illusian reissut, remontit ja muut kuulumiset

Açores, São Miguel, Furnas 2005

18.4. Tutustuminen kotikyläämme

Maanantaina asetuimme Helsinki-Vantaalla seisomaan loputtoman pitkään jonoon, joka ei tuntunut liikkuvan lainkaan. Aikaa ei jäänyt edes aamuoluille, kun lentomme Ponta Delgadaan jo kuulutettiin. Kuuden tunnin kuluttua siirsimme kellot 3 tuntia taaksepäin ja laskeuduimme São Miguelin saarelle.

Bussi kuljetti asiakkaita Caloura Resort ja Bahia Palace – hotelleihin, me Terra Nostraan menijät siirryimme yhteistakseihin. Merja haastatteli kuskia ja kyseli taksimatkojen hintoja. Kuski varoitteli menemästä liian lähelle kuumia lähteitä; joku aika sitten eräs nainen oli pudonnut yhteen niistä ja lennätetty Lissaboniin saatuaan 80 %:n palovammat. Ajoimme pitkin serpentiinitietä Furnasiin ja pääsimme vihdoin hotelliimme, joka sijaitsee jumalaisen puutarhan (12 hehtaaria) laidalla. Saimme tilavan huoneen, jossa oli 2 leveää sänkyä, peilipöytä, nojatuolit ja kaksi lipastoa. Lisäksi oli tankokaappi, joten säilytystilaa ainakin oli tarpeeksi. Ilonamme oli myös tilava parveke puutarhaan päin. Olimme jo niin nälissämme, että tyhjennettyämme laukut lähdimme heti kävelemään kylän raitille. Jo Furnasiin ajaessamme kiinnitimme huomiota saaren siisteyteen, kukkaloistoon ja kauniisiin taloihin. Mahtoiko olla siestan aika vai paikat muuten vain suljettuina, mutta kovin hiljaista tuntui keskustassa olevan. Etsimme auki olevaa ruokapaikkaa ja sellainen löytyi suljettujen ovien takaa. Kylän ravintolat eivät paljon välittäneet itseään mainostaa, tähänkin Restaurante O Bocageen menimme takaovesta. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Tilasimme kala-ateriat (Filetes Abrótea) ja parit Especial-oluet (yht. n. 20€).

Kävelimme kylän keskustassa ja auringonpaisteessa kuvasimme kauniita maisemia. Haimme hotellia vastapäätä olevasta pikkukaupasta illaksi hedelmiä ja valkoviinin. Parvekkeella istuessamme alapuolella olevalla tasanteella pörhisteli riikinkukkouros, tipurouvien noukkiessa maasta hotellivieraiden heittämiä leivänmurusia.

Tervetulotilaisuus ei meitä paljon viisastuttanut. Kaikki muut suomalaiset olivat yhtä suurta ryhmää, jolla oli omat retket ja suunnitelmat viikon varalle. Ilmankos opastyttö ei vaivautunut puhumaan kuin ne samat vesipullojutut, jotka jo bussissa kuulimme.

Kävelimme vielä hetken puutarhassa ja kävimme katsomassa Nuoruuden Lähteen, jonka rikkipitoinen tervehdyttävä vesi on 30-asteista. Me säästimme vielä uikkarimme ja pyyhkeet värjäävältä vedeltä, sen sijaan menimme uimaan lämmitettyyn sisäaltaaseen. Varsin hieno allasalue, jossa meidän lisäksemme oli vain yksi pariskunta. Allasbaari tosin oli väärällä puolella; lasiseinän takana.

Ulkona riikinkukot mekastivat, muuten oli hiirenhiljaista, mutta olivathan hotellin asukkaatkin jo reippaasti eläkeikää lähestyviä.

Olimme useita päiviä Suomen ajassa; menimme aikaisin nukkumaan ja heräsimme (riikin)kukon aikaan.

