illusian reissut, remontit ja muut kuulumiset

15.4. sunnuntai

Aamulla kentällä perinteistä jonotusta. Onneksi turvatarkastus sujui tiukentuneista määräyksistä huolimatta sujuvasti, omat lääkkeeni olin pakannut ohjeiden mukaan tiiviiseen muovipussiin. Otimme oluet irkkupubissa ja siirryimme koneeseen. Yllättävän iäkästä matkaseuraa lähes koko koneellinen. Matka kului rattoisasti lukien ja lepäillen.

Ateenasta matka jatkui bussilla Korintin kanavalle, jossa pidettiin paussi. Kävelimme kanavan toiselle puolelle, kävin vessassa ja ostimme oluttölkit. Hannu tyhjensi omansa ja lähti vuorostaan vessareissulle. Matkamuistoja myyvä mummo pyysi minulta olutta, annoin hänelle loput ja harmittelin itsekseni, kun en osannut sanoa kreikaksi muuta kuin ”olkaa hyvä”. Ajoimme Nafplion kaupungin (Kreikan ensimmäinen pääkaupunki) läpi ja saavuimme Toloon. Hotellimme Esperia oli ensimmäisenä, heti kylään saavuttuamme. Ranta on tien toisella puolella, meressä näkyi olevan muutama rohkea uimari. Saimme toisesta kerroksesta perushuoneen jääkaapilla, parvekkeelta näkyy meri.

Vaihdoimme kevyemmät vaatteet päälle ja kävelimme Taverna Panoramaan giros pitoille. Mereltä tuuli, muuten oli lämmin.

Hispanian infotilaisuus oli hotellissamme ennen viittä. Tuskin osallistumme tälläkään kerralla millekään järjestetylle retkelle vaan otamme lähitienoon haltuun omin päin. Nautimme varjoisalla parvekkeellamme pienet aperitiivit ja lähdimme kylille. Kävelimme satamaan asti, sieltä rantaa pitkin takaisinpäin. Jäimme Tsiros Tavernaan syömään, kaunis näköala ja hyvät sapuskat (16,80€). Naapuripöytään tulivat istumaan bussissa tapaamamme lahtelaisrouvat, pitkään pöytään parikymmentä keski-iän reippaasti ylittänyttä brittiä, joiden ruokien tilaamista oli hauska seurata. Siitä syystäkö mekin tilasimme vielä (10 euron) metaxakahvit?

16.4. maanantai

Hotelli oli melko hiljainen, aamuyöstä ulkoa kuului vain roskisauton kolinaa. Huoneemme sijaitsi ensimmäisessä asuinkerroksessa, vastaanottoaulan äänet kantautuivat aamulla meille asti. Kävimme aamiaisella (hunajajogurttia, ihanaa!) ja juttelimme hetken oppaamme Virven kanssa.

Hannu oli jo kotona lupaillut aamu-uintia, joten olihan se mentävä, vaikka olikin pilvistä +16. Kastauduimme altaan kylmässä vedessä ja juoksimme ylös lämpimään suihkuun.

Kävelimme kehätietä (ring road) satamaan asti ja sieltä takaisin kylän keskustaan. Joka nurkan takana törmäsimme muihin suomalaisiin. Marimekkoa näkyi olevan yhden jos toisenkin rouvan varustuksena. Kävimme kuvaamassa rinteessä olevan kirkon ja otimme oluet Tsiroksessa, siitä taitaakin tulla kantapaikkamme. Sijaitsee pääkadun varrella, mutta takaterassilta aukeaa merinäköala eikä tarvitse istua autojen pakokaasuissa. Kylän mittareista riippuen lämpötila oli +19-23 astetta. Kotimatkalla ostimme pinaatti- ja juustopiiraan lounaaksi.

Siivoojat olivat juuri käyneet huoneessamme, hiippailimme yli märän lattian parvekkeelle syömään. Taitaa meressä käynti jäädä tältäkin päivältä. Suunnittelimme huomista Nafplio-päivää. Näkemämme surkeat vuokrafillarit saavat meidän puolestamme olla, taidamme mennä bussilla ja kävellä takaisin.

Taivas kirkastui, ei huvittanut mennä vielä päivätorkuille vaan lähdimme kävelemään rantaan, Tolosta toiseen suuntaan. Kapusimme ylös Ancient Asinin raunioille. Ylhäältä oli näköala Tolon rannalle, toisella puolella näkyi Asinin vihreät appelsiinitarhat ja pitkä hiekkaranta, jonka vieressä on Kastrakin campingalue.

Hotellilla nukuimme parin tunnin nokoset. Hiljaisella rannalla oli vain pari yksinäistä koiraa jolkottelemassa. Tuuli viilensi parvekkeemme lämpötilan +17 asteeseen.

Ostimme muutamat kortit ja menimme Taverna Ambrosiaan syömään saganakia, musakaa, kesäkurpitsapyöryköitä ja grillattua mustekalaa (puolikkaan viinin kanssa 24€).

17.4. tiistai

Herätys kahdeksalta ja aamiaiselle. Bussi haki retkelle lähtijät, me menimme puoli kymmenen bussilla Nafplioon. Oli pilvistä ja viileää, siitä huolimatta Hannu lähti reissuun t-paidassa.

Nafplioon saavuttuamme kapusimme ensimmäiseksi noin 1000 askelta ylös Palamidin linnoitukselle. Maisemat olivat hienot, harmi vain ettei aurinko paistanut. Hannun akrofobia haittasi hieman alastuloa. Kiertelimme viehättävän vanhankaupungin kujia ja kuvasin sen lukuisia, kukkivia parvekkeita. Kadunvarren puut olivat appelsiineja täynnä. Kaupungista (ei siis appelsiineista) tuli mieleeni Zakintoksen Zante ja Syroksen Ermoupoli; sokkeloisia kujia, avaria aukioita, rantapromenadin kahviloita. Jos olisi ollut aurinkoista, kahvilat ja terassit olisivat varmasti olleet täynnä ihmisiä. Nyt ei ollut turisteista tunkua, paikalliset vain kiirehtivät töihinsä toppatakit päällään.

Kävimme turisti-infossa kysymässä patikkareittiä takaisin Toloon. Virkailijat puistelivat päitään; ei sinne pääse kuin autolla (tarkoittivat varmaan autotietä). No senhän kaikki tietävät, että kreikkalainen kävelee vain pakosta! Samoin karttoja myyvän pikkuputiikin myyjä sanoi itsekin eksyvänsä jos hän lähtisi vuorille. Lupasi vielä lähtiessämme rukoilla puolestamme. Ei paljon rohkaissut, joten giros pitat syötyämme lähdimme kävelemään vilkkaan päätien laitaa Toloon päin. Poikkesimme vielä kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Lidliin (minun kolmas Lidlini!) ostamaan sitä hyvää kirsikkalikööriä, mitä toin tuliaisiksi Trutnovista.

Matkaamme sulostuttivat tienvarren kirjavat kukat ja appelsiinipuiden kukkien tuoksu. Liikennekin hiljeni hieman kun käännyimme Toloon johtavalle tielle. Emme olleet varanneet lainkaan vettä mukaan, kuvittelimme että kahviloita ja baareja osuu matkan varrelle. Huoltoasemia oli kyllä tiuhaan, mutta saimme kävellä kahdeksan kilometriä Asinin kylään asti, ennen kuin löysimme auki olevan baarin (isot Amstelit 2x1,50€). Koskaan en ole kerralla nähnyt niin paljon appelsiinipuita kuin Asinin alueella, ja kaikki kukassa! Puissa oli myös kypsiä hedelmiä, joita paikalliset kutsuvat ”talviappelsiineiksi”. Loppumatkan meille piti seuraa lintujen sirkutus ja koira, joka Asinin kylästä asti saattoi meidät hotelliimme. Mittarissa rappujen kävelyt mukaan lukien 20.992 askelta ja 16,8 km.

Illalla söimme hotellimme ravintolan bufén (hinta kahdelta 20€ sisälsi litran viiniä).

18.4. keskiviikko

Huoneiden seinissä ei ole minkäänlaista äänieristystä; kaikki äänet kuuluvat naapurista. Siis aivan kaikki! Onneksi edes jääkaappi oli hiljainen.

Tälle päivälle emme suunnitelleet mitään ohjelmaa. Hannu kuulosteli jalkojaan ja selkäänsä eilisen asfalttikävelyn jäljiltä. Aamiaisen jälkeen poikkesimme Hispanian toimistoon kysymään kävelyreittiä Nafplioon.

Istuimme satamassa penkille seuraamaan kalastajien aamutouhuja. Taivas oli pilvetön, aurinko lämmitti talvenkalpeaa ihoa ihanasti. Kapusimme ylös Amaryllis-hotellille, sen kohdalta pitäisi huominen patikkaretkemme alkaa.

Kävelimme rantaa pitkin, otimme lisää kuvia, tällä kerralla aurinkoisella säällä. Teimme ”Laurat” ja vasta puolenpäivän jälkeen istuimme giroksille ja oluelle. Kaupasta kämpille mukaan vettä ja viiniä. Askelmittarin mukaan kyläteitä kävellenkin kertyi yli kahdeksan kilometriä.

Siivooja oli jo käynyt huoneessamme, pyyhkeet oli taas vaihdettu. Tuulisella ja varjoisalla parvekkeellamme oli kylmä istua, menimme takaisin aurinkoon, altaalle loikoilemaan ja kirjoittamaan kortteja. Viihdyttyämme siellä yli kaksi tuntia otimme suihkut ja aperitiivit. Ennen kylille lähtöä ilmoittauduimme aulassa päivystävälle Virvelle alustavasti perjantain saarikierrokselle ja lauantain meriretkelle.

Kävelimme kehätien varrella olevalle Hispanian asiakkaiden suosittelemaan Marinero Tavernaan. Paikalla ei ollut muita kuin isäntä, joka totesi meidät heti suomalaisiksi. Helppoa, Hispania taitaa olla ainoa matkanjärjestäjä joka tuo turisteja Toloon jo huhtikuussa. Herra puhui puhelimessa, viittoi meidät pöytään istumaan ja jätti meidät odottamaan, ei edes ruokalistoja tuonut. Hetken kuluttua hän tuli pöytäämme lehtiö kädessä. Siis ei ruokalistoja tarjolla. Hannun käännöksin: ”My friend!” = customer, ”I recommend…” = that’s all I have. Mitä vain kysyimmekin, ei ollut saatavilla (”sitä ei juuri nyt saa tuoreena, ja meillä on aina vain tuoretta tarjolla”). Isännän suosituksesta (jotainhan on syötävä) tilasimme lammasta ja stifadoa, lisäksi kreikkalainen salaatti ja tsatsiki. Puolikkaan viinin kanssa yht. 27,60€. Vähästä valikoimasta ja kalliihkosta hinnasta huolimatta on myönnettävä, että oli taas hyvät sapuskat. Jälkiruuaksi saimme viipaloidun ”talviappelsiinin”.

Palasimme keskustaan ja joimme Ambrosiassa hyvät kahvit ja metaxat. Ilta oli taas viilentynyt, kävelimme hotelliin, huomenna on edessä arvaamaton patikkapäivä.

19.4. torstai

Kävimme aamiaisella ja puoli kymmeneltä olimme valmiit päivän koitokseen. Keskustasta kapusimme ylös Hotelli Amaryllikseen, sen kohdalta lähti asfaltoitu tie kohti vuoria. Ensimmäiset pari kilometriä olivat silkkaa nousua.

Ylhäältä oli hienot maisemat kun vuoret olivat vielä utuisia aamu-usvasta. Sinikupolinen, pieni kirkko jäi oikealle, Asinin kylä tuli näkyviin. Tien päällyste päättyi. Käännyimme seuraavasta tienhaarasta vasemmalle. Noin 4,5 km käveltyämme tulimme tienhaaraan, jossa viitta vasemmalle (Monastery of the Metamorphos, Sotiros). Toivoimme löytävämme sieltä polun joka veisi meidät Karathonaan. Tie päättyi luostarille ja ainoa löytämämme polku johti appelsiinien ”hautausmaalle”, jonka hajut olivat uskomattomat.

Palasimme takaisin 4,5 km:n risteykseen. Matkaamme siivittivät mehiläisten jatkuva pörinä ja appelsiininkukkien huumaava tuoksu. Jatkoimme risteyksestä toiseen suuntaan (oikealle). Hetken kuluttua käännyimme vasemmalle hiekkatielle, toivoimme sen vievän meidät Karathonaan. Tienvarsia oli surutta käytetty kaatopaikkana. Yhtä romukasaa tutki mustalaispoika kaverinsa kanssa. Hannu varmisti pojalta että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tämä väitti että meidän on palattava takaisin ja jatkettava suoraan. Sanoi vielä että kartassa on virhe.

Palasimme edelliseen (neljäntien) risteykseen ja jatkoimme kasvihuoneille (tomaatteja) asti. Siitä katsoen näytti, että äsken kävelemämme hiekkatie olisi vienyt oikeaan suuntaan, laskeutuen vuoren takana Karathonan kylään. Se pikku pirulainen oli huijannut meitä! Kasvihuoneilta käännyimme vasemmalle ja jatkoimme matkaa ohi appelsiinitarhojen ja oliivilehtojen. Tästä eteenpäin ei ollut pelkoa eksyä millekään polulle tai pikkutielle. Olin aamulla varustautunut verkkaritakilla viileitä vuoristoteitä varten, mutta tuuli tyyntyi tyystin kun nousimme pois meren läheisyydestä. Oliivipuistakaan ei ollut paljon varjoa, onneksi meillä oli päähineet ja vettä mukana. Helppo kuvitella, kuinka läkähdyttävän kuumaa näillä hiljaisilla vuoristoteillä on kesällä.

Vuoren toisella puolella tie muuttui kiviseksi hiekkatieksi. Samaan aikaan Nafplion kaupunki tuli näkyviin. Tie päättyi Zoodohos Pigi-Ayia Moni – luostarin taakse. Siitä Nafplion keskustaan on 2-3 kilometriä asfalttitietä. Me valitsimme sementtilaatoin päällystetyn pikkutien, jonka varrella kukkivat ruusut ja sireenit. Palamidin linnoitus on hyvä suuntamerkki. Käveltyämme (mittarin mukaan) 16 km saavuimme esikaupunkialueelle. Otimme ansaitut oluet ensimmäisessä vastaan tulevassa kahvilassa. Hannu lähti Lidliin ostoksille, minä kapusin Palamidin linnoituksen 919 rappusta (laskin ne!), sillä halusin ottaa Nafpliosta kuvat myös auringonpaisteessa. Päivän saldo; 20 km ja +24 astetta.

Palasimme bussilla Tolon keskustaan, söimme lounaaksi girokset ja jälkiruuaksi hyvät jäätelöt. Hotellilla vaihdoimme uikkarit päälle ja menimme altaalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Hannu kävi maksamassa perjantain ja lauantain retket hotellilla olevalle oppaalle. Kun olimme altaalla, hotelliimme majoittui pari bussilastillista (70 kpl!) teini-ikäisiä kreikkalaisia, ilmeisesti luokkaretkeläisiä. Saas nähdä miten saamme yön nukutuksi, aamulla on taas aikainen herätys. Illalla söimme Pizzeria Creperiessä tonnikalasalaatin ja pastat (viinin kanssa 21€).

20.4. perjantai

Yö meni harakoille, kuten pelkäsimmekin. Kahden jälkeen nuoriso kotiutui kyliltä, meteliä riitti neljään saakka. Onko pakko siirrellä painavia puukalusteita yöllä, pitkin kirskuvia kivilattioita? Herätys oli seitsemältä, aamiainen puoli kahdeksalta. Muutama muukin oli aikaisin hereillä ja lähdössä saarikierrokselle. Taivas oli puolipilvinen, aamu vielä viileä. Satamaan päin käveli ihmisiä, muuten oli hiljaista. (Pegasus Cruises, kahden saaren risteily 32€/hlö)

Ostimme mukaan vesipullon. Olemmeko tulleet vanhoiksi vai alammeko muuten lipsua? Ennen oli aina repussa pieni metaxapullo ja mukit mukana bussi- tai lauttamatkaa varten. Saimme paikat yläkannelta. Kun lähdimme ulos satamasta, alkoi tuulla ja oli pakko paeta baarin puolelle metaxakahveille.

Vasemmalle jäi Porto Heli, oikealle Spetseksen saari. Kolmen tunnin kuluttua saavuimme vajaan 3000 asukkaan Hydran saarelle, aikaa oli käytettävissä kolmisen tuntia. Aurinko lämmitti mukavasti. Satamakaupunki toi molempien mieleen Symin. Rappuja ja kapeita kujia tuli käveltyä (ja kuvattua) taas kilometrikaupalla. Kaupunki sen kun kaunistuu, kunhan bougainvilleat puhkeavat kukkaan. Hydran saarella ei ole moottoroituja ajoneuvoja kuin muutama avolavapaku, muuten kaikki tavarat (ja turistit) kuljetetaan aaseilla pitkin rinteitä. Söimme sivukujan varrella hyvän lounaan.

Seuraavaksi siirryimme Spetseksen saarelle, joka on täysin erityyppinen kuin Hydra. Tosin olimme siellä siestan aikaan ja vain tunnin verran. Melko tasainen saari, paikallisasutusta ja mopojen pärinää, ei niin idyllisen kaunista kuin Hydralla jonne voisin mennä joskus toistekin. Itsekseni ihmettelin puheita, että näiltä saarilta on vaikea löytää majoitusta, että ne halutaan pitää ”turistivapaina”, sillä joka puolella mainostettiin hotelleja ja muuta majoitusta.

Palasimme Toloon seitsemän jälkeen. Emme viitsineet enää kävellä edestakaisin, vaan jäimme saman tien syömään. Taverna Manoliksen chefin salaatti, musaka ja kermakana (viinin kanssa 23,50€). Kotimatkalla vastaamme käveli patikkapariskunta, jolle annoin kirjoittamani reitin Nafplioon. Hotellilla totesimme eilisen metelöinnin jatkuvan; ne 70 teiniä olivat jatkaneet matkaansa, mutta uusi (onneksi pienempi) ryhmä nuorisoa oli majoittunut Esperiaan.

21.4. lauantai

Mittari näytti aamulla parvekkeella +14 ja taivas oli pilvessä. Aamiaisella ollessamme ilma hieman kirkastui, joten lähdimme meriretkelle shortseissa. Mukaan lähti 16 suomalaista. Kansainvälinen retki = henkilökunta (kapteeni Sokrates ja poikansa Dimitris) puhuivat vain kreikkaa. Eipä ollut ruuhkaa veneessä.

Pysähdyimme jollekin rannalle muutamaksi tunniksi. Levittäydyimme rantahietikolle, Dimitris nosti pöydän ja viinit ulos ja alkoi itse grillata lounastamme veneen takaosassa. Ranta oli äkkisyvä, vesi todella kirkasta. Kävimme uimassa ja nautimme tarjoilusta. Ehdin kastautua meressä toisenkin kerran ennen kuin matka jatkui Romvin saaren takana olevalle pikkusaarelle. Koko ryhmä kapusi kukkulan päälle ihailemaan hienoja maisemia.

Palasimme Toloon neljäksi. Ehdimme vielä altaalle istuskelemaan ilta-aurinkoon. Hannu alkoi hermoilla tuliaisten kanssa, minä päätin unohtaa ne kokonaan. Pikkutirsojen päälle suihkut ja lähdimme syömään viimeisen päivällisen Tsirokseen. Saganaki, kesäkurpitsapyörykät, täytetyt tomaatit ja pyörykät tomaattikastikkeessa (viinin kanssa 21,50€). Metaxakahvit joimme Ambrosian terassilla ja ostimme vielä jäätelöt kotimatkalla. Hotellilla odotti pakkaaminen. Oli hiljaista; pennut riekkuivat vielä kylillä.

22.4. sunnuntai

Neljältä heräsin nuorison kotiutumiseen. Ulkona soi jonkun auton varashälytin. Aamiainen oli jo seitsemältä, bussimme lähti 7.30. Haimme loput matkalaiset muista hotelleista ja suuntasimme kohti Ateenaa. Paussi pidettiin taas Korintin kanavalla.

Lentokentällä haahuilimme ihmeissämme etsien taxfree-myymälää, sen paikasta eivät oppaammekaan osanneet kunnolla kertoa. Kuljimme läpi loputtoman pitkän rakennuksen ja löysimme pienen myymälän läheltä lähtöporttiamme. Sen kassakone tilttasi ja lähes koneellinen suomalaisia siirtyi jonottamaan toiselle kassalle. Kassien sinetöiminen vei aikaa, kortit eivät meinanneet kelvata, vaihtorahat olivat vähissä. Viimeinen kuulutus ehti jo mennä ennen kuin selvisimme ostoksinemme koneeseen. Miten ihmeessä nämä selvisivät Ateenan olympialaisista?

Vantaalla oli onneksi aurinkoista, lämpötila vähän alle +10 astetta. Illalla totesimme yhteistuumin, että viikko oli mennyt mukavasti, mutta että saarihyppely ja paikasta toiseen siirtyminen ovat enemmän meidän juttumme.

http://www.tolo.gr/
http://www.esperia-hotel.gr/

Kuvia löytyy täältä: http://my.opera.com/illusia.finland/albums/show.dml?id=249670

Palataanpas taas ajassa taaksepäin. Äkkilähtöhinnalla viikoksi Pargaan. Tämänkin reissun tein yksin, tällä kerralla kyseessä oli perinteinen pakettimatka.

Parga 14.–21.5.2001

Syyskuun reppureissuun tuntui olevan tolkuttoman pitkä aika, joten vapun tienoilla varasin itselleni äkkilähdön Prevezaan. Kohde ja majoitus selviäisivät vasta perillä, mutta pääasia oli päästä hetkeksi Kreikan lämpöön.

Lento oli nopea, vain kolmisen tuntia, mutta Prevezan kentällä jouduimme odottamaan koneessa pienen terminaalin ruuhkan purkua. Heti koneesta päästyäni kysyin Spiesin oppaalta majoitustani ja kuulin pääseväni Pargaan huoneistohotelli Rosaneaan. Esite luokitteli sen parhaaksi Spiesin hotelleista. Lyhyen bussimatkan jälkeen siirryimme autolautalle ja ylitimme kapean salmen. Loppumatkan köröttelimme taas bussissa. Ennen kymmentä olimme perillä, ilta oli jo hämärtynyt joten Parga jäi vielä arvoitukseksi.

Kävi tuuri; majoituin huoneeseeni yksin. Todella siisti ja rauhallisen tuntuinen paikka, lähellä rantaa ja palveluja. Huone tuntui kylmänkostealta, lämpöä oli vain +18 astetta. Ovet avautuivat omalle terassille, jossa oli kuivausteline ja muovikalusteet. Kahvit kannatti roudata mukaan, sillä puhtautta kiiltävästä keittiöstä löysin upouuden pressokeittimen.

Tyhjensin matkalaukun ja kävelin rantakatua keskustaan, jossa istuin giros pitalle ja Amstelille. Jätin kylään tutustumisen seuraavaan päivään ja kävelin takaisin hotellille. Suihku ja pressot. Ja nukkumaan.

Sisälämpötila tasainen +18 astetta. Johtuneeko alimmasta kerroksesta, laattalattioista vai aikaisesta ajankohdasta. Otin yöllä lisäpeiton käyttöön (onneksi olen yksin!) ja nukuin yllättävän hyvin, unia näkemättä. Heräsin linnunlauluun, ihan kuin kotona olisi! Koska minulla ei ollut jääkaapissa kuin vettä (sekin turhaan, hanasta tuli puhdasta vettä suoraan vuorten lähteistä), lähdin kävelemään kylille ja kauppaan.

Tosi mukavan tuntuinen pieni paikka. Olin jättänyt kameran hotelliin, mutta onhan noita aamuja kuvaamiseen, kun en aio mihinkään retkille lähteä. Marketit olivat jo kahdeksalta auki, samoin leipomo josta ostin lämpimän tumman leivän. Yhdeksältä keittelin jo itselleni pressot ja istuin terassille aamiaiselle. Klo 9.30 +21, vähän pilviä vuorilla, mutta taitaa tulla ihan lämmin päivä. (Kymmeneltä oli jo +25.)

Naapurihuoneistoon oli majoittunut kaksi minua vähän vanhempaa naista ja parin huoneiston päässä asusti pari nuorta suomalaisnaista. Taisivat majoittaa naispaikkalaiset tähän hotelliin ja minä raukkaparka olin pariton luku. Ketään yölennollakaan saapunutta ruotsalaista tai tanskalaista ei majoitettu huoneeseeni.

Tervetulotilaisuus oli yhdeltätoista rantakadun ravintolassa. Ouzon lisäksi saimme tietoa retkistä, palveluista ja paikallisista ravintoloista. Tuskin otan osaa millekään retkelle tai lähden pidemmälle kuin kävellen jaksan. Eiköhän itse Pargassakin saa aikaa kulutetuksi yhden viikon verran? Ehtiihän sitä retkeillä sitten syksyllä.

Kävelin kujia ristiin rastiin ja ylös linnoitukselle, josta oli hyvät näköalat rannoille ja pieneen satamaan. Juotuani kahvit lähdin kävelemään hotellista toiseen suuntaan ja löysin upean oliivipuumetsän (sielläkö on otettu ne netissä olevat hienot valokuvat ks. www.parga.com). Iltapäivällä istuin rannalla varpaitani virutellen. Oli sen verran viileää vettä, ettei juuri houkutellut uimaan.

Torkuttuani jonkun aikaa filtin alla menin punaviinilasini kanssa aurinkoiselle pihalle juttelemaan naapurin nuorten naisten kanssa. Ainakin toisella oli äkkilähtö hintaan 995 FIM. Hän kertoi onnekseen ottaneensa villasukat mukaan. Olkoon vain hullu suomalainen tapa, mutta kyllä niitä tarvittaisiin näillä jääkylmillä laattalattioilla. Voin vain kuvitella, kuinka ihanan viileät nämä huoneet ovat kesähelteellä.

Vedin päälleni pitkän kietaisuhameen ja neuleen ja lähdin kävelemään keskustaan. Otin ensimmäisen filmirullan täyteen ilta-auringossa. Istuin rantakadun Zorbas-tavernaan syömään hyviä fetapiiraita ja tonnikalasalaattia, joka oli lähestulkoon tonnikalaa suoraan purkista, ei yhtään yritystä. Syötyäni katselin kauppojen tarjontaa ja ostin muutamat pakolliset kortit. Takaisin kämpille kahvin keittoon. Kaikki lämpimät vaatteet päälle ja vällyjen sisälle lukemaan. Kahvit, metaxa ja hunajajogurtti, joka aina maistuu yhtä taivaalliselta.

Koirat rähisivät yöllä pihalla ja vatsakin vaivasi niin paljon, että nousin ottamaan yhden litalginin. Se rauhoitti ja tuplapeiton alla oli niin lämmin että nukuin aamuseitsemään. Suihkun ja aamukahvin jälkeen lähdin päivän vaellukselle. Vein ensin kortit postiin ja jatkoin siitä ylös kohti Anthoussan kylää. Rooms to rent – kylttejä oli tien varrella pilvin pimein, samoin lisää hotelleja. Ja rinteet kukkivat kirjavina. Olin lähtenyt matkaan tietysti ilman hattua ja vesipulloa, onneksi oliivipuut ja vuoren rinteet varjostivat tietä. Jossain korkealla yläpuolellani pilkotti Trikorfon linnoituksen rauniot, ja Anthoussaan päästyäni päätin jatkaa polkua pitkin ylös Ali Pashan linnoitukselle, muuten se jäisi kiusaamaan mieltäni. Polku muuttui välillä kiviportaiksi ja loppumatkan kävelin asfaltoitua maantietä. Raikas vuoristoilma virkisti ja janokin unohtui. Paluumatkalla ostin pikkuruiselta mummulta pari pussia kuivattuja yrttejä. Sikakalliita, joten otin samaan hintaan pariskunnasta valokuvan. Anthoussan keskustassa istuin ansaitulle oluelle. Paluu Pargaan sujui joutuisasti, olihan alamäki. Hetken harkitsin giros pitaa, mutta kävelin suoraan hotelliin suihkuun ja terassille juustoleivälle ja oluelle. Vuokraemäntäni äiti (?) toi minulle jotain hedelmiä, edellispäivänä hän kiikutti minulle keksejä.

Syötyäni kävelin ylös rinteeseen ja istuskelin hetken keskeneräisellä rakennuksella, josta oli hyvät näköalat Pargaan. Kamera ei tietenkään ollut mukana, joten sinne on käveltävä jonain päivänä uudelleen. Nahkaa alkoi jo polttaa, ja päätin palata leipomon kautta hotelliin. Suklaamousseleivos (400dr), kahvit ja metaxa terassilla. Naapuritaloa restauroidaan, ehkä paukkeesta huolimatta saan päiväunet nukuttua.

Illan tullen vedin taas pitkää päälleni ja kävelin ylös linnoitukselle. Kuvaamisen jätin seuraavaan päivään. Harkitsin rantakadun viimeistä pizzeriaa, mutta aurinko paistoi vielä vastapäiselle rannalle, joten istuin ilta-aurinkoon Soulia-tavernaan syömään kreikkalaista salaattia ja chefin kanafileetä. Oli todella lämmin, kunnes aurinko painui pilviharsoon lähellä vuoria. Ostin lisää kortteja ja kävelin takaisin omalle terassilleni. Emäntäni kasteli pihan kukkia ja kertoi, että seuraavaksi päiväksi oli luvattu aina vain lämpimämpää. Ehkä sisälämpötilakin nousee pikkuhiljaa + 20:een.

Kun torstaiaamuna avasin terassilleni johtavat säleovet, taivas oli pilvien peitossa! Pitkät housut ja neule päälle ja leipomoon leivän hakuun. Marketista pussillinen mehukkaita appelsiineja ja takaisin presson keittoon. Taivas kirkastui ja varjossa oli jo +25. Taitaa todellakin tulla lämmin päivä! (Helsingissä +9 ja vettä satoi kaatamalla.) Syötyäni aamiaisen kevensin vaatetusta ja lähdin ohjeet mukanani kävelemään oliivipuumetsän läpi kohti Lichnos-rantaa. Polkuja risteili pitkin metsää, mutta suunnistin rakennustyömaalta kuuluvaa kalketta kohti. Löysin jopa perille! Ranta oli pieni, kaunis ja kuuma paikka, eipä ollut tunkua. Useimmat tulivat Pargasta tälle rannalle venekuljetuksella. Paluumatkalla en löytänyt samaa polkua kuin mennessä. En ihan eksynytkään, tulin vain toista reittiä takaisin. Ajattelin jatkaa samaa matkaa keskustaan, mutta kolmen tunnin aamupäivälenkki sai sittenkin riittää. Kulmakaupasta ostin kananmunia, juustoa ja säilykepapuja. Kahvia täytyy pian alkaa säännöstelemään, joten ”kevyen” lounaan juomaksi kaadoin lasiin punaviiniä. Illalla syön sitten vain jotain pientä… niin varmaan!

Tein vielä pienen kävelylenkin kuvaten Pargaa toisesta suunnasta. Tultuani takaisin hotelliin oli jo niin kuuma, että vaihdoin bikinit päälle, otin mukaan avaimen, vesipullon ja pyyhkeen ja menin läheiselle rannalle uimaan. Vesi ei tuntunutkaan yhtään kylmältä, tämänhän voisi tehdä loppuloman jokaisena päivänä! Kuivatellessani juttelin kolmen pienen kreikkalaistytön kanssa, he olivat selvästi innoissaan kun osasivat kommunikoida englanniksi. Suihkun jälkeen silpaisin lähileipomoon (olen löytänyt niitä Pargasta jo 4) hakemaan ihanan suklaaleivoksen. Ne kyllä tuhoavat linjani lopullisesti! Ison leivoksen olisi hyvin voinut puolittaa jonkun kanssa.

Iltapäiväunien jälkeen istuin hetken terassilla, johon ilta-aurinko alkoi paistaa. Kävelin keskustaan, lueskelin ruokalistoja, katselin tuliaisia ja koruliikkeiden ikkunoita. Vaikkei minulla mikään nälkä ollutkaan, söin kokonaisen pizzan pitkän oluen kanssa (2500dr) Ostria-pizzeriassa. Sinne voisi joku ilta mennä vielä pastalle. Kun kreikkalainen hilipatiheijaa vaihtui Saden levyyn, tuli koti-ikävä. Kävelin hetken keskustassa ja poikkesin pariin liikkeeseen tekemään hintavertailuja, ostamatta kuitenkaan vielä mitään. Palasin taas aikaisin kämpille, lukemaan ja nukkumaan viileään vuoteeseen paksut sukat jalassa.

Pitkin yötä olin ajoittain hereillä, mutta nukahdin uudelleen filttien alle ja heräsin vasta 9.25! Taivas oli utuinen, mutta se enteili helteistä päivää. Aamukahvin jälkeen lähdin kävelemään kohti Anthoussan kylää, tällä kerralla oli tarkoitukseni kulkea pitkin luontopolkua. Varustauduin hatulla ja vesipullolla. Kun Pargan keskustasta nousin kujia pitkin kohti linnoitusta, tuli tunne, että kotiudun paikkaan kuin paikkaan siinä vaiheessa, kun pikku kujaset alkavat tulla tutuiksi, kun tiedän missä olen ja löydän etsimäni, kun tuttuja kasvoja alkaa näkyä siellä täällä. Yleensä siinä vaiheessa onkin aika vaihtaa paikkaa, jatkaa matkaa.

Ohitin Valtos-rannan ja jatkoin ohi hotellialueen kohti oliivilehtoja. Näin vuolaan puron, kauniita paikkoja, mutta en millään löytänyt oikeaa reittiä. Kävelin Anthoussaan pidemmän kautta, pitkin korkealle nousevaa, kuumaa maantietä. Matkan varrella palavan puun tuoksu toi mieleeni Intian, sen lukuisat katukeittiöt. Kylälle päästyäni istuin rauhassa oluella ja nautin siitä, kun voin lähes näkymättömänä sivusta seurata kylän omaa elämää. Taas kerran ihmettelin, miksi minua aina Kreikassa kulkiessani luullaan hollantilaiseksi. Eivätkö hollantilaiset ole pitkiä?! Ehkä se johtuu siitä, että liikun yksin, eri lailla kuin useimmat suomalaiset.

Takaisin lähdin toista reittiä (minullahan on tapana eksyttää itseni tahallani ties mihin, niin näkee paljon enemmän) ja ihan vahingossa osuin oikealle, lyhyemmälle luontopolulle. Lähestyessäni Pargaa suunnittelin nälissäni syöväni vaikka mitä, vähintään giros pitan oluen kera, muta keskustaan päästyäni ostin vähän tuliaisia ja menin hotelliin suihkuun. Samanlainen lounas kuin edellispäivänäkin; leipää, vahvan makuista vuohenjuustoa, tomaattia, papuja, keitetty kananmuna ja punaviiniä. Terassilla varjossa +27. (Helsingissä +11 ja vettä sataa.) Lounaan jälkeen istuin hetken pihalla, sikakuuma! Keitin kahvit ja hain tien toiselta puolelta itselleni jäätelön. Kahvit juotuani otin pyyhkeen mukaan ja kävin uimassa. Päätin, että kävelyt saavat nyt riittää ja loppuloman vietän läheisellä rannalla. Juu, juu, näkis vaan!

Suihkuun ja terassille istumaan. Kuuden jälkeen vielä +26. Illan tullen istuin leppoisassa säässä terassillani jutellen naapurin rouvien kanssa. Toinen heistä oli (onnekseen) tämän vuoden vuorotteluvapaalla ja käyttää ajan matkusteluun. Syksyllä hän aikoo lähteä Nepaliin.

Vaikken ollutkaan yhtään nälkäinen, pukeuduin illallista varten ja kävelin taverna To Kyma’an syömään merellistä pastaa. Ihan hyvää, mutta mukavampaa ja edullisempaa olisi jakaa jonkun kanssa kreikkalaisia alkupaloja ja pullo viiniä. Aikaisin taas takaisin kämpille lukemaan ja nukkumaan.

Nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, oli todella kurja yö. Vatsaa alkoi vääntää heti kun yritin nukahtaa. En oikein tiennyt missä vika, joten varmuuden vuoksi otin 2 litalginia. Ne eivät auttaneet, joten tuskin oli kyse sisäkaluista, kuten pelkäsin. Oksettava olo, johtuiko sitten hanavedestä (tuskin), pastasta vai mistä. Oli ollut helteinen päivä, mutta olinhan kulkenut hattu päässä koko pitkän vaelluksen ajan.

Aamulla taivas oli pilvinen, ehkä se siitä kirkastuu kuten muinakin päivinä. Mitähän tekisi? Annan vatsan rauhoittua ja lepäilen. Käyn tuliaisostoksilla ja uimassa. Klo 10.00 varjossa +31!

Kävelin hissukseen Pargan pikku kujilla. Täällä ei liukkailla nahkasandaaleilla ole käyttöä! Hain uusia kuvauskulmia ja katselin tuliaisia, ei oikein jaksanut innostaa. Ostin giros pitan, jonka söin satamassa istuen. Lähtisinkö jollekin meriretkelle?

Viikko Pargassa (varsinkin yksin) riittää mainiosti. Ilmeisesti olen jo niin tottunut reppureissaamiseen, että kyllästyn paikkaan heti kun se alkaa tulla tutuksi. Mutta lepolomahan tästä piti tulla, ja sellainen se on ollutkin. En muista, koska viimeksi olen nukkunut näin paljon.

Aurinko oli pilviharson takana, silti oli hiostavan kuuma. Mitähän se merkitsee? Luultavasti aina vain helteisempää. Suomessa tällainen sää ennustaa ukkosta. Otin hotellin pihalla hetken aurinkoa, kävin uimassa, sitten suihkussa ja söin ihanaa Total-jogurttia.

Kävelin keskustaan ”takakujia” pitkin etsien kuvattavaa. Ostin vähän tuliaisia ja tulin takaisin terassilleni lukemaan ja syömään hedelmiä. Nukuin iltapäiväunet. Taivas vetäytyi pilveen ja luulin, että ilma kylmenee, mutta ulkona olikin paljon lämpimämpää kuin huoneessani ja keskustaan kävellessäni huomasin pukeneeni turhan paljon vaatteita päälleni. Aurinkokin pilkisti pilviharson raoista. Teki mieli alkupaloja ja istuin taas taverna To Souliin. Tilasin friteerattuja sardiineja ja täytettyjä tomaatteja. Ihan liikaa yhdelle pienelle ihmiselle! Syötyäni istuin hetken ranta-aukiolla ihaillen illan hämärtymistä ja valojen syttymistä pitkin rantakatua ja rinteitä. Kävelin hiljalleen hotelliin ja jäin istumaan terassille leppoisaan kesäiltaan (+22). Jäljellä yksi kokonainen päivä Pargassa.

Nukuin taas ällistyttävän hyvin, lähes kellon ympäri. Pesin hiukseni ja kävin leipomossa hakemassa tuoksuvan, tumman leivän. Sekin silkkaa haaskausta, ettei voi jakaa sitä kenenkään kanssa, kun se vielä on lämmin ja tuore. No, sitten syksyllä… Puolipilvistä mutta lämmintä. Marketista tomaatti ja kämpille kahvin keittoon, porot ovat pian lopussa. Aamiainen terassilla, samalla juttelin naapurin rouvien kanssa ja seurasin ihmisiä kadulla; perheet olivat lähteneet sunnuntaikävelylle. Pyhästä huolimatta kaupat olivat auki ja elämä jatkui yhtä vilkkaana kuin muinakin päivinä. Emäntäni koko perhe puuhasteli taas näkyvissä, isäntäväki kaupassaan ja muut pihaa ja hotellia siistien. Lapsilla sentään taisi olla vapaapäivä. He asuvat hotellia vastapäätä tien toisella puolella, kauppansa yläpuolella. Koska heillä ei ole siinä minkäänlaista pihaa, rouva istuttaa kukkia ja pensaita hotellin pihaan ja hoitaa ”puutarhaansa” huolella. Minunkin terassini edessä kasvoi upea ruusu, terälehdet olivat keskustasta kermanvaaleat ja ulkoreunoista roosan väriset, kukan läpimitta lähes 20cm. Pikkuteillä kävellessä ruusuihin törmäsi jatkuvasti, niitä kasvoi pitkin pientareita ja perunapeltojen reunoja. Muutenkin koko Parga on hyvin vehreä paikka. Runsaiden kukkien lisäksi vuorenrinteet ovat oliivipuiden peitossa ja tasaisella maalla kasvavat sitruspuut. Tämä on tosiaan paikka, jossa saattaisin viihtyä pidempäänkin, keskellä kyläläisten arkea. Mutta en välttämättä yksin. Se maailman paras paikka on vielä löytämättä.

Rasvaa nahkaan vaikka taivas olikin utuinen ja kylille kuvaamaan toinen rulla loppuun. Kävin pikkuisessa kirkossa. Ostin tuliaisia ja kävelin hissukseen takaisin hotellille, jossa isäntäväki vietti pihalla puolenpäivän siestaansa. Hetken päästä lähdin uudelleen kävelemään, kun huonettani tultiin jokapäiväiseen tapaan siistimään. Oliivilehdossa istuin kannolla kuuntelemassa hiljaisuutta, jonka rikkoi ainoastaan lintujen laulu (talitinttejä Pargassa!). Valaistus oli sadunomainen eikä muita värejä ollut kuin vihreän eri sävyt.

Kävin pikipäin uimassa, aurinko edelleen usvapilvien takana, +30 varjossa. (Etelä-Suomessa +7, sadetta ja tuulta. Taidan sittenkin jäädä tänne. Eihän minulla ole edes vaatteita, joilla tarkenisin kotimatkalla noin kylmässä.) Terassilla nautin lounaaksi hyvää leipää, juustoa, kananmunan ja päärynän. Iltapäivän torkuin, ensin pihalla ja hetken vielä sisällä viileässä. Kuinka unta voikin riittää niin paljon?

Kun lähdin illalla kävelemään keskustaan, olin jo päättänyt, että haluan tonnikalasalaattia, (tietysti toivoen, että se olisi sitä ”mössöä” mitä saarilla saa) ja jotain muuta pientä, vaikka piiraita. Piti vain löytää hyvä paikka. Istuin hetken rantakadun aukiolla seuraamassa sataman elämää. Siinä vaiheessa, kun joku paikallinen Kostas lupasi tarjota minulle kahvit, jatkoin matkaa. Kävelin rantakadun loppuun saakka ja istuin Ostria-pizzeriaan. Söin itseni ähkyyn turhankin isolla tonnikalasalaatilla (se olisi riittänyt!) ja pinaattilasagnella. Illan valossa Parga näytti upealta ja kun siinä oli muutenkin mukava istua, tilasin vielä kahvin ja metaxan (veden kanssa yhteensä 4800dr). Illan hämärtyessä kävin kahdessa pienessä kirkossa sytyttämässä kynttilät neitsyille. Löysin lisää kukkia täynnä olevia kapeita kujia, ne käyn huomenna kuvaamassa kun aikaa on kuitenkin johonkin kulutettava. Jäin terassilleni istumaan ja juttelemaan naapureiden kanssa, rouvat olivat nauttineet leivokset iltateellä. Ilma oli leppeän lämmin.

Kumma juttu, paikassa kuin paikassa minuun iskee aina se viimeisen illan ikävä. Toisaalta ikävä kotiin ja toisaalta tiedän, että tätäkin paikkaa tulen ikävöimään, tietämättä palaanko koskaan.

Maanantaina ravistin pussista viimeiset kahvinporot ja tyhjensin jääkaapin. Kävin ostamassa marketista vähän kreikkalaisia herkkuja kotiin vietäväksi. Vietin aamupäivän hotellilla pakaten ja terassilla istuen. Puolenpäivän aikaan jätin matkatavarani lukittuun säilytykseen ja lähdin kylille. Kävelin edellisiltana löytämäni pikku kujat ja raput uudelleen ja otin viimeiset kuvat. Ostin giros pitan ja söin sen satamassa istuen, samalla ihailin ylös rinteille kohoavaa monenkirjavaa talorypästä; tekeillä olevia rakennuksia, vanhoja ränsistyneitä taloja ja kauniisti maalattuja taloja, kaikki vieri vieressä sulassa sovussa. Ja jokaisessa mahdollisessa kolossa kasvoi rönsyileviä kukkia ja vehreitä pensaita. Tätä kaikkea on Parga.

Kapusin rinnettä rappuja myöten ja jäin linnoituksen alapuolelle istumaan vielä kauttaan avaamattoman kuppilan terassille. Upeat näköalat avautuivat silmieni eteen. Itse olin näkymättömissä, kenenkään tai minkään häiritsemättä. Vanhemmiten minäkin olen oppinut istumaan hetken hiljaa, tekemättä yhtään mitään, vain nauttien olostani ja maisemista.

Ennen hotelliin paluuta istuin vielä rantakadun kahvilaan metaxakahville ja leivokselle (1800dr). Loppuajan kulutimme naisporukassa jutellen hotellin pihalla. Bussi lähti 16.00 lentokentälle, Prevezaan ajoimme tunnissa. Lyhyt lauttamatka ja vielä lyhyempi bussimatka. Lentokentällä jouduimme jonottamaan ulkona helteessä, kun edellinen ryhmä täytti pienen lähtöaulan. En viitsinyt jäädä ulos, vaikka odotusajan olisi voinut viettää läheisessä tavernassa, vaan otin istumapaikan ