illusian reissut, remontit ja muut kuulumiset

VILNA 25.–28.9.08

Noitaryhmä keräsi matkakassaa lähes kaksi vuotta. Kesäkuussa kokoonnuimme miettimään, minne lähdemme. Espanjaan, kylpylälomalle, kaupunkilomalle, vai minne? Kukaan ei ollut käynyt Vilnassa, joten päätimme lentää luudillamme sinne (Finnairin tarjouslennot 148€/noita Supersaverilta). Ensimmäinen vapaa viikonloppu löytyi kaikkien allakasta vasta syyskuun lopulta.

Kuusi noitaa pakaaseineen pakkautui kahteen autoon ja ajoimme kentälle. Tsekkaus meni nopeasti kun meidät oli lähtöselvitetty jo edellisiltana. Läpivalaisussa kengät piipittivät ja rouvat steppailivat eestaas. Lähtömaljat otimme irkkupubissa, siinä vaiheessa yksi noidista jo panikoi kun ei löytänyt autonavaimiaan. Hän oli meille muille näyttänyt, että laittaa ne käsilaukkuunsa, mutta olikin selkämme takana ujuttanut avaimet käsimatkatavaroihinsa, farkkujen takataskuun. Noidista nuorimmaisen onnenkoru, Saattaja-ranneketju päätti revetä, onneksi kaikki hilut saatiin kerätyksi joten huono onni ei seuraa meitä. Lyhyt lento Vilnaan, jonka lentokentän kaunis saapumisterminaali jäi kiireessä kuvaamatta. Se on hyvä syy palata joskus. Otimme ulkopuolelta kaksi taksia ja maksoimme kotikadullemme huijarihinnan 150 litiä.

Netistä varattu apartmentos vaihtui kaksi päivää ennen lähtöä toiseen, ei niin kodikkaasti sisustettuun asuntoon. Luultavasti ensimmäinen on jonkun koti, jota netissä myydään ja se vaihdetaan juuri ennen saapumista vapaaseen vuokrakämppään. Saimme jonkun verran rahallista hyvitystä ja tyydyimme ”retkeilymajaamme”. Asunto oli tilava mutta kolea, rappukäytävässä haisi viemäri. Talo oli hiljainen ja sijainti erinomainen (Traku 7). Jaoimme nukkumapaikat ja jalkauduimme vanhankaupungin kaduille etsimään ruokapaikkaa ja -kauppaa. Kaikki ravintolat tuntuivat torstai-illasta huolimatta olevan täynnä. Elävänmusiikin kuppiloihin olisi pitänyt olla pöytävaraus. Palasimme kujilta keskustaan ja jäimme aukion laidalle Sąskaitąan syömään edulliset ja hyvät sapuskat (juomineen yht. 234 litiä). Törmäsimme jo ensimmäisiin suomalaisiin. Ehdimme viime minuutilla lähimarkettiimme Ikiukakseen, josta ostimme vedet ja muut juomat illaksi ja aamuksi. Kokoonnuimme yläkerran oleskelutilaan ja kälätimme puoli kahteen asti (naapuriparat). Kaksi noitaa yrittää soittaa toisilleen; verkkoon ei saa yhteyttä, vaikka istuvat vierekkäin. Noidista vanhin nukahti flunssaisena jo aiemmin sohvalle filtin alle.

Perjantaina oli kaunis ilma, lähes kesäkeli. Kun molemmat kylpyhuoneet olivat olleet tehokäytössä, menimme nurkan taakse aamukahveille Coffee Inniin. Noidista vanhin oli menettänyt äänensä ja muuttunut mykäksi, hän sai kuitenkin kartanlukutaitoisena toimia oppaanamme. Ymmärsimme viittomat hyvin, vaikka noidista nuorin välillä kysyikin muilta "mitä hän sanoi?", ruotsinkielinen kun on. Hän puolestaan toimi kaupunkioppaanamme kertoen kirkoista ja pyhimyksistä, ikään kuin olisi ennenkin ollut Vilnassa. Kävimme turisti-infossa ja kävelimme kauniin keskustan läpi. Poikkesimme kirkoissa ja Domus Mariassa, jota itse olin ehdottanut majapaikaksemme, onhan se sentään entinen nunnaluostari.

Löysimme vihdoin linja-autoaseman ja ostimme liput Trakain bussiin (4,60€/noita). Ehdimme kiskaista vielä Kalnapilis-oluet (mykälle noidalle kuumaa teetä), ennen täyteen bussiin siirtymistä. Saimme harrastaa maaseutumatkailua seisomapaikoilla lähes koko matkan Trakaihin. Matka kesti sen verran kauan, että perillä otimme toiset oluet, mikä olikin viisasta, sillä Trakain linnaan oli melkoinen kävelymatka. Onneksi juniorinoitakin oli vaihtanut korkkarinsa Eccoihin. Ohitettuamme keskustan kerrostaloalueen rakennustyyli vaihtui hyvin säilyneisiin, kirkkaanvärisiin puutaloihin. Kiersimme Trakain linnan ja ostimme kaikille noita-akat. Linnan ympäristö on ilmeisen suosittu hääparien kuvauspaikka.

Paluumatkalla linja-autoasemalle pysähdyimme lounaalle varsin viehättävään Kybynlar-ravintolaan. Juna oli jo mennyt ja bussin lähtöön oli aikaa, joten otimme tilataksin kotiin (noin 100 litiä). Puolet porukasta jäi kämpille lepäämään, puolet kipaisi Ikiukaksessa ja lähiterassilla.

Aperitiivien ja puuteroinnin jälkeen lähdimme illalliselle, tällä kerralla toiseen suuntaan kotiportistamme. Sivukujan varrelta löytyi kiinalaisravintola, jossa söimme kuusi erilaista, hyvää annosta (kahden viinipullon kera 300 ja rapiat). Myöhemmin ryhmämme taas puolittui; toiset kotiin ja loput keskustaan. Sąskaitą taitaa olla joku Suomi- baari, vai mikä Suomi-invaasio mahtoi olla meneillään kun heitä oli joka paikassa, mm. 15 nuortamiestä viettämässä polttareita. Heidän lähdettyään johonkin topless-baariin yhtä noidista jo kosittiin morsiameksi Tanskan maalle. Herra ehdotti kirkkotreffejä seuraavaksi illaksi; laita sitten mekko päälle! Kotiin lähtiessä törmäsimme vielä ulkona parinkymmenen suomalaisen biokemian opiskelijan ryhmään. Sen jälkeen törmäsi mopo jalkakäytävällä meihin. Tai kahteen meistä. Pänkkinoita ei halunnut apua eikä ambulanssia, vaan klenkkasi kotiin ottamaan omia rohtojaan. Nukkumaan menimme taas vasta kahden aikaan. Huonekaverini sanoi minun nukkuvan huolestuttavan hiljaa, joten turha kenenkään väittää minun kuorsaavan!

Lauantaina oli pilvistä, siis sopiva museopäivä. Kävimme taas kotikadun varrella aamiaisella ja jatkoimme siitä kuvaamaan Zappan patsaan. Juuri kun olin huomauttanut ääneen, että hevimies on jo aamusiiderillä, tämä ystävällinen karvaturri tuli juttelemaan ja kertoi ostaneensa kavereittensa kanssa tyhjän tehdashallin Vilnasta ja perustavansa siihen moottoripyöräkerhon. Paras pitää hiljempää ääntä kun suomalaisia on eksynyt joka nurkalle. Jatkoimme matkaa KGB-museoon. Kerrankin tämä joukko oli hiljaa. Kolmen kerroksen koluamiseen kului aikaa, sen jälkeen jäimmekin keskustaan lounaalle Pomodoriin. Ja sitten shoppailtiin. Ennen sitä olimme jo (jonain päivänä?) ehtineet ostaa kenkiä, ne kun olivat todella edullisia ja hyvälaatuisia.

Kävimme kämpillä, juniorinoita vaihtoi kengät Eccoihin ja osa joukosta tutustui Užupisin ”tasavaltaan”, taiteilijakaupunginosaan. Osuimme vahingossa sillalle, jonka kaiteisiin pariskunnat (vastakihlautuneet, -avioituneet?) lukitsevat lukon rakkautensa merkiksi. Ilmeisesti avaimet heitetään alla virtaavaan Vilnia-jokeen. Täytyypä muistaa ottaa Abloy- lukko mukaan kun palaan tänne ukkokullan kanssa. Joka puolella restauroitiin vanhoja rakennuksia, yläpuolella kulkivat kuumailmapallot ja vihkipareja morsiusneitoineen ja sulhaspoikineen tuli vastaan kymmenkunta. Kirkkokatsauksen jälkeen istahdimme mukavaan Cafe Gabiin (Sv. Mykolo Gatve 6) ottamaan pienet, piristävät paikallisjuomat. Ehdotimme muille ravintolaa illallispaikaksi, mutta kipeäkoipinen noita arveli sen olevan turhan kaukana ja jäimme keskustaan syömään. Tosin sitäkin ravintolaa piti pitkään etsiä, kun kaikki paikat näyttivät taas olevan täynnä. Meitä hämäsi monesti se, että täynnä oleva pieni etuosa jatkui taakse, ja Savas Kampas -ravintolasta saimmekin vapaan kabinetin. Olimme aiempina iltoina seuranneet, kun jotkut asiakkaat saivat eteensä lankun päällä kuusi pientä lasillista, ja pitihän niitä meidänkin kokeilla. Onneksi tilattiin vain kahdet lankut ja tasasimme likööri- ja viinalasilliset. Ruuat olivat taas hyvät eikä hintakaan hirvittänyt. Kävelimme kaupan kautta kotiin viettämään viimeistä iltaa, nyt ei kauan jaksettu riekkua.

Sunnuntaina mykkänoita oli saanut äänensä takaisin ja tunsi muutenkin olonsa paremmaksi. Lähdin hänen kanssaan aamukävelylle, ennen kuin huone piti luovuttaa. Kävelimme hiljaisia kujia pitkin ohi presidentinlinnan ja jäimme aamukahville Pilies-kadun varrella olevaan kahvilaan. Myyntipöytiä vasta viritettiin kävelykaduille ja kansa kulki katedraaliin ja kirkkoihin nonstoppina. Tarkoituksemme oli kavuta ylös Gediminasin tornille, mutta jostain syystä kävelytie oli suljettu ja jouduimme turvautumaan köysirataan. Kiersimme tornissa olevan museon ja kapusimme 79 askelmaa näköalatasanteelle. Harmi että sää oli utuinen, kaunis näköala Kolmen ristin kukkulalle, televisiotornille ja yli kaupungin ei ollut kovin kuvattava. Kävelimme keskustan kautta takaisin kämpille, vuokraisäntä saapui tasan klo 12.00 ja lähdimme pakaaseinemme etsimään taksia. Tungimme itsemme ja laukkumme tilataksiin ja hurautimme Neris-joen yli kaupungin uuteen osaan, Europa Shopping- centeriin. Varasimme saman mukavan taksikuskin hakemaan meidät puoli neljältä. Asetuimme ensimmäiseen kahvilaan ja kävimme vuoronperään ostoksilla. Kolme kerrosta kenkiä, laukkuja, vaatteita, ravintoloita, kahviloita ja yksi ruokakauppa. Söimme lounaan Pronto-ravintolassa ja lähdimme sovittuun aikaan lentokentälle. Lisää tuliaisostoksia kentällä ja vielä viimeiset lähtömaljat. ļ sveikatą!

Johanna Rinne: Sankarimatkailijan Vilna
Kari K Laurla: Pitkin poikin Vilnaa

Hannu ja remppareinot saivat ammeen siirrettyä pihalle. No, nyt se on sitten siinä. Ehkä lyön tulpan kiinni ja käyn sateiden jälkeen kylvyssä, kun ei suihkua ole. Sähkömiehemme ehdotti, että päästäksemme vähillä päällivedoilla, pesukoneen pistorasia laitetaankin kattoon. Siihen ei taida pesukoneen johto kuitenkaan riittää (puhumattakaan minun pituudestani). Turhaan olen moittinut miesten esteettisen silmän puutetta; laattamies oli laittanut boordit oikein päin, joten kylpyhuoneen seiniä kiertävät palmut eivätkä variksenvarpaat.

Lohjalla valmistin lisää omenasosetta ja rommiluumuja. Pidän netissä kuntokorttia (www.itsevalmennus.fi) ja sain viime viikon saldoksi 400 minuuttia liikuntaa, ei huono! Työmatkapyöräily taitaa loppua tähän viikkoon, aamut ovat jo turhan kylmiä. Hannu etsii edelleen netistä tietoa Lontoosta, minua ei kovasti houkuttele lähteä näistä Suomen sateista lomailemaan mahdollisesti vielä sateisempaan ja kalliimpaan kaupunkiin.

Toiveeni toteutui; perjantaina, 12.9. syntyi Onnin odotettu pikkusisko Lohjalla. Mahtava ajoitus, sillä tämä oli viimeisiä viikonloppuja, jotka vietämme Lohjalla pitkään aikaan. Lähdin puolenpäivän aikaan Onnin kaveriksi jotta isi pääsi mukaan synnytykseen. Poika kävi kierroksilla eikä meinannut millään mennä päiväunille, lopulta hän nukahti tulevan pikkusiskonsa pinnasänkyyn. Ulkoillessamme leikkipihalla joku naapurintädeistä keksi kysyä, missä Onnin äiti on ja tämä vastasi reippaasti että sairaalassa. Illalla kohotimme kirsikkaliköörillä vaaleanpunaiseksi värjätyt kuoharimaljat uudelle tyttärentyttärelle.

Lauantaina ajoimme heti aamusta Vantaalle hakemaan peräkärryn ja ostimme loputkin kylpyhuonetarvikkeet; vessanpytty, allas, allaskaappi, peilikaappi, hanat, suihku ja suihkuseinämä. Baukkarista vähän lisää laattoja ja laastia. Huonojen alennusten jälkeen rahaa kului toistatuhatta. Veimme tavarat Vantaan kotiimme, keräsin taas mukaan omenoita ja luumuja ja ajoimme suoraan Lohjalle katsomaan pikkuista tyttövauvaa. Sofia vaikutti niin isolta, kun hänkin tuli katsomaan uutta serkkuaan. Vauva ei tuntunut painavan yhtään mitään tuhistessaan silmät tiukasti kiinni sylissäni, vaikka olikin ihan normimitoissa.

Illan vietimme kyläillen ystäviemme luona harjun toisella puolella. Saunottiin, grillattiin ja kuunneltiin taas entisten nuorten musiikkia. Jätimme auton sinne ja kävelimme kahden jälkeen tähtitaivaan alla kotiin. Sunnuntaina tein uuden omenapiirakan (töihin), laitoin kukkoa viinissä uuniin ja teimme kävelylenkin hakien samalla auton, pyyhkeet ja piirakkavuoan eilisestä kyläpaikasta. Tein lisää rommiluumuja, vieläkö viitsisin keittää omenasosetta? Harkitsimme hetken Varsova/Krakova -lomaa lokakuun alkuun, ehkä kuitenkin päädymme ystäviemme Haapsalun asunnon hyödyntämiseen.

Kuukauden kirja: Ron McLarty "Polkupyörällä ajamisen taito". Hauska, surullinen, hieno kirja.

Noitakerho kokoontui suunnittelemaan tulevaa Vilnan-matkaa. Loppujen lopuksi ainoa päätös oli se, että minä hoidan itseni Vantaalle ja lentokentälle, jotta muut mahtuvat yhteen autoon. Samoin saan tulla kentältä kotiin/töihin miten itse parhaiten pääsen. Puolet porukasta on jo suostunut jatkamaan matkatilin kartuttamista edelleen, ehkäpä teemme toisenkin yhteisen reissun.

Viikolla olin parin päivän työmatkalla Jyväskylässä. Sinne pääsee parhaiten lentäen. Kun muutan Vantaalle, taidankin anoa siirtoa Jyväskylään, jonne pääsee puolessa tunnissa. Ei tarvitse aamuin illoin junnata Kehä III:lla. Mitenköhän verottaja suhtautuisi työmatkakuluihin?

Perjantaina tein pikasiivouksen Lohjalla ja ajoin illaksi Vantaalle leipomaan omenapiirakkaa. Lauantaina rautakauppakierros, iltapäiväksi saimme Marjukan vihdoin kylään ja talkoisiin. Ensin hän poimi ja pilkkoi omenia Hannun kanssa. He olivat niin innoissaan, että lohkoivat niitä ihan liikaa. Minä sain (pakosta?) tehdä niistä illalla elämäni ensimmäiset omenasoseet. Äitini on tähän asti täyttänyt pakastimet Lohjan omenista tehdyillä soseilla. Hannu jatkoi vinttihuoneen paklaamista, Marjukka ja minä pinosimme takapihalla halkoja. Keli salli grillauksen ja ulkona syömisen. Omenaviinin ja -soseen tekemisen jälkeen lilluin myöhemmin illalla vaahtokylvyssä kuohuviinilasi ammeen reunalla.

Sunnuntaiaamuna "poika" pulputti alakerrassa iloisesti; ilmeisesti viini oli lähtenyt hyvin käyntiin. Omenia jäi vielä ihan riittävästi piirakoihin ja syötäväksi. Jatkoin halkojen pinoamista, loput saavat jäädä syysiltojen nuotioihin. Teimme taas rautakaupoissa vertailevaa tutkimusta. Emme tulleet yhtään viisaammiksi, mutta saimme joitakin kaluste-vaihtoehtoja karsittua pois. Haluaisin jotain tavanomaisesta poikkeavaa, mutta kiire ja kalliit hinnat saavat meidät luultavasti tyytymään tarjouskalusteisiin. Iltapäivällä alkoi kylppärin tyhjennys. Pesukoneen ja lavuaarin kannoimme kevyesti ulos, valurauta-ammeen jaksoimme siirtää juuri ja juuri aulaan asti. Pytty ja suihku jäävät toistaiseksi paikoilleen, mutta pian meidän on pakko siirtyä kokonaan Lohjalle, kunnes kylpyhuone on (ties koska?) käyttökunnossa. Nyt olisi sopiva ajoitus lähteä Bromarviin viikonlopuksi sienimetsään, mutta suppilovahverot eivät taida vielä olla poimittavissa. Todella harmillista, ettei Hannu saanut vuorotteluvapaata tähän saumaan. Teimme vielä tarkistusmittauksia, jotka aikaansaivat ovien paukuttelua ja valitsemamme vessanpytyn vaihtamisen toiseen malliin. Pieni tila ja valurautaviemäri asettavat omat rajoitteensa kalustamiseen. Laattamies ja putkimies alkavat työnsä viikonlopun jälkeen, sähkömies kun muilta kiireiltään ehtii.

Elokuun lämpimät illat? Asteita ei ollut kuin kymmenkunta kun sinnikkäästi vielä illalla grillasimme ja istuimme pihalla. Luvassa on kylmiä öitä, pakko siirtää basilikakin terassille. Maanantaiaamuna piti skrapata auton tuulilasia. Syyskuun alussa pyörähti kylpyhuoneremontti käyntiin. Maanantai-iltana Vantaan kotimme oli jo ilman vessaa ja suihkua.

Kolme korkeaa, kolme matalaa komeron ovea karmeineen, osa avaimista tallessa.
Mitat: 1800 x 500 (2 kpl), 1800 x 600 (1 kpl), 500 x 500 (2 kpl), 500 x 600 (1 kpl)

Myydään eniten tarjoavalle.

Näistä voit tehdä hienon komeron vaikka työkaluille, kuten Strömsön Jim teki!
http://svenska.yle.fi/matochfritid/verkstadartikel.php?id=2167

Vakuutusyhtiön lähettämät remppareiskat kävivät seuraavalla viikolla purkamassa olohuoneen lattiaa ja seinää ja mittaamassa kosteutta. Nyt siellä pörrää kuivaaja 2-3 viikkoa. Voi vain arvata, mitä se tekee sähkölaskulle!

Pidin perjantaina vapaapäivän, tosin ei ollut tarkoituskaan pidellä Hannun kipeästä kädestä kiinni vaan saada jotain aikaiseksikin. Torstai-iltana keräsimme karviaiset ja tein niistä hyytelöä. Koko yön satoi vettä, sade jatkui vielä aamulla kun lähdimme tekemään vertailevaa tutkimusta laattojen ja muiden kylpyhuonehankintojen osalta. Toiveissa on saada kylpyhuoneremontti käyntiin ensi kuussa. Ihan kivat laatat löytyivät Bauhausista, ja ilmeisen kilpailukykyiseen hintaankin, vaikka Hannu taas totesikin, että rouvalla on hyvä, mutta kallis maku. Mitään hankintoja emme vielä tehneet, kävin iltapäivällä lenkillä ja poimin muutaman auringonkukan mukaani, Hannulle syntymäpäivälahjaksi. Ensimmäisen kerran koekäytin keittiön ruuanlaittoon. Samalla huomasimme, että kuivauskaappi on väärässä paikassa sekä vaaka- että pystytasossa, ruudullinen tapetti ei armoa anna. Pilvisestä säästä huolimatta istuimme myöhemmin terassilla kynttilänvalossa nauttien pimeästä, lämpimästä illasta.

Lauantaina kävimme nauramassa Laattapisteen hinnoille, ilmankos parkkipaikalla oli vain uusia Audeja ja Bemareita. K75:sta pieniä hankintoja ja kotiin poimimaan viimeiset viinimarjat sateiden välissä. Saimme kahdestaan asennettua kuivauskaapin oikealle paikalleen, Hannu laittoi loputkin valolistat ja verhotangon, minä kuumensin uunin käyttökuntoon ja ripustin pitsilakanasta tehdyn verhokapan, joten keittiö on valmis! Suutarinlamput roikkuvat vielä Lohjan kodissa, mutta niillä ei olekaan mikään kiire kun valoa on muutenkin riittämiin. Pallovalaisin katossa aikaansaa illuusion, että ulkona on koko ajan aurinkoista, kun valo heijastuu ikkunasta. Keittiö on niin ihana, että syötyämme vain käymme pihalla "tarkastamassa tilukset" ja istumme loppuillan pienen kahdenhengen ruokapöytämme äärellä lukemassa, samalla napostelemme rypäleitä ja uhkean tuoksuista juustoa, laseissa Café Culture -punaviiniä. Toisaalta; keittiö on tällä hetkellä talon ainoa paikka, jossa yleensä voi istua.

Sunnuntaina testasin uuninkin ja tein marjapiiraan, ennen kuin lähdimme hakemaan Bauhausista portugalilaiset sinisävyiset lattialaatat kylpyhuoneeseen. Jätimme seinälaattojen ja boordien ostamisen myöhempään, varmistimme vain että haluamaamme tavaraa on saatavilla. Iltapäivällä vietimme keittiön epävirallisia avajaisia, juhlistaen samalla Hannun ja Onnin synttäreitä, kun saimme ruokavieraiksi Onnin ja Tiituksen porukat. Pikkumiehet tulivat hyvin toimeen keskenään. Onni ei olisi millään malttanut lähteä kotiin kun Hannu kertoi, että kellarissamme asustaa pieniä peikkoja ja kun minä vielä nostin hänet moottoripyörän selkään istumaan. Onnin lähdettyä Tiitus löysi uuden kaverin naapurin Jeenistä, eikä hänelläkään ollut mikään kiire kotiin. Illalla ehdin ensimmäisen kerran tänä kesänä istua pihalla ja lukea kirjaa. Heti tuli huono omatunto.