19.4. Lagoa das Furnas

Merja oli herännyt aikaisin, mutta hissutteli kylpyhuoneessa lukemassa, kunnes minä seitsemältä heräsin. Ennen aamiaista kyselimme respan Helenalta ja muilta ihanilta leideiltä reittiä Furnasin järvelle, samalla ihmettelimme miten saamme telkkariimme virtaa. Nämä selvitettyämme söimme runsaan aamiaisen hotellin valoisassa ruokasalissa. Yhdeksältä lähdimme ohjeet mukanamme patikoimaan. Poistuimme päätieltä ja jatkoimme pitkin polkua, jota reunusti rehevä luonto ja vuolaat purot. Ohitimme perunapeltoja ja muita viljelyksiä. Maantien reunoilla rehottivat atsaleapuskat ja kameliapuut, pallohortensiat olivat vielä nupuillaan. Saavuimme piknik-alueelle ja kiersimme järven, Lagoa das Furnasin. Matkalla kuvasimme kuumia, poreilevia lähteitä (caldeiras), verkkojaan paikkaavan vanhan miehen, yksinäisen hevosen ja José do Canton katedraalin; kummituslinnaa muistuttava goottikirkko jonka seinät vihersivät homeesta.

Palasimme päätielle ja päätimme kävellä Furnasiin mutkan kautta. Tie kulki ylöspäin lehmilaidunten ja upeiden maisemien keskellä. Mäen toisella puolella laskeuduimme Furnasiin ja päädyimme kylän pienelle hautausmaalle. Ihmettelimme haudoilla olevia omituisia pläkkipeltivirityksiä, joihin oli sijoitettu vainajien valokuvat. Ja miksi haudoilla oli vain muovikukkia, vaikka kaikenlaisia kukkia kasvaa villinä luonnossa, kuten valkoista kallaa pitkin laitumia ja ojanpenkkoja? Huvittavinta oli, että puutarhurit säilyttivät kottikärryjään hautausmaan kappelissa. Kun tulimme kotikadullemme, jäimme lounaalle lähikuppilamme 3 Bicas Pubin aurinkoiselle terassille. Ensin otimme ansaitut oluet, sitten keittoa, salaattia ja toasteja punaviinin kera.

Kävimme hotellissa vaihtamassa vaatteet ja kävelimme kuvaamaan kylän omat kuumat lähteet (Caldeiras das Furnas). Ostimme kaupasta vähän evästä huomiseksi suunniteltua patikkamatkaa varten, lisäksi kuohuviiniä ja olutta. Tumma olut osoittautui alkoholittomaksi hunajaolueksi, joka oli makeaa kuin siirappi. Hotellin parvekkeella ihmettelimme taas riikinkukkojen hölmöä pörhistelyä, liekö joku kosiotanssi meneillään. Samaan aikaan tv:ssä seurattiin 265. paavin valintaa, josta myös Furnasin kirkonkellot ilmoittivat.

Menimme sisäaltaalle uimaan, otimme mukaan bideessä jäähdytetyn (Merjan keksintö) kuohuviinin, joka maistui lähinnä kotiviiniltä. Saimme allasalueen kokonaan itsellemme. Sumu valtasi puutarhan ja ylös mennessämme totesimme ulkona tihkuttavan vettä. Tapasimme Hispanian oppaan ja varasimme torstaiksi auton. Huomista patikkareittiä silmällä pitäen kyselimme respasta bussiaikatauluja. Varustauduimme sateenvarjolla ja lähdimme Restaurante Miromaan syömään paikallista pataruokaa, cozidoa. Tällaiselle kevyen ruuan ystävälle pata erilaisine lihoineen oli turhan raskas. Furnasin järven rannalla sitä kypsennetään kuumissa lähteissä, mutta nyt sesonki oli niin aluillaan, että paikkoja vasta kunnostettiin.

20.4. Lagoa do Fogo

Herätys oli seitsemältä, suihkut ja aamiaiselle. Bussi lähti yhdeksältä, näytimme kuskille kartasta mihin olemme menossa ja maksoimme 2 x 2,20€. Matkasimme Vila Franca do Compon ohi Aqua de Altoon, jossa kuski neuvoi meitä jäämään pois kyydistä. Itse asiassa olimme jo ohittaneet kylän keskustan ja kartta kädessä ihmettelimme pysäkillä, mihin päin pitäisi suunnistaa. Tien toiselta puolelta köpötti noin 80v mummu meitä neuvomaan portugaliksi; 700 metriä takaisin päin ja käännytte vasemmalle, vastapäätä pientä kahvilaa. Ja niin löysimme patikkareitin Lagoa do Fogolle (Tulijärvi). Patikkareitti oli merkitty puna-keltaisin merkein. Alkumatkasta saimme väistellä kaivinkoneita ja kuorma-autoja; tietä levennettiin ja tasoitettiin. Tulevien patikoijien puolesta voin vain toivoa, ettei tie saa asvalttipäällystettä.

Alkoi monen kilometrin jyrkkä nousu kivistä hiekkatietä, jonka sade oli urittanut. Merja oli tikahtua. Maisemia ei juuri voinut ihailla; sumu oli sankka ja näkyvyys lähes 0. Tuntui, että ylämäki jatkuu ja jatkuu jokaisen mutkan jälkeen. Vihdoin varttia vaille kaksi tuntia taivallettuamme saavuimme tasaiselle nurmikolle, jossa oli säähavaintoasema. Onneksi kurkistin ruohomättään reunan yli; siinähän se kraatterijärvi oli, hyvä kun ei sakeassa sumussa ohi kävelty. Kaivoimme eväät esiin, samassa järven rannalta kapusi kivirappuja ylös vanhempi mies (saksalainen?), jota Merja heti haastattelemaan. Mies oli tullut samaa tietä kuin mekin ja vahvisti meille olettamamme paluureitin. Eväät syötyämme lähdimme laskeutumaan kohti Praiaa. Vastaamme käveli parinkymmenen n.60v tanskalaisen ryhmä, kaikilla shortsit ja kävelysauvat, joillakin t-paita päällään. Me tuulipukuiset tervehdimme ja vastasimme uteluihin olevamme Suomesta.

Tie muuttui levadan vieressä kulkevaksi liukkaaksi poluksi. Tämä osuus oli varsin tasaista maastoa. Edelleen oli sumuista ja kosteaa, puista putoili vesipisaroita päällemme, mutta onneksi ei satanut eikä ollut kylmä. Levadojen loppuessa tapasimme pariskunnan Ruotsista ja Merja sai haastella nyt ruotsiksi. Mahtoiko pariskunta edes ymmärtää, kuinka rankka reissu heillä oli edessään, jos aikovat laskeutua Tulijärveltä alas tietä, jossa kivet pyörivät trekkareiden alla. Me olimme jo voiton puolella. Polku vaihtui metsätieksi, jota oli muuten mukava kulkea, mutta alamäki rassasi polvia. Törmäsimme toisiin tietyömiehiin, jotka tekivät tilaa päästäksemme pitkin kuraista tietä ohittamaan kauhakuormaajan ja kuorma-autot. Yksi katerpillarikuski jopa lanasi maantien tasaiseksi, jotta neidoilla oli hyvä kulkea.

Päädyimme takaisin päätielle ja hyvä tuurimme jatkui; paikallinen kastelukanavien tutkija neuvoi meidät oikeaan suuntaan Bahia Palace – hotelliin, joka oli mutkan takana muutaman sadan metrin päässä. Takana n.19km, painuimme hikisinä ja kuraisina ohi ala-aulassa soittavan pianistin hotellin hienoon ruokasaliin, jossa kohtelias tarjoilija saatteli meidät valkoisen liinan peittämän pöydän ääreen. Tilasimme keitot, juustotoastit ja kannullisen sangriaa. Ja Merjalle tietysti tuplaespresso. Kulutimme 1-2 tuntia nauttien musiikista ja pöydän antimista. Meistä jäi mutapalleroita kokolattiamaton päällystämille portaille, kun menimme hetkeksi rentoutumaan ala-aulan sohvalle.

Furnasiin menevää bussia odottelimme hotellin portin edessä, venytellen samalla väsyneet koipemme. Bussi tuli lähes ajallaan ja paikallisten joukossa istuen ajoimme taas Vila Franca do Compoon, jonka linja-autoasemalla pidettiin tupakan mittainen paussi. Furnasiin mennessä bussiin nousi lipputarkastaja, joka rei’itti kaikkien liput. Omalle pysäkillemme lähelle Terra Nostraa tulimme vähän viiden jälkeen. Kaupasta parit oluet ja respaan vaivaamaan viehättävää Helenaa, joka kertoi taksimatkan Ponta Delgadasta maksavan 36€, joten päätimme maksaa 22 euron lisämaksun siitä, että vuokra-auto haetaan huomisiltana hotelliltamme. Suihkut, parvekeoluet ja alakertaan treffaamaan autovuokraamon Marcosta, joka jo odotteli meitä. Hän toi meille uudenkarhean VW Polon, jonka varasimme Visalla ensi alkuun yhdeksi vuorokaudeksi (hinta 86€/pv sisälsi vakuutuksen ja auton tuonnin ja viennin hotellilta). Marcos lupasi, että voimme halutessamme pitää auton pidempään kuin klo 18.00. Autoasiat selvitettyämme lähdimme sisäaltaalle uimaan ja venyttelemään.

Päivälliselle menimme paikalliseen ukkokuppilaan, Snak-Bar Atlântidaan, joka sijaitsi melkein vastapäätä hotelliamme. Olimme taas ainoat maksavat asiakkaat, ilmeisesti kokki-omistajarouvan sukulaismies söi omaa päivällistään tekohampaat louskuen. Merja tilasi turskaa, joka oli niin tönkkösuolattua, ettei sitä pystynyt syömään. Itse otin broileria joka oli muuten hyvää, mutta aivan liian kuivaksi kypsennettyä. Viinejä myytiin puolikkaina, joten saimme omat rosémme ja punaviinimme. Siirryimme 3 Bicas Pubiin, jossa ei sielläkään ollut kuin muutama asiakas. Otimme oluet ja lähdimme kämpille nukkumaan.

21.4. Autoillen (220 km)

On tämäkin lomailua! Herätys seitsemältä (tosin heräsimme taas ilman herätyskelloa) ja hotelliaamiaiselle ensimmäisten joukossa. No, näin ehtii saada ikkunapaikan kauniissa ruokasalissa. Söimme turhankin runsaan aamiaisen munakkaineen ja pekoneineen. Pakkasimme Poloon mukaan vähän evästä ja lämmintä vaatetta, Merja varmuuden vuoksi myös hienostelupellavat. Hotellin parkkipaikalta peruuttaminen meni uusiksi, sillä emme olleet huomioineet kotikatumme olevan yksisuuntainen. Aikamme veivattuamme pääsimme matkaan ja yllättäen olimme menossa pohjoiseen. Ei hätää, sitäkin kautta pääsee Ponta Delgadaan ja edelleen kaksoisjärville (Lagoa Azul ja Lagoa Verde). Vahingossa harhauduimme Lomba da Maian kylään, sinänsä viehättävään paikkaan. Tienviitat olivat jotenkin omituisissa asennoissa, eikä missään mainittu kilometrejä. Valokuvat otettuamme käänsimme takaisin kohti länttä ja mutkaisia teitä pitkin päädyimme moottoritielle kohti P. Delgadaa. Ohitimme kaikki pääkaupunkiin johtavat liittymät ja jatkoimme Sete Cidadesiin. Ennen sinne laskeutumista kuvasin kaksoisjärvet ylhäältä päin, harmi vain, että sää oli ylhäällä niin sumuinen. Järvet näyttivät kumpikin yhtä harmailta, joten sinisen ja vihreän järven erotti vain kartan avulla.

Korvat paukkuivat taas kun laskeuduimme kiemuraista vuoristotietä Sete Cidadesiin. Jätimme auton kirkon viereen parkkiin ja jalkauduimme. Ensimmäiseksi löysimme kadun varrelta todella siistin yleisövessan. Kuumat kaakaot joimme Restaurante O Aradossa, keskeyttäen henkilökunnan shakinpeluun. Saimme ylen ystävällistä palvelua, isännät kertoivat paikallisista brandyistä ja likööreistä. Kävelimme keskustassa ja Merja sai kylänmiehet houkuteltua yhteiskuvaan kanssamme.

Kiersimme autolla Lagoa Azulin. Välillä kyllä hirvitti tien äärimmäinen kapeus, varsinkin kun yöllinen sade oli muuttanut kulkureitin kuravelliksi. Onneksi tie oli yksisuuntainen eikä vastaantulijoista ollut pelkoa. Uskomattoman kauniiden maisemien yllyttäminä kiersimme koko järven, välillä pysähtyen piknikille rannalle. Päädyimme takaisin Sete Cidadesiin, josta jatkoimme pohjoiseen Mosteirosiin. Jätimme auton kirkkoaukiolle ja etsimme auki olevan ruokapaikan, siestasta huolimatta yksi sellainen löytyi. Söimme hyvät ahvenfileet ja jatkoimme kylään tutustumista kävellen. Kuvasimme upeaa rannikkoa, jossa smaragdinvihreät Atlantin aallot huuhtelivat mustia laavakiviä. Palasimme autolle ja aloitimme paluumatkan pitkin eteläistä rantatietä. Seuraava pysähdyspaikka olikin Ponta Delgadassa.

Parkkeerasimme auton rantabulevardin varteen ja menimme jäätelölle. Kävellen ihailimme vanhan kaupungin upeita rakennuksia takorautaparvekkeineen, nautimme kävelykatujen ja aukioiden rauhallisuudesta ja kapeilla kujilla väistelimme ohi kiitäviä autoilijoita. Parkkiajan kuluessa loppuun jatkoimme matkaa ja löysimme Furnasiin johtavan tien. Lagoasta emme löytäneet mitään mielenkiintoista vaikka seikkailimme kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla pikkukujilla. Kapeat tiet olivat jyrkkiä ja mutkaisia, diesel-autoon kun olen tottunut, tämä bensakone sammui tiukimmissa tilanteissa. Seuraavaksi pysähdyimme Vila Franca do Campossa, josta löysimme erinomaisen hirvittävän baarin, joka huvikumpu-ulokkeineen, sortuneine ulkobaareineen ja kirkkaansinisine muovituoleineen pysäytti meidät. Oluet maistuivat kuitenkin yhtä hyviltä kuin muuallakin. Tarjoilijatyttö tosin ei meinannut millään tuoda lasejamme pihalla olevalle puistonpenkille, vaan meidän olisi pitänyt siirtyä istumaan pöydän ääreen. Selitimme, että vanhat rouvat istuvat mieluummin puupenkillä ja saimme oluemme. Kaupungin kirkko ja puisto olivat kauniit, ne kuvattuamme jatkoimme kotimatkaa. Serpentiinitie Furnasiin olikin jo entuudestaan tuttu. Mitä lähemmäs Furnasia ajoimme, sitä enemmän tien varrella oli kukkivia atsaleapensaita. Iltaseitsemältä laskeuduimme suoraan BP-aseman kohdalle ja hotellimme löytyi seuraavan mutkan takaa. Parkkeeraus hotellin pihalle sujui naarmuitta ja huokaisimme syvään.

Respan tyttö kysyi olemmeko huoneesta 306 ja kun vastasimme myöntävästi, hän sanoi että meitä odottaa ”young gentleman” oleskeluhuoneessa. Autovuokraamon poika (?) oli tullut noutamaan Poloa. Se siitä Marcoksen eilisestä lupauksesta, että voimme pitää auton vaikka koko illan, ei sitä kukaan kuitenkaan hae pois ennen aamua. Onneksi emme viivytelleet retkellämme pidempään. Poika tarkisti kuraisen, mutta ehjän auton ja toivotteli hyvää loppulomaa ja maanantain kotimatkaa.

Kaupasta kylmä Vinho Verde (Casal Garcia, alle 3€) aperitiiviksi kämpille. Pelasimme ruokapaikan suhteen varman päälle ja menimme syömään Restaurante O Bocageen. Merja varmisti, ettei turska ole tönkkösuolattua ja tarjoilijasetä kertoi, että he liottavat kalasta liiat suolat pois ennen valmistusta. Gordon Blue oli yllätyksekseni kanaa, joten tilasin sitä itselleni. Ravintolassa ei tälläkään kerralla ollut muita asiakkaita kuin me. Tilasimme vielä maistiaisiksi portviinit, tarjoilija taisi valita sen vanhimman ja kalleimman pullon, sillä missään muualla portviini ei maksanut näin paljon. Tosin lasku jäi n. 31 euroon (alkukeitot, kala, kana, pullollinen viiniä ja portviinit).

22.4. Terra Nostra Garden

Ei kiirettä eikä herätyskelloja! Ajattelimme antaa suurimman ruuhkan mennä ruokasalissa ohi ja menimme aamiaiselle vasta kahdeksan jälkeen. Noh, retkiryhmällä sattui olemaan ohjelmasta vapaa päivä, silti näimme uusiakin kasvoja, jopa lapsiperheitä (ranskalaisia). Kevensimme aamiaista, eli vaihdoimme munat, makkarat, pekonit ja leikkeleet suureen kulholliseen ihanaa, tuoreista hedelmistä tehtyä salaattia. Nam!

Pakkasimme reput ja lähdimme tutustumaan kasvitieteelliseen puutarhaan. 12 hehtaaria jäi ehkä kokonaan koluamatta, mutta tälläkin kävelyllä näimme uskomattoman kauniita polkuja, lampia ja vehreää puistoa. Vihainen joutsen ajoi Merjaa takaa puun ympäri. Vaihdoimme vaatteet uikkareihin ja pulahdimme ulkoaltaaseen, jonka 30 asteisen veden nuorentava vaikutus jääkööt muiden arvioitavaksi. Ainakin se värjäsi pyyhkeet ja uikkarit keltaisiksi. Aikamme lilluttuamme menimme hotelliin suihkuun. Pizzalounaan nautimme kantakuppilassamme 3 Bicas Pubissa, jonka ystävällinen tarjoilija neuvoi meille kysymämme illallispaikat. Syötyämme lähdimme etsimään Rua das Àguas Quentesia, jonka lopusta löytyi viehättävä Pub Cantinho da Poça. Sen terassilla joimme kahvit (maitokahvi + brandy 2,60€) ja ihailimme hienoa näköalaa. Myös WC oli tosi siisti, suosittelemme!

Kävelimme kylän keskustaan ja jäimme koulun viereiseen puistoon lukemaan ja kirjoittelemaan. Kämpillä jatkoimme istuskelua parvekkeella jutellen. Auringon vielä paistaessa kävelimme takaisin keskustaan, katsastimme Restaurante Tonyn (aivan surkea, tupakansavuinen ukkokuppila) ja talojen seinissä olevia Jeesus-kuvia kuvaten kiersimme mutkan kautta Restaurante Àguas Quentesiin päivälliselle. Tilasimme paistettua lohta ja tonnikalaa, varsin kohtuullisia vaikkakin ylikypsennettyjä (valkoviinin kanssa yht. 24€). Jälkiruokia ei ollut tarjolla, tarjoilijatyttö oli sen oloinen että odotti meidän vain poistuvan ja vessakin oli totutusta poiketen epäsiisti. Menimme Bar Atlântidaan jälkiruokakahveille. Jo yhdeksältä palasimme kämpille lukemaan ja nukkumaan.

23.4. Shoppailua, ei kiitos!

Hedelmäsalaattipainotteisen aamiaisen jälkeen haastattelimme respan tyttöjä. Busseja Ponta Delgadaan meni varsin harvoin ja edestakaiseen matkaan olisi tuhrautunut 3 tuntia, joten päätimme unohtaa shoppailut ja ostaa Furnasista pakolliset tuliaiset, varsinkin kun kumpikaan meistä ei ole mikään shoppailija. Taivas oli pilvinen, puimme pitkää päälle ja kävelimme keskustaan. Etsin vauvanvaatteita tuleville bebèille. Löysimme potentiaalin illallispaikan, mutta vauvanvaatteet jäivät ostamatta, tarjolla oli vain vaaleanpunaisia tai – sinisiä ja niin kireävyötäröisiä pöksyjä, etteivät suomalaispienokaiset vaippoineen ja pulleine vatsoineen niihin mahdu. Ostin kotiin tuliaisiksi paikallista teetä, juustoa, hunajaa ja viinejä. Aurinko alkoi paistaa. Kävimme vaihtamassa kevyemmän vaatetuksen ja kiusasimme taas respan Helenaa kyselyillämme portugalinkielisistä sanoista.

Päätimme kävellä Lagoa das Furnasiin toista reittiä; BP:n kohdalta suoraan kohti vuoristoa ja pitkin peltojen keskelle vastavalmistunutta hiekkatietä. Jyrkän nousun jälkeen metsätie putosi suoraan Furnasin järven rannalle. Viikonlopusta johtuen meidän lisäksemme oli muitakin liikkeellä, mutta kahvilaa vasta puunattiin avauskuntoon. Kiersimme järven, tapasimme 2 hevosta ja ankkapoikueen, muita patikoijia ei tullut vastaan. Sammakot pitivät kovaa kurnutuskonserttiaan järven rannalla. Furnasin kylään palatessamme yritimme löytää oikopolkua Cantinho da Poçaan, mutta päädyimme jonkun pihaan ja saimme kaikki kulmakunnan koirat peräämme. Joki esti etenemisemme, joten palasimme päätielle joka vei meidät takaisin BP:lle. Siitä olikin lyhyt kävely 3 Bicasiin ja pikkupizzalle (oluet, pizza, kahvit ja portviinit n.20€).

