa matkaa silmällä pitäen.

Yhdessäolomme (jo 9v, kiitos Pessi!) aikana olemme viettäneet useat pyhäinmiestenpäivät Meri-Teijossa patikoiden ja mökkeillen. Nyt kun oma "mökki" teettää töitä ja vie kaiken vapaa-ajan, päätimme pysyä Vantaalla. Ja olemmehan saaneet tälle syksylle mökkikutsut kahdelle viikonlopulle. Pyhäinpäivänä haimme aamulla metsästä havuja ja kävimme haudalla. Iltapäivällä poikkesimme Elisabetin pipariverstaalla ja vietimme illan Stigulla.

Kuukauden kirja 1: Michael Cunningham "Säkenöivät päivät". Että joku osaakin kirjoittaa noin hauskasti traagisia tarinoita. Herkkua.

Kuukauden kirja 2: Jukka Pakkanen "Hotelli Destino". Täytynee tutustua Pakkasen muihinkin Italia-romaaneihin.

Kuukauden kirja 3: Yrjö Kokko "Pessi ja Illusia". Olenko palannut satu-ikään? Satujen maailmaan olen pakostakin sukeltanut, kun Onnille pitää jatkuvasti lukea. Tätä kirjaa voin käyttää tietolähteenä, kun kerron hänelle kellarissamme talvehtivista pikkupeikoista.

Makuuhuone on valmis!


Makuuhuoneen päätyseinän tapetti valikoitui Kristiina Lehtosen taulun värien mukaan. Siitä syystä huoneesta tulikin romanttisen roosa. Jotain muuta kuin edellisen asuntoni askeettisuus.

Tapetti: Boråstapeter "Moment Art", Lohjan Värisilmä
Kattopaneelit: K75 Vantaa
Lattialaminaatti, listat, koristetyynyt, kattolamppu ja verhotangot: Bauhaus
Verhokangas: Lohjan Tyyki ja Tuoli

Uusi kuukausi, uusi osoite. Elämä uusiksi?


Kun heinäkuussa kävin Lohjan työkkärissä, pääsin suoraan virkailijan huoneeseen. Nyt, kun polkaisin Tikkurilan työkkäriin, minun vuoronumeroani ennen oli yli 50 asiakasta (seuraavan kerran täytyy ottaa kirja mukaan). Aikani jonotettuani pääsin peräti kolmen eri virkailijan juttusille, eiköhän asia tästä etene, johonkin suuntaan.

Ilmeisesti viimeinen muuttorutistus ja -siivous söi sen verran naista, että loppuviikosta oloni oli viluinen ja kurkku kipeä. Piti siis jättää ipanoitten luona kyläilyt sikseen. Jätin myös isommat siivoukset ja siirtelin vain tavaroita paikasta toiseen, mikä sekin sai hien tursuamaan huokosista. Pakko viedä vielä ainakin yksi autolastillinen tavaraa Pelastusarmeijaan. Itselleen on turha mitään säästää, korkeintaan kerätä vinttiin astialaatikoita, jos vaikka joskus kelpaavat Tiitukselle tai Onnille. Tytöt kun ovat tunnetusti niin kranttuja...

Ilmassa on jo syksyn tuntua. Taitaa olla aika pitää pieni breikki.:smile:

Olen entistä vakuuttuneempi, että harvat sappikohtaukseni johtuvat itse flunssasta, eikä esim. minulle sopimattomista lääkkeistä, kuten lääkäri väittää. Tämänkään taudin hoitoon en uskaltanut syödä kuin Ibumaxia, silti sain yhtenä yönä kamalan kohtauksen. Hannukin hermostui, kun en suostunut lähtemään lääkäriin. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Olisivat vain pistäneet verikokeisiin ja todenneet, että valkosolut ovat laskeneet. Tai mitä ne ikinä tekevätkään kun on flunssa päällä? Syyskuun puolivälissä vein Hannun Ikaalisten Kylpylään kuntoutumaan. Menomatkalla yökyläilimme Riikan ja Sigin luona ja pääsimme samalla Artun synttärikahveille. Pikkupojat eivät juuri ujostelleet, vaan kiipesivät syliin ja riisuivat meidät oitis avaimista ja puhelimista. Ehdin käväistä välillä kotona ennen kuin ajoin Lohjalle lapsenvahdiksi. Pelkäsin tartuttavani flunssani ipanoihin, mutta pelko oli sikäli turha, että Ilona oli jo valmiiksi yskäinen ja Onni nuhainen. Pikkulasten äideillä on pakko olla vähintään neljä kättä ja silmät selässäkin. Onni ei suostunut syömään aamupalaansa (vaikka lupasi olla kanssani kiltisti) ja Ilona kiskaisi pöydältä alas kahvikuppini ja lasilautasen, joka levisi lattialle pieniksi siruiksi. Aamupäivä menikin siivotessa. Se olikin syytä tehdä heti, sillä Ilona kerää sormiensa väliin kaikki lattialta löytyneet roskat, kissankynsiä myöten. Onneksi hän ojentaa ne sormellaan minulle eikä tee kuten äitinsä, joka söi muurahaisetkin. Ehdimme hetkeksi ulos ennen kuin taas piti syödä ja sen jälkeen kellahdimme kaikki sänkyyn.

Kirjauduin Tikkurilan kirjaston asiakkaaksi, nyt minulla on käytössä kaikki Lukki- ja HelMet -kirjastot. Bauhausista löytyi varteenotettava vaihtoehto makuuhuoneen lampuksi. Jätin sen harkintaan ja ostin aulaan verhotangon. Siihen ehkä kelpaa entisen makuuhuoneen verhokappa. Viikolla sain raivattua muuttolaatikoita flunssan väsyttämillä voimillani sen verran, että aulassa on jo lattia näkyvissä. Paljon ei tarvitse heittää roskiin, jaan tavaraa Pelastusarmeijaan, tyttärille, kavereille ja Sofian päiväkotiin. Yksi samanlainen rutistus täytyy vielä jaksaa tehdä, sen jälkeen pääsen siivoamaan kotiamme. Ehkä tämä jouluksi siistiytyy? Jos on aikaa, käyn vielä kerran kaiken läpi ja karsin turhat pois. Mitä teen laatikollisella reseptejä kun kuitenkin käytän aina vain omiani? Ja mihin ripustan taulut ja kaksi suurta peiliä, kun talossa on niin vähän ehjää seinäpintaa? Viikonloppuna heitin kuorman Pelastusarmeijaan ja jäin samalla Lohjalle lapsenvahdiksi. Naisenergia valtasi taas makuuhuoneen; minä, tytär ja tyttärentytär. Yöllä Ilona siirtyi väliimme nukkumaan ja hilasi itsensä kiinni minuun, tuli aivan iholle, pisti pään samalle tyynylle. Annoimme äidin nukkua rauhassa. Tällä kerralla muistin pitää silmät myös selässä ja astiat pysyivät ehjinä. Aamupäivällä jatkoimme Ilonan kanssa kävelyharjoituksia, se on enää niin pienestä kiinni. Tyttö pitää toisella kädellä kevyesti kiinni kädestäni, mikä aiheuttaa sen, että toinen jalka ottaa aina pidemmän askelen. Mutta se toimii loistavasti, kun yläkerrassa voi kävellä ympyrää, keittiöstä olohuoneeseen ja sieltä taas keittiöön.

Mainiot mp-kelit jatkoivat hukkaan menemistään, Hannu Ikaalisissa kuntoutumistaan. Sunnuntaina polkaisin Honkanummelle ja siitä Kuusijärvelle. Kotiin tulin suorinta tietä, krohisevat keuhkot eivät vielä kestäneet pitkiä lenkkejä. Maanantaina jatkoin muuttolaatikoiden purkamista ja kuten arvasinkin, äitiyspakkauksessa oli lasten vaatteita ja lakanoita. Pamautin pääni lipaston kulmaan kun nousin lattiatasolta ylös. Vähän aikaa näkyi tähtiä, sen jälkeen nousi kuhmu otsaan. Onni puolestaan kolhaisi otsansa Kuusijärven kiipeilytelineessä, kun hän jäi viikolla seurakseni yövieraaksi ja kävimme keskiviikkona eväsretkellä. "Sofia on tyhmä", hän tokaisi illalla 4-vuotiaan tuohtuneella äänellä. Koska tämä ei halua mennä Onnin kanssa naimisiin.

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina teimme näillä näkymin tämän kauden viimeisen (minun tämän kesän kolmannen) mp-ajelun. Puuskittainen tuuli oli jo varsin kolea, varsinkin Kirkkonummen ja Siuntion peltoaukeilla. Kävimme Grundsjössä, Sofialla ja äidilläni. "Moottoripyörälläkö olette liikkeellä?" kysyy äiti kun tulen sisälle kurahousuissani ja kypärässäni. Vasta loppukuusta pääsin hyödyntämään Rekolan Raikkaan kausimaksua ja aloitin jumpat. Sellaista rääkkiä oli, että onneksi en edes yrittänyt sitä puolikuntoisena. Lasten syntymän jälkeen olen käynyt kaikenlaisissa jumpissa, kuntopiireissä, salilla ja bodypumpissa ja sitä kautta tutustunut isoon joukkoon lohjalaisia naisia. Nyt tunnilla oli ainakin 70 naista, enkä tuntenut heistä ainuttakaan. Tuntui hassulta!

Kuukauden kirja 1: Paulo Coelho "Brida". Joko Coelho on oppinut tämän jälkeen kirjoittamaan tai sitten kirjassa oli liikaa huuhaata. Jopa minulle.

Kuukauden kirja 2: Gita Mehta "Joen sutra". Intiaa vähän syvemmältä.

KREETA 09/2009

, ,

Remontin loppurutistus ja koko elokuun kestänyt muuttorumba väsyttivät meidät siinä määrin, että Hannu halusi lepolomalle ennen kahden viikon Kela-kuntoutustaan. Seurailimme syyskuun alun äkkilähtöjä ja lopulta varasimme viikon matkat Kreetalle, Hanian Daratsoon. Harmi vain, että samaan aikaan minun kroppani päätti luovuttaa ja sairastuin kuumeettomaan flunssaan. Olo oli kurja ja voimat vähissä. En kuitenkaan käynyt lääkärissä, tuskin olisin edes päässyt vastaanotolle ilman kuumeilua. Jos turvanani olisi ollut työterveyshuolto, kynnys lääkärille lähtöön olisi ollut matalampi.

5.9.09 Theo’s Village, Daratso

Matkamme maksoi 338€ + lentokenttäkuljetus 11€ per lurjus. Lähtö oli aamuvarhain, käytimme julkista liikennettä mennessämme kentälle. Päätimme pärjätä ilman lennolla myytävää lounasta, perillähän olisi aikaa mennä tavernaan istumaan. Majoituimme hotelliimme ja saimme tilavan huoneen omalla keittiöllä ja patiolla. (Naapuriin majoittuneet tytöt olivat varanneet matkan päivän meidän jälkeemme ja maksoivat viikosta 260€.) Hotellilla on uusi ja vanha osa, molemmissa oma allasalueensa. Hotellin ravintola näytti olevan perheiden suosiossa, sieltä saa ostettua myös aamuisin tuoreet leivät.

Aivan hotellimme lähettyvillä ei ollut tavernoja eikä kauppoja. Kävelimme Inkaan ja ostimme aamiaistarvikkeet ja juotavaa. Ensimmäinen kauppalasku oli 25€, niillä eväillä pärjätään pari päivää. Hannu oli tehnyt kotona eväsleivät, söimme ne ja pärjäsimme näin illan tuloon asti. Kävelimme pääkadun vartta kaupoille asti, siitä hetken matkaa yläkylään päin ja jäimme Taverna Zorbakseen syömään. Osuimmekin tosi mukavaan paikkaan, tarjoilijat ihmettelivät Hannun kreikankielentaitoa, ruoka oli mahdottoman hyvää (ouzot, chefin salaatti, tsatsiki, friteeratut kesäkurpitsat, lihapyörykät ja retsina yht. 31,40€) ja laskun kanssa saimme vielä jälkiruokaouzot.

Yöllä heräsin kamalaan vatsakipuun. En ollut uskaltanut ottaa minkäänlaisia flunssalääkkeitä, silti sain taas sappikohtauksen. Hannu meinasi hermostua kun en suostunut lähtemään lääkäriin, mutta mitä siitä olisi ollut hyötyä, kun ei se auta Suomessakaan?

6.9. Platanias

Aamulla oloni oli jo parempi. Bussi noukki meidät tien varresta kyytiin ja ajoimme Agia Marinan kylään, samaiseen hotelliin jonka altaassa Onni ja Ilona olivat pulikoineet pari viikkoa aiemmin. Tervetulotilaisuuden jälkeen kävelimme Plataniakseen ja jäimme giroksille. On tämä niin väärin! Girokset ja Amstelit maksoivat 11€, kun ne olisi Lipsillä saanut kuuteen euroon. Ei tämä muutenkaan ole mikään Lipsin saari; ranta oli tungokseen saakka täynnä ihmisiä, kun kävelimme sitä pitkin kotiin päin. Loppumatkan kävelimme päätien viertä. Tarjosin oluet Taverna Sergianissa, talo tarjosi kannullisen jäävettä. Niillä jaksoimmekin melkein kotiin saakka, Lidlin kohdalla alkoi tosin jo huipata. Ostimme pikkukaupasta vettä ja jäätelöt. Mittariin kertyi 11km, kun vihdoin hyppäsimme altaaseen norjalaislasten joukkoon.

Päiväunien jälkeen kävelimme Lidlin ohi Taverna Pergolaan. Paikka oli tupaten täynnä, saimme pöydän ravintolan sivulta, läheltä avoinna olevia keittiön ikkunoita. Pöytämme yläpuolelle levittäytyivät persikkapuun oksat, joista kypsät hedelmät putoilivat pöydälle ja sen viereen. Thump! Emme vieläkään ole oppineet hillitsemään itseämme; tilasimme tsatsikin, tonnikalasalaatin, kesäkurpitsapyörykät (nam!) ja grillatut mustekalarenkaat. Puolikkaan viinin ja veden kanssa 24,20€. Tässä paikassa saimme jälkiruuaksi vesimelonia ja pienen pullon rakia, uh!

7.9. Lepoloma? Lepopäivä?

Päätimme kävellä Hanian kaupunkiin, eihän sinne ole kuin muutama kilometri. Kävelimme päätien vartta, perillä kävimme linja-autoasemalla kysymässä Elafonissin busseja (joka aamu klo 9.00, takaisin 16.00, hinta 11€/hlö), jos vaikka lähdemme sinne omin päin. Jatkoimme satamaan ja sieltä vanhan kaupungin pikkukujille. Söimme lounaan Restaurant Enetikossa. Tilasimme oluet, saganakin ja tonnikalasalaatin (16€). Naapuripöydässä istuva suomalaispariskunta kertoi, että Nea Horan rannalla vietetään illalla vuotuista sardiinijuhlaa. Kas kun oppaat eivät maininneet asiasta tervetulotilaisuudessa. Tarkoituksemme oli tulla bussilla takaisin, mutta syötyämme kävelimme Nea Horaan, jonka rannalle todellakin oli rakenteilla esiintymislavoja ja mereen lähetettäviä kelluvia soihtuja. Saman tien kävelimme koko matkan kotiin asti, poiketen samalla Lidliin ostoksille (Noble Cherry – kirsikkalikööri 4,80€). Mittariin kertyi tänäänkin yli 11 kilometriä.

Allas oli aivan tyhjä kun muut istuivat hotellin ravintolassa lounaalla tai olivat siestan vietossa. Uituamme otimme lenkkioluet ja menimme mekin suihkun jälkeen päivänokosille, tosin yskä valvotti taas minua.

Joimme kahvit ja kävelimme lähimmälle pysäkille. Hetken odotettuamme bussi tulikin (lippu kuskilta ostettuna 1,50€). Jäimme kyydistä keskustassa, kohdassa jonka arvioimme olevan Nea Horan paikkeilla. Pikkukatu päätyikin suoraan rantakadulle, joka oli jo väkeä pullollaan. Rannalla oli useita hiiligrillejä, joissa paistettiin sardiineja. Pöydillä oli leipäkoreja ja pitkät rivit viinimukeja. Alkupuheiden ja pappien siunauksen jälkeen kansa alkoi jonottaa pöytien antimia. Esiintymislavoilla soitettiin, laulettiin ja tanssittiin. Merellä paloivat öljysoihdut ja ilotulituskin alkoi. Jonotimme vielä toisetkin ruoka-annokset ennen kuin kävelimme keskustaan ja ostimme liput bussiin (kojusta ostettuina 0,90€/kpl). Matkalla tihuutti sen verran vettä, että kadut olivat märät. Luin hetken ja yritin nukkua yskänpuuskien välissä. Yöllä satoi ja aamulla taivas oli pilvinen.

8.9. Rantapäivä

Hannu kävi kaupassa, minä keitin kahvit ja itselleni hunajavettä. Ibumax ehkä auttaa tukkoiseen oloon? Aamiaisen aikana taivas selkeni vähän, ennen puoltapäivää paistoi jo aurinko ja kävelimme Agia Apostolin rannalle. Tyrskyt olivat melkoiset, varasimme kuitenkin itsellemme rantapedit ja varjon (puolipilvisen päivän hinta yht. 4€). Kävimme uimassa ja haimme oluet rantakuppilasta, jonka lounastarjonta oli varsin köyhää. Kotiin kävellessämme teimme mutkan ja jäimme Pergolaan lounaalle. Omistajarouva tunnisti meidät ja jutusteli Hannun kanssa kreikaksi. Tilasimme kreetalaisen salaatin (valtavan iso!) ja hyvät kesäkurpitsapallerot. Puolikkaan viinin kanssa 14,50€. Onneksi saimme jälkiruokajuomaksi rakin tilalle lasilliset hyvää talon viiniä sekä vaniljajäätelöä. Matkalla hotellille poikkesimme vielä kuvaamaan kotikirkkomme. Pulahdus altaaseen, suihkuun ja huilimaan.

Illalla päätimme etsiä opaslehtisen suositteleman Farmer’s Housen. Löytyihän se, kun aikamme harhailimme pitkin rannanpuoleisia pimeitä kujia. Paikka oli aivan liian iso ja meluisa meidän makuumme. Yöllä yläkerrassa metelöitiin, liekö uusi satsi ruotsalaisia?

9.9. Kävelypäivä

Flunssani on nyt kestänyt viikon, yskä ei vain hellitä, onneksi sentään sain nukuttua jo vähän paremmin. Aamupäivällä lähdimme kävelemään hotelliltamme ylöspäin. Laitoin vaihteeksi jalkaan trekkarit, jotta varpaanvälit saavat levätä paljosta varvastossuilla kävelemisestä. Jonkun matkaa kävelimme ison tien vartta. Liikenteen melu ja pöly eivät tuntuneet mukavilta, joten nousimme pikkutietä vuorille päin. Matka jatkui ohi pikkukylien ja viljelysten. Tien varsilla kasvoi viiniköynnöksiä, oliiveja, appelsiinipuita ja tomaatteja. Pihoilla oli lapsia ja haukkuvia koiria. Jossain Staloksen kohdalla käännyimme toiseen suuntaan ja palasimme toisia pikkuteitä läpi asuinalueiden Daratsoon.

Jäimme lounaalle Kato Daratsoon, Dimitrin tavernaan. Valtava chefin salaatti, iso annos kesäkurpitsasiivuja (ohuita kuin shipsit) valkosipulidipillä, oluiden kanssa 15€. Tämä taisi olla reissun ainoa taverna, jossa jäimme ilman jälkiruokajuomia. Ainakaan minä en rakia kaivannutkaan. Haimme Inkasta vähän täydennystä ja konditoriasta makeat leivonnaiset iltapäiväkahville. Käveltyä tuli yli 13 km.

Illalla mietimme ruokapaikkaa. Pelasimme varman päälle ja menimme syömään Zorbakseen, joka oli aivan täynnä. Kreetalainen salaatti, tsatsiki, hyvät pyörykät ja pikkuretsina yht. 20,80€. Tätä tavernaa voimme todella suositella!

10.9. Tukka pois!

Nukuin melko hyvin, mutta aamulla oli taas tukkoinen olo. Otin Ibumaxin kuuman hunajaveden kanssa ennen aamiaista. Menimme bussilla Haniaan ja löysimme Hannulle parturin. Tukanleikkuun aikana minä etsin kauppahallin ja eksyilin tieni takaisin. Onneksi tämä parturi ei ollut niin nopea kuin Kroatiassa, jossa Hannun tukka ajeltiin (kirjaimellisesti) pois niin nopeasti, etten ehtinyt edes kuvaa ottaa. Kävimme vielä kauppahallissa yhdessä ja ostimme mukaan täytetyt patongit, kioskista oluet ja menimme meren lähelle penkille syömään lounasta.

Nea Horan rantakatu oli täyttynyt markkinakojuista. Myynnissä oli vihanneksia, hedelmiä, vaatteita, kenkiä, taloustavaroita ja kaikkea muuta mahdollista. Kävelimme jonkun matkaa rantaa pitkin. Siellä tuuli sen verran kovaa, että nousimme päätielle ja kävelimme sitä pitkin kotiin. Kävimme altaassa ja otimme lenkkioluet patiollamme, sillä aikaa huoneemme taas siivottiin. Päiväunilta herättyämme ulkona satoi vettä!

Joimme kaiken mitä jääkaapista löytyi ja odottelimme sateen lakkaamista. Turhaan odotettiin, joten oli tyydyttävä hotellimme ravintolan tarjontaan. Ilman sateenvarjoa ei flunssaisena ollut asiaa kylille. Tilasimme chefin salaatin, kaksi kana-annosta ja (tosi)pienen retsinan, yht. 28€. Ja sade vain jatkui.

11.9. Sadepäivä

Kahden aikaan patiomme ohi rullattiin vetolaukkuja, uusia asukkaita saapui yölennolla. Yritin saada unta laskemalla etuperin ja takaperin käymäni maat (16?) ja Kreikan saaret (26?). Kun se ei auttanut, aloin tuskailla kotona odottavaa tavaramäärää ja yritin mielessäni sijoittaa niitä paikoilleen. Sain sentään nukuttua aamuyön viimeiset tunnit. Hannu kävi ostamassa sämpylät respasta. Edelleen satoi, välillä ukkosti. Näinköhän säätyyppi Kreetallakin muuttuu syksyiseksi? Jääkaappimme oli lähes tyhjä. Tarkoituksemme oli pitää rantapäivä ja ottaa viimeiset rusketukset, mutta huonolta näytti. Ennen puoltapäivää Hannu lähti sadetta uhmaten kauppareissulle. Hetken kuluttua puhelimeni piipitti avunpyyntöä; mitä tuoda lounaaksi. Sain kirjan luettua loppuun, olisi pitänyt ottaa enemmän lukemista mukaan. Sade lakkasi ja ruokakuljetus palasi kotiin. Söimme juusto- ja pinaattipiiraat, siivoojat pyrkivät taas sisään. Ei me nyt ihan niin siivottomia olla, että joka päivä pitää puunata!

Taivas selkeni, haimme Lidlistä tuliaisjuomat kotiin ja menimme altaalle uimaan ja aurinkoa ottamaan. Illalla kävelimme Pergolaan, matkalla ostin Inkasta hunaja-pähkinälevyjä. Hannu oli koko viikon haikaillut juvetsia, nyt hän vihdoin sai sitä, itselleni tilasin lammasta ja yhteiseksi alkupalaksi Pergolan salaatin ja paistetut herkkusienet. Omistajarouva muisti taas meidät ja halusi tarjota toisen viinikannun. Jälkiruuaksi saimme kakkupalat, raki ei enää uponnut. Lähtiessä kävimme kiittämässä hyvästä ruuasta ja saimme kotiin vietäväksi pullon Pergolan omaa punaviiniä. Yöllä Hannun vatsa vuorostaan protestoi raskaista ja rasvaisista ruuista.

12.9. Ilona 1v!

Vietettyään aikansa vessassa Hannu lähti hakemaan meille täytetyt patongit. Metaxan loppu oli pakattava laukkuun; ei enää maistunut kummallekaan. Lähtöouzot sentään joimme, samalla pakkasimme vähät tavarat vetolaukkuihin. Jätimme siivoojille kiitokset ja kävelimme pysäkille odottamaan Tjäreborgin bussia. Kentällä odottelua ja pakolliset ostokset, metaxaa ja ouzoa talven varalle, minulle hajuvesi synttärilahjaksi.

Lento sujui turbulensseista huolimatta mukavasti. Helsinki-Vantaalla saimme toisen laukun nopeasti, toista jouduimme odottamaan yli tunnin. Muitakin odottajia oli runsaasti, minkäänlaista kuulutusta tai tiedotusta odotuksen syystä emme saaneet. Meillä oli kyyti ulkopuolella odottamassa ja kaupat uhkaavasti jo sulkeutumassa.

Loma tuli tarpeeseen remontti- ja muuttorumban perään, mutta kotona odotti tuttu kaaos, jota on pakko alkaa purkaa heti kun voimat sallivat.

illusian ruokareseptejä

,

KESÄ 2007 147.jpg
Kotitöistä minulle mieluisaa puuhaa on haravoinnin lisäksi ruuanlaitto (siinä ne sitten taisivatkin olla). En tee ruokaa orjallisesti reseptin mukaan, mutta selailen mielelläni ruokalehtiä ja -reseptejä ja sovellan niitä oman maun mukaan. Punaista lihaa en juurikaan itse käytä, lähes ainoa liharuoka jota valmistan on kreikkalainen juvetsi, sitä meillä syödään pääsiäisenä ja ystävien kanssa kreikkalaista iltaa vietettäessä. Reissuilla tulee kyllä maistettua muutakin, en ole (minkään suhteen) absolutisti. Ajattelin kerätä tänne muutaman hyväksi koetun reseptin, joten löydän ne itsekin tarvittaessa helposti. Reseptit ovat ohjeellisia, jokainen voi käyttää mielikuvitustaan ja sitä mitä kaapista löytyy. Meidän kaapistamme löytyy aina erilaisia riisejä, (täysjyvä)pastaa, Pirkka Thai chili-kastiketta, hunajaa, mausteita ja valkosipulia. Kuohuviiniäkin on hyvä olla saatavilla, koskaan ei tiedä milloin on syytä kohottaa malja. (Mainontaa: lempikuoharimme on Valdivieso Moscato. Myös kuiva Törley maustettuna tilkalla hyvää kirsikkalikööriä on oiva aperitiivi. Hyvää kirsikkalikööriä on esim. virolainen Ofelia tai Lidlin Noble Cherry, jota ikävä kyllä ei Suomen kaupoissa myydä.)

Lempikasvikseni on parsakaali, sitä lisään lähes kaikkeen paitsi aamupuuroon.


Hedelmäinen sinihomejuustosalaatti

jäävuorisalaattia
aurinkokuivattuja tomaatteja
makeaa thai-chilikastiketta (Pirkka)
kypsää päärynää
sinihomejuustoa (Pirkka)
viinirypäleitä
pinjansiemeniä

Riivi annoslautasille jäävuorisalaattia. Lusikoi päälle silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja öljyä. Mausta chilikastikkeella. Viipaloi päälle ohuita siivuja kypsää päärynää. Kuutioi pinnalle sinihomejuustoa ja koristele rypäleillä. Paahda kuivalla pannulla pinjansiemeniä ja ripottele salaattiannosten päälle.


LOHTA VIINISSÄ JA KERMASSA

n. 500 g lohifileepala
n. 100 g kylmäsavulohta
ripaus sitruunapippuria
suolaa
2 valkosipulinkynttä
1-2 tl currya
tilliä
1 dl valkoviiniä
ruokakerma (5%)

Kuullota pannulla öljytilkassa murskattu valkosipuli ja curry.
Poista lohipalasta nahka ja paloittele kala 4-5 siivuksi. Paista siivut molemmilta puolilta, ripauta pinnalle sitruunapippuria ja suolaa.
Silppua tilli ja kylmäsavulohi joukkoon, kaada päälle valkoviini ja ruokakerma. (Jos haluat vähän tulisempaa ruokaa, lisää 1-2 rkl Pirkka chili-kastiketta.)
Anna kypsyä hetki. Sekoita kastike tasamakuiseksi.

Tarjoa basmatiriisin kanssa.


GIOUVÉTSI ME KRITHARÁKI (Kreikkalainen pasta-lihapata)

noin kilo karitsan paistia
200 g sipulia
4 valkosipulin kynttä
500 g kypsiä pihvitomaatteja
40 g voita
1 rkl tomaattipyreetä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1 tl kuivattua timjamia
1 tl mietoa paprikajauhetta
kuivattua minttua
kanelitanko
200 g kritharáki-pastaa (riisinjyvän muotoista pikkupastaa)
100 g graviéra-juustoa raastettuna (tai gruyéreä tai emmentalia)

1.Leikkaa lampaanliha noin 3 cm:n kuutioiksi. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipuli. Kasta tomaatit kuumaan veteen, kuori, poista kannat ja paloittele malto. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2.Kuumenna voi pannulla ja ruskista lihakuutiot (vähän kerrallaan) kovalla lämmöllä. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota pehmeiksi. Sekoita joukkoon tomaatti ja hauduta seosta keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Sekoita tomaattipyree 2½ dl:aan kiehuvaa vettä ja kaada joukkoon. Lisää suola, pippuri ja mausteet.

3.Siirrä ruskistetut lihat ja sipuli-tomaattiseos uuninkestävään vuokaan ja kypsennä uunin keskiosassa kannen alla noin 1 tunti. Lisää sen jälkeen 7½ dl kiehuvaa, miedosti suolattua vettä ja sekoita joukkoon jyväpasta. Vähennä uunin lämpötila 150–175 asteeseen ja jatka kypsentämistä 1-2 tuntia.

4.Sekoita ruokaa välillä ja lisää tarvittaessa nestettä. Lisää mausteita jos siltä tuntuu, ripottele pinnalle juustoraaste ja tarjoile.

Ruuan kanssa sopii hyvin retsina. Tai mikä tahansa hyvä viini.


KELTAINEN BROILERKEITTO

öljyä
½ tl kurkumaa ja juustokuminaa
1 tl currya ja Pirkka Oriental-mix mausteseosta
2-3 valkosipulinkynttä ohuina siivuina
300 g broilerin fileesuikaleita
8-10 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
parsakaalia, pieni kukkakaali, pieni purjo, punainen paprika
tricolor-simpukkapastaa
Valion kookoslime-ruokakerma (5%)
sitruunapippuria
2-3 rkl Pirkka Thai-chilikastiketta
(soijaa jos haluat lisää suolaisuutta)

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Lisää mausteet ja valkosipuli, kuullota hetki. Lisää broilerisuikaleet ja ruskista ne. Lisää vesi, liemikuutiot, paloitellut kasvikset ja silputtu purjo. Keitä 10 minuuttia. Lisää keittoon pasta ja keitä välillä sekoittaen kunnes kasvikset ja pasta ovat kypsiä. Lisää ruokakerma, pippuri ja chilikastike. Tarkista maku. Jos haluat lisää suolaisuutta, lorauta vähän soijaa joukkoon.

Koristele hienonnetulla persiljalla tai korianterilla.


Sitruunainen parsakaali-broileripasta

300g (täysjyvä)pastaa
300g parsakaalia
300-400g (hunajamarinoituja) broilerisuikaleita
2 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
Pirkka orientalmix-mausteseosta
kurkumaa
mustapippuria myllystä
1 tl raastettua sitruunankuorta
½ sitruunan mehu
Pirkka Thai chilikastiketta
soijaa maun mukaan
kookoslime-ruokakerma (Valio)

parmesanlastuja tai -raastetta

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä mausteet ja pilkotut valkosipulin kynnet. Lisää joukkoon broilerisuikaleet ja pienennetty parsakaali (myös varret). Paista kypsäksi. Lisää sitruunan mehu ja kuori, ruokakerma, chilikastike ja soija.

Kypsennä pasta ohjeen mukaan.

Tarjoa lisäksi parmesania ja mustaherukkahyytelöä. Ruokajuomaksi kuivaa valkoviiniä tai täyteläistä punaviiniä.


Sieni-parsarisotto

nippu tuoretta vihreää tankoparsaa
kuivattuja sieniä (suppilovahveroita)
3 dl risottoriisiä (Arborio)
kevätsipulia
3 valkosipulin kynttä
öljyä
noin litra kasvislientä
sitruunapippuria
(suolaa)
parmesanjuustoa, tuoretta basilikaa

Liota kuivatut sienet, keitä hetki kuorittuja parsoja. Kuullota pannulla öljyssä silputut sipulit, valutetut sienet ja paloiteltu parsa. Lisää riisi ja jatka kypsentämistä kunnes riisit ovat kuultavia. Lisää kasvilientä vähän kerrallaan siten, että riisi pysyy kosteana. Voit lisätä myös öljyä (tai voita).
Jatka nesteen lisäämistä kunnes riisi on kypsää. Lisää joukkoon sitruunapippuria (ja suolaa tarvittaessa). Lisää makua saat puristetulla sitruunamehulla ja Thai chilikastikkeella. Risotto saa jäädä kosteaksi.

Raasta pinnalle parmesania ja koristele basilikan lehdillä.


NASI GORENG (Indonesialaista riisiruokaa)

Keitä pitkäjyväistä riisiä 4:lle, mielellään jo edellisenä päivänä.

400 g broileri- tai kalkkunasuikaleita
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
kevätsipulia tai pieni purjo
Pirkka Thai-chilikastiketta
3 rkl soijaa
2 rkl fariinisokeria (tai hunajaa)
1 punainen paprika
180 g kuorittuja katkarapuja
Pirkka orientalmix-mausteseosta
juustokuminaa, sitruunapippuria

2 kananmunaa
2rkl vettä, suolaa
öljyä

salaatinlehtiä, tuoretta kurkkua ja korianteria


Riko kanamunat kulhoon, lisää vesi, mausta suolalla ja sekoita. Paista pannulla öljytilkassa molemmilta puolilta. Siirrä lautaselle odottamaan.

Kuullota pannulla öljyssä puserretut valkosipulinkynnet ja mausteet. Lisää broilerisuikaleet, sipuli- ja purjosilppu ja paista kypsäksi. Lisää kuutioitu paprika, kypsennä hetki. Mausta chilikastikkeella, soijalla ja sokerilla.

Paista kypsä riisi kuumaksi. Yhdistä riisi ja broileriseos. Lisää lopuksi katkaravut ja sekoita.

Kaada ruoka tarjoiluvadille suikaloitujen salaatinlehtien päälle. Koristele kurkkuviipaleilla, hienonnetulla korianterilla ja paistetulla, suikaloidulla kananmunalla. Tarjoa mangochutneyn (tai mustaherukkahyytelön) kanssa.


Anjovismössö

2 purkkia anjovista
1-2 omenaa
punasipulia
2 keitettyä kananmunaa
150 g smetanaa
1 tl currya
sitruunapippuria
tilliä

Kaikki aineet silputaan ja sekoitetaan. Annetaan maustua kylmässä n. 8 tuntia.
Sopii vappubrunssille, juhannuksena uusien perunoiden seuraksi, jouluna rosollin kanssa tai ihan muuten vaan tummalle leivälle kun tekee suolaista mieli.



Broileripiiras

Pohja:

2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ dl kauraleseitä
125 g leivontamargariinia tai voita
1 muna

Täyte:

300 g parsakaalia

oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
garam masala -mausteseosta tai juustokuminaa
Pirkka orientalmix – mausteseosta
sitruunapippuria

300 g broilerisuikaleita
1 punainen paprika
pala purjoa

Pinnalle:

1 purkki (2 dl) ruokakermaa
1 muna
mustapippurirouhetta (tai sitruunapippuria)
1 tl suolaa

1-2 dl punaleimajuustoraastetta

Huuhtele parsakaali. Viipaloi varret ja paloittele kukinnot pieniksi kimpuiksi. Lisää parsakaalit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä pari minuuttia. Valuta vesi pois. Parsakaalit saavat jäähtyä.

Kuumenna pannulla öljy, kuullota siinä puristetut valkosipulin kynnet ja mausteet. Lisää broilerisuikaleet, purjosilppu ja pieneksi pilkottu paprika. Paista kypsäksi ja anna jäähtyä pannulla sillä aikaa, kun teet piiraspohjan.

Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kauraleseet. Lisää rasva ja nypi jauhojen joukkoon. Sekoita joukkoon muna. Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan (noin 24 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle parsakaalit, broileritäyte, ja muna-kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraaste

Paista 175 asteisessa uunissa noin 40–45 min.

Vinkki: broilerin sijasta voit käyttää kylmäsavulohta tai salamia pieninä kuutioina.


SAVUJUUSTOSALAATTI (kahdelle)

vihreää salaattia
savujuustoa
punaista paprikaa
pieniä tomaatteja
omena
viinirypäleitä

makeaa chilikastiketta (Pirkka), hyvää oliiviöljyä
pinjan- tai auringonkukansiemeniä

Riivi salaatinlehdet annoslautasille. Paloittele päälle savujuustoa, paprikaa, tomaatit ja omena. Halkaise viinirypäleet ja poista kivet.

Mausta annokset ripauksella chilikastiketta ja oliiviöljyä.
Paahda siemenet kuivalla pannulla ja ripottele salaattiannosten päälle.

Lisäksi hyvää leipää ja punaviiniä.



ROMMILUUMUT

2 dl vettä
vajaa desi ruokosokeria
300 g kivettömiä luumuja
½-1 dl tummaa rommia

Keitä vettä kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Lisää luumut ja anna kiehua hetken aikaa, jotta luumut pehmenevät ja imevät nestettä.
Purkita ja lisää rommi. Sulje tiiviisti, ravista ja anna maustua kylmässä muutaman päivän.

Oiva joululahja! Sopii nautittavaksi vaniljajäätelön tai löysän kermavaahdon kanssa.


KUKKOA VIINISSÄ

n. 1 kg broileria
2 rkl vehnäjauhoja
rouhittua mustapippuria
suolaa
100 g pekonia
(2 rkl öljyä)
4 dl punaviiniä
3 dl kanalientä
pieni purkki tomaattipyrettä
4-5 valkosipulin kynttä
4-5 pientä sipulia
rasia tuoreita herkkusieniä
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä

Paloittele broileri isohkoiksi paloiksi, esim. filee 4-5 osaan (itse käytin koipi-reisipaloja luineen, poistin niistä ennen kypsentämistä nahat ja turhat rasvat). Pyöritä palat suolalla ja pippurilla maustetuissa jauhoissa. Suikaloi pekoni ja ruskista kevyesti pannulla. Nosta pekonisuikaleet pataan ja ruskista broilerinpalat pannulla ja siirrä nekin pataan. Käytä herkkusienet ja sipulit pannulla ja lisää broilerin seuraksi. Huuhtele pannu punaviinillä ja kaada pataan, samoin kanaliemi, tomaattipyre ja mausteet. Anna kypsyä uunissa 175 asteessa pari tuntia. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.


SIENIRISOTTO

oliiviöljyä
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
3 dl risottoriisiä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl valkoviiniä
(puristettua sitruunaa)
pieni pussi pakasteherneitä
parsakaalia
200 g suppilovahveroita
1 dl silputtua basilikaa
mustapippuria myllystä (tai sitruunapippuria)
Pirkka oriental mix -mausteseosta
Pirkka Thai chili -kastiketta
(soijaa tai suolaa)

Kuullota riisi oliiviöljyssä kasarissa. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, anna hautua hiljaisella tulella.

Kuullota pannulla oliiviöljyssä silputut sipulit, pilkottu parsakaali, sienet ja mausteet. Yhdistä nämä kypsän riisin kanssa, lisää joukkoon valkoviini, chilikastiketta maun mukaan, herneet ja silputtu basilika. Tarkista maku, lisää tarvittaessa soijaa tai suolaa. Tarjoa parmesanraasteen ja lopun valkoviinin kera.


SIMPPELI LOHI-PINAATTIPASTA

250g (täysjyvä)pastaa
pussi pakastepinaattia
150g kylmäsavulohta
(kourallinen kuivattuja suppilovahveroita)
2-3 valkosipulinkynttä puristettuna
Valion 3-juuston ruokakerma (10%)
tilkka chilikastiketta
rouhittua mustapippuria tai sitruunapippuria
(suolaa)

parmesanraastetta
tuoretta basilikaa

Keitä pasta lähes kypsäksi. Lisää joukkoon pinaatti, puristetut valkosipulinkynnet ja paloiteltu lohi. Halutessasi voit lisätä myös kuivatut, hetken liotetut ja valutetut sienet. Sekoita pastan joukkoon ruokakerma ja mausteet, anna kuumentua hetki ja tarkista maku.

Lisukkeeksi parmesanraastetta, tuoretta basilikaa ja herukkahyytelöä.


TONNIKALA-MAKARONIVUOKA

1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
400 g tummaa makaronia
2 tlk tonnikalaa vedessä
2 tlk tonnikalaa öljyssä
tillinippu
parsakaalia
3-4 valkosipulinkynttä
sitruunapippuria, currya

2½ dl Valion 3-juustoa ruokakermaa (10%)
3 munaa
1-2 rkl hunajaa
purkki tomaattipyrettä
2 dl juustoraastetta (punaleima)

Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä makaronit puolikypsiksi. Valuta siivilässä ja ota liemi talteen. Valuta veteen säilötystä tonnikalasta neste pois ja sekoita kala makaronien joukkoon. Lisää öljyyn säilötty tonnikala öljyineen.

Kiehauta parsakaalin nuppuja vähässä vedessä, kunnes ne vähän pehmenevät. Pilko parsakaalit pienemmäksi ja lisää tonnikala-makaroniseokseen. Silppua tilli ja purista valkosipulinkynnet seokseen. Mausta sitruunapippurilla ja currylla. Lisää vielä 1 dl juustoraastetta ja kaada seos öljyttyyn uunivuokaan.

Sekoita ruokakerman joukkoon munat, 5 dl kasvislientä, tomaattipyre ja hunaja. Kaada seos vuokaan ruuan päälle. Ripottele loppu juustoraaste pinnalle ja paista 200 asteessa puolisen tuntia.


KESÄKEITTO (iso kattilallinen)

8-10 reilun kokoista perunaa
4 porkkanaa
kukkakaali
parsakaali
2-3 kesäsipulia varsineen
muutama valkosipulin kynsi
kourallinen tuoreita papuja tai herneitä
nippu tilliä

1l maitoa
Koskenlaskija-juusto (maku voimakas)
suolaa, sitruunapippuria (maustepippureita)

Pese, kuori ja paloittele kasvikset. Lataa ne kattilaan, silppua joukkoon sipulit ja pavut tai herneet. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla maun mukaan, lisää vähän vettä ja keitä kypsiksi. Sekoita välillä.

Lisää kattilaan maito ja saksittu tilli, sulata Koskenlaskija joukkoon, anna kuumentua ja sekoita. Tarjoa lisäksi ruisleipää tai näkkäriä.


Marjapiirakka (tai omenapiirakka tai raparperipiirakka)

125 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Tuoreita marjoja

1 purkki kermaviiliä
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää kananmuna vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Vuoraa piirakkavuoka taikinalla ja kaada marjat päälle.

Sekoita keskenään kermaviili, sokerit ja kananmuna ja levitä piirakan päälle.

Paista 175º noin 40 minuuttia.

Vinkki: Käytä marjojen sijasta raparperia. Kiehauta kattilassa ½ litraa raparperipaloja ja ½ dl sokeria (vettä ei tarvita). Sekoita joukkoon ½ rkl perunajauhoja ja anna täytteen jäähtyä sillä aikaa kun teet taikinan.

Vinkki: Käytä marjojen sijasta omenaa. Peitä pohjataikina omenalohkoilla, ripottele pinnalle kanelia ja mantelirouhetta. Kaada päälle kermaviiliseos, jonka sokerin voit korvata hunajalla.


MEKSIKOLAINEN PAPUKEITTO

1 punasipuli
2-4 valkosipulin kynttä
1 tlk kidneypapuja (tomaatti-chilikastikkeessa)
1 tlk ruskeita papuja
150 g chorizo-makkaraa
2 rkl öljyä
1 tl chilijauhetta (tai loraus chilikastiketta)
1 tl juustokuminaa
2 laakerinlehteä
pieni purkki tomaattipyreetä
8 dl vettä
1 lihaliemikuutio

Juustoraastetta, 1 pussi nachoja

Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulin kynnet. Huuhtele ja valuta pavut (ei jos käytät papuja tomaatti-chilikastikkeessa). Soseuta puolet pavuista perunasurvimella, jätä loput kokonaisiksi. Silppua chorizo pieniksi paloiksi.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipuleita hetki. Lisää mausteet, chili, laakerinlehdet ja tomaattipyree. Kaada joukkoon vesi ja murenna mausteeksi lihaliemikuutio. Anna hautua hetki kannen alla. Lisää hienonnetut pavut ja sekoita huolellisesti. Kun seos on tasaista, lisää kokonaiset pavut ja chorizopalat. Anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa juustoraasteen ja nachojen kanssa.

Mikäli haluat keittoon lisää tulisuutta, halkaise kaksi vihreää chiliä, poista siemenet ja hienonna. Lisää kattilaan yhdessä sipulien ja mausteiden kanssa.


JOULUPIPARKAKUT

350g siirappia
300g sokeria
500g voita tai margariinia
2 kananmunaa
1 rkl kardemummaa
1 rkl neilikkaa
1 rkl kanelia
½ rkl inkivääriä
1 rkl soodaa
1 dl kermaa
1 kg vehnäjauhoja
150 g perunajauhoja


Mittaa rasva, sokeri ja siirappi teräskulhoon ja sulata. Anna kiehahtaa ja vatkaa tasaiseksi.

Lisää mausteet, vähän vatkatut munat ja kerma, johon on liotettu sooda.

Viimeiseksi lisätään peruna- ja vehnäjauhot ja sekoitetaan taikina sileäksi.

Anna vetäytyä yön yli kylmässä, leivotaan seuraavana päivänä. Paista 200 asteisessa uunissa noin 8-9 minuuttia.

Halutessasi voit tehdä puolikkaan annoksen tai pakastaa osan taikinasta.


HANNUN BROILERIBRAVUURI

450 g currymarinoituja broilerisuikaleita
1 prk smetanaa
1 prk ruokakermaa (5%)
1 prk tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt Pirkka sinihomejuustoa
(soijaa maun mukaan)

Paista broilerisuikaleita kevyesti pannulla. Sekoita kaikki ainekset uunivuokaan. Kypsennä uunissa (175 astetta) tunnin verran välillä sekoittaen.

Tarjoa lisäksi keitettyä basmatiriisiä ja täyteläistä punaviiniä.


RUNEBERGINTORTTU

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
1 dl jauhettuja manteleita tai pähkinöitä
1½ dl korppujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ appelsiinin mehu

kostuttamiseen: ½ dl punssia/sherryä/tummaa rommia
pinnalle: vadelmahilloa tai -marmeladia, tomusokeria + vettä

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon yhdessä appelsiinimehun kanssa.
Kaada taikina voideltuun matalaan vuokaan ja paista 175 astetta noin 40 minuuttia.

Jos haluat tortusta mehevämmän, sekoita tilkka vettä ½ desiin punssia (tai sherryä tai tummaa rommia) ja lusikoi neste valmiin tortun päälle. Jaa lämmin torttu sektoreihin ja laita jokaiselle teelusikallinen hilloa.

Anna tortun jäähtyä ja koristele tomusokeri-vesikuorrutuksella.


SITRUUNAINEN KATKARAPURISOTTO

2 salottisipulia
2-3 valkosipulinkynttä
oriental mix -mausteseosta (Pirkka)
currya
sitruunapippuria
ripaus cayennepippuria
öljyä

3 dl risottoriisiä
8 dl vettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 kasvisliemikuutiota
300 g katkarapuja (pakaste)
pieni pussi pakasteherneitä
tillipuntti
puolikkaan sitruunan mehu
hunajaa

parmesanjuustoa
(voita/voimariinia)
makeaa Thai chilikastiketta (Pirkka)
suolaa maun mukaan

Kiehauta vesi kattilassa ja sulata siihen kasvisliemikuutiot.

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulisilppu ja mausteet. Lisää riisit ja kypsennä muutama minuutti. Lisää joukkoon valkoviini ja kasvislientä vähän kerrallaan, kunnes riisit ovat kypsiä. Sekoita mukaan pakasteherneet, chili, silputtu tilli ja puristettu sitruunamehu. Sulata risoton joukkoon parmesanjuustoa ja halutessasi voita tai voimariinia. Lisää katkaravut risottoon ja kuumenna pikaisesti, etteivät ravut sitkisty. Tarkista maku, lisää ruokalusikallinen hunajaa ja tarvittaessa hieman suolaa.


KESÄKURPITSAPIHVIT (kolokithokeftedes)

500 g raastettua, suolattua ja valutettua kesäkurpitsaa
1 sipuli tai muutama kevätsipulin varsi
½ dl hakattua tuoretta minttua
½ dl hakattua tilliä
1 keitetty ja soseutettu Rosamunda-peruna
sitruunapippuria, oreganoa
suolaa
120 g vehnäjauhoja
leivinjauhetta
2 kananmunaa
100 g emmentalraastetta
100 g fetaa

Raasta kesäkurpitsat, mausta suolalla ja anna valua siivilässä. Purista lopuksi kaikki neste pois.
Sekoita kesäkurpitsaraaste, yrtit, mausteet, jauhot, sipulit ja haarukalla soseutettu peruna keskenään. Lisää juustot ja kananmunat ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna seistä kylmässä pari tuntia.
Jos massa on liian löysää, voit lisätä hieman korppujauhoja. Muotoile pihveiksi ja paista pannulla kuumassa öljyssä.


SITRUUNATORTTU

2½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g margariinia tai voita

3 keskikokoista kananmunaa
2 (runsasta) dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
1 ison sitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua

tomusokeria tortun päälle siivilöitäväksi

Lisää kuivat aineet ja rasvanokareet kulhoon ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele taikina irtopohjaiseen piirakkavuokaan (halkaisija 22 cm).

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 min. Vaahdota sillä aikaa munat ja sokeri. Lisää vehnäjauhot, sitruunamehu ja – kuori.

Kaada sitruunatahna esipaistetulle pohjalle ja jatka paistamista 8-10 minuuttia. Tahna saa jäädä hieman löysäksi.

Siivilöi pinnalle tomusokeria ja anna tortun jäähtyä.