illusian reissut, remontit ja muut kuulumiset

KREIKAN SAARIHYPPELY 9.9.–23.9.2007

Syksyn saarihyppelyä suunnitellessamme otimme huomioon, että toimimme ”oppaina” M&M:lle, joten valitsimme mahdollisimman varman reitin ja meille ennestään tuttuja saaria. Keväällä tilasimme Tjäreborgilta lennot Samokselle. Viikkoa ennen matkalle lähtöä puolet porukasta oli sairaslomalla, onneksi kuitenkin toipuivat reissuun.

Sunnuntaiaamuna menimme yhteistaksilla lentokentälle, jonka lähtöselvityksessä ei iloksemme ollut lainkaan ruuhkaa; kaikki muut olivat jo menneet. Lento lähti 40 minuuttia myöhässä. Laskeuduimme Samokselle puolenpäivän jälkeen ja saimme odotella matkatavaroitamme norjalaisten jälkeen. Hieman hermostutti, sillä etukäteen suunnittelemamme lauttayhteys oli viikolla hävinnyt netistä ja meillä alkoi olla jo kiire. Onneksi kaikki neljä rinkkaa tulivat (tällä kerralla) perille. Otimme lentokentältä taksin Vathiin (18€) ja lunastimme laivaliput Fournille (Samos Ships 7,50€/hlö). Miehet jäivät satamaan rinkkojen kanssa kun me etsimme auki olevan leipomon ja ostimme vähän matkaevästä. Laiva lähti varttia yli kaksi, kovin montaa matkustajaa ei ollut kyydissä. Varasimme paikat aurinkoiselta yläkannelta. Tuuli tuiversi ja aallot keinuttivat mukavasti. Piiraat, metaxa ja kellon patterin loppuminen aikaansaivat sopivan lomatunnelman. Hannu kiikaroi Samoksen tuttuja paikkoja ja tulipalojen mustuttamia puiden rankoja vuorenrinteillä.

Alus poikkesi Karlovassissa ja Ikarialla Agios Kirikoksen satamassa, jonne jäivät kyydistä lähes kaikki muut matkustajat. Aikataulu alkoi pahasti pettää ja aurinko oli jo jäämässä vuorten taakse. Matkalla Hannu kyseli yhteyksiä Dodekanesiaan. Laivan henkilökunta kertoi, että kantosiipialukset eivät enää tällä kaudella kulje tätä reittiä. Näin ollen olemme Fournilla niin monta yötä kuin lautta-aikataulut määräävät. Ehkä eksymme vielä Kykladeille?

FOURNI

Jatkoimme matkaa rauhallisella vauhdilla, ikään kuin puoliteholla. Kävimme Thymenan pienessä satamakylässä ja seitsemän jälkeen saavuimme Fournille, joka vaikutti ensi näkemältä erittäin viehättävältä. Satamassa oli muutama huoneentarjoaja vastassa, kaikkien hintapyyntö vain 20€/yö. Lähdimme yhden englantia puhumattoman tädin matkaan, mutta hänen vuokrahuoneensa sijaitsivat ”pääkadun” varrella. Olkoon vaikka kuinka pieni kylä, mutta ei kai moponpärinää ole pakko kuunnella? Vaihdoimme lennossa toiseen vuokraajaan, joka vei meidät hieman sivummalle taloon, josta varasimme kaksi studiohuonetta yhdeksi yöksi. Meidän huoneemme oli tilava; sängyt kolmelle, keittiö yhdellä seinustalla ja parveke sivukujalle. MM:n huoneessa oli erillinen keittiö, mutta parvekkeen lähettyvillä pörräsivät mehiläiset.

”Onneksi päästiin Furniin, kun vatsat alkoivat kurnii.” Rinkat huoneisiin ja syömään. Satamassa tuuli sen verran että jäimme pääkadun varren tavernaan. Tilasimme kreikkalaiset salaatit, tzatzikit, saganakit ja vielä pääruuat kaikille neljälle (viinikilon kanssa yhteensä 46€). Haimme marketista jälkiruuaksi pikkupullon makeaa Samos-nektaria. Palasimme kämpille suihkuun ja pitkän päivän päätteeksi nukkumaan.

Yllättävän hiljaisen yön jälkeen heräsimme maanantaina aurinkoiseen aamuun. Vain Hannun ja jääkaapin yhteishurina olivat häirinneet untani, siihenkin auttoivat korvatulpat. Kävimme yhdessä tutkimassa lähikorttelit ja ostamassa aamiaistarvikkeita. Keitimme kahvin hanaveteen ja söimme aamiaisen kapealla parvekkeellamme.

Lähdimme kyselemään parempaa majapaikkaa seuraaviksi öiksi. Ylhäällä rinteessä sijaitseva Patras Studios olisi ollut tosi hyvä, mutta vapaana olleessa neljän hengen huoneistossa (35€/yö) kaksi olisi joutunut nukkumaan keittiössä. Hotel/apartment Kosta Relissä oli vapaana kaksi kaunista huonetta, tingimme ne hintaan 25€/huone/yö. Kosta Reli sijaitsee aivan rannan ja sataman lähettyvillä. Haimme rinkkamme ja maksoimme majoituksemme. Isäntä yritti tarjota parempia huoneita (ilman mehiläisiä) jos jäisimme. Meidän uuden kotimme isolta parvekkeelta näkyi meri, MM saivat talon kulmahuoneen ja kaksi pienempää parveketta.

Laitoimme uikkarit alle ja lähdimme Kampi Beachille. Kävelimme vahingossa pidemmän kautta, eli asfaltoitua autotietä pitkin, tosin matkaa ei montaa kilometriä kertynyt (+ 232 rappusta alas). Rannan yläpuolella kohoavassa rinteessä on oppaissakin mainostettu Rena Studios; upeat näköalat merelle mutta viitsiikö sieltä montaa kertaa kävellä keskustaan kauppaan tai syömään? Otimme oluet ja kävimme uimassa, ensimmäisen kerran Kreikan vesissä sitten huhtikuun.

Palasimme oikotietä pitkin ohi kirkon ja hautausmaan kotikyläämme, jonka siesta oli hiljentänyt. Kaikki kaupat olivat kiinni, jäimme tukevalle lounaalle Nikos Tavernaan. Ja vielä pitäisi illallakin jaksaa syödä! Kämpille suihkuun, sitä ennen Hannu haastatteli vuokraemäntäämme, joka oli selvittänyt meille lautta-aikatauluja. Tarkoituksemme oli olla Fournilla torstaihin saakka, mutta matkamme jatkuukin jo keskiviikkoiltana Parokselle. Ilmankos Fournilla on vähän turisteja kun täältä on niin hemmetin vaikeaa päästä mihinkään! Toinen vaihtoehto olisi palata Samokselle ja jatkaa sieltä vaikka Patmokselle, mutta se ei meitä houkutellut.

Suihkun jälkeen MM tulivat meidän parvekkeelle metaxakahveille. Jostain kumman syystä Kosta Relin hanavesi on hieman suolaista, pullovettä on siis ostettava. Mietimme yhdessä reittiämme; jos vietämme Paroksella ja mahdollisesti Tinoksella muutaman päivän, paluumatkalla Samokselle meille jäisi aikaa viettää pari päivää vaikka Lipsillä.

Siestan jälkeen kävelimme Psili Ammos – rannalle. Palasimme keskusaukiolle, jossa oli alkamassa jonkun puolueen vaalitilaisuus. Kaupan kautta kämpille ja naapureiden parvekkeelle aperitiiveille. Pääkadun viimeisessä tavernassa, aivan kirkon vieressä, söimme kevyen illallisen. Tilasimme vain neljät yhteiset alkupalat, mm. erinomaista savunmakuista munakoisomössöä ja kilon viiniä (20€). MM kehuivat, että ovat meidän seurassamme jo ehtineet kokeilla monia uusia ruokalajeja. Palattuamme kämpille istuimme parvekkeella ihailemassa kirkasta tähtitaivasta. Ihmeellistä; jo päivä Kreikassa muuttaa ihonvärin ja saa kynnet kasvamaan!

Tiistaina kävimme aamu-uinnilla lähirannalla. Suihkut, Hannu leipomoon hakemaan tummaa leipää, minä jäin kahvinkeittoon. Kymmeneltä kävelimme mopovuokraamoon (M takaisin hakemaan toisen M:n passia). Saimme 80cc skootterit päiväksi (15€). Kun paperityöt oli tehty ja kulkupelit maksettu, omistaja kertoi, ettei näillä ole sitten mitään asiaa Hrisomiliaan, koska sinne johtaa vain hiekkatie. Tarkoituksemme oli nimenomaan käydä siellä, koska se on Fournin (Kampos) lisäksi ainoa kylä koko saarella. Ei auttanut kuin ajaa etelään päin ja poiketa kaikille matkan varrella haarautuville teille. Kävimme Elidakin rannalla, Agios Ionniksen pikkukylässä, jossa oli muutama talo, kirkko ja raput alas rantaan, jolla lillui kaksi pientä venettä. Poikkesimme myös Kasidin, Vlichadan ja Vitsilian rannoilla, joissa missään ei ollut mitään palveluja tarjolla. Saaren eteläosa oli koluttu ja palasimme Elidakiin uimaan. Matkaa oli sen verran vähän, että Hannu päräytti kotikyläämme ostamaan olutta janoiselle seurueelle. Elidakissa on ihana pohja, varmasti saaren paras ranta! Eikä ketään muita meidän lisäksemme. Ehdin uida niemen toiselle puolelle Petrokopion rannalle (ei tavernaa sielläkään), kun Hannu palasi vesi- ja olutlastin kanssa. Kävimme monta kertaa uimassa ja seurasimme, kun rannalle saapunut kreikkalaiskolmikko söi yhden miehistä snorklaamia merisiilejä.

Matkalla Fournin satamakylään tarkoituksemme oli tankata skootterit (kilometrejä kertyi vaivaiset 30), mutta saaren ainoa bensa-asema vietti siestaa, kuten koko Fourni. Jätimme miehet ihmettelemään mopovuokraamon ulkopuolelle ja lähdimme kylän kahdesta leipomosta siihen, jonka tiesimme olevan koko päivän auki. Ajattelimme kuitata lounaan piirailla, mutta tarjolla oli enää pikkuleipiä. Mopovuokraajan tytär oli saapunut paikalle ja saimme hoidettua maksut (bensoista ei velotettu mitään) ja passit takaisin. Menimme lounaalle ensimmäisen iltamme tavernaan, joka sekin oli koko päivän auki. Siestan aikana siellä ruokaili omistajaperhe. Söimme puoliksi hyvän musakan ja kreikkalaisen salaatin, viinin kanssa 13€. MM:n salaatti, pastitsio ja viini olivat samanhintaiset. Jälkiruuaksi saimme meloninlohkoja.

Lämpömittarin muisti näyttää 20,1–26,2 astetta, joten kovin kylmiä öitä ei ole ollut. Jos meillä olisi enemmän aikaa Fournilla, voisimme tehdä päiväretken Thymenan saarelle ja käydä Hrisomiliassa kaïkikyydillä. Saarella ei ole lainkaan bussiliikennettä.

Päiväuniemme aikana MM olivat käyneet tuulimyllyllä, joka vielä tullessamme pyöri rinteessä. Siellä oli ilmeisesti ollut tulipalo ja osa kahvilastakin oli kärsinyt. Teimme pienen voltan rantakadulla ja kävimme vuokraemäntämme lipputoimistossa kyselemässä jatkoyhteyksiä. Joudun jälleen luopumaan Tinoksesta! Ainoa yhteys Parokselta takaisin Dodekanesiaan lähtee jo lauantaina, joten ei ole aikaa jäädä Kykladeille seikkailemaan. Tuuli oli täysin tyyntynyt, oli kuuma. Jäimme Nikos Tavernaan, tilasimme alkupalaksi punajuuri-skordalia, minulle kanafilee ja Hannulle jotain paikallista possusoppaa, jonka hän luokitteli tillilihaksi ja jätti osan syömättä (vanhat hyvät kansakouluruuat…). Puolikkaan viinin kanssa 22€, talo tarjosi ouzot. Viereiseen pöytään tulivat rantatuttavamme, jotka päivällä herkuttelivat merisiileillä. Näin pienessä paikassa saa nopeasti uusia tuttuja. Kaupat olivat jo menneet kiinni, jäimme ilman metaxaa ja baklavia. Keitimme kuitenkin kämpillä vielä kahvit ja istuimme hetken parvekkeella. On sääli jättää mukava studiomme, jonka ainoa miinus on hieman suolainen hanavesi. Mittari näytti parvekkeella +22,5.

Keskiviikkoaamuna ei kaupasta tarvittu muuta kuin mehua ja pikkumetaxa. Kahvittelimme parvekkeella kun emäntämme lähti kylälle. Kaikki on hänelle ”no problem”, kaikki käy huoneen alennetusta hinnasta alkaen. Saimme luvan pitää huoneemme iltaan saakka ilman erillistä maksua.

Kävelimme ylös tuulimyllylle. Ilmeisesti kahvilan sisäkattoa koristaneet verkot olivat palaneet, tuhkaa oli katossa ja lattialla, muualle tuli ei ollut levinnyt. Otimme satamassa kuvia, etsimme postikortteja ja odotimme emäntämme avaavan toimistonsa. Maksoimme huoneet ja ostimme lauttaliput Parokselle (16,60€/hlö). Kämpillä rasvaa nahkaan, pyyhe ja vesipullo reppuun ja kävellen Kampiin. Rannalla ei ollut kuin yksinäinen kalastaja/tavernanpitäjä. Iltapäivällä saimme seuraa; kaksi vanhempaa pariskuntaa kävelivät Studio Renan raput alas rannalle. Kävimme useamman kerran uimassa, ilman lukemista ei ollut muutakaan tekemistä. Kotimatkalla poikkesin rinteessä olevalle hautausmaalle ottamaan kuvia. Hannu meni edeltä suihkuun, minä hain postista (sellainen täältä kyllä löytyy, tosin kortit tulivat perille vasta kuukauden kuluttua) merkkejä ja leipomosta suklaaleivoksen. Sovimme MM:n kanssa, että lähdemme syömään kuuden aikaan, rinkat mukana.

Oli tähän asti kuumin päivä, kuten sääennuste oli luvannutkin. Tiedossa on siis hikinen ilta. Pakkasimme rinkat, tyhjensimme jääkaapin ja kävelimme ”kantapaikkaamme” kauppakadulle. Näillä eväillä pärjätään taatusti aamuun asti; saganaki, kreikkalainen salaatti, musaka ja täytetyt tomaatit (viinin kanssa 20€). Satamakahvilassa vielä hyvät neskahvit ja FB Dimitroula saapuikin. Varasimme ylhäältä lepotuolit ja asetuimme pitkälle matkalle. Yllättävän tummaa matkaseuraa; albaaneja? mustalaisia? jopa somaleja. Oli kuuma. Telkkarista tuli Norja-Kreikka futismatsi. Nukkumisesta ei taaskaan tullut mitään, tosin kuorsauksesta päätellen toinen M sai unen päästä kiinni…

PAROS

Saavuimme Parokselle kahden aikaan torstaiaamuna. Eikä ketään satamassa vastassa! Pari kahvilaa oli edelleen auki ja yksi burgerinpaistaja viittoi meidät läheiseen Hotel Kontesiin. Ovi oli auki, mutta vastaanotossa ei ollut ketään. Levittäydyimme sohville ja hetken kuluttua omistaja saapuikin neljän japanilaisnuoren kanssa. Huoneita odotellessamme hän tarjosi meille paroslaista luostariviiniä. Saimme perushuoneet jääkaapilla, parvekkeella ja tilavalla kylpyhuoneella hintaan 30€/yö. Kolmen aikaan aamuyöstä ei kauheasti kannata tinkiä. Jääkaappi oli ilmeisesti tullut huoneeseen myöhemmin, sillä sen taakse jäivät vaatekaapit. Purimme rinkoista vain pesuvehkeet, kävimme suihkussa ja painuimme petiin.

Yöllä noussut tuuli kolisutti katolla jotain irtonaista. Muuten olikin hiljaista ja nukuimme muutaman tunnin unet. Meillä oli aamupäivä aikaa etsiä uusi majapaikka, toiveissa oli taas joku mukava studiohuone merinäköalalla. Jogurtit ja aamumetaxat huiviin ja koko porukka liikkeelle. Edelliskerralla sain Rooms/Houses Kontratoksen kortin ja kävimme katsomassa vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla sijaitsevan apartmentoksen. Siistit huoneet, mutta vain alimmaisen kerroksen kaksi huonetta olivat vapaina ja hintakin oli 50€/huone/yö. Iso neljän hengen apartmentos lähellä Livadian rantaa olisi maksanut 100€/yö.

Poikkesimme Captain Manolis – hotelliin, jonka isäntä tarjosi meille kahvit ja kehui omistavansa studioita lähellä Livadiaa. Hän soitti veljensä kuskaamaan meitä, odotellessa katselimme pikkuisten kuvia kamerasta ja kännyköistä. Saimme kyydin Alexandros Apartmentsiin. Hinnat olivat 30€/yö kahdenhengen huoneesta ja 50€ neljän hengen huoneesta. Otimme erilliset huoneet ja maksoimme 15€ extraa jotta saamme pitää huoneet koko lauantai-illan. Veli heitti meidät takaisin hotelliimme, olikin aperitiivin ja ensimmäisen giropitan aika.

Kävelimme rinkat niskassa Alexandrosiin, matkalla ostimme marketista juotavaa ja juustoa. Ilmeni, että MM:n huoneessa ei ollut lainkaan keittomahdollisuutta. Mikäs se sellainen apartmentos on? Hannu etsi käsiinsä siivoojan, joka lupasi toimittaa huoneeseen keittolevyn. Hoidimme pyykit pois ja kahvittelimme helteisellä parvekkeellamme. Lähdimme kaikki uimaan Livadian rannan loppupäähän, josta varasimme mukavat lepotuolit. Ihana hiekkaranta!

Kämpillä suihkut ja puoli kuuden bussilla Naoussaan. Ehdimme ottaa valokuvat ennen auringonlaskua. Jäimme Mouragia Tavernan tyynemmälle puolelle syömään. Meidän laskumme (18,50€) sisälsi kreikkalaisen salaatin, friteeratut kesäkurpitsat, tonnikalasalaatin, lihapyörykät ja puolikkaan viinin. Ennen 20.30 paluubussia kävimme viinikaupassa ja selvitimme jatkoyhteyksiä. Palasimme Parikiaan ja jäimme kyydistä jalkapallokentän yläpuolella. Ostin Naoussasta pikkuleipiä ja MM tulivat isolle parvekkeellemme iltakahville.

Perjantaina nukuimme yhdeksään asti, oli hiljaista. Aamiaisen jälkeen kävelimme keskustaan kyselemään vuokrafillareita, tarkoituksemme oli kiertää kahdestaan ainakin osa saaresta. Turisti-infon neropattivirkailijasta ei ollut tälläkään kerralla mitään apua. Ainoa hänen tietämänsä vuokraamo oli se samainen, jonka ohitimme Livadiasta keskustaan kävellessämme ja jonka rupiset fillarit saivat meidän puolestamme ruostua rauhassa. Palasimme kämpille, laitoimme vesipullon cooleriin ja lähdimme kohti vuoria. Yritimme löytää jonkin poikittaisen tien, joka ohittaisi Parikian sen yläpuolelta. Aina, kun tie päättyi jonkun pihaan, valitsimme seuraavan tienhaaran. Kuitenkin jouduimme kävelemään päätien vartta kilometrin verran, ennen kuin taas nousimme ylöspäin johtavalle tielle. Sieltä laskeuduimme kivistä polkua Parikian toiselle puolelle ja palasimme rantakatua keskustaan. Lukuisten kahviloiden välissä näimme aivan uuden näköisiä, ilmeisesti vuokrafillareita. Istahdimme lounaalle rantakadun varteen. Ostimme liput Lerokselle ja kyselimme, mihin satamaan Dimitroula mahtaa meidät tiputtaa. Virkailijat katselivat toisiaan ja yksi veikkasi Agia Marinaa. Niin hyvään tuuriin emme usko, ennen kuin näemme (teki mieli sanoa sille pojalle, että annas kun täti vähän vilkaisee sitä nettiä). MM olivat myös olleet lenkillä. Lähdimme yhdessä uimaan. Tällä kerralla emme sortuneet kalliisiin oluihin, koska lepotuolit sai näemmä varata tilaamatta yhtään mitään.

MM kutsuivat vuorostaan meidät viinilasillisille. Heidän parvekkeensa oli pienempi, joten istuimme Alexandrosin pihalla, jonka pöydät ja tuolit olivat asukkaiden käytössä. Kävelimme kierroksen Parikian vanhan kaupungin kapeilla kujilla, toimimme matkaoppaina seuralaisillemme ja he löysivätkin monta uutta kujaa. Tarkoituksemme oli mennä syömään Regas Tavernaan, samalla toivoen että siellä olisi tänä iltana elävää musiikkia. Mutta paikka oli suljettu, perjantai-iltana! Jäimme viereiseen tavernaan ja tilasimme hyvät kesäkurpitsapyörykät, chefin salaatin, kana- ja kalafileen. Kävelimme lähes suorinta tietä takaisin kämpille, illan viimeisille lasillisille ja nukkumaan.

Lauantaina kävelimme helteisen lenkin Livadiasta Kalamin kylään, sieltä giroksille keskustaan ja vanhan kaupungin kuvattuamme takaisin kämpille, uimaan ja siestan viettoon. Rinkkojen pakkaamisen ja jääkaapin tyhjennyksen jälkeen lähdimme seitsemän aikoihin keskustaan. Kortit postiin ja ruokapaikkaa etsimään. Emme löytäneet sitä sinivalkoruutuliinaista tavernaa, jonka muistimme hyväksi (etteivät vain ole menneet vaihtamaan pöytäliinojaan), joten jäimme lähelle satamaa syömään. Otimme vielä lähtöouzot ennen kuin oli aika siirtyä satamassa odottavaan FB Dimitroulaan. Lepotuoliosasto oli lähes tyhjä, varasimme takaosasta tuolit, jotka oli runnottu vaakatasoon. Alus kävi Naxoksella, Patmoksella ja Lipsillä. Mp3 ja kirja olivat tarpeen, kun en kuitenkaan osannut nukkua. Tosin taisin torkahtaa pitkällä välillä Naxos-Patmos, koska heräsin joskus kolmen aikaan. Kävin kannella kun pysähdyimme Lipsille, tuuli vallan vietävästi.

LEROS

Varttia yli viisi sunnuntaiaamuna rantauduimme Lerokselle, Lakkin satamaan. Onneksi vastassa oli takseja. Yksi yli-innokas taksikuski kauppasi meille studiohuoneita Agia Marinasta hintaan 35€/yö. Kun kyselimme sijaintia tarkemmin, ilmeni että se onkin Alindassa ja hinta putosi 30 euroon. Matkalla ”kinastelimme” keskenämme sijainnista, olisimme halunneet Pandeliin. Setä pudotti hinnan 25 euroon/yö. Kun vielä varmistin, että tästä aamuyöstä ei tule lisävelotusta, päädyimme voipuneina Diamantis Studioon lepäämään. Saimme tilavan huoneen erillisellä keittiöllä, kylpyhuoneella ja parvekkeella. Itse asiassa sijaintikin on Krithonissa eikä onneksi Alindan kauimmaisessa päässä. Krithonin ulkomaisten sotilaiden hautausmaa on näköetäisyydellä.

Laitoimme jääkaapin päälle, mutta se piti sen verran kovaa ääntä että suljimme sen saman tien, eihän siellä vielä mitään ollutkaan. Tuuli vingutti parvekkeen säleovien pidikkeitä, niille on tehtävä jotain ennen ensi yötä. Parin tunnin nokosten jälkeen Hannu lähti metsästämään aamiaistarpeita. Taas alkoi veden rahtaaminen. En muistanutkaan, kuinka suolaista Leroksen vesi (ainakin tässä osaa saarta) on; hiukset, pyykit ja liinavaatteet eivät tuntuneet puhtailta koko oleskelumme aikana.

M:lla oli hieman huono olo (ei saisi kulkea ilman lakkia tässä paahteessa!) ja he päättivät jäädä vielä huilimaan, kun me kävelimme Agia Marinaan kyselemään laivoja Lipsille. FB Nissos Kalymnos on harmiksemme (vaan ei yllätykseksemme) rikki, joten olemme pienempien alusten varassa ja ne eivät kulje jos tuulee liikaa. Toimiston ulkopuolella törmäsimme Dimitrin vaimoon Vassoon ja tyttäriin. Dimitris on siirtynyt Ateenaan pitämään tavernaa heidän poikansa Mihaliksen kanssa, täällä ei ilmeisesti riitä tarpeeksi asiakkaita. Päivän aikana tapasimme lähes kaikki muutkin Leroksen tuttumme, mm. vanhat ukot Zanniksen ja Anastasin. Pandeli oli tuulen suojassa, oli ihanaa käydä uimassa sen äkkisyvällä rannalla. Otimme uintioluet tavernassa, jonka pöydät olivat vallanneet paikalliset vanhat herrat lautapeleineen. Jäimme lounaalle Platanokseen, Mihalis muisti meidät edelliskerroilta ja hänen specialpitansa olivat yhtä hyviä kuin ennenkin (pikkuretsina ja kaksi pitaa yht. 5,60€).

Iho kuivuu aivan älyttömästi tässä tuulessa ja suolavesissä. Paroksella oli jotenkin paljon ”puhtaampi” olo. Siestan vietimme varjoisalla parvekkeellamme. Yllättäen löysimme Diamantis Studion LP-oppaasta. Oppaassa kehuttiin myös Finikas Tavernaa, Alindan jokseenkin ainoaa perinteistä kreikkalaisravintolaa. Sinne voisimme mennä huomenna, jos MM jaksavat tänään kävellä Pandelin Drosiaan syömään.

Iltapäiväunien jälkeen otimme aperitiivit parvekkeella, samoin MM naapuriparvekkeella. Etukäteen olimme puhuneet, että jotkut siirtymät voisimme hoitaa taksilla, mutta loppujen lopuksi välimatkat ovat niin lyhyitä, että kävelimme joka kerta. Drosian Jannis muisti meidät heti (aah, Finlandia!) ja söimme taas hyvät sapuskat. Meille tonnikalamössö, kreikkalainen salaatti, pikkukalat ja kanafilee sienikastikkeella (ja kilo viiniä, yht. 21,50€). Käveltyämme takaisin kämpille, ei jaksettu enää edes parvekkeella istua.

Yöllä näin unta Sofiasta, joka oli hörhelöhameessaan tulossa jostain päiväkodin juhlasta. Päätä särki vielä aamullakin, ilmeisesti olin juonut aivan liian vähän vettä (älä tee niin kuin minä, vaan…).

Maanantaina lähdimme kymmenen aikaan kävelemään. Ostimme Agia Marinan toimistosta liput Lipsille (10,50€/hlö). Laiva on joku pieni ja uudehko, eiköhän se nämä tyrskyt kestä. Ostimme lisää vettä ja kapusimme raput ylös Kastrolle. Laskeuduimme tietä pitkin Pandeliin ja otimme oluet samaisessa ukkokuppilassa kuin eilenkin (iso olut 1,50€) ja menimme uimaan. Lounaan kuittasimme taas Mihaliksen erinomaisilla pitoilla. Tapasimme myös Platanoksen tupakkakauppiaan, jonka Göran Schildt mainitsee kirjassaan, ja jolle lähetimme kopiot kirjan valokuvista. Hannu toivotti joukkomme puolesta kaikille tutuille hyvät talvet ja palasimme Krithoniin.

Siestan ja aperitiivien jälkeen lähdimme porukalla etsimään Finikas Tavernaa. Kävelimme Alindanlahden toiseen päähän asti, käännyimme takaisin, kysyimme Finikasta paikallisilta ja löysimme sen suljettuna. Valitsimme ruokapaikaksemme To Stekin, joka osoittautui hyväksi ja edulliseksi. Paikkaa tuntui hoitavan yksin kaveri, jolla riitti huulenheittoa kaikkien asiakkaiden kanssa. Saimme ruokamme (kreikkalainen salaatti, hyvä tonnikalamössö, ruukkumusaka ja makkarat saganakikastikkeessa, viinin kanssa 21€) suht’ nopeasti, mutta laskua odotimme tunnin, tosin odotellessa saimme tukevat ouzot. Lopulta Hannu lähti sisälle maksamaan ja jäi tietysti suustaan kiinni tarjoilijamme kanssa. Pienet on piirit; kaverin veli oli ollut naimisissa Dimitrin siskon kanssa. Oli sen verran pitkät ouzot, että kämpille käveltyämme painuimme heti petiin.

Tiistaina istuimme aamiaisella kun isäntämme ilmestyi parvekkeemme viereen ilmoittamaan, että huoneet pitää tyhjentää siivousta varten yhteentoista mennessä. Ja tarjosi taas taksikyytiä Agia Marinaan. Kamat niskaan ja hissunkissun (hikoillen) kävellen satamaan. Jätimme rinkkamme lipputoimistoon ja istuimme rantakahvilaan oluelle. Vasso poikkesi Katerinen myymälässä ja saimme vielä hyvästeltyä molemmat. Ehdimme tilata toisetkin oluet ja girokset, ennen kuin oli aika noutaa rinkat ja siirtyä Anna Express – alukselle. Aika haipakkaa (40 min.) ajoimme Lipsille, nauttien rodeomatkasta aurinkoisella kannella.

LIPSI

Anna Express rantautui Lipsin uuteen satamalaituriin, joka on rakennettu pienempiä aluksia varten. Ainoastaan Miramaren edustaja oli satamassa vastassa tarjoamassa huoneita. Jätimme rinkat ja MM:t odottamaan penkille ja lähdimme kaksistaan etsimään majoitusta. Kävelimme lahden toiseen päähän ja aloimme kysellä vapaita huoneita. Galini ja Panorama olivat täynnä, vain Barbarossa Studiossa olisi ollut yksi huone (ilman keittiötä) vapaana. Varasimme ihka uudesta Studios Poseidonista huoneen kolmeksi yöksi MM:lle (25€/yö) ja meille Hotel Afroditesta huoneen yhdeksi yöksi (30€). Huomenna Posidonista vapautuu huoneita ja muutamme sinne kavereidemme naapuriksi.

Otimme tervetuloretsinat Poseidonin alakerrassa, Grillhouse Portossa, ja kiikutimme tavaramme Afroditeen. Saimme tilavan huoneen, jossa keittomahdollisuus, kylpyhuone, ja parveke suoraan Liendos Beachille, jolle silpaisimme heti kun saimme uikkarit päälle. Ihana ranta, ihana saari! Ja ihanaa päästä suihkuun suolattomaan veteen. Iltapäiväkahvit partsilla ja siestan viettoon.

Tarkoituksemme oli käydä illalla syömässä Yiannis Tavernassa, mutta se oli kiinni, kuten moni muukin ravintola. Teimme kävelykierroksen yläkylässä ja näytimme MM:lle, mistä löytyy hyvä leipomo. Jäimme sataman lähettyville aperitiiveille tuttuun ouzeriaan. Ouzojen mukana tuli seitsemän pikkulautasta erilaisia mezeitä, kuten ennenkin (yht. 8€). Menimme syömään Calypsoon. Kaikkia listalla olevia ruokia ei ollut saatavilla, tilasimme munakoisoa feta-tomaattikastikkeessa, friteerattuja kesäkurpitsankukkia, tonnikalasalaatin ja kasvispataa (viinin kanssa 20€).

Hotellihuoneessamme Hannu jätti ilmastoinnin päälle, kuuntelin sen hurinaa peittojen alla yhteen saakka. Kun sammutin sen, sain minäkin nukuttua. Aikaisin aamulla aloitti alakerran papukaija oman älämölönsä. Ihan kuin Lake Toballa olisi…

Keskiviikkoaamuna lähdimme yhdessä yläkylän leipomoon ostamaan aamiaissämpylöitä. Samalla yritimme etsiä Nikon lipputoimistoa. Ilmeisesti hänkin on sulkenut sen tältä kaudelta ja muuttanut perheensä luo Kalymnokselle. Kävelimme satamaan ja tapasimme Annan, joka kutsui meidät iltapäiväkahville. Sataman lipputoimistossa meille kerrottiin, että Nissos Kalymnos on korjattu ja pääsemme jatkamaan sillä perjantaiaamuna Samokselle.

Ennen aamiaista kävimme uimassa typötyhjällä Liendoksen rannalla. Jos vielä joskus eksyn Lipsille, jään tänne vähintään viideksi yöksi, on tämä niin mukava paikka!

http://www.lipsi-poseidon.gr/POSEIDON.html
Ja taas pakattiin! Onhan majapaikan vaihdossa toki se hyvä puoli, että seuraavassa odottavat taas puhtaat pyyhkeet ja lakanat. Lisäksi meitä odotti siisti, tilava studiohuone aivan rannassa ja parveke merelle päin. Otimme tervetuloretsinat ennen kuin kävelimme MM:n kanssa Platis Gialos Beachille (reilu 3km). Ensin lenkkioluet rantatavernassa ja sitten uimaan matalaan lahdenpoukamaan. Söimme kevyen lounaan ennen kotimatkaa. Pulahdimme vielä hetkeksi mereen Liendos Beachilla. Kämpillä suihkut (otin taas vahingossa kylmän suihkun, kun en muistanut että hana toimii väärinpäin), pyykit ja kahvit. Päätimme jättää Annalla ja Nikolla kahvittelun huomiseen, kello oli jo sen verran paljon. Mittari näytti +30, onneksi parvekkeemme oli jäämässä varjoon. Avolavapaku kierteli pitkin kylää ja kailotti myytäviä tuotteita; pyyhkeitä ja liinavaatteita. Toinen samanlainen mainosti äänekkäästi juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Parvekkeemme alapuolella svedupellet juoksivat ohi sykemittareineen ja hikinauhoineen. Noh, purjehtiessa on haettava liikuntaa maissa. Isäntämme Markoksen pikkukoira on sidottu Peugeotin perään kiinni ja se kaivaa raivokkaasti hiekkaa pöllyttäen itselleen kuoppaa. Kissalauma ihmettelee ympärillä.

Lähdimme kimpassa aperitiiveille kylän toiseen ouzeriaan. Sielläkin ouzojen lisukkeeksi tuli neljät mezedekset. Taverna Tholaria oli tänä iltana auki, tosin suppealla listalla. Valitsimme saganakin (joka tosiasiassa oli paistettua fetaa), kanaa sitruunakastikkeessa ja souvlakia, puolikkaan retsinan kanssa 21€. Ei jaksettu jäädä mihinkään matkan varrella, vaan kahvittelimme omalla parvekkeella upeaa kuunsiltaa ihaillen.

Torstaina heräsin viiden aikaan kun kalastusveneet lähtivät merelle parvekkeemme alta putputtaen ja paukkuen. Mietin itsekseni, millaista olisi viettää täällä lomaa Sofian tai Onnin kanssa. Ihanteellinen paikka; matalat rannat ja makea hanavesi. Leivänhakureissulla saimme taas pikkuleipämaistiaiset suoraan kuumalta uuninpelliltä. Ostimme hedelmiä iltapäivän lounaaksi, luultavasti kaupat ovat kuitenkin kiinni kun palaamme rannalta.

Tästä tulikin kirkkojen kuvauspäivä. Lipsillä on asukkaita noin 700 ja kirkkoja riittää vähintään yksi kymmentä asukasta kohti. Parin kilometrin kävelymatkalla Katsadia Beachille näimme ainakin parikymmentä kirkkoa. (Hannun mielestä kamerassa pitäisi olla automatiikka, joka katkaisee virran aina kolmannen sinikupolisen kirkon kuvauksen jälkeen.) Katsadia oli yhtä kaunis kuin ennenkin, mutta vielä tyhjempi kuin viimeksi. Muutama ihminen luki rannalla, pari purjevenettä oli parkissa lahdella. Kävimme uimassa, huilailimme rannalla, otimme tavernassa oluet, kävimme uimassa ja kävelimme takaisin kämpille. Suihkun jälkeen hedelmä-juustoleipälounas helteisellä parvekkeella (varjossa +33), samalla seurasimme kun päiväretkellä olevat mummot palasivat Patmoksen alukseen. Tuuli oli tyyntynyt ja lämpötila kohonnut päivittäin.

Kävimme sataman lipputoimistossa, joka oli kiinni (auki vain ½ tuntia ennen alusten lähtöä) ja kyläilimme Galinissa, jonka kotiterassilla juttelimme Annan kanssa. Tapasimme myös hänen ja Nikon lapsia ja lastenlapsia. Saimme uudet yhteystiedot ja lupasimme (ehkä) tulla uudelleen Onnin/Sofian kanssa ja varata etukäteen pikkutalon heidän kotinsa vierestä. Lähdimme uimaan vielä viimeisen kerran Liendoksen rannalle ja kahvittelimme auringonlaskun aikaan parvekkeella. Niko lähti virittämään verkkojaan, lapsenlapset juoksentelivat laiturilla.

Otimme ouzot ja mezedekset ouzeriassa, sen jälkeen menimme syömään majapaikkamme alakertaan, To Portoon erinomaiset annokset, joiden jälkeen Markos tarjosi meille vielä viinirypäleitä ja Lipsin makeaa jälkiruokaviiniä.

Perjantaiaamuna ihmisiä valui satamaan, mutta tikettitoimisto oli aina vain suljettuna. Hannu haki aamiaisjogurtit ja matkaeväät kylältä, minä pakkasin ja keitin kahvit. Maksoimme majoituksen ja hyvästelimme vielä Annan ja Nikon. FB Nissos Kalymnos saapui Lipsille vain vähän myöhässä (liput Samokselle 7,50€/hlö). Otimme vakipaikat yläkannelta; rinkat varjoon ja me aurinkoon. Henkilökuntakin näytti pysyneen monet vuodet vakiona.

SAMOS

Alus poikkesi Patmoksella (ei näkynyt Suzannaa satamassa), Arkilla ja Agathonissilla, jonka satamalaiturilla näimme Jorgon vaimon ja punapäisen pojan saattavan joitakin vieraitaan. Mekin saimme saattajia, kun delfiiniparvi seurasi jonkun matkaa lauttaa Agathonissille mennessämme ja sieltä pois lähtiessämme. Saavuimme Pythagorioniin kolmen aikaan. Otimme huoneet Filoxeniasta hintaan 27€/huone/yö. Saimme Hannun kanssa tutun huoneen alakerrasta. Menin heti suihkuun pesemään hiukset Samoksen ihanalla vedellä. Heräsimme päiväunilta seitsemältä ja lähdimme kimpassa syömään Taverna Afroditiin. Chefin salaatti, liharuukku, pasta ja pullo punaviiniä 33€. Tervetuloa turistisaarelle! Katselimme vielä hetken kauppojen tarjontaa ja palasimme Filoxeniaan metaxakahveille.

Lauantain vastainen yö oli taas levoton. Ilmastointi viilensi huoneen mukavasti, jopa turhankin tehokkaasti. Suljimme sen ja avasimme parvekkeen lasiovet. Huomasimme, että lämpömittari oli unohtunut Lipsin majapaikkaan. Se olikin ainoa reissun aikana kadonnut/unohtunut tavara. Passitkin pysyvät hyvin matkassa mukana kun niitä niin harvassa paikassa enää kysytään. Aamulla työnjako; Hannu mopovuokraamoon (John’s Rent 100cc 17€/päivä), minä leipomoon ja markettiin. Filoxeniassa on yhteiskäytössä iso keittiö ja aamiaishuone. Saksalaistytöt olivat keittäneet valmiiksi pannullisen kahvia, siitä riitti meillekin.

MM jäivät Pythagorioniin viettämään rantapäivää kun me kymmeneltä lähdimme mopoilemaan. Ensin Vathiin etsimään Tiitsille Spiderman-pyyhettä. Ei löytynyt kuin Teräsmiehiä, joita Hannu ei arvannut ostaa. Kuljin perässä ja ohimennen ostin itselleni hihattoman kesäpaidan ja Onnille ja Sofialle t-paidat. Hannu löysi sentään pitsiliinan, ettei hänenkään tarvinnut tyhjin käsin kulkea.

Toiveissani oli käydä pienissä vuoristokylissä, rantoja on nähty tarpeeksi tällä reissulla. Ajoimme Mitilliniin, jonka keskusaukiolla nautimme yhteisen oluen ja kävelimme pikkukujilla. Sieltä jatkoimme Pirgosin kautta Pandrossoon; rumankaunis vuoristokylä jossa kuvasin rähjäisiä taloja ja rappusia. Samaa tietä takaisin Pirgosiin ja ylös Platanokseen. Joku turistiryhmä oli valloittanut aukion yhden tavernan pöydät. Ilmeisesti paikan omistaja tuli meitäkin huitoen vastaan, käski jättää mopon aukion ulkopuolelle ja yritti houkutella meitä asiakkaikseen. Päätimme heti siirtää lounaan vähintäänkin seuraavaan kylään. Kuvattuani kirkon ja hulppeat maisemat matka jatkui alas vuoristoteitä, läpi viiniviljelmien (ohi paikallisen Ämmässuon) Konteikan kautta päätielle.

Lounaan söimme ylhäällä Manolateksen vuoristokylän platialla. Taatusti Samoksen edullisimmat hinnat (Vourlioteksen lisäksi)! Mietimme, millaista olisi viettää lomaa jossain pikkukylässä vuoristossa. Ehkä piankin pääsisimme mukaan kylän elämänrytmiin, mutta jonkun menopelin se kyllä vaatisi.

Hannu oli päättänyt tyytyä Teräsmies-pyyhkeeseen ja kurvasimme Vathiin. Kaupat olivat tietysti siestan ajan kiinni. Ostimme Samoksen Lidlistä (minun neljäs Lidlini!) hyvää Noble Cherry – likööriä ja palasimme Pythagorioniin. Kävimme tervehtimässä SamosRoomsin Mariaa, joka tiesikin odottaa käyntiämme. Heilläkin oli ollut kiireinen kesä; asiakkaita riitti niin vuokrahuoneisiin kuin – veneisiin. Veimme ostokset kämpille ja palautimme mopon vuokraamoon. Etsimme Esperidis Tavernan, joka oli muuttanut lähelle yhtä entistä majapaikkaamme. Yritimme tehdä pöytävarauksen illaksi, mutta tarjoilija kertoi varauksia olevan jo tarpeeksi. Hän arveli, että kymmenen aikaan saattaisi löytyä vapaita pöytiä. Kello oli jo sen verran paljon, että uiminen jäi tältä päivältä väliin.

Haimme konditoriasta suklaaleivoksen ja omenapiiraanpalan mukaan. Kämpillä suihkut, kahvit ja hetken huilailua. Aurinko laski nopeasti, parvekkeellemme ei näkynyt juuri muita valoja kuin vuoren rinteessä olevan Panagia Spilianin luostarin kirkon tuike. Yhdeksän aikaan kävelimme Esperidikseen ja saimme pöydän melkein heti. Tilasin itselleni lammasta valkosipulikastikkeessa, muut halusivat paikan suosittua juvetsia. Talo tarjosi aperitiiviouzot, me tyhjensimme viimeisen illan kunniaksi muutamat viinikannut. MM halusivat tarjota meille (”ryhmänvetäjille”) päivällisen kiitokseksi opastuksesta.

Sunnuntaina olin suihkussa kun isäntämme kolkutteli ovella. Hän oli huolissaan jatkosuunnitelmistamme ja kertoi sääennusteen lupaavan myrskyä kolmeksi päiväksi, kaikki laivat pysyvät satamissa. Harmi muille, meillä oli taas onnea matkassa. Söimme aamiaisen parvekkeella ja tyhjensimme jääkaapin. Muistimme, että meillä on pikkupullo ouzoa pakastelokerossa, mutta ei se niin pieni ollutkaan, sitä riitti vielä lentokentälläkin. Isäntämme soitti meille taksin ja hurautimme kentälle jonottamaan ja odottamaan muiden suomalaisten kanssa. Lento oli taas tunnin verran myöhässä.

Budjetti kahdelta (2 viikkoa 5 saarta)

lennot 880
majoitukset 360
lauttaliput 120
(kimppa)taksit 40
yhteensä 1400€

Viimeisimmät reissupäiväkirjat ovat niin pitkiä, että laitankin vain linkin:
http://www.pallontallaajat.net/pt2/keskustelu/viewtopic.php?t=13662

DODEKANESIAN MATKAPÄIVÄKIRJA

7.9.02 lauantai, Rhodos

Herätys 04.30, aamiainen ja kentälle puoli kuudeksi. Lento lähti tunnin verran myöhässä, silti olimme Rhodoksella jo ennen puolta päivää. Saimme odotella matkatavaroita pitkään, sillä ensin tyhjennettiin kaikki saksalaiset koneet. Haimme Aurinkomatkojen oppaalta yhteystiedot ja rinkan saatuamme siirryimme ulos aurinkoon, taksijonoon. Otimme yhteistaksin kahden tytön kanssa; he jäivät kyydistä Analipsissa ja me jatkoimme kaupunkiin. Hotelli Villa Rhodoksen isäntä Stamatis tiesikin odottaa meitä, koska majoitus oli etukäteen varattu Hannun vanhan tutun, Toinin, kautta. Rinkka kämpille ja kylille. Kävimme moikkaamassa Toinia ja veimme tuliaiset; ruisleipää, lenkkimakkaraa ja Manolikselle aladobia.

Myöhemmin kävelimme Mandrakin satamaan syömään giros pitat ja tarkistamaan lauttayhteydet. Hämmästyimme, kun meille kerrottiin autolautan lopettaneen reittinsä jo syyskuun alussa. Juurihan olimme ennen matkaa tarkistaneet netistä aikataulut! Ainoa yhteys Tilokselle seuraavana päivänä oli katamaraani kiskurihintaan 18,50/hlö. Etukäteen tekemämme budjetti keikahti nurin heti alkumetreillä. Jos hintataso muutenkin muilla saarilla on sama kuin Rhodoksella, saamme loppumatkasta keittää itse pastamme. Tuntui, että hinnat olivat nousseet viime syksystä noin 30%. Kaiken lisäksi meitä yritettiin heti huijata; kaupan myyjä aikoi antaa 5€ liian vähän vaihtorahaa.
Kävelimme takaisin Villa Rhodokseen suihkuun, siestalle ja parvekkeelle kirjoittamaan ja seuraamaan vastapäisen hotellin asukkaiden puuhia.

Illan tultua ja ilman hieman viilennyttyä kävelimme vanhaan kaupunkiin ”takaportista”. Aikamme kujilla käveltyämme löysimme mukavan pienen tavernan vanhan kaupungin laidalta. Söimme tonnikalasalaatin, friteeratut mustekalat ja täytetyt tomaatit. Erinomaisen hyvää! Puolikkaan retsinan kanssa lasku oli noin 20€. Kävelimme ”turistikierroksen” satamassa ja ostimme voucherit seuraavan aamun katamaraaniin.

8.9.02 sunnuntai, Tilos, Livadia

Hunajajogurtit aamiaiseksi, tavarat rinkkaan ja hyvästelimme Stamatiksen, joka toivotti meidät tervetulleiksi takaisin loppulomallamme. Kävelimme kantamuksinemme lyhyen matkan satamaan, jossa olimme turhankin ajoissa. Olisimme voineet hyvin nukkua vielä puoli tuntia, sillä hotellin ympäristökin hiljeni vasta aamun tullen. Aamuyöstä meitä piti hereillä keskustasta palaavien örinä, mopojen pärinä ja roskisautojen kilinä ja kolina.
Satamassa oli porukkaa odottamassa laivojen lähtöä päiväretkelle Symin saarelle.
Kun katamaraani tuli laituriin, syntyi heti tungosta sisäänpääsyn eteen, vaikka laivassa oli yllin kyllin tilaa. Matka Tilokselle kesti 1½ tuntia ja oli melkoista kyytiä. Katselimme videolta kreikankielisen pelastautumisnauhan jossa katastrofitilanne oli saatu vaikuttamaan lähinnä huviretkeltä. Yritimme pysytellä hereillä ja seurata matkailuvideota Tiloksesta, mutta silmät painuivat väkisinkin kiinni.

Livadian satamassa oli taulu, johon huoneenvuokraajat olivat liimanneet valokuvia tarjolla olevista kämpistä. Pikku kopissa istuva sangen viehkeä neitonen kehotti valitsemaan taululta mieleisemme majoituksen, jonka jälkeen hän ottaisi yhteyttä ao. vuokraajaan hintaneuvotteluja varten. Jostain syystä meille tuli ”sika säkissä” – tunne ja päätimme etsiä itse majapaikkamme.

Satama oli kuuma pätsi, jota ympäröivät vuoret suojasivat. Vaikutti varsin viehättävältä paikalta. Supermarketteja oli kolme, tavernoja ja kahviloita useampiakin. Yllättävän paljon, kun ajattelee, että koko saarella on asukkaita alle 300 ja heistä suurin osa asuu pääkaupungissa Megalo Horiossa.

Kävelimme tietä, joka myötäili pikkukivistä rantaa, aina kirkolle asti, siitä seurasimme opasteita Rooms to let Georgiaan. Kävimme ensin kysymässä huonetta Georgian yläpuolella olevasta apartmentoksesta, jossa oli useampia kerroksia, mutta se oli täyteen buukattu. Georgian pihalla täti huhuili meille ja kävimme katsomassa, mitä hänellä on tarjota. Talosta oli valmiina vain alakerta eikä huoneissa ollut keittomahdollisuutta, onneksi sentään vedenkeitin, jääkaappi ja propelli katossa. Huone oli todella siisti ja talon piha rehevä ja kukkia täynnä. Otimme huoneen kahdeksi yöksi hintaan 50€.

Tyhjensimme rinkan ja suihkun jälkeen alkoikin jo nälkä antaa merkkejään, joten painelimme takaisin kylän keskustaan. ”Keskusta” tarkoitti postin, taksi- ja bussipysäkin, parin baarin ja pikkukaupan ympäröimää pientä aukiota. Sopi meille mainiosti! Sunnuntaista johtuen leipomo oli kiinni eikä marketeissakaan ollut tuoretta leipää, joten istuimme sataman yläpuolella olevaan kafenioon kymmenen kissan iloksi. Tilasimme tsatsikia, tonnikalamössöä ja pizzan. Samaan kahvilaan tuli syömään purjeveneellinen suomalaisia miehiä, jotka syötyään jatkoivat heti matkaansa.
Kaupan kautta palasimme mutkitellen Georgiaan. Iltapäivä kului lepäillen ja kirjoitellen. Hannu keitti kahvit ja ihmettelimme sen outoa makua. Tiesimme, että Kalymnoksella tulee hanasta suolaista vettä, mutta niin tuli Tiloksellakin.
Aurinko laski vuorten taakse ja väritti vastapäiset vuoret punertaviksi. Istuimme parvekkeellamme aperitiiveilla ilman mitään kiirettä. Seurasimme paikallisten ja turistien vaellusta kohti keskustan tavernoja. Tilos tuntui olevan italialaisten suosiossa, muutama mummeli pysähtyi meillekin juttelemaan, ties mitä.

Pimeässä illassa, kirkkaan tähtitaivaan alla kävelimme alas kylään etsiskelemään mahdollisimman autenttista ruokapaikkaa. Taverna Michalis täytti kriteerimme täysin; sekalainen kokoelma tuoleja ja pöytiä plataanien alla, kunnon musiikkia ja lähes täysi kuppila. Tilasimme salaatin, musakan, pikilian (kreikkalainen lautanen) ja puoli kiloa talonviiniä. Istuimme pitkään nauttien hyvästä ruuasta, leppeästä ilmasta, puheensorinasta ja kylän elämästä ympärillämme. Palasimme Georgiaan ja aioimme ottaa illan viimeiset ouzolasilliset, kun sähköt katosivat koko Livadiasta. Olimme juuri sytyttäneet kynttilät parvekkeelle ja lisäsimme niitä myös sisälle.

9.9.02 maanantai

Ainoastaan jotkut satunnaiset mopon pärinät ja koirien haukunta häiritsivät yöuntamme. Oli sopivan viileää (+26) kun olimme jättäneet parvekkeenoven ja ikkunan raolleen. Katossa oleva propelli ei tietenkään toiminut ennen kuin seitsemän jälkeen, kun sähkökatko loppui.

Heräilimme hitaasti ja Hannu lähti yhdeksän aikaan hakemaan aamiaistarpeita. Sähkökatkon takia leipomossa ei ollut vielä tuoretta leipää, sen korvikkeeksi söimme rasvaiset kinkkupiiraat. Keitimme tällä kerralla kahvin pulloveteen.
Italialaiset valuivat parvekkeemme ohi kohti rantaa, saamaan päivittäistä rusketusannostaan. Suunnittelimme päivän ohjelmaa; ensimmäiseksi pitää käydä tarkistamassa lauttayhteys Kalymnokselle. Päätimme kävellä Megalo Horioon, kartan mukaan sinne on 6-8 kilometriä. Takaisin voimme tulla bussilla, jos siltä tuntuu.

Syötyämme aamiaisen rasvasimme itsemme myös ulkopuolelta, otimme lasilliset retsinaa ja kävelimme keskustaan. Stefanos Toursin toimistosta lunastimme lauttaliput huomiseksi Kalymnokselle (Nissos Kalymnos 7€/hlö). Ostimme mukaan vettä ja lähdimme kävelemään paahtavaa, mäkistä maantietä Megalo Horioon. Ensimmäiset pari kilometriä tiukkaa serpentiiniä ylöspäin ja loppumatka läpi kuivan, karun maiseman. Matkaan kului tunti ja vartti. Ei ollut nimestään (Suuri kylä) huolimatta koolla pilattu ”kaupunki”. Otimme Amstelit kylän ainoassa tavernassa. Kävelimme kylän rinteessä olevat kujaset ylös kirkolle asti ja ensimmäinen filmirulla loppui. Tuli mieleen Symin lukuisat raput ja kapeat kujat. Kaunista, ja hiljaista. Tutkittuamme kaikki mahdolliset kuvakulmat palasimme tavernaan kysymään bussiaikataulua. Seuraava bussi Livadiaan lähtisi 14.45 joten meillä oli aikaa syödä kevyt lounas. Bussi tulikin ajallaan, teki kunniakierroksen Agios Antonioksen ja Plakan rannoilla ja palasi takaisin Megalo Horioon. Hauska kiertoajelu samaan hintaan; euron per nuppi.

Kävimme Georgiassa vaihtamassa uikkarit päälle ja kävelimme kirkon viereiselle rannalle. Samalla löysimme Lonely Planetin suositteleman Sofia’s Tavernan, johon päätimme mennä illalla syömään. Puolen kilometrin pituisella rannalla oli vain muutama uimari. Merivesi oli ihanan lämmintä ja kristallinkirkasta. Annoimme tuulen kuivattaa ihomme (miksi tehdä turhaa pyyheliinapyykkiä?) ja kävelimme kaupan kautta Georgiaan suihkuun ja siestalle.

Lähdimme Sofiaan vasta kun aurinko oli kadonnut kokonaan näkyvistä. Kävelimme sataman kautta, sieltä oli juuri lähtenyt joku autolautta ja laiturissa oli vielä pienempi parkissa. Sofia’s oli maanantaista huolimatta aivan täynnä. Ulkopöytiä oli lisätty tavernan sivuille, sieltä löytyi meillekin paikka ja tilasimme tonnikalamössöä (nam!), juvetsia ja kanaa. Kokeilimme talon punaviiniä, ei ollut mitään erikoista. Kanakin oli vähän liian kuivaa. Lasku alle 16€, ei hassumpaa. Kävelimme hissukseen keskustan kautta Georgiaan. Istuimme vielä hetken parvekkeella, otimme pienet tiukat retsinat ja seurasimme italialaisten meno- paluuliikennettä.

10.9.02 tiistai

Nukuimme pitkät yöunet, satunnaiset kulkijat välillä herättivät meidät. Aamulla Livadian yläpuolella pörräsi helikopteri pitäen kovaa meteliä. Tuli ihan leffaefektit mieleen, mutta emme jaksaneet nousta katsomaan mitä se touhusi.

Uikkarit päälle ja uimaan. Leipomosta parit leivät aamiaista ja eväitä varten. Suihkut, aamiainen ja pakkaaminen. Kulutimme aikaa kirjoittelemalla ja otimme lähtöouzot helteisellä (+31), onneksi kuitenkin varjoisalla parvekkeellamme. ”Rouva Georgia” palautti Hannun passin ja yritti samalla rahastaa meitä uudelleen. Kävelimme kantamuksinemme keskustaan odottamaan lautan saapumista.

Nissos Kalymnos – autolautta lähti 13.35 ja istuimme yläkannelle. Lautta poikkesi Nisyroksella ja suurin osa rinkkareissaajista jäi pois kyydistä. Olikin hauskan näköinen saari, harmi ettei aika riittänyt siellä poikkeamiseen. Hannu teki tuttavuutta yksin matkustavan itävaltalaisen miehen kanssa. Tämä oli matkalla Astypalean saarelle, mutta kertoi jäävänsä paluumatkalla Nisyrokselle, jota hän kehui erittäin kauniiksi saareksi. Kun lautta jatkoi kohti Kosia, söimme piknik-eväämme; tuoretta leipää, fetaa, tomaattia ja oluet.

Kosin satamassa kumpikin totesimme, että paikka ei houkutellut yhtään. Liian tuttu, liian suuri meille. Ehkä joskus toimii lentokohteena, josta jatkamme muille saarille.
Sää oli utuinen ja aurinko lähenteli jo taivaanrantaa kun lähestyimme Kalymnosta.

Kalymnoksella taitaa olla ostajan markkinat syyskuussa. Majoituksen tarjoajat hyökkäsivät matkustajien kimppuun heti kun pääsimme ulos lautalta. Pari ensimmäistä hätistelimme pois, mutta lähdimme sitkeimmän tädin matkaan. Kuten hän sanoi; ”Have a look!”, eihän meitä mikään sitonut mihinkään. Kaikki huutelivat hinnaksi 20€, Maria (?) lupasi siihen hintaan kylpyhuoneen ja keittiön. Halusimme studiohuoneen vähän keskustan ulkopuolelta, sillä sataman meteli oli hirmuinen. Joten hän näytti meille ensin pikkukujan varrella toisessa kerroksessa olevan (2-kerroksisen!) huoneiston, jossa oli 2 makuuhuonetta, keittiö ja kylppäri, mutta yhteisparveke sisäpihalle, näköala vastapäisen talon seinään. No problem, Marialla oli kyllä tarjota toinenkin vaihtoehto jos halusimme oman parvekkeen. Hannu jäi niille sijoilleen seisomaan rinkan kanssa ja minä marssin emännän perässä takaisin satamaan ja rantakadun varrella olevaan taloon. Alakerrassa oli kahviloita ja putiikkeja, yläkerrassa asunnot. Tässäkin huoneistossa oli 2 huonetta, keittiö ja tosi siisti kylppäri (pisteitä!) ja parveke suoraan satamaan. Hieno näköala ja kova meteli. Päädyimme tähän jälkimmäiseen huoneistoon.
Tavarat kaappiin, parvekkeelle nauttimaan emäntämme tarjoamat oluet (ei puhettakaan passista tai maksusta), suihkut ja kävelemään Pothian kaduille.

Alkoi väsyttää ja nälkäkin oli, joten istuimme satamakadun toisessa päässä olevaan O Vrahos kalatavernaan, aivan rantaviivaan. Pienten kissanpentujen valvovien katseiden alla nautimme tonnikalasalaatin, katkarapupastan ja jotain perikreikkalaista possupataa.

11.9.02 keskiviikko, Kalymnos, Pothia

Yö oli rauhaton, oli kuuma ja meteliä. Aamulla harkitsimme jo kämpän vaihtoa.
Haimme sämpylät leipomosta ja kävelimme rappusia pitkin ylös, poispäin keskustasta. Löysimme Lonely Planetin mainitsemat (low budget) domatiat, ja jäimme kiinni rysän päältä. Joka paikkaan ehtivä vuokraemäntämme kyseli emmekö ole tyytyväisiä huoneistoomme. Selitimme että muuten kyllä, mutta se meteli! Ne LP:n suosittelemat huoneet olivat kyllä syrjäisemmällä paikalla, mutta emäntämme aukaistessa ”Greek Housen” oven, totesimme tason olevan paljon huonompi.
Haimme vielä juustoa, tomaattia ja metaxaa ja palasimme aamukahvin keittoon. Kotimatkalla varmistimme laivamatkan Lerokselle; katamaraani lähtee perjantaina klo 11.30 (13€/hlö).

Aamiaisen syötyämme lähdimme kävelemään kohti Myrtiesiä. Reittimme kulki Pothian esikaupunkialueen ja Choran läpi, jatkuen Eliesin ja Panormosin kylien kautta. Viimeisestä kurvista avautui eteemme sykähdyttävä näkymä Myrtiesiin, Massouriin, Telendoksen saarelle ja Kalymnoksen pohjoisosiin. Matkalla (n.5km) kulutimme litran vettä ja perille päästyämme saman verran olutta. Seuraavaan paluubussiin (joita kulkee 2 tunnin välein) oli niin pitkä aika, että lähdimme kävellen paluumatkalle. Pysähdyimme Panormosin kylässä toisille olusille odottamaan bussia, joka kahvilan terassilla istuessamme hurautti yllättäen ohitsemme. Maksettuamme juomamme hyppäsimme jonkunlaiseen pikkubussin ja yhteistaksin välimuotoon. Kämpille palattuamme meidät ympäröi taas meteli ja hulina, siestasta huolimatta. Myrties olisi oiva kohde lepolomalle ja rentoutumiseen, mutta kyllä Pothiassa oma viehätyksensä on, pakko myöntää. Kaunis kaupunki!

Suihkut ja siestalle. Kahdeksan kieppeillä lähdimme etsimään mopovuokraamoa. Vain yksi löytyi aivan keskustasta. Kävelimme vielä syrjäkujille, joista kyllä löytyi pothialaisten omaa elämää, kauppoja, ouzerioita ja giros pita – paikkoja, mutta ei ainuttakaan auto- tai mopovuokraamoa, joten palasimme takaisin keskustaan.
Kävelimme rantakadun loppuun ja istuimme tavernaan, jonka ainoat asiakkaat olimme. Salaatti, lihapullat ja kana, ouzot ja iso pullo vettä irtosi 16 eurolla. Sataman kautta kämpille kahvin keittoon. Sytytimme parvekkeelle asunnosta löytyneen punaisen ”Kristus-kynttilän” ja istuimme ihmettelemään Pothian älämölöä.

12.9.02 torstai +30

Herätys oli 7.30 mutta venyttelimme vielä vähän aikaa sängyssä. Korvatulpista huolimatta yö oli ollut taas melko rikkonainen, sisälle oli päässyt hyttysiä ja meteli ulkoa kuului tulppienkin läpi.

Söimme aamiaisen parvekkeella ja haimme 50cc Typhoonin päiväksi (12€). Ensin ajoimme Vathin kylään, joka sijaitsee upean jyrkkäseinäisen vuonon pohjukassa. Sieltä ajoimme Pothian kautta eilistä kävelyreittiämme Myrtiesiin. Tankatessamme meiltä yritettiin taas rahastaa 5€ liikaa. Rannalla juomatauko ja matka jatkui saaren pohjoisosaan. Emborioksen kylässä pysähdyimme lounaalle Harry’s Restaurantiin (vieressä on Harry’s Apartments). Söimme täytettyä munakoisoa ja lammasta, erinomaista! Kävimme uimassa ihan mukavalla rannalla, kylä itsessään ei paljoakaan antanut. Rannan muutamassa tavernassa oli turistihinnat.

Uituamme lähdimme paluumatkalle läpi Masourin ja Myrtiesin. Poikkesimme katsomaan Kantounin rantakylää. Ajoimme ohi Pothian ja seuraava pysähdyspaikka oli Vlihadian pieni viehättävä ranta. Sieltä takaisin Pothiaan päin ja poikkesimme tieltä Agios Savvas – luostarille. Luostari käsittää pieniä pyhättöjä ja suuren kirkon korkeine kellotorneineen. Pothiasta katsellen luostari näytti pieneltä ja tuntui sijaitsevan pääsemättömän korkealla, toisaalta näköala luostarilta alas oli uskomattoman upea ja kaupunki näytti hämmästyttävän suurelta. Paluumatkalla kaupunkiin löysimme uimarannan, joka olisi ollut kävelymatkan päässä huoneistostamme. Therman kuumat lähteet saivat jäädä näkemättä, sillä halusimme ennen pimeän tuloa nähdä Pothian toisen laidan; rinteen, jossa paikalliset asuvat. Kapusimme ylös kapeita rappuja kujille, joita värittävät turkoosit ja siniset portit, kaiteet ja ovet. Ja filmiä paloi!

Palautimme skootterin ja ostimme parit baklavat iltakahville. Yritimme lunastaa laivalippuja huomiseksi, mutta toimiston atk-yhteydet eivät toimineet. Kämpillä suihkut, päivän pyöräilyn jälkeen oli tosi rähjäinen olo. Emäntämme huuteli alhaalla kadulta meitä kahville, mutta vinkkasimme hänet ylös. Saimme taas Mythos-tölkit, samalla maksoimme majoituksemme 60€.

Istuimme parvekkeelle kahville, kirjoittelemaan ja viestittelemään. Kahden viikon makean nälkä tuli tyydytettyä baklavilla. Samalla saimme seurata laivoja, jotka tulivat satamaan, purkivat lastinsa ja jatkoivat saman tien matkaansa. Meteli kadulla oli taas korviasärkevä. Kohdallamme oli meneillään asfaltointityö, sekin vielä! Kahdeksan jälkeen ulkona oli vielä +24. Tutkimme Lonely Planetin opasta ja netistä tulostettuja sivuja, ja meistä molemmista tuntui, että tulemme pitämään Leroksesta.

Myöhemmin illalla kävelimme sataman toiselle laidalle, pääkadun varrelle giroksille. Musiikkibaarien ulkopöydät olivat vielä pullollaan väkeä; paljon kalymnoslaisiakin. Ehkä heillä on tapana, suljettuaan putiikkinsa, tulla porukalla lasilliselle tai pienelle iltapalalle. Keskustan hulina ei meitä houkutellut, joten palasimme omalle parvekkeelle viimeisille retsinalasillisille. Tulpat korviin ja petiin!

13. päivä perjantai, Kalymnos +30

Meteli oli kuin Mannerheimintiellä. Asfaltointityö majapaikkamme edustalla jatkui heti aamusta. Hannu lähti ostamaan sämpylöitä ja laivalippuja. Ja tuli hetken kuluttua takaisin sämpylöiden kera. Toimisto oli kyllä juuri avannut ovensa, mutta oli mustanaan asiakkaista.

Aamukahvin jälkeen hän lähti uudelle yritykselle. Liput saatuamme oli vielä hetki aikaa istua parvekkeelle kirjoittelemaan. Kuten saattoi odottaakin, ilmoitettu lähtöaika 11.30 muuttui puoli kahdeksi. Emme uskaltaneet jättää rinkkaa satamakuppilaan, joten kantamuksien kera marssimme lähimpään kahvilaan, siihen majapaikkamme alapuolella olevaan, jossa vuokraemäntämme yhtenä päivänä lupasi tarjota Hannulle kahvit. Tähän hätään häntä ei tietenkään näkynyt (ilmeisestikin hän oli tietoinen katamaraanin myöhästymisestä).

Leros, Panteli

Matka Lerokselle kesti vajaan tunnin, istuimme sen ajan aurinkokannella. Kalymnos ja Leros ovat lähes kiinni toisissaan, mutta satamasta toiseen on toki matkaa.
Saavuimme Agia Marinan satamakaupunkiin, joka ei ole koolla pilattu. Se on käytännössä kasvanut yhteen kahden muun kylän, Platanoksen ja Pantelin kanssa. Matkan aikana olimme tutkineet opasta ja monisteita, ja päätimme majoittua Pantelin kylään, reilun kilometrin päähän Agia Marinasta. Ensimmäinen huoneiden tarjoaja pitikin käsissään pahvia, jossa luki ”Rooms to let, Panteli”, joten haastattelimme häntä. Setä kauppasi huonetta keittomahdollisuudella ja omalla kylppärillä ja kertoi hinnaksi 30€. Naureskelimme, että Kalymnoksella maksoimme kympin vähemmän ja hinta putosi 25:een.
(www.geocities.com/lerosisland/)

Meidän olisi pitänyt maksaa taksikyyti Panteliin, mutta tingimme siitäkin. Ilmeisesti taksikuskeilla on saarella jonkunlainen monopoliasema, he eivät katso hyvällä muiden kuskaavan turisteja. Heti kun silmä vältti, heitimme rinkan sedän vanhaan Taunukseen ja hurautimme katsomaan seuraavaa majapaikkaamme, jonka päätimmekin oitis ottaa kolmeksi yöksi. Pothian huoneistoon verrattuna hävisimme neliöissä ja kunnollisessa kylppärissä (ja vähän hinnassakin), mutta voitimme rauhallisessa sijainnissa ja näköala oli vähintään yhtä viehättävä. Suuren oliivipuun alla oli terassipöytä tuoleineen. Itse asiassa se taisi olla Vangeliksen ja hänen vaimonsa terassi, mutta oli myös asukkaiden käytössä. Kaikkiin huoneisiin kuului omakin pöytä tuoleineen asunnon ulkopuolella. Talo oli rakennettu rinteeseen kahteen tasoon, joten kaikilla asukkailla oli oma rauhansa. Terassilta oli hieno näköala suoraan alas pieneen venesatamaan ja ylös vastapäisen rinteen linnoitukselle ja tuulimyllyille, jotka valaistiin upeasti iltaisin.

Kreikkalaisilta on kyllä nerokas keksintö rakentaa talonsa niin suureksi, että oman (paremman ja isomman) asunnon lisäksi on muutama studiohuone vuokrattavaksi turisteille ja vaikka lasten/sukulaisten käyttöön sesongin ulkopuolella. Niin tässäkin talossa; isäntämme Vangelis asuu vaimonsa kanssa tilavaa läpitalon huoneistoa ja sen lisäksi on 4-5 vuokrattavaa huonetta. Vangelis kertoi, että hänellä on ollut 12 vuoden ajan vakituisena kesävieraana norjalainen nainen, emmekä yhtään epäilleet asian näin olevankin.

Tyhjensimme rinkan ja kävelimme n. 100 metrin matkan alas rantaan, jolla oli muutama mukavan näköinen taverna. Oli siestan aika, joten marketit olivat kiinni. Ja oli kuuma! Kävelimme yläkylän eli Platanoksen läpi Agia Marinaan saakka, välimatkat olivat todella lyhyitä. Satamassa oli useita auki olevia kahviloita, jotka kuitenkin ohitimme. Kirkkoja oli lähes vieri vieressä, samoin viehättäviä 2-kerroksisia kellertäviä taloja, jotka toivat mieleen Kefalonian.

Kävelimme mutkan kautta takaisin kämpille, vaihdoimme uikkarit päälle ja silpaisimme rantaan. Uituamme kirkkaassa, lämpimässä vedessä palasimme kämpille suihkuun. Koska kello lähenteli jo kuutta (+25), päätimme jättää päivänokoset väliin ja istuimme oliivipuun alle retsinalle. Suunnittelimme Leros-päivien viettoa; huomenna voisimme aamu-uinnin jälkeen vuokrata jonkun menopelin ja ajaa katsomaan kaikki saaren nähtävyydet, lähinnä Lakkin kylä ja Artemiksen temppeli (joka mainitaan LP:n oppaassa). Sunnuntaina olisi tämän reissun ensimmäinen varsinainen lepopäivä, ehkä kävelemme ylös linnoitukselle ja vietämme loppupäivän rannalla.

Kävelimme alas rantaan ja valitsimme muutamista tavernoista vaatimattoman oloisen Drosian. Pöydät oli sijoitettu rannan tuntumaan ja keittiö oli tien toisella puolella, sieltä omistaja/tarjoilija Jannis juoksi tarjottimen kanssa pitkin iltaa. Olimme aikaisin liikkeellä, eikä muita asiakkaita vielä ollut, joten hänellä oli aikaa jutella kanssamme. Hän kertoi olevansa kalastaja ja pitävänsä tavernaansa yhdessä äitinsä ja vaimonsa kanssa. Tilasimme saganakin, tonnikalamössön, friteeratut mustekalarenkaat, paistetut pikkukalat ja ½kg talon viiniä. Taverna alkoi pikku hiljaa täyttyä, joten Jannis sai juosta tosissaan keittiön ja rannan väliä. Tämän kylän kissat olivat kaikki puhtaita ja hyvinvoivia, toisin kuin ne surkimukset joita näimme Pothiassa. Kun pyysimme laskun (20€), Jannis toi meille vielä toisenkin puolikkaan viiniä. No, meillähän ei ollut mihinkään kiire. Jälkiruuaksi saimme vesimelonilohkoja.
Pitkän päivän päätteeksi menimme aikaisin nukkumaan.

14.9. lauantai, Leros, Panteli

Täällä ei todellakaan ollut moponpärinää, sen sijaan kaskaat sirittivät ja kukot kiekuivat hullun lailla ennen kuutta. Kaivoimme repusta korvatulpat ja nukuimme yhdeksään saakka.

Tarkoitus oli käväistä ensin aamu-uinnilla, mutta päivä tuntui olevan täynnä ohjelmaa (kiire?), joten lähdimme yhdessä vuokraamaan mopon päiväksi (9€) ja kävimme samalla kaupassa. Marketin pitäjä kehui käyneensä Suomessa jonain vuonna. Hämeenlinnassa maaliskuun pakkasilla!? Leipomosta ostimme lämpimät leivät aamiaista ja myös mahdollista lounasta varten.

Aamiaisen nautimme huoneemme edessä olevan ”oman” pöydän ääressä, siihen paistoi aurinkokin mukavasti. Ilma oli tukahduttavan kuuma, taivaalla oli pilviä, enteilikö se sadetta tai mahdollisesti ukonilmaa? Lähdimme liikkeelle kevyin varustein, päätimme uida Pantelissa kun tulemme takaisin. Ensin kävimme Agia Marinassa selvittämässä laivayhteydet Patmokselle. Saimme vaihtoehdot maanantaille (kantosiipialus) ja tiistaille (katamaraani ja/tai kantosiipialus).

Ajoimme rantatietä Alindaan saakka, kunnes tie loppui. Nokka kohti pohjoista, siellä Blefoutisin ranta ja Agia Kiouran kirkko. Etsimme tienviittaa Artemiksen temppeliin, mutta sellaista ei ollut vaikka sahasimme tietä edestakaisin. Matkalla kohti etelää poikkesimme Agia Isidoran pienelle kirkkosaarelle. Gournan lahdessa pidimme juomatauon, sieltä Lakkiin, joka oli tylsän tuntuinen paikka. Leveästä kolmikaistaisesta rantakadusta huolimatta (tai siitä johtuen) varsin ruma kaupunki. Kääntymässä kävimme Xirokambosissa, johon tulevat kaïkit Myrtiesistä. Sekä Lakkissa että Xirokambosissa tuuli kovin ja pian meidät ylittikin sadepilvi heittäen muutaman vesitipan niskaamme. Paluumatkalla kävimme vielä kurkkaamassa vanhoja linnanraunioita ja sinne noustessa loppui moposta vääntö, joten jouduin kävelemään viimeiset sata metriä.

Leros on yllättävän vehreä saari. Puita kasvaa jopa vuorten rinteillä, laaksoissa on sitruspuita, oliivipuita ja runsaasti kukkia. Johtunee saaren hedelmällisyydestä ja hyvistä kalavesistä, että myös eläimet ovat ilmeisen hyvinvoivia.

Ajoimme takaisin Panteliin Vromolithosin rantakylän kautta. Ennen kuin palautimme mopon, kapusimme sillä ylös linnoitukselle ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Säästymmehän sinne kävelemiseltä, jos alkaa laiskottaa.

Olimme ajaneet kaikki mahdolliset maantiet ja käyneet kaikissa maininnan arvoisissa rantakylissä. Artemiksen temppeliä emme löytäneet, eikä siitä tuntunut tietävän kukaan paikkakuntalainenkaan. Totesimme yhteistuumin, että Pantelin kylä oli ehdottomasti saaren kaunein.

Nyt täytyykin pikku hiljaa päättää, lähdemmekö Patmokselle maanantaina vai vasta tiistaina, jolloin voimme viettää yhden yön Agia Marinassa. Palasimme kämpille ja lähdimme saman tien uimaan. Sitten suihkuun ja terassilounaaksi leipää, juustoa, säilykepapuja ja retsinaa.

Naapuritalosta kuului kreikkalaista musiikkia kun vetäydyimme sisälle siestan viettoon. Nukkumisesta ei oikein tullut mitään, kun äänet kovenivat iltaa kohden. Perhe kokoontui yhteen lauantai-illan päivälliselle; isäntä hoiti grillin (aivan toisen ikkunamme vieressä, sieltä tulvi ruuan tuoksu sisälle), muu perhe istui suurella terassilla pitkän pöydän ympärillä.

Otimme aperitiivit oliivipuun alla ja ihailimme vuoren takaa heijastuvia salamoita, jossain kaukana Turkin suunnalla ukkosti. Kävelimme Pantelin rantakadun päästä päähän. Auki olevia tavernoja oli rantakadun varrella 4, pari niistä oli täynnä turisteja (mitä me sitten olemme?) ja Zorbas soi. Joten päätimme mennä taas Taverna Drosiaan; sen listalta löytyi monta hyvää vaihtoehtoa kohtuuhintaan. Valitsimme niistä tsatsikia, tonnikalamössöä, kanasouvlakia ja lammasta. Vaihteeksi ½kg talon punaviiniä, joka ei sekään ollut hullumpaa.

Syövätkö kaikki paikalliset lauantai-illan ateriansa kotona vai ovatko he jossain Platanoksen tavernassa? Ainakaan heitä ei montaa rantatavernoissa näkynyt. Muutama istui pikkuisissa ouzerioissa ja rannan asukkaat olivat siirtäneet tuolinsa kadun varteen ja huutelivat ”kalisperaa” meillekin. Olimme liikkeellä varsin myöhään ja Janniksenkin juoksemiset rauhoittuivat, kun taverna alkoi tyhjentyä. Yhdentoista aikaan olimme viimeiset asiakkaat, maksoimme laskumme ja Janniskin pääsi viettämään loppuiltaa perheensä pariin.

Kävelimme mutkan kautta kämpille. Naapurin terassikin oli tyhjentynyt, vain isäntä nuokkui pöydän ääressä viinipullon kanssa. Rouva tiskasi astioita sisällä kolistellen äänekkäästi. Alakerran ranskalaispojat palasivat samaan aikaan ja jäivät istumaan oman pikku pöytänsä viereen. Salamointi oli komeaa katseltavaa ja nyt kuului jo ukkosenkin jyrinää. Kylän äänet hiljenivät, oli aika meidänkin mennä sänkyyn.

15.9. sunnuntai, Leros, Panteli

Jossain vaiheessa yötä satoi hetken rankasti.

Aamulla satoi muutama tippa vettä, silti söimme aamiaisen ulkona. Eipä siihen juuri sisällä ollutkaan mahdollisuutta… Terassilla oli pari naista aamukahvilla, heidän lähdettyään siirryimme sinne kirjoittelemaan. Taivas näytti tasaisen harmaalta (+25), miten käy suunnittelemamme rantapäivän vieton?

Lähdimme kävelemään Agia Marinan kujille, etsimme huonetta vähän sataman ulkopuolelta, pois liikenteen metelistä (jotain sentään opimme Pothiasta). Ei niitä montaa paikkaa ollut. Sataman laidalta, originellin tavernan yläkerrassa katsastimme yhden huoneen, jossa oli jääkaappi, kylpyhuone ja parveke. Varasimme sen maanantain ja tiistain väliseksi yöksi. Siitä on sitten helppo lähteä aamulaivalla Patmokselle. Joten alkuperäinen suunnitelma muuttui sen verran, että vietämmekin Leroksella 4 yötä ja Patmoksella vain kaksi. Toivottavasti emme tule katumaan päätöstämme.
Päivästä näytti sittenkin tulevan pilvinen, joten rannalle ei ollut mikään kiire. Istuimme rantakuppilaan varjon alle oluelle, sillä aikaa pieni sadekuuro pyyhkäisi ylitsemme. Etsimme hetken aikaa yläkylästä LP:n suosittelemaa Dimitris Tavernaa Vromolithosiin menevän tien varrelta, löytämättä sitä vieläkään. Ehkä luovutamme ja syömme illalla jossain Platanoksen pienessä ouzeriassa.

Myöhemmin iltapäivällä leiriydyimme Pantelin rannalle. Lounaaksi giros pitat ja pikkupullo Liokri-retsinaa. Syötyämme kirjoittelimme ensimmäiset kortit ja päiväkirjoja. Kävimme uimassa samalla seuraten, kun Pantelin pieni huvivenesatama täyttyi yöksi parkkiin tulevista purjeveneistä. Yksi Suomen lipullakin varustettu näkyi joukossa.

Kun palasimme kämpille, alkoi sataa. Kahdeksalta kylän päällä oli aivan mahtava ukonilma. Sytytimme sähkökatkon varalta kynttilän palamaan. Odottelimme sateen loppumista, jotta pääsisimme kylille syömään. Toinen vaihtoehto olisi tyytyä omiin eväisiin (piknik sängyssä?); säilykelihapullia, pizzakeksejä, jogurttia ja retsinaa.

Niinhän siinä kävi, että sähköt hävisivät koko kylästä, ehkä koko Lerokselta. Samaan aikaan sade lakkasi. Seurasimme muiden asukkaiden kanssa terassilta upeaa salamointia, koko taivas oli valkoisena ja salamat valaisivat rinteeseen rakennetut talot. Vangelis jakoi asukkaille kynttilöitä. Päätimme lähteä katsomaan Platanokseen, jos joku ukkokuppila on auki. Taskulampun avulla suunnistimme yläkylään pitkin pimeitä, märkiä katuja. Hääseurue ajoi kylän läpi torvet soiden, mitenkähän heidän juhliensa kävisi sähkökatkon aikana?

Yhden pienen kuppilan edustalla isäntä valmisti ruokaa puuhiiligrillissä ja viittilöi meidät sisälle. Muutamaa pöytää valaisivat öljylamput, keittiö oli samassa huoneessa. Tunnelmassa oli ”sitä jotain”, joka sai meidät jäämään. Kaunis tytär (intialaiset piirteet?) tuli kertomaan meille mitä on tarjolla. Tilasimme tsatsikia, kanistifadoa ja kreikkalaisia makkaroita. Muissa pöydissä istui pari paikallista ukkoa, pariskunta Tanskasta ja toinen Belgiasta. Kun muuta musiikkia ei voinut soittaa, isäntä ojensi toiselle ukoista huuliharpun. Ilta kului rattoisasti, tilasimme toisenkin puolikiloisen viiniä. Joukkoon liittyi nuorempi pariskunta, isäntämme Dimitrin (tuskin tämä kuitenkaan oli se LP:n Dimitris) mukaan mies oli albaani. Nainen puhui hyvin englantia ja hän toimi tulkkina musikantin ja muiden keskusteluissa. Jälkiruuaksi tarjottiin kaikille viinirypäleitä ja snapsit.

Kun sähköt yllättäen taas toimivat ja valot räpsähtivät palamaan, olimme lähes pettyneitä. Dimitri laittoi soimaan jotain poppia kovalla volyymilla, mutta onneksi hän pian vaihtoi ne kreikkalaisiin lauluihin, jotka Hannukin tunnisti. Kun pyysimme laskun, Dimitri kiikutti pöytäämme kolmannen kannun viiniä ja päärynälohkoja. Eikä meillä itse asiassa mihinkään kiire ollutkaan. Hannu ja vanha huuliharpisti lauloivat duettona kiitolliselle, pienilukuiselle yleisölle. Kaikki kutsuttiin tavernaan seuraavanakin iltana, täytyypä harkita. Kättelyjen, halausten ja hyvänyön toivotusten saattelemina Dimitri neuvoi meille suorimman tien majapaikkaamme. Vaihdoimme uikkarit jalkaan ja lähdimme yöuinnille. Rannassa oli kuitenkin niin kova tyrsky, että hetken matkaa mereen kahlattuamme ajatus ei tuntunutkaan enää niin hyvältä. Joten nukkumaan!

16.9. maanantai, Leros, Agia Marina

Aamulla oli vähän hömelö olo kaiken sen viinimäärän (+aperitiivien ja snapsien) jälkeen. Taivas oli pilvinen ja ukkonen jyrisi jossain. Hannu keitti kahvit ja söimme lämpöshokin saaneet jogurtit ja vähän leipää. Ei viitsitty lähteä kauppaan ostamaan mitään; parempi tyhjentää jääkaappi, joka oli toiminut miten sattuu.

Aika pakata rinkka ja vaihtaa majapaikkaa. Syötyämme satoi hetken, toivottavasti pääsemme kuivina Agia Marinaan. Maksoimme majoituksemme, otimme lähtöoluet ja kävelimme auringonpaisteessa kantamukset selässä kukkulan yli Agia Marinaan. Jätimme rinkan tulevan majapaikkamme alakerrassa olevaan tavernaan ja odottelimme satamakadun varrella istuen sen hetken, kun huonettamme siivottiin. Maksoimme heti huonevuokran 20€, aamullahan on edessä aikainen lähtö. Huoneemme parveke oli satamaan päin, alapuolelle jäi Taverna Kapanidas Miltiadis. Toinen ikkuna oli suoraan merelle päin. Talo oli rakennettu vesirajaan ja ikkunasta näki meren pohjassa olevat merisiilit ja taskuravut. Ikkunoissa ja parvekkeen tuplaovissa oli siniset sälepuiset luukut, joten ilma kiertää vaikka sulkisimmekin ne yöksi. Laitoimme yön aikana kostuneet vaatteet kaappiin, vaihdoimme uikkarit alle ja kävelimme takaisin Panteliin.

Hannu etsi kaupoista Artemiksen rintakuvaa, mutta jostain syystä Artemis oli boikotissa, kaikissa putiikeissa myytiin vain normaalia turistirihkamaa. Pantelissa vastaamme käveli eilinen belgialaisherra, rouva makaili tapansa mukaan rannalla, kuten muinakin päivinä (parantelee tummaa rusketustaan?). He olivat viettäneet neljä vuotta sitten 2 viikkoa Leroksella, ihastuneet saareen ja tulivat nyt takaisin koko kuukaudeksi. Vuokrasivat itselleen monen huoneen apartmentoksen, jossa siivooja kävi joka toinen päivä.

Juttelimme huvivenesatamassa suomalaismiehistön kanssa ja yhdessä päivittelimme edellispäivän ukkosmyrskyä. Giros pitaa ei vielä saanut, joten ostimme oluet mukaan rannalle ja Hannu rupatteli rouvan kanssa (kumpikaan belgialaisista ei puhunut kuin ranskaa). Kävelimme takaisin Agia Marinaan ja sen uimarannalle uimaan ja huilimaan. Oli siestan aika, joten kaupatkin olivat kiinni.

Myöhemmin marketin kautta suihkuun ja parvekkeelle kirjoittelemaan. Tutun näköinen pariskunta käveli ohi. Lohjalaisia Leroksella? Laskeva aurinko väritti kauniisti sataman ja merituuli vilvoitti mukavasti. Huomasimme lohjalaisparin kävelevän takaisinpäin ja huutelimme heille parvekkeelta. Heillä oli viikon valmiiksi paketoitu saarihyppely aluillaan. Hannu kipaisi tien toisella puolella olevaan toimistoon ostamaan laivaliput aamuksi (10,30€/hlö).

Aperitiivien jälkeen lähdimme Platanokseen Dimitrin tavernaan, ehkäpä siellä olisi taas tarjolla mukavan seuran lisäksi elävää musiikkia. Ja oikein arvasimme! Jo matkan päästä papparaiset vilkuttelivat meille iloisesti. Heidän, Dimitrin ja hänen kauniin tyttärensä lisäksi sisällä istuivat Dimitrin vanhemmat, joille meidät esiteltiin sydämellisesti, kuin vanhat tutut.

Tavernan ulkopuolelle, rinteeseen johtaville rapuille ja tasanteille oli sijoitettu pöytiä, joilla paloivat öljylamput. Istuimme yhteen näistä pikkupöydistä, tilattuamme ensin keittiöstä musakaa, paistettua kalaa, tsatsikia, kreikkalaisen salaatin ja puoli kiloa viiniä. Kun sisällä olijat olivat ruokailleet, Dimitrin isä ryhtyi soittamaan huuliharppua. Hän olikin siinä mestari, eikä voinut olla huomaamatta, keneltä Dimitrin tytär oli perinyt tumman ihonvärinsä ja uljaat kasvonpiirteensä.

Auki olevasta ikkunasta kuulimme ja näimme, että myös belgialaispari liittyi sisällä istuvien seuraan. Söimme rauhassa ruokamme ja siirryimme sitten Dimitrin kehotuksesta laseinemme sisälle. Meille tehtiin tilaa pitkässä pöydässä ja taas vaihdettiin poskisuudelmia. Dimitrin isälle tuotiin haitari, ja musiikin houkuttelemana ulkona ruokailleet tanskalaiset, norjalaiset ym. kantoivat lasinsa ja tuolinsa pieneen tavernaan. Illan mittaan lasilliselle ja iltapalalle poikkesi myös paikallisia miehiä. Tilaa jätettiin lattialle sen verran, että vanhat ukot tanssittivat meitä vieraita. Lasimme täytettiin pariinkin kertaan. Kenelläkään ei tuntunut olevat kiire pois. Dimitri esitti omaa tanssiaan tiskin toisella puolella, keittiössä. Puolenyön jälkeen maksoimme laskumme (31€, se kala!), oli pakko luovuttaa jos aiomme jaksaa aamulla Patmoksen laivalle. Kättelyt, poskisuudelmat, hyvän matkan toivotukset ja kävely läpi hiljaisen kylän Agia Marinaan. Alakerran tavernakin sulki juuri oviaan eikä liikennettä ollut haitaksi asti. Pakkasimme rinkan ja menimme sänkyyn.


17.9. tiistai, Patmos, Skala

Herätyskello sai soida moneen kertaan, ennen kuin jaksoimme nousta. Onneksi suurin osa tavaroista oli jo pakattu. Aamupesu, jogurtit ja kävely satamaan, josta kantosiipialus lähti yhdeksältä Patmokselle.

Matka oli lyhyt, kesti reilun puoli tuntia. Taivas oli jälleen pilvetön ja Skalan satamakaupunki oli kuuma kuin pätsi. Meistä (maksavista asiakkaista) tapeltiin taas. Hannua kyllästytti jatkuva tyrkyttäminen ja hän olisi halunnut lähteä itse hakemaan majoitusta tällä viimeisellä saarella, mutta miksi vaivautua, kun tarjolla oli autokyyti, eikä mikään sitonut meitä mihinkään, kunhan käymme katsomassa. Tingittyämme hinnan 25:stä 20:een heitimme rinkan Suzannan pienen Suzukin takaluukkuun ja ajoimme kilometrin verran pois Skalan satamasta. Kun kävelimme ylös rinteeseen rakennettuja rappuja, päätin jo itsekseni, että otamme huoneen jos se on tuossa kukkapöheikössä. Ja olihan se siinä; piha oli vehreänä viiniköynnöksistä ja ihmepensaista. Suzanna kertoi, että huone on vielä tunnin verran varattuna, sillä aikaa hän tarjoaa meille kahvit. Seuraavana päivänä pitäisi vapautua yläkerran apartementos. No, uskoo ken haluaa. Kun huoneen varannut pariskunta tuli ulos kahville, jotka emäntä tarjosi heille leivän kera, saimme katsastaa huoneen ja siihen kuuluvan tilavan kylppärin. Itse asiassa se oli Suzannan tyttärien (7 ja 3½v) huone, jossa pehmolelut istuivat hyvässä järjestyksessä hyllyillä. Perhe asuu samassa talossa, siihen oli rakennettu myös kaksi apartmentosta vuokrattavaksi. Suzanna oli varsin puhelias ja tuttavallinen, varsinkin kun paljastin Hannun puhuvan kreikkaa.

Kahvit juotuamme jätimme tavaramme varjoisalle terassille ja kävelimme takaisin satamaan katsomaan, mihin sitä oikein oli taas tultu. Keskustasta löytyi useita tavernoja, kahviloita ja kauppoja. Suomen lipulla varustettuja purjeveneitä oli pienvenesatamassa kolme ja kaduillakin kuului suomenkieltä. Päätimme tulla illalla tutustumaan paremmin kauppojen tarjontaan; kai niitä tuliaisia on pian pakko alkaa ostaa, jos jotain meinaa ostaa. Samoin ne viihtyisimmät tavernat löytyvät vasta pimeän tultua.

Ostimme lounastarpeita, kävimme kirjakaupassa ja kävelimme takaisin kämpille. Huone oli siivottu poissa ollessamme. Suzannan äiti ja nuorempi tytär puuhailivat omalla puolellaan. Äänistä päätellen Suzanna oli oikeassa, kun hän kertoi nuorimmaisen olevan villi ja pänkki luonteeltaan. Kirjoittelimme kortteja ja päiväkirjoja. Patmos ja nykyinen sijaintimme tuntuivat reissun helteisimmiltä. Aurinko paistoi suoraan parvekkeellemme ja mittari näytti varjossa +30.

Lounaaksi leipää, hyvää juustoa, tomaattia ja patmoslainen fetapiiras. Suihkuun (haa, makeaa vettä ja kunnon paineet!) ja nukkumaan. Vedimme harsomaisen verhon oviaukon eteen kärpästen varalle. Kuudelta parvekkeemme alkoi jäädä varjoon ja sillä sieti taas istua. Hedelmiä ja retsinaa välipalaksi.

Kun illemmalla kävelimme satamassa, sama herraseurue Ilomantsista, jonka tapasimme Leroksen Pantelissa, kutsui meidät ouzolle veneeseen. Kerroimme matkoistamme, puolin ja toisin. Ei sentään pudottu lankulta kun jatkoimme matkaa. Kävelimme keskustan toiselle laidalle. Katetussa puutarhassa söimme tonnikalasalaatin, friteeratut kesäkurpitsat, viinilehtikääryleet ja kreikkalaisen salaatin. Isojen Amstelien kanssa alle 15€. (Meitä huvitti seurata, kun saksalainen miesporukka nosteli tiuhaan maljoja ja pois lähtiessään he pyysivät laittamaan jäljelle jääneet leivät pussiin mukaansa.) Tarjoilijapoika oli täysin kyllästyneen näköinen, se oli uutta tällä reissulla.
Paluumatkalla kämpille ostimme oreganoa ja ”naksuja” kotiin vietäväksi.
Yö oli hiljainen, sitä häiritsi vain Hannun kuorsaus…

18.9. keskiviikko, Patmos

Päätimme unohtaa skootterin vuokrauksen ja kävellä ylös luostarille. Hannu lähti aamulla ostamaan pullovettä, hänelle kun ei kelvannut hanasta tuleva hyvänmakuinen vesi. Sillä aikaa Suzanna toi meille neskahvit (kuten joka aamu ja iltapäivälläkin, mikäli olimme paikalla), joten aamiainen oli taas täydellinen; leipää, vahvan makuista juustoa, tomaattia, hunajajogurtit, kahvia ja pienet metaxat.

Seinän takana asuva britti, ”See you in a minute!” -Mike, jäi juttelemaan kanssamme. Hän oli lentänyt Ateenan kautta Lerokselle (sille postimerkin kokoiselle kentälle!), ja kertoi olevansa jonkun sortin tutkija ja olevansa pitkällä lomalla, joka päättyy vasta lokakuun puolivälissä, sitten kun hän hankkii itselleen paluulennon. Hänen vaimonsa on jossain vaiheessa tulossa reissaamaan hänen seurakseen. Ei pöllömpää! Sekä Mike että yläkerran pariskunta olivat päättäneet jäädä Patmokselle vielä muutamaksi päiväksi, joten emme päässeet vaihtamaan apartmentokseen. Mutta eipä se meitä haitannut.
Aamiaisen jälkeen lähdimme päivän kävelylenkille. Suomalaiset olivat jatkaneet matkaansa veneillään, heidän paikallaan vierasvenesatamassa oli joku ökyalus. Kortit postiin, iso vesipullo mukaan ja vanhaa bysanttilaista aasipolkua ylös Monastery of the Apocalypseen, jossa Johannes kirjoitti Ilmestyskirjansa. Retkibusseja saapui samaan aikaan parkkipaikalle, myös Finnmatkojen ryhmä Samokselta. Matkamme jatkui edelleen kivettyä polkua pitkin St. John the Theologian – luostarille, jossa taas vaihdoimme pitkää päälle. Ylhäältä näkyi koko Patmos päästä päähän, samoin Lipsi, Arki, Samos ja monta pienempää saarta, jotka lepäsivät Egeanmeren syvänsinisessä syleilyssä. Kävelimme ympäri koko luostarin, poikkesimme kirkkoihin ja otimme kuvia.

Nautittuamme tarpeeksi hengen ravintoa otimme oluet näköalakahvilassa. Kotimatkalla ostimme keskustasta eväät rantapiknikille, juttelimme parin Samokselta Patmokselle päiväretkelle tulleen suomalaisen kanssa ja kävimme kämpillä pakkaamassa rantavehkeet reppuun. Kävelimme ensin Merika Bayn rannalle, jossa tuuli vallan mahdottomasti. Onneksi Meloi Beachille oli korkeintaan parin kilometrin matka. Siellä oli tyynempää eikä sielläkään ollut porukkaa liiaksi asti. Levitimme filtin hiekalle ja kaivoimme repusta juusto-, pinaatti- ja kanapiiraat, viinirypäleet ja Samena-viinin.

Kun aurinko laski niin alas että jäimme tamariskipuiden varjoon, siirsimme leirimme rannan alkupäähän ja kävimme uimassa ”paremmasta” kohdasta. Väki väheni ja niin mekin keräsimme tavaramme ja palasimme kämpille suihkuun ja siestalle.

Pikniklounas oli ollut sen verran tuhti, ettei kummallakaan ollut illalla erityinen nälkä, mutta aperitiivit otettuamme lähdimme kuitenkin kylille kävelemään. Pysähdyimme paikallisten suosimaan Kelari-pizzeriaan. Tarkoitus oli syödä jotain pientä, mutta taisimme tilata reissun tuhdimmat sapuskat, ihan hyvät sellaiset. Chefin salaatti (kaksi sellaista olisi hyvin riittänyt koko ateriaksi), pizza special ja neljän juuston pasta. Isojen Amstelien kanssa vähän alle 20€. Sulatimme ruokia kävelemällä keskustassa. Ostimme lisää kortteja. Tuliaisten ostaminen jää tälläkin kerralla viimeiseen iltaan… Kotimatkalla poikkesimme läheiselle hautausmaalle, jossa pimeässä illassa tuikkivat kymmenet öljylyhdyt ja – lamput.

19.9. torstai

Hannun vatsa reagoi yöllä raskaisiin ruokiin ja hän oli viettänyt pari tuntia vessassa.
Suzanna lupasi, että voimme jättää tavaramme hänen huostaansa ja käydä illalla ennen pois lähtöä piharakennuksessa perheen käyttämässä suihkussa. Kunhan pakkaamme tavaramme valmiiksi siltä varalta, että aamupäivän kantosiipialukselta tulee uusia asiakkaita. Pakkasimme repun ja rinkan, joimme aamukahvit rauhassa ja kirjoittelimme. Myös Mike lupasi, että voimme pitää tavaramme hänen kämpässään jos haluamme.

Ilmeisesti Suzanna ei saanut uusia asukkaita, kun ketään ei alkanut kuulua. Kävelimme keskustaan ja teimme vähän tuliaisostoksia, lähinnä omaan kotiin vietäväksi. Poissa ollessamme huoneemme oli siivottu, mutta tavaramme olivat edelleen sisällä. Otimme pyyheliinat kainaloon ja lähdimme Meloi Beachille. Ei ollut tunkua tälläkään kerralla. Tuuli eri suunnasta ja vähemmän kuin eilen; todella helteistä. Lahdella lillui ankkurissa vene jota miehistö ilmeisen innostuneesti yritti hajottaa keinuen maston huippuun ripustetusta köydestä ja potkimalla veneen kylkeä. Idiootteja!

Eväinä pari päärynää ja pikkuretsina uimme, kirjoittelimme, otimme aurinkoa ja nautimme pari, kolme tuntia. Kun palasimme kämpille, Suzanna piti lupauksensa (Hannun epäilyksistä huolimatta) ja saimme käydä ”omassa” kylpyhuoneessamme suihkussa ja jäimme parvekkeelle kuluttamaan aikaa. Suzannan puolesta saimme olla siellä vaikka koko illan. Varmuuden vuoksi maksoimme kuitenkin majoituksen, kun hän lähti asioilleen. Mike kotiutui päivän reissuiltaan ja jäi juttelemaan kanssamme. Suzannakin palasi tyttärensä kanssa ja hän näytti meille yläkerran upean apartmentoksen. Mike halusi myös näyttää meille oman huoneistonsa, ja pahoitteli, kun ei heti alussa huomannut ehdottaa, että olisimme vaihtaneet huoneita keskenämme. Mike kysyi vielä, voisiko hän liittyä seuraamme, kun lähdemme kantamuksinemme keskustaan. Hänen piti tavata joitakin edellisillan tuttavia, mutta kun heitä ei kuulunut, Mike tuli kanssamme syömään Hiliomodi Ouzeriin. Myöhemmin hän tarjosi meille juotavat rantakuppilassa. Hän oli erittäin kiinnostunut Suomen taloudesta, politiikasta, eläkejärjestelyistä ym. asioista, joita emme olleet tottuneet selittämään matkamme aikana, varsinkaan englanniksi. Vaihdoimme @-osoitteita ja hän kutsui meidät Lontooseen luokseen. Lupasimme harkita asiaa ja meilata joitakin reissukuvia.

20.9. perjantai Patmos-Rhodos

Autolautta M/S Patmos Rhodokselle (17.40€/hlö) lähti puolenyön jälkeen. Mistään ei löytynyt lepotuoleja, joten retkotimme mitenkuten kahvilan kahdenistuttavilla sohvilla. Hannu yritti välillä nukkua lattialla rinkka päänalusena. Ilmastointi oli tosi tehokasta, katosta veti vietävästi, joten huputin itsensä filtin sisälle. Pätkittäin saimme jopa nukutuksi. Lautta kävi Kosilla, mahdollisesti joskus neljän aikaan. Porukkaa tuli ja meni, Kosin jälkeen meidän lisäksemme kahvilassa ei ollut montaakaan ihmistä. Viisaammat olivat ilmeisesti varanneet itselleen kalliit (49,60€) hyttipaikat. Tuntui, että olimme jossain aavelaivassa. Luultavasti poikkesimme myös Leroksella ja Kalymnoksella, mutta niistä ei ole muuta havaintoa kuin naisäänen iloinen kuulutus kera ”ding-dongin”. Kuuden aikaan alkoi valjeta ja Turkin rannikko näkyi. Kahvila avattiin ja porukkaa alkoi tulla pikku hiljaa aamukahville.

Kun poistuimme lautalta Rhodoksen satamassa, ulkona oli paljon lämpimämpää kuin tehokkaasti ilmastoiduissa sisätiloissa. Aurinko lämmitti jo kahdeksan jälkeen, oli vähintään +24 astetta. Kävelimme bussiasemalle ja hyppäsimme Triandaan menevään bussiin siinä toivossa, että löytäisimme majoituksen viimeiseksi yöksi jostain rauhallisemmasta paikasta kuin Rhodoksen kaupunki. Triandassa kävimme kahvilla. Hannu jäi vahtimaan tavaroita sillä aikaa kun kiertelin rannan ja päätien välisiä sivukatuja. Siellä oli vain suuria rantahotelleja. Ainoastaan yksi auki olevan studio löytyi, omistaja ei tietenkään ollut edes paikalla. Alakerran asukkaat kertoivat maksaneensa majoituksesta 20€/hlö. Päätien yläpuolellakin olevien katujen varsilla oli isoja hotelleja allasalueineen. Yhdessä pienemmässä, kauniin puutarhan ympäröimässä hotellissa hinta oli tingittynäkin 33€/yö.

Joten Trianda oli hinnoitellut itsensä ulos meidän budjetistamme. Ehkä olisimme jääneetkin sinne (ja erotus olisi säästynyt bussimaksuista) muuten, mutta olimme luvanneet käydä vielä Toinilla (joka tietysti oli odottanut meitä viikkoa liian aikaisin). Bussia saimme odottaa vähintään tunnin, ja se oli kattoa myöten täynnä.
Niin oli myös Villa Rhodos. Stamatis tarjosi meille 13 eurolla alimman kerroksen huonetta ilman parveketta, kylpyhuone käytävän varrella, mutta sen verran halusimme sentään yksityisyyttä, että oma vessa ja suihku on oltava. Jos muuta huonetta ei vapautuisi, Stamatis lupasi puhua meille huoneen naapurihotellista hintaan 20€/yö.
Tuntui, että päivä oli valumassa täysin hukkaan. Senkin ajan olisimme voineet maata vaikka rannalla. Olimme väsyneitä ja resuisia. Jätimme tavaramme alakerran huoneeseen ja lähdimme kaupungille; hermot vievä tuliaistenosto oli vielä tekemättä.
Ensin girokset ja oluet satamassa. Sitten vanhaan kaupunkiin, josta löysimme edes osan suunnitelluista ostoksista, loput saivat jäädä.

Kävimme Stamatiksen ohjeiden mukaan Ambassador-hotellissa kysymässä huonetta, sieltä meidät ohjattiin naapuriin, Vasilia-hotelliin, josta saimme yksinkertaisen huoneen toisesta kerroksesta. Huoneessa oli ihan siisti kylppäri, puhtaat lakanat ja pyyhkeet, pieni parveke jollekin takapihalle, näköala vastapäisen hotellin seinään. Ei jääkaappia ja omista kahveista voi enää vain haaveilla, mutta kuka sitä nyt luxusta kaipaa rinkkareissulla?

Ihanaa päästä suihkuun ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälleen. Purimme rinkasta vain välttämättömät vaatteet ja pesuvehkeet. Viiden aikaan lähdimme kyläilemään Toinin ja Manoliksen kotiin. Joimme kahvit kattoterassilla ja kerroimme heille reissustamme. Olimme katsoneet bussiaikataulun etukäteen; bussi Theologokseen lähtisi 18.40, joten ei ollut pitkiä aikoja istuskella.

Toivoimme, ettei matka Theologoksen kylään olisi turha, vaan pelastaisi paljon Rhodos-päivästä. Toivottavasti vanha kunnon grillitaverna Drosia (täälläkin!) olisi paikallaan ja entisensä. Ilta ehti jo pimentyä, ennen kuin pääsimme perille, joten maisemien katselu sai jäädä. Jäimme bussista pois päätien varrella (jossa oli hotelleja, kauppoja ja ravintoloita) ja kävelimme n. kilometrin matkan yläkylään, Theologokseen. Kylä oli pian kierretty; kirkko, kaksi tavernaa, kahvila (sekin suljettu!) ja muutamia taloja, joissa paikalliset asuvat. Kävimme sisällä Drosiassa, jossa oli edellisten käyntieni (1996,1999) jälkeen tehty paljon muutoksia. Keittiö oli ennen ainokaisen huoneen nurkassa, nyt se oli siirretty pois näkyvistä. Seinät olivat vitivalkoiseksi kalkitut ja ulkotilaa oli lisätty rutkasti. Vanhat ukot, joita tavernassa ruokittiin, olivat poistuneet. Mutta niin paljon oli kuitenkin vielä samaa! Lämmin tunnelma, sydämellinen vastaanotto, vanhempi mies (omistaja?) ja rouva, joka teki itse ruuat. Meidät pyydettiin keittiöön katsomaan tarjolla olevia ruokia. Tiesimme, että annokset ovat täyttäviä, mutta nälkäisinä tilasimme ja söimme taas aivan liikaa. Kreikkalainen salaatti, viinilehtikääryleet, paistettua fetaa, täytetyt kasvikset ja lihapullat tomaattikastikkeessa. Kaikki itse tehtyjä, dolmadeksetkin olivat pienen pieniä suupaloja, parempia kuin missään muualla. Pikkukissat saivat syödä sen, mitä me emme jaksaneet. Taverna oli pian täynnä ja pöytiä kannettiin lisää pihalle, kadun varteen. Kun pyysimme laskun, saimme vielä vadillisen hyviä hedelmiä. Ennen kuin poistuimme, kävimme kiittämässä ja hyvästelemässä tavernan vanhemman väen. Saimme hyvän matkan ja jälleennäkemisen toivotukset. Harmitti, kun busseja kulki niin harvoin kaupunkiin, olisi ollut mukava istua pidempäänkin. Emme kuitenkaan uskaltaneet ottaa riskiä taksin saannin hankaluudesta, joten lähdimme 21.20 bussilla, joka hämmästykseksemme oli jopa etuajassa.

21.9. lauantai, Rhodos

Yö meni lähestulkoon harakoille. Hotellin kulmalla oli baarikatu, jossa musiikki raikui ja meteli jatkui neljään saakka. Suljimme parvekkeen ja kylpyhuoneen ovet ja nukuimme tulpat korvissa, silti uni oli pätkittäistä. Kuuden aikaan alkoi taksiralli yökerhoista hotelleihin, naapurihuoneiden ovet paukkuivat, käytävillä kolisteltiin, ulkona haukkuivat koirat ja mopojen pärinä alkoi taas uudelleen, jatkuakseen päivästä toiseen.
Koska huoneessa ei ollut jääkaappia, yritimme pitää aamujogurttejamme viileinä liottamalla purkkeja muovipussissa, johon valutimme kylmää vettä. Aika lämpimät ne kuitenkin olivat. Lähdimme linja-autoasemalta 10.00 bussilla lentokentälle. Jäimme ulos aurinkoon istumaan ja otimme lähtöouzot. Kävimme vuorotellen tarkistamassa tilanteen vastaanottoaulassa. Lento oli arviolta tunnin verran myöhässä ja jonoa oli ulko-ovelle saakka. Check in’in jälkeen kulutimme aikaa kirjoittelemalla ja viestittämällä tytöille aikataulun muutoksesta. Helsinki-Vantaalle laskeuduimme viiden aikaan. Sää oli onneksi aurinkoinen, mutta kylmä, vain +8.

Summasummarum; viisi saarta kahdessa viikossa, ainakin meille sopiva tahti. Näimme kauniita paikkoja ja tutustuimme mukaviin ihmisiin.

Olen useana syksynä hypellyt Kreikan saaristossa, tämän tein ilman reissukaveria.

Kreikka, Joonianmeren saaret 6.-20.9.2000

Keväällä levitin Kreikan saarten kartan lattialle, tein summittaisen reittisuunnitelman ja tilasin lennot. Mitään etukäteisvarauksia en tehnyt, löytyyhän niitä majapaikkoja aina tarpeen tullen, ja suunnitelmia voi muutella matkan varrella tilanteen ja oman mielensä mukaan. Kävin kolmella saarella ja majoituin kahdeksaan eri kohteeseen.

Zakintos

Lentoni oli Zakintokselle. Sain matkatavarani, otin taksin pääkaupunkiin Zanteen ja aloin etsiä majapaikkaa 2-3 yöksi. Etsiskelin apartmentosta, tuloksetta. Kysellessäni huonetta minulle tarjottiin kyyti hotelli Dasyyn, jonkun matkaa poispäin rannasta ja satamasta, vilkkaan kadun varrelta (os. Kolokotroni – Kolyva 71). Aurinkoiselta parvekkeelta oli näkymä ylös linnoitukselle. Sen verran tuli helteessä hiki huonetta hakiessani, että kävin suihkussa ja vaihdoin kesävaatteet päälleni. Kävin vaihtamassa valuuttaa ja otin ensimmäisen pitkän oluen. Alkoi tuntua, että olen lomalla. Kävelin satamakadun päästä päähän ja harhailin pitkin kujia ja aukioita. Minuun unohdettiin tekovaiheessa kokonaan asentaa suuntavaisto; olen jatkuvasti vähän pois kartalta. Matkoillahan se ei haittaa, löytyy aina uusia paikkoja. Tärkeintähän ei ole perille pääsy vaan itse matkalla olo. Ei Zante niin iso paikka ole, että siellä eksymään pääsee. Varmuuden vuoksi kannoin kuitenkin hotellin osoitetta mukanani. Kaupungista löytyi jopa yksi internet-paikka. Hinnoista ja omistajan Mersusta huomasi, ettei kilpailua ollut lainkaan. Hotellissa parin tunnin nokoset, kunnes kadulta kuuluva mopojen ja autojen meteli herätti minut. Illan tullen jatkoin kujien tutkistelua, tein ikkunaostoksia ja istuin Dimitrin tavernaan syömään. En antanut häiritä itseäni, että kaikki muut asiakkaat olivat miehiä. Hämmästyttävän lyhyitä miehiä!

Liikenteen melu hiljeni yöksi ja jatkui aamulla, kun väki lähti töihinsä. Illan ja yön viileys vaihtui taas helteeksi. Pyhän Marcoksen aukiolla on vieri vieressä kahviloita, yhteen niistä istuin aamukahville. Totuin nopeasti loma-aikatauluun; aamulla kahvia ja lehtevä, rasvainen fetapiiras, päivällä litrakaupalla vettä, hedelmiä ja jogurttia, iltapäiväsiestan jälkeen kahvi ja äkkimakea leivonnainen ja iltamyöhään runsas päivällinen. Aamulenkin tein ylös Bohalin kukkulalla olevalle kirkolle. Sen vieressä oli tavernoja ja baareja, joiden valot näkyivät illalla parvekkeelleni. Otin ansaitun oluen ja nautin täysin siemauksin yksinäisestä matkastani. Tällaista maisemaa ei ole missään muualla kuin täällä, tässä ja nyt! Kävelin suorinta tietä alas keskustaan ja osuinkin omalle kadulleni. Bikinit päälle ja ei kun uimaan. Vesi oli kuin linnunmaitoa, ihanaa! Jäin rantakadun varteen istumaan ja kirjoittelemaan, siitä lähti raput suoraan mereen; very simple. Kaiken lisäksi rannalta löytyi suihkukin.

Aloin viihtyä Zantessa. Se toi mieleeni Syroksen Ermoupolin. Myös Zante on kaupunkimainen, vilkas ja meluisa. Ei mikään perikreikkalainen sinivalkoinen paikka, vaan enemmänkin rustiikki, bysanttilainen ja jotenkin italialainen. Piazzoja kahviloineen, ostoskatuja, satama kuppiloineen ja laivoineen, parvekkeita kukkineen ja takorautakaiteineen. Minun estetiikanjanoinen sieluni nauttii aina näillä matkoilla, kun näen uusia, erilaisia paikkoja. Illalla pukeuduin asiallisesti ja kävin sytyttämässä kynttilät pyhän Dionisioksen kirkkoon. Buddhalaisten temppelien värikkäälle kauneudelle vetää vertoja kreikkalaisten kirkkojen kimallus ja krumeluurit; upeat kattomaalaukset ja – kruunut, ikonit ja yltäkylläinen kultaus. Illan hämärtyessä Marcoksen aukiolla sytytettiin lamppuja joka puolelle. Pysähdyin yhdelle terassille salaatille, siinä oli mukavampi istua kuin tuulisella satamakadulla. Syötyäni otin selvää Kefaloniaan menevistä laivoista. Ne lähtevät pohjoisesta, jonne on mentävä bussilla.

Kun opin tuntemaan kaupungin kujat ja kadut, olikin aika siirtyä eteenpäin.

Kefalonia

Aamulla taivas oli utuinen, mutta sehän sopii kun edessä on matkapäivä. Luovutin hotellihuoneeni ja raahasin kassini bussiasemalle. Jätin sen sinne säilöön ja ostin lipun (750dr) iltapäivän bussiin Agios Nicolaokseen. Aamiainen satamakuppilassa. Oli niin iso kalkkunapatonki, että sillä kuittaantui lounas samalla hinnalla. Bussimatka Skinarin satamaan kesti reilun tunnin. Aivan mitätön paikka! Pari tavernaa, minimarketti ja muutama kalastusalus laiturissa. Mietin, olinko tehnyt virheen, kun en hankkinut laivalippua etukäteen. Seuraani liittyi saksalainen nuorimies, joka tiesi kertoa, että autolautta Kefaloniaan lähtee iltaseitsemältä, joten oli viisi tuntia kulutettavana. Menimme yhdessä oluelle ja juttelimme matkoistamme. Autolautta tuli vihdoin kahdeksan aikaan ja oli onneksi kohtuullisen kokoinen, merellä kun tuuli melkoisesti. Humalainen londonboy haastatteli minua eikä meinannut uskoa, että reissaan yksikseni. ”Are you rich? You must be breave.” Istuin koko matkan ulkona yläkannella ja ajattelin jo, että menen sen kurjan purkin mukana meren pohjaan. Tunsin olevani todella yksin siellä pimeällä, myrskyävällä merellä. Saksalaispoika heitteli mustaa huumoria kysellen, missähän ovat pelastusliivit. Miehistö päätti vaihtaa Pessadan pienen sataman pääkaupunkiin, joten ankkuroimme Argostoliin. Sieltä otin hotellihuoneen yöksi.

Aamulla aurinko paistoi ja tuuli mielettömästi. Argostoli oli samantapainen paikka kuin Zante, mutta kallis kuin mikäkin, joten päätin jatkaa matkaa. Pohjoisessa on pieni Fiskardon kylä, se oli yksi niistä (harvoista) paikoista, joihin olin etukäteen suunnitellut meneväni. Sinne siirryin iltapäiväbussilla torkkuen lähes koko parin tunnin matkan. Vuokrasin Reginasta huoneen omalla kylpyhuoneella, yhteisellä keittiöllä ja kahdella yhteisellä parvekkeella kahdeksi yöksi. Yksin matkustaminen tulee tolkuttoman kalliiksi, kun otat aina sen kahden tai kolmen hengen huoneen tai apartmentoksen vain itsellesi. Lähdin heti tutustumaan pikkuiseen kylään. Fiskardo on mukava, kaunis, purjehtijoiden suosima satamakylä. Sieltä löytyi taas sitä perikreikkalaista sinivalkoisuuttakin. Ja jopa kaskaiden siritys kuului pitkästä aikaa. Hain marketista evästä jääkaappiin ja konditoriasta leivoksen. Kämpillä keitin itselleni kahvit ja kotiin unohtuneiden tavaroiden lista sen kun kasvaa. Jo Zakintoksella huomasin, että viinipullon korkinavaaja unohtui (jälleen kerran!), samoin suuri huivi joka on tarpeen kirkkoihin ja luostareihin poiketessa. Nyt kaipasin kahvinkeittoon tarvittavaa suodatinta, mutta kun sitä ei mistään marketistakaan löytynyt, piti vain improvisoida.

Fiskardosta löytyy kaikki tarpeellinen, monen tavernan ja kahvilan lisäksi on useampi pieni marketti, leipomo, posti ja lahjatavaraliikkeitä. Rannasta voi ostaa laivalipun Ithakalle, joten säästyin bussissa istumiselta. Kahvittelun jälkeen kävelin takaisin satamaan ottamaan kuvia. Satamassa oli parkissa vaasalainen purjevene. Pysähdyin hetkeksi juttelemaan veneessä matkaavien pariskuntien kanssa. Kylän viehättävyys käytti minua niin kierroksilla, etten malttanut edes päiväunille nukahtaa. Lueskelin, kirjoittelin ja lähetin tekstiviestejä kavereiden kiusaksi. Illan hämärtyessä ripotteli vähän vettä ja ukkonen jyrisi jossain vuorten takana. Ei siitä sen kummempaa myrskyä tullut, päinvastoin. Kun illalla istuin satamassa syömässä erinomaista kanaa Vassoksen tapaan, tuuli tyyntyi ja taivas selkeni tähtikirkkaaksi.

Kanaa Vassoksen tapaan:

broilerinpaloja luineen
porkkanoita viipaleina
maustekurkkua viipaleina
tomaattimurskaa
sipulia (+ valkosipulia)
mausteita
(valkoviiniä)

Hauduta uunissa hiljalleen kunnes liha irtoaa luista. Ripottele valmiin ruuan pinnalle persiljasilppua.
Tarjoa riisin ja raikkaan salaatin kanssa.

Majapaikassani suljin siniset ikkunaluukut ja jätin ikkunan yöksi auki. Regina ja koko Fiskardo olivat hiljaisia. Siitä huolimatta heräsin yöllä, sytytin valot ja aloin tehdä kartalla reittisuunnitelmia. Miten ihmeessä pääsen Ithakalta (tai Lefkakselta) takaisin Zakintokselle, mieluummin suoraan Zanteen? Aikaa tuntui tuhrautuvan siirtymisiin paikasta toiseen, halki kaikkien saarien.

Aamiaisen jälkeen lähdin aamulenkille satamasta poispäin johtavalle tielle. Lisää vuokrattavia huoneita, merinäköalalla (no, näkyyhän meri ja satama minunkin ikkunastani kun oikein kurkottaa, ja parvekkeilta vielä paremmin). Löysin pienen uimarannan, sille voisi poiketa myöhemmin uudelleen. Takaisin kävellessäni huomasin Sonjan, sen vaasalaisen purjeveneen seilaavan merellä. Joten suomea ei voi/tarvitse puhua taas kuin ties koska. Satamaan oli tullut lisää porukkaa ja ravintolapöydät täyttyivät myöhäisen aamiaisen tai aikaisen lounaan syöjistä. Istuin mukavaan, tuulensuojaiseen tavernaan giros pitalle ja oluelle. Listaa vilkaistessani päätin tulla illalla samaan paikkaan syömään; hyvä alkupalavalikoima ja edulliset hinnat. Leipomosta baklava mukaan ja kämpille kahvinkeittoon. Matkalukemisiksi olin varannut ”Kapteeni Corellin mandoliini” – kirjan, joka kertoo juuri Kefaloniasta ja suuresta maanjäristyksestä v. 1953. Illan tullen iloinen yllätys; aurinkoinen päivä ja aurinkopaneelit olivat tuottaneet kuumaa suihkuvettä! Lagoudera-tavernassa ihania alkupaloja lähes ähkyksi asti. Reginan alakerrassa keskusteltiin puolille öin asti suurilla kirjaimilla. Miksi nämä kreikkalaiset aina huutavat? Joku perheriita varmaan…

Jossain vaiheessa yötä olin näkevinäni salamointia. Viiden aikaan soi jossain herätyskello, joku naapuri taisi jatkaa matkaansa. Ennen kahdeksaa nousin kahvin keittoon. Aamiaisen jälkeen lähdin kävelemään pienelle rannalle Fiskardon ulkopuolelle. Yksi pariskunta oli jo asettunut omiin rantatuoleihinsa (koko varustus mukana?). Menin poukaman toiselle reunalle ja saman tien uimaan. Keräilin repun taskuun pyöreitä kiviä tuliaisiksi. Mikään ei ole sen rauhoittavampaa, kuin ääni, joka syntyy meren aaltojen helisyttäessä rannan pyöreitä pikkukiviä. Minua vaivasi se eilen vastarannalta näkemäni kallioluola, joten kävelin metsäpolkua pitkin rantakallioille. Merisiilejä oli joka puolella, pakko mennä uimaan sandaalit jalassa. Enkä minä mitään luolaa löytänyt, hyvä kun pääsin (lähes) ehjin nahoin takaisin kalliolle. Kun kävelin takaisin Fiskardoon johtavaa tietä, huomasin luolan sijaitsevan vajaat 100 metriä eteenpäin paikasta, josta kävin uimassa. No, yksin matkatessa on vältettävä turhia riskejä, enkä kuitenkaan olisi pystynyt ottamaan kameraa mukaani. Takaisin kämpille, uikkarit kuivumaan, olut mukaan ja parvekkeelle kirjoittelemaan. Päätin sinnikkäästi pitää huoneeni iltaan asti ja huonosti englantia puhuva (ei ymmärtänyt mitään?) hotellipoika sanoi että sehän kyllä passaa. Olen tainnut vihdoin viimein oppia olemaan lomalla. Istuin parvekkeella kirja kädessä, olutlasi pöydällä, ajatukset harhailivat ties missä, ei mitään tekemistä (ei näin pienessä kylässä), ei kiirettä, vain istua ja olla. Ja nauttia alapuolelle levittäytyvästä maisemasta; purjeveneet lillivät satamassa, ihmiset käyskentelevät rantakadulla, kuuluu musiikkia, lasten mekastusta, köysien pauke purjeveneiden mastoja vasten, mopon pärinää… Kuuma suihku omassa ilmastoidussa kylpyhuoneessa (kannatti maksaa 9000dr/vrk), uusi kietaisuhame päälle ja raput alas satamaan. Ostin lipun iltalaivalle Ithakaan ja hain leipomosta lämpimän fetapiiraan lounaaksi. Olin ainoana jäänyt Reginaan, uudeksi naapurikseni sain nuoren englantilaistytön. Keitin kahvit ja vein hänellekin kupillisen, itselleni otin haltuun toisen parvekkeen eväineni. Päivätorkkujen jälkeen siirryin sataman puoleiselle parvekkeelle, jolle aurinko paistoi pilvien rakosista. Pakkasin tavarani (joita taas oli turhan paljon mukana), jätin avaimen hotellipojalle ja raahasin kassini alas satamaan. Lipputoimisto oli harmikseni kiinni, olin ajatellut jättää tavarani sinne säilöön. Vuorten takaa alkoi kerääntyä synkkiä pilviä, ehkä oli aika siirtyä tavernan katoksen alle. Tietysti Lagoudera avasi ovensa vasta kahdeksalta. Taverna lähellä laivalaituria oli sentään auki, jäin siihen loppuajaksi ennen lauttani lähtöä. Pilvetkin näyttivät hajoavan taivaan tuuliin, taidan sittenkin pysyä kuivana. Tilasin saganakia, viininlehtikääryleitä ja kefalonialaisen lihapiiraan. Siis aivan liikaa! Juuri kun sain ruokani, alkoi sataa kaatamalla. Onneksi kangaskatos kesti sadekuuron, siirtelin tavarani ja jalkani niin, että pysyin suurin piirtein kuivana. Sadetta riitti kahdeksaan asti. Kello kahdeksan lautta saapui pimeässä klo 21.10. Tunnin matka Ithakalle, taivaskin selkeni.

Ithaka
http://www.greekisland.co.uk/ithaka/ithaka.htm

Jostain syystä tiesin jo etukäteen, että tulen ihastumaan Ithakaan. Johtuu varmaan siitä, että pienet paikat joissa ei ole turisteja tungokseen asti, ovat lähellä sydäntäni. Perillä odotti parin katulampun valaisema satama, Piso Aetos. Eikä yhtään mitään muuta. Ei jatkoyhteyksiä minnekään, ei toimivaa puhelinta. Kyydistä jäi rannalle yhtä pöllämistynyt nuori englantilaispari, he kuvittelivat saapuvansa pohjoiseen, Frikesin satamaan. Yritimme yhdessä saada taksia, mutta ei ottanut onnistuakseen. Sen sijaan (hävyttömän komea) saarelainen Stavros tarjosi kyytiä. Totesimme, ettemme millään mahdu kaikki kerralla tavaroinemme hänen pieneen autoonsa, joten istuin tyytyväisenä etupenkille ja lupasin lähettää briteille taksin Vathista. Mutta nämä olivat huolissaan turvallisuudestani ja tunkivat itsensä rinkkoineen takapenkille. Lyhyen matkan aikana juttelimme matkoistamme ja jatkosuunnitelmista. Stavros oli bissnesmiehiä, kuten huomasimme kun lähestyimme Vathin kaupunkia. Hänellä oli tietysti tarjota majoitus, kello kun kävi taas jo kymmentä. Ja millainen majoitus! Luxusta, kuten hän lupasikin. Sain kahden hengen apartmentoksen, jossa oli ilmastoitu kylpyhuone, täysin varusteltu keittiö (särkylääkkeet ja vedet sisältyivät hintaan), tv, radio, videot, jopa silitysrauta ja – lauta. Sisustus kuin suoraan Ikean katalogista. Ulkona oli suuri patio rehevän puutarhan ympäröimänä. Maksoi mitä maksoi, olin hemmottelun tarpeessa ja otin sen kolmeksi yöksi (10.000dr/yö). Ehkä jäänkin tänne niin pitkäksi aikaa kuin drakmat riittävät. Uudet naapurini Sally ja Richie varasivat myös huoneen kolmeksi yöksi. Huomasin, että aloin jo kääntää ajatuksianikin englanniksi, todella hyvä kielikurssi.

Ihme, että yleensä sain lainkaan nukutuksi, olin niin tohkeissani. Paikan hiljaisuus ja vihdoinkin kunnon sänky edesauttoivat 7 tunnin yöuniin. Avasin pationi siniset säleovet ja kyllä, Stavros oli oikeassa kun ennusti sään selkenevän. Olin illalla kuvitellut, että toiset patiolle johtavat pariovet kuuluvat naapurihuoneistoon ja yritin olla hiiren hiljaa, mutta koko hoito kuuluikin minulle! Suurella patiolla oli kuivausteline ja marmoripöytä takorautatuoleineen. Pihalla telineessä kaksi fillaria, ovatko nekin minun käytössäni? Oliivipuiden alla oli lisää istuinryhmiä; 2 marmoripöytää tuoleineen. Ja pieni sininen tavernapöytä vähän ylempänä tasanteella. Keitin kahvit (keittimellä!) ja menin ulos tutkimaan paikkoja. Naapureillani näytti myös olevan kaksi pyörää telineessä. Aamuaurinko valaisi kauniisti Vathia, sitä piti lähteä tutkimaan lähemmin. Kiersin koko lahden ympäri, löysin Delos Toursin, joka omistaa huoneiston. Leipomosta leivän puolikas ja marketista lounastarpeet; juustoa, oliiveja, säilykepapuja, jogurttia, vettä ja olutta. Erillisestä myymälästä ostin hedelmiä. Sally ja Richie olivat heränneet kun palasin, tekivät vuorostaan lähtöä kylille. Patio oli vielä tuuheiden puiden varjostama, pesin vähäiset pyykkini ja söin lounaan. Bikinit päälle ja uimapaikkaa etsimään. Kävelin rantaa myötäilevää tietä pitkin kaupungista poispäin. Minä en ruuhkaisia hiekkarantoja kaipaa, kunhan löytyy paikka josta turvallisesti pääsee mereen ja mielellään vielä sieltä poiskin. Jäin jonkun kivilaiturin raunioille ottamaan aurinkoa ja kävin uimassa kivisellä rannalla. Jatkoin kävelyä vielä seuraavan niemen kärjen taakse ja sieltä löytyi pieni hiekkaranta. Varustus; kaikki tarpeellinen. Baari (musiikkia), vessat, muutama tuoli ja varjo rannalla. Eikä ruuhkasta tietoakaan. Kävin taas uimassa. Takaisin kämpille ja iltapäiväkahvin jälkeen torkahdin hetkeksi, satamasta kuuluva laivojen töräyttely herättivät pian. Miksi tuhlata aurinkoista aikaa nukkumalla? Huomasin polttaneeni selkäni. Se tässä yksin matkustamisessa on huono puoli, että rasvari puuttuu. Ei kun minihame päälle ja kävelylle. Ravasin kaikki mahdolliset raput, mutta jätin kuvaamisen seuraavaan aamuun. Löysin marketista korkkiruuvin joten voin vihdoin vaihtaa oluen viiniin. Kyselin jatkoyhteyttä Lefkasiin. Päivittäinen lauttayhteys Vasilikiin, saaren eteläosaan, näin olin ymmärtävinäni.

Tuli lempeän lämmin ilta, suihkun jälkeen pitäisi vielä jaksaa pukea päälleen ja kävellä takaisin keskustaan syömään. Hintatasosta ei ollut tietoa, kun hintoja ei ollut näkyvissä yhdenkään tavernan ulkopuolella. Naapurit ehdottivat, että menemme yhdessä syömään ja mikäs siinä, ainahan englannin oppitunti on paikallaan. Sally oli päivällä huomannut mukavan näköisen tavernan ja jäimmekin siihen syömään. Tilasimme yhteisiksi alkupaloiksi juustopiiraita, friteerattuja munakoisosiivuja ja täytettyä paprikaa, pääruuaksi kalaa ja musakaa. Tasasimme laskun kolmeen osaan ja jutellen palailimme hissukseen takaisin majapaikkaamme. Mukava päivä, kaiken kaikkiaan!

Työkaverilta tuli viesti, että Suomessa on +4 astetta, hah! Taidankin tästä lähteä uimaan…Aamukahvin jälkeen kävelin rappuja edestakaisin pitkin rinteitä, hyvä näköala alas satamaan kirkon aidalta. Ostin kortteja ja palasin kämpille, jossa naapurit nauttivat englantilaista aamiaista patiollaan. Lainasin Richielle akkulaturia, jotta hänenkin Nokiansa toimii loppumatkan. Kävelin kivirannalle ja kävin uimassa lämpimässä vedessä. Juuri kun olin lähdössä jatkamaan matkaani eteenpäin, rantaan pölähti autolastillinen nuoria naisia, jotka tunkivat itsensä yhden betonikopin raunioihin. Siellä oli pahvilaatikossa riepujen keskellä 6 aivan pientä koiranpentua, joille tytöt toivat maitoa. Kävelin samaiselle uimarannalle kuin eilen. Ja vain siksi, että baarissa soi Santana, päätin jäädä oluelle. Kävin kaksi kertaa uimassa, että on ihanaa! Kun niskaa ja selkää alkoi polttaa, oli aika palata kahvin keittoon. Baaripoika ajoi autollaan ohi ja tarjosi kyytiä, mutta kieltäydyin kunniasta. Kämpillä suihku, kahvit ja varjoisalla patiolla vilvoittelua. Lähdin kävelemään lahdenpoukaman toisen puolen raput ja kujat, kuvasin iltapäiväauringossa alapuolella levittäytyvää satamanäkymää. Ylhäällä olevalta kirkolta ja hautausmaalta oli upea näköala merelle. Hain Delos Toursin toimistosta laiva-aikataulun ja varmistin, että passini on siellä. Yhteyksiä Lefkasille on, mutta lautat lähtevät Piso Aetosista Vasilikiin. Toisaalta Ithaka viehätti minua suuresti, voisin jäädä saarelle useammaksi päiväksi ja jättää Lefkasin kokonaan väliin, täytyypä harkita! Illan tullen silitin pyykkini, kun siihen kerran oli tilaisuus ja kävelin keskustaan syömään. Osuin mukavaan, originelliin tavernaan, ja valitsin suoraan keittiön astioista itselleni höyrytettyä pinaattia ja täytettyä mustekalaa. Mainion makuista lonkeroa! Tyynen päivän jälkeen tuuli oli yllättäen virinnyt, mutta ainakin vielä oli tähtikirkasta ja täysikuu möllötti tummalla taivaalla.

Aamuyön kolinasta päätellen yläkertalaiset jatkoivat matkaansa. Kahdeksan jälkeen keitin kahvit ja pakkasin tavarani. Sally ja Richie päättivät myös jatkaa matkaa Kioniin ja vahdimme vuorotellen tavaroitamme keskustassa bussia odotellessamme. Minun piti käydä Delos Toursin toimistossa maksamassa majoitukseni ja noutamassa passini, mutta vielä mitä! Toimisto oli vielä kymmenen jälkeen kiinni. Sain kuitenkin ajoissa passini, sillä bussin lähtöajaksi ilmoitettu 10.30 olikin todellisuudessa 11.30. Se oli ilmeisesti joku koulubussi (lyhyitä koulupäiviä? siesta?), sillä me kolme taisimme olla ainoat maksavat asiakkaat. Koko bussi oli tupaten täynnä kikattavia ja häliseviä teini-ikäisiä. Bussi ajoi ohi Stavrosin ja Frikesin kylien ja päätepysäkki oli Kionissa. (http://www.ithaki.org/kioni.htm) Majoituspaikkoja kyllä näytti olevan tarjolla, mutta ketään ei tuntunut olevan kotosalla. Jätimme tavaramme yhden hotellin pihalle ja lähdin kävelemään pienen sataman ympäri kysellen jatkoyhteyksiä, joista kukaan ei tiennyt muuta kuin että pitää kysyä Frikesistä. Mimis-niminen mies kertoi hänellä olevan huoneita hintaan 10.000dr/yö. Sanoin haluavani edullisemman majoituksen ja hän kehotti jatkamaan matkaa muutama sata metriä rinnettä ylöspäin Ninan ja Kostaksen paikkaan ja lähetti vielä näille terveisensä. Ja niin löysin itselleni kahden hengen huoneen varustettuna kylpyhuoneella ja suurella aurinkoterassilla, josta oli näköala satamaan. Hinta vaivaiset 5000dr. Varmuuden vuoksi varasin huoneen vain yhdeksi yöksi, mutta jos aikataulu suinkin antaa myöten, jään pidemmäksi aikaa. Hain kassini, otin oluen rantakahvilassa, majoituin (talon ainoana asukkaana) ja menin uimaan alapuolella olevalla pikkukivirannalle, jossa ei ollut ketään muuta. Tämä on luxusta jos mikä! Uituani istuin terassille nauttimaan auringonpaisteesta ja upeasta näköalasta. Jossain alapuolelle ankkuroidussa kuunarissa soi Carlos Santana. Että minä rakastan tätä saarta!

Ilma oli kuin samettia, en malttanut taaskaan mennä nokosille, vaan kävelin alas satamaan. Ostin muutaman kortin ja jäin rantatavernaan syömään kanaa Kionin tapaan. Silpaisin vielä iltauinnille ”omalle rannalleni”. Illan pimetessä kirjoittelin terassilla. Ympäristössä kuului vain aaltojen loiske, koiran haukuntaa ja kilipukkien kellojen kalkatusta. Alapuolella näkyivät sataman valot ja tyyni meren pinta poukamassa. Huoneessani totesin jälleen kerran, että lyhkäisiä nämä kreikkalaiset; jopa minunkin jalkani yltivät sängyn päätyyn. Pitkä päivä… rantaan lyövien aaltojen ääni tuuditti minut uneen.

Kukko ei tainnut pysyä aikataulussa; se aloitti kahden, kolmen aikaan ja jatkoi aamuun saakka. Alapuolella lillivässä veneessä soi Santana kahteen saakka, onneksi sattuu olemaan minun mielimusiikkiani. Silti en osannut nukkua kunnolla. Ilmeisesti päivien väheneminen ja aikataulut (tai niiden puute) pyörivät alitajunnassa. Suihku lähes kylmällä vedellä ja yhdeksän aikaan lähdin aamumarssille Frikesin kylään. Matkaa oli viitisen kilometriä. Vuoren rinnettä myötäilevällä maantiellä oli vielä osittain varjoista eikä lainkaan liian kuuma. Perillä ostin kaupasta hunajajogurtin aamiaiseksi. Mitä ihmettä! Nettiyhteys tässä pienessä kylässä, pelkässä pisteessä kartalla! Se jopa toimi, vaikkakin hitaanlaisesti. Puhelimessakin oli täydet palkit, joten viestitin kotiväelle. Kionissa viestien lähettäminen ei onnistunut kuin kävelemällä terassini perimmäiseen nurkkaan ja kaiteella seisten osoittamalla puhelinta jonnekin kauas bittitaivaalle ympäröivien vuorten taakse. Frikesissä selvitin jatkoyhteyttä ja voi näitä Joonianmeren saaria! Saarelta toiselle siirtyminen vaatii aina bussi- tai taksimatkan pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen, koskaan ei käytetä yhtä ja samaa satamaa. No, nyt minulla oli ainakin jonkunlainen suunnitelma. Palasin Kioniin ja join aamukahvit rannassa, vaihdoin dollareita surkealla kurssilla, kävin marketissa ja törmäsin Richieen, joka kertoi heidän harkitsevan majoituspaikan vaihtoa rauhallisempaan. Heidän hotellihuoneensa alapuolella on baari, josta kuuluva brittien mekastus piti heitä hereillä läpi yön. Suosittelin omaa majataloani, siellähän ei kuulu kuin epävireistä kukon kiekumista ja aaltojen huminaa. Varasin huoneeni toiseksikin yöksi ja samalla pyysin Kostasta tilaamaan minulle taksin seuraavaksi aamuksi. Kävin uimassa, rannalle oli eksynyt joku vanhempi brittipariskunta. Tuuli oli yltynyt, täytyi varoa ihon palamista, rannalla ei huomannut auringon kuumuutta. Mutta terassilla kyllä huomasi, kun jäin siihen istuskelemaan. Ei siinä kauan sietänyt olla, joten lähdin kävelemään ”kotikatuani” eteenpäin. Tie päättyi hoitamattoman näköiselle, lohduttomalle hautausmaalle. Viereisellä pienellä rannalla oli jopa yksi taverna. Päivätorkkuja häiritsi tuulen kolistelu nurkissa, kaikki irtonaiset esineet tuntuivat olevan liikkeessä.

Kostas palasi kylältä ja kertoi taksini tulevan aamulla klo 8.45. Pyysin häntä taas lukitsemaan oveni, joka oli kosteudesta turvonnut liian tiukaksi. Suosittelin oliiviöljyn käyttöä, sitä minäkin käytän kotona nariseviin saranoihin. Auringon laskiessa vuorten taakse istuin yhteen rantatavernaan ja tilasin todella hyvää saganagia ja kanapiirasta. Tarjoilijapojat olivat sen näköisiä, että olin tyytyväinen kun tyttäreni olivat turvallisesti kotona. Paikka täyttyi pian kovaäänisistä englantilaisista, se siitä rauhallisesta nautiskelusta! (En enää ihmettele, miksi suomalaisia pidetään hiljaisina ja sulkeutuneina, kun nämä britit ja jenkit ovat aina äänessä. Everything is so great!!! So lovely!!! So luxory!!!) Hälinä oli pahempaa kuin tavernassa vapaana tepastelevien ankkojen kaakatus. Siitä huolimatta tilasin vielä kahvin, yritin sulkea korvani ympäröivältä meteliltä ja nauttia näkymästä. Illan pimetessä paikan pienuus tuli hyvin esiin; vain muutama rantataverna, valoja siellä täällä ja muuten kaikkea ympäröivä pimeys. Tähdet alkoivat syttyä taivaalle. Kämpille kävellessäni törmäsin Mimisiin, hän toivotti minulle hyvää matkaa ja kertoi käyneensä joskus Turussa. Pieni maailma! Tuulikin tyyntyi, nukkumaan mennessäni kuului vain aaltojen rauhallinen loiske.

Kefalonia

Kostaksen tilaama taksi tuli sovittuun aikaan. Sain seuraa; taksissa istui tyytyväisenä pariskunta, joista mies lähenteli taatusti jo sataa vuotta. Tai ehkä kreikkalaiset miehet vanhenevat naisia nopeammin. Kreikkalaisilla hautausmailla kävellessäni olen todennut, että naiset elävät iäkkäiksi, sen sijaan nuorten miesten hautoja näkee joka kylässä. Ajattelin, että maksan matkasta oman osuuteni tai mittarin osoittaman hinnan (3.300dr) siinä vaiheessa, kun jään kyydistä. Mutta taksikuski päätti tehdä kunnon tienestin ja rokotti minulta 5000dr kun jäin Piso Aetosiin. Satama oli yhtä olematon kuin maanantai-iltanakin, nyt sentään aamuaurinko valaisi ja lämmitti. Ja kukas sinne karauttikaan pikku Roverillaan myymään lauttalippuja? Stavros, joka huolehtivasti kyseli, olinko saanut passini. Sain lähes yksityiskuljetuksen Kefaloniaan, Samin satamaan. Minun lisäkseni autolautalle tuli yksi henkilöauto ja yksi kuorma-auto, joten matkustajia oli kaiken kaikkiaan kolme.

Saavuttuani Samiin lähdin kävellen etsimään majapaikkaa yhdeksi yöksi. (Ensimmäinen virhe! Ensin olisi pitänyt selvittää jatkoyhteydet.) Hotelleja oli tarjolla useampiakin, niihin en viitsinyt mennä edes kysymään hintoja. Sivukadun varrella osui silmiini käsinkirjoitettu kyltti ”Rooms to let” ja pikkuinen täti vuokrasi minulle kahden hengen huoneen hintaan 5000dr/yö. Yhteinen kylppäri ja keittiö, mutta kaikesta päätellen olin taas talon ainoa vuokralainen. Jätin tavarani huoneeseen ja lähdin ottamaan selvää, miten pääsen takaisin Zakintokselle. Eikä se tälläkään kerralla ollut kovin yksinkertaista. Lautta lähtee Pessadasta, kuten tiesinkin, mutta se oli yllätys, että Kefalonialla eivät bussit kulje lainkaan sunnuntaisin. No, joko jään Samiin toiseksikin yöksi tai jatkan eteenpäin taksilla tai liftillä. Näköjään täytyy vain improvisoida ja yrittää olla murehtimatta turhia. Lefkaksella käyminen olisi aiheuttanut enemmän päänvaivaa, onneksi jätin sen suosiolla seuraavaan reissuun. Tutustuin kävellen Samin satamakylään ja istuskelin satamassa hetken aikaa. Girospitan syötyäni hain marketista jääkaappiin täydennystä. Kävin läheisellä rannalla uimassa, sen jälkeen kuumassa suihkussa. En malttanut taaskaan vetäytyä päivätorkuille, täällä se olisi tosin voinut onnistuakin, sillä ei kuulunut kuin lintujen liverrystä ja vaimeita ääniä naapuritaloista. Niin lähellä kuin satama olikin, laivojen ääni kuului vain huminana. Keitin kahvit ja asetuin patiolle kirjoittelemaan. Näköalalla ei voinut retostella, mutta tähän hintaan puhtaat lakanat, kuuma suihku ja keittomahdollisuus olivat luksusta. Portille pysähtyi moottoripyörällä liikkeellä oleva saksalaispari. Juttelimme matkoistamme ja he kyselivät huonetta. Vuokraemäntäni taisi olla siestan vietossa, joten esittelin heille huoneeni ja yhteiset tilat ja kerroin hinnan. Ilmeisesti he kaipasivat tasokkaampaa majoitusta, joten sain pitää talon itselläni. Kun vuokraemäntäni ilmestyi näkyville, kysyin vasta pesemääni pyyheliinaani näyttäen, saisinko ripustaa sen kuivumaan hänen aurinkoiselle terassilleen. ”Ne, ne” hän nyökkäili ja toi minulle puhtaan pyyheliinan. No, nythän voinkin käydä uudelleen suihkussa, oli nimittäin hillittömän kuuma.

Huomasin lintujen sirkutuksen kuuluvan lähitalojen parvekkeilla olevista häkeistä. Loppujen lopuksi majapaikkani olikin varsin viehättävä vehreine pihoineen, sinisine ikkunaluukkuineen ja granaattiomenapuineen. Pitäisi vielä bongata emäntäni valokuvaan. Juuri kun haikailin kuvan ottoa, täti tuli kutsumaan minut kotiinsa kahville. Suostuin mielihyvin, mutta ensin ehdotin kuvaamista ja hän raahasi miehensäkin ulos poseeraamaan. Kahvin aikana keskustelimme ilman yhteistä kieltä. Isäntä selitti kynän ja paperin avulla oman ja vaimonsa iät. Valokuvista päätellen tyttäriä oli kolme ja poikia samoin kolme. Hain huoneestani tyttärieni vanhat koulukuvat. Ihailimme rouvan pitsitöitä ja hiljaisuuden vallitessa seurasimme silmät tarkkoina televisiosta Ruotsi-Itävalta naisten jalkapallo-ottelua. Taisivat olla jotkut olympialaiset menossa? Kahvit juotuani kiitin ja poistuin alakertaan omalle puolelleni.

Edullinen alkupalalista pysäytti minut illalla istumaan aivan meren ääreen Taverna Farokseen, joka mainoksen mukaan on kylän vanhin. Auringon laskiessa vastapäisten vuorten taakse ilta muuttui ensin punertavaksi, sitten sinihämyiseksi. Valot syttyivät poukaman toiselle rinteelle ja nouseva lentokone jätti jälkeensä auringonlaskun punertaman vanan. Tilasin erinomaista saganakia, tonnikalasalaattia, juustopiiraita ja viininlehtikääryleitä. Niin lämmin ja tyyni poukama, ettei tullut vilu vähissäkään vaatteissa. Syötyäni katselin rihkamakauppojen tarjontaa ja tinkasin taksikuskien kanssa hinnoista. Jätin päätöksen tekemisen seuraavaan päivään, ehkä jäänkin vielä tänne.

Sytytin pationi valot ja jäin ulos kahvittelemaan. Äänistä päätellen yläkerrassa olivat lapset viikonloppuvierailulla. Ulkona oli ihana tuoksu; mausteita ja kukkia. Tuntui, että aivan jokaisessa kylässä, johon olin matkani aikana pysähtynyt, oli jotain ennen kokematonta, jotain jota muistella ikävöiden jälkikäteen. Ihania ihmisiä, upeita maisemia, tuoksuja ja makuja. Myöhemmin kuulin käytävältä ääniä, ehkä en sittenkään ollut ainoa asukas. Onneksi olin jättänyt nukkumaan mennessäni ulkovalot palamaan, ettei hänen/heidän tarvinnut pimeässä kompuroida. Tyynyliinani sisällä taisi jälleen kerran olla tiiliskiviä.

Rauhallisesta paikasta huolimatta nukuin todella surkeasti. Johtuiko se sitten iltakahvista, kivikovasta tyynystä vai jatkosuunnitelmien epämääräisyydestä. Kahdeksalta hiippailin keittiöön keittämään aamukahvit. Kadun varteen oli ilmestynyt skootteri ja mopo, joten ilmeisesti minulla oli naapureita. Vuokraemäntäni lähti kirkkoon ja minä aamukävelylle. Aivan rantakadun loppupäässä oli mukavan näköinen hotelli, sen alakerrassa taverna ja vieressä uimaranta. Siihen voisi tietysti majoittua yhdeksi yöksi ja jatkaa matkaa bussilla vasta seuraavana aamuna. Mutta ei, ehkä on parempi jatkaa reissua heti, Sami ei houkutellut jäämään. Joten kamat kasaan, hattu päähän ja tien varteen liftaamaan. Toivoin, että joku vanhempi englantilais- tai saksalaispariskunta keräisi minut säälistä kyytiinsä (minähän voisin olla vaikka heidän tyttärensä!), mutta vielä mitä! Ainoat, jotka pysähtyivät kysymään matkani määränpäätä, olivat paikallisia miehiä. Jopa moottoripyöräkyytiä tarjottiin, mutta osoitin varustekassiani päätäni puistellen. Yhden kalastajan pikkupakussa pääsin aikamoista haipakkaa Argostoliin asti. Matkan aikana hän yritti opettaa minulle kuukaudet kreikan kielellä.

Girospita-paikat olivat Argostolissa suljettuina, kuten suurin osa kävelykadun kahviloistakin, joten istuin rantatavernaan tonnikalasalaatille. Kävelin kassiani raahaten linja-autoasemalle, joka oli kyllä auki, mutta bussit eivät todellakaan kulkeneet sunnuntaina! Kun sain tavarani hikipäissäni raahattua taksiasemalle, siellä päivystivät vain lakkovahdit. Tämä jos mikä oli sitä aitoa Kreikkaa! Tien varressa seistessäni minulle tarjosi kyytiä joku Ritariässä urheiluautollaan ja kertoi, että olen menossa väärään suuntaan. Kävelin takaisin rantakadun varteen seisomaan. Ajattelin juuri parannella mahdollisuuksiani ja punata huuleni, kun Porosin kylään matkalla oleva saarelainen keräsi minut kyytiinsä. Jäin Pessadan tienhaarassa pois kyydistä ja siitä minulle tarjosi kyytiä opaspoika Walesista. Hän kertoi työskentelevänsä lähellä Spartian kylää ja arveli sieltä löytyvän minulle majoituksen. Hän pysäytti autonsa tien vierellä olevan Kalis Studion kohdalla ja sieltä minulle luvattiin yösija. Perheen englantia puhuva poika esitteli minulle huoneiston ja napsautti virran jääkaappiin ja hellaan. Taisi olla reissun ensimmäinen sähköhella, matkan aikana olin joutunut opettelemaan jos jonkunlaisia systeemejä ja virityksiä. Neljän hengen apartmentos, jonka suuri parveke oli upeille vuorille päin, ei hullumpaa! Hintaan 9000dr/yö luvattiin kuljetus aamulla Pessadan satamaan. Kuumasta päivästä (varmasti lähemmäs +30) huolimatta suihkusta tuli vain kylmää vettä, mutta pakko oli kestää vaikka hammasta purren. Lähdin kävelemään hiljaista kylätietä. Totesin olevani en ainoastaan Kalis Studion ainoa asukas, vaan lisäksi koko kylän ainoa turisti.

Spartia on pieni, viehättävä vuoristokylä lähellä Pessadaa. Ei merinäköaloja eikä purjevenesatamaa, mutta ympärille levittäytyy upea vuoristo ja alapuolelle vehreä laakso. Kylän kujat rönsyilivät kukkia ja pihoilla viheriöivät nurmikot. Kävelin rantaan johtavaa tietä, mutta kun se jatkui ja jatkui, käännyin takaisin. Kirkko, kaksi markettia, yksi taverna. Hieno paikka! Marketista vettä, jogurttia, hedelmiä, pikkuleipiä kahvin kanssa ja Kefalonian omaa Robola-viiniä. Kahvittelin parvekkeellani, jonka alapuolella tepasteli kalkkunafarmi, kanoja ja liuta kissoja. Ja tietysti kukko, joten herätyksestä ei täälläkään tarvitse olla huolissaan. Oli edelleen niin kuuma, että olin taas kylmän suihkun tarpeessa. Kävin pihalla kuvaamassa kalkkunoita, enkä tajunnut, että oveni menisi takalukkoon. Olin jättänyt parvekkeen oven auki ja kuvittelin jo mielessäni kiipeäväni naapuriparvekkeen kautta omalle puolelleni, mutta onneksi perheen nuorin poika oli vielä niin pikkuinen, että hän mahtui ryömimään parvekkeita erottavan seinämän ali ja avasi minulle oveni.

Todella rauhallinen paikka, jos ei ota huomioon pihalla ja ympäristöstä kuuluvaa kalkkunoiden kotkotusta. Mahtaako tavernan listalla olla tarjolla kalkkunapaistia? Auringon laskiessa matalammalle maistelin erinomaista Robolaa ja vain nautin kylmän suihkun jälkeisestä olosta kasvatellen nälkääni. Totisesti toivon, että se kylän ainoa taverna on auki! Olin tavernan ensimmäinen asiakas, minun jälkeeni sinne sentään tuli englantilaisia, toiset autoilla kauempaa, toiset jostain lähikylien hotelleista. Syötyäni hyvän kana-annoksen tein pienen kävelykierroksen. Kylässä ei paljon käveltävää ollut, katuvalojakin oli vain muutama. Käännyin takaisin majapaikkaani ja yllätys, yllätys; keskellä ei mitään, vastapäisen kukkulan päällä näkyi hienosti valaistu linnoitus. Kuului vain koirien kaukainen haukunta ja kaskaitten siritys. Kukot vielä nukkuivat…

Majapaikkani oli koko reissun hiljaisin ja sänkykin oli ihan hyvä. Kukot ja koirat pysyivät hiljaa lähes aamuun saakka. Viiden aikaan sytytin kynttilän kun tuntui turhalta yrittää enää saada unen päästä kiinni. Tuntui yksinäiseltä. Keitin kahvit, keräsin tavarani ja siistin jälkeni. Aamu pysyi pimeänä kello seitsemän lähtöön saakka. Isäntä oli täsmällinen ja heitti minut muutaman kilometrin matkan Pessadan pieneen satamaan. Matkalla jutustelimme vähäisellä, töksäyttävällä englannilla, jota minäkin alan aina puhua näiden kreikkalaisten kanssa. Nuoret ja varsinkin palveluammateissa olevat puhuvat monesti ”englantilaisittain”, paremmin kuin minä. Brittien kanssa keskustellessa menee aina pupu pöksyyn, kun yritän muistella oikeita kielioppisääntöjä. Vaikka niinhän se on, kuten Richie sanoi; turha jännittää, sillä minun englantini on huomattavasti parempaa kuin hänen suomenkielensä.

Zakintos

Autolautta oli jo satamassa odottamassa. Ostin lipun ja kyselin bussia Skinarista Zanteen. Ei busseja. Juttelin yhden saksalaisparin kanssa, heilläkään ei ollut jatkokuljetusta, ja heidän paluulentonsa oli samana päivänä. Aikamoista riskinottoa! Siinä odotellessamme bongasin itselleni liftin Zanteen vanhemman englantilaisparin kyydissä. Lisää yksin matkaamisen hyviä puolia; helpompi saada lifti. Rouva tarjosi kyytiä takaisin Kefaloniaankin, jos on tarvetta. Pariskunta poltti tiuhaan tahtiin tupakkaa. Eihän se minua haitannut, mutta kuinkahan monta pensaspaloa jätimme jälkeemme? He puhuivat jotain ihme murretta, ymmärsin tuskin puoliakaan. Setä kurvasi Skinarista pohjoiseen päin, kiersimme koko rannikkotien ja samalla tuli nähtyä Pohjois-Zakintoksen viljavat alueet.

Jäin kyydistä Zanten sataman kohdalla ja suunnistin suoraan bussiasemalle. Busseja Kalamakiin meni tasatunnein. Jätin kassini bussiasemalle ja menin tuttuun satamakadun kuppilaan kahville. Vaihdoin kaikki dollarini hyvällä kurssilla drakmoiksi. Ja bussilla Kalamakiin. En kerta kaikkiaan enää viitsinyt etsiä itselleni majoitusta, joten raahasin itseni yhteen pääkadun varrella olevaan toimistoon. Mies valitti että hinnat ovat jostain syystä korkealla, 12.000/yö. Sanoin että muualla kyllä lyötiin jo luukkuja kiinni ja että olin maksanut yöstä 5000-8000dr (miksen sanonut vähempää?). Toisella puhelinsoitolla sain apartmentoksen hintaan 8000dr/yö ja kyydin Spyros Studiolle.

Spyros Studios sijaitsee Kalamakiin johtavan tien varrella, kilometrin verran rannasta ja keskustasta. Laitakylillä oli hiljaista kaiken hulinan keskittyessä lähemmäs rantaa. Vieressä oli mukavan näköinen taverna, ehkä menen sinne illalla. Ensimmäiseksi kävin lämpimässä suihkussa, tyhjensin tavarat kaappiin ja lähdin tutustumaan Kalamakiin. Hotelleja, marketteja, baareja, ravintoloita. Ja ranta, jossa taidankin viettää viimeisen lomapäivän, nyt saavat laivamatkat riittää (vaikka olin suunnitellut lähteväni meriretkelle). Kovaäänisten brittien pubiseura ei houkutellut, joten hain marketista tuoretta leipää, juustoa, papuja ja juotavaa. Söin lounaan patiollani ja lähetin lapsille viestin, että mamma on päässyt perille. Väsytti niin, etten jaksanut lähteä tuuliselle rannalle. Iltapäivä kului talon aurinkoisella puolella istuen ja kun en enää kestänyt sitä kuumuutta, keitin kahvit ja siirryin varjoisalle patiolleni. Naapurit kotiutuivat rannasta ja minä otin parin tunnin nokoset.

Illalla jäin viereiseen Mikaelo’s Tavernaan syömään ja tilasin taas aivan liian paljon syötävää. Pinaattipiiraan, tonnikalasalaatin (nämä olisivat hyvin riittäneet!) ja merellisen pastan. Sulattelin ruokia kävelemällä ristiin rastiin Kalamakin katuja. Jos Zante on kaupunkikohde, niin Kalamaki on puhdas rantalomakohde. Onneksi tuli lähdettyä omatoimimatkalle ja näin monta mukavaa pikkukylää, sitä aitoa Kreikan saaristoa. Täällä tuliaiskrääsäkin oli sitä luokkaa että annoin olla. Kävelin vielä vähän matkaa toiseenkin suuntaan, ohi majapaikkani ja löysin leipomon.

Kuten arvelinkin, maantieliikenne hiljeni illan tullen ja nukuin kukonlauluun asti. Aamukahvit patiolla, jota vuorten takaa nouseva aurinko alkoi lämmittää. Yhdeksän jälkeen aloittivat lentokoneet nousukiitonsa. Kalamaki taitaa olla yksi niistä paikoista, joihin kyllä pääsee bussilla, mutta pois on mentävä taksilla. Seisoin tunnin verran bussipysäkillä ja harkitsin jo taksin pysäyttämistä lennosta, kun vanhasta tottumuksesta vilautin peukaloani ja sain kyydin Zanteen. Taas käytiin läpi Suomen lämpötilat ja minun reppureissuni. Zanten keskustassa ostin kortteja, pakolliset tuliaiskalenterit ja rukousnauhat. Jäin paluubussin kyydistä studioni kohdalla, hain leipomosta tuoreen sämpylän ja kakkupalan. Lounaaksi tyhjensin jääkaapista kaiken syötävän ja ilmoitin Finnmatkojen oppaalle, että olin palannut kartalle. Pakkasin reppuni ja kävelin rannalle. Tarkoitukseni ei ollut jäädä mihinkään makailemaan. Otettuani parit valokuvat korkealta kalliolta hain itselleni oman, yksityisen hiekkapoukaman kallioitten välistä. Kävin uimassa aallokossa, vesi oli todella lämmintä! Rannalta keräilin simpukoita, ainakin kolme kourallista. Aallot toivat niitä jatkuvasti lisää rantaan. Pitkästä aikaa kreikkalainen ranta, josta niitä vielä löytää. Mitkäs sen parempia tuliaisia ovat kuin luonnosta kerätyt kivet ja simpukat? Rantamarketista ostin viimeiset kortit ja kalenterit. Kuuma suihku ja leivoskahvit patiolla. Kun isäntäväkeni Spyros ja Maria ilmestyivät omalle varjoisalle pihalleen kahvittelemaan, kävin esittelemässä itseni ja pyysin saada ottaa heistä valokuvan. Minulle tarjottiin taas kreikkalaista kahvia ja makeita, hillottuja kirsikoita.

Illalla taas Taverna Mikaelo’s. Pöytä sivusta, sillä musiikki soi aivan liian kovaa. Onneksi soittivat edes kreikkalaista musiikkia, sopi paikan tunnelmaan. Komeita tarjoilijapoikia pilvin pimein, minä olin heille ”madame”. Tuntui olevan suosittu paikka, paljon kanta-asiakkaita joita tervehdittiin poskisuudelmin ja olalle taputuksin. Hillitsin itseni pääruualta ja tilasin saganakia, fetapiiraita ja tonnikalasalaatin. Silti tuli ähky olo. Laskua tuodessaan tarjoilijapoika arvuutteli, olenko kotoisin Hollannista. Ilmeisesti yksin matkustavia skandinaavinaisia ei paljon näy.

Jossain vaiheessa iski koti-ikävä, vaikka hyvin tiesin, että tätäkin reissua, näitä paikkoja ja näitä ihmisiä tulisin kaiholla muistelemaan. Minulla on vielä paljon opeteltavaa tässä yksin olemisessa.

Vielä oli käytävä marketissa ostamassa tuliaisjuomat. Tavaroita pakatessani jätin kynttilän palamaan pation pöydälle. Naapurin saksalaistytöt tulivat kysymään, voivatko he ottaa kynttilän omalle pöydälleen. Kyllä heillä riittikin juttua! Ainakin kahteen saakka, eikä mitään hiljaista kuiskailua! Neljältä heräsi takapihan kukko ja puoli kuudelta kotiutui yläkerran väki kolisten. Heräsin uudelleen ennen kahdeksaa. Spyros kävi koputtamassa oveani ja pyysin häntä tilaamaan taksin. Ilmankos naapurin tytöillä riitti keskusteltavaa; heidän pationsa pöydällä oli 2 tyhjää 1½ litran viinipulloa. Kentälle ehdin juuri ennen muiden suomalaisten busseja. Lento oli etuajassa, joten kentällä ei kauan tarvinnut norkoilla. Välilasku Kefaloniaan ja sitten kotiin!

(10.000dr = 180FIM = 30€)

”Matkustamisessa on kaikkein vaikeinta
harhailun taidon oppiminen.
Täydellinen matkailija ei tiedä,
mistä hän tulee tai minne hän menee.”

Lin Jutang