Aurinko paistoi kuumasti. Vaihdoimme uikkarit päälle ja lähdimme ulkoaltaalle lukemaan. Merja käänsi puiston portugalinkielisen esitteen varsin ansiokkaasti, jotain hyötyä espanjan opiskelusta, vaikka ovatkin aika erilaisia kieliä. Puistossa vaelsi useita ryhmiä, ilmeisesti meneillään oli jonkunlainen suunnistuskisa, jonka yhtenä tehtävänä oli toimittaa joku paperi ulkoaltaan keskellä olevalle saarekkeelle. Meteli oli hirmuinen ja lopuksi veteen heitettiin yksi osallistujatyttö vaatteet päällä.

Haimme marketista kylmän Vinho Verden ja siirryimme parvekkeelle seurustelemaan. Kävimme uimassa sisäaltaassa. Kylille lähtiessämme kirkonkellot kalkattivat seitsemää ja poikkesimme ihailemaan sitä myös sisältä. Restaurante Horizonteen meni iso seurue paikallisia, me seurasimme perässä yläkertaan, vaikkakin alakerran pöydät olivat katettuja ruokailijoita varten. Muut pöytäseurueet nauttivat kaikki hampurilais- ja ranskanperuna-aterioita, me poikkesimme joukosta ja tilasimme taas kalaa. Annokseni sisälsi omituisen näköisiä lilanvärisiä, jauhoisia kasvislohkoja, tarjoilijatyttö selitti niiden olevan paikkakunnan omaa perunaa. Kala oli hyvää ja jälkiruuaksi tilaamamme tuore ananas erinomaista. Isommat seurueet alkoivat poistua hampurilaiset syötyään. Meidän lisäksemme paikalle jäi kolmihenkinen perhe, jonka pikkupoika ilveili meille ikkunan takaa terassilta. Merjaa ei kauan tarvinnut innostaa, pian hän oli terassilla potkimassa palloa pikku-Rodrigon kanssa. Pojan isä Nelson tuli tarjoamaan meille punaviiniä ja esitteli perheensä. Vaimo, jonka nimi meni täysin ohi ymmärryksen, odotti viimeisillään vauvaa, tulevaa Marionia. Isä kehui Rodrigon olevan varsinainen Duracell-pupu, 2½-vuotias energiapakkaus. Tämä tuli selväksi. Perheellä on kesäasunto Furnasin kylän laitamilla. Kyselin Sao Miguelin mahdollisia fado-paikkoja, mutta niitä ei taida olla kuin mantereella ja Madeiralla. Otimme yhteiskuvia ja leikkien ja pelien tiimellyksessä saimme Nelsonin kaikki mahdolliset yhteystiedot. Hyvästelimme viehättävän perheen ja poistuimme paikalta maksettuamme laskumme (tippeineen 30€).

24.4. Povoação

Aamulla mietimme vaihtoehtoja ja vaivasimme henkilökuntaa kyselemällä Furnasin mahdollisista patikkareiteistä. Niistä olisi paremmin tiennyt turisti-infon rouva, mutta info oli suljettuna, kuten eilenkin, lauantaina. Povoação sijaitsee sopivasti 12 km:n päässä, tosin sunnuntaisin ainoa bussi sieltä takaisin lähtee klo 17.00. Suunta siis itään! Furnasin laidalta löytyi kaunis puistoaukio, sekin olisi jäänyt meiltä kokonaan huomaamatta, mikäli emme olisi lähteneet tälle tielle. Koko matka oli asvaltoitua autotietä, joka ensin nousi serpentiininä ylös vuorille. Puolimatkasta alkoi alamäki ja vauhtimme kiihtyi kolmosvaihteelle. Onneksi liikenne oli vielä vähäinen, jouduimme hyppimään tienpenkereille vain tiukimmissa kurveissa. Seisoimme sopivassa kuvauspaikassa kun toistakymmentä VW-kuplaa päristeli ohitsemme torvet soiden.

Povoaçãon yläkylään saavuttuamme otimme pienet oluet (2x0,60€) kahvilassa, josta siirsimme jakkarat ulos aurinkoon. Kävelimme alas kaupungin keskustaan ja nautimme rantakadun terassilla caipirinhat. Tutustuimme keskustaan, jossa myös kahden päivän kokoontumisajolla olevat kuplakuskit lounastivat. Mekin söimme lounaan Povoaçãossa, koska olimme jo kolunneet lähes kaikki Furnasin ruokapaikat. Löysimme siistin Restaurante Copo Alton ja tilasimme ankka-riisipadan. Vielä kahvit (maitokahvi + portviini 1,65€) palolaitoksen viereisessä pienessä kahvilassa, jossa saimme taas ihastella siistejä vessoja.

Kello oli vasta kolme, emmekä millään viitsineet odottaa viiden bussia. Ehdotin liftiä (kaikkeen siun kanssas joutuukin, sanoi Merja) ja jäimme seisomaan Furnasiin johtavan tien laidalle. Hetken kuluttua meidät keräsi kyytiinsä rouva, joka oli käynyt kaupungilla vain tankkaamassa poikansa auton (mamma betalar?) ja oli menossa takaisin kotiinsa muutaman kilometrin päähän. Hän kertoi olleensa 11 vuotta Kanadassa ja pitävänsä nyt residenssiä, jota vuokraa kanadalaisille tuttavilleen. Minä olisin voinut kävelläkin loppumatkan, mutta Merja innostui kokeilemaan, vieläkö hyvä tuurimme jatkuu. Eipä meidän kauan tarvinnut tien laidalla norkoilla. Pikku-Laura oli vanhempiensa kanssa sunnuntaiajelulla ja matkalla Furnasiin. Rouva puhui auttavasti englantia ja käänsi juttumme miehelleen. Keskustan kapeat kadut ovat yksisuuntaisia ja sanoimmekin kävelevämme loppumatkan, mutta ei tullut kuuloonkaan; kiersimme koko kylän ja päädyimme hotellimme oven eteen. Uskomattoman ihania, avuliaita ja ystävällisiä nämä saarelaiset!

Kaupasta Vinho Verde bidéhen viilenemään ja me sisäaltaalle uimaan. Alkuilta kului parvekkeella lukien ja kirjoitellen.

Kävelimme keskustaan ja törmäsimme autolla liikkeellä olevaan Nelsoniin, joka löi liinat kiinni ja kyseli kuulumisia, tukkien koko yksisuuntaisen kadun. Torvien soidessa jatkoimme matkaa ja jäimme Bar Palmerasin terassille oluelle (koosta riippuen 0,60€, 0,90€ tai 1,25€) suomalaispariskunnan pöytäseuraksi. Suosittelimme heille viereistä Restaurante Horizontea, jonne nämä poistuivatkin. Meillä oli vielä kokeilematta Restaurante Summer Breeze, joka oli siisti, mutta turhankin askeettinen paikka. Söimme kevyen illallisen ja lähdimme kämpille pakkaamaan. Toisin sanoen istumaan parvekkeelle kynttilänvaloon, viimeisille portviineille ihailemaan täysikuuta ja tähtikirkasta taivasta.

25.4. Kotiin

Aamulla oli hyvää aikaa käydä suihkussa, pakata ja nauttia vielä kerran hotellin hyvä aamiainen. Bussi vei meidät samaa reittiä takaperin kuin tullessa ja keräsimme muut matkalaiset heidän hotelleistaan. Lento lähti tunnin myöhässä, sillä lentokenttävirkailijat päästivät SAS:in koneesta tulleet ruotsalaiset sisälle ennen kuin kaikki suomalaiset oli päästetty Finnairin koneeseen. Jouduimme myös odottamaan, että siivoojat kävivät hoitamassa koneen vessat kuntoon, se kun oli heiltä kokonaan unohtunut. Lentoaika vähän yli 5 tuntia.


Andreas Stieglitz: Azores, car tours and walks (Sunflower landscapes)
Hannelore Schmitz: Azores, The Finest Valley and Mountain Walks

http://www.azores.dk/Esao_miguel.htm

http://www.jpmoser.com/terra_nostra_garden_hotel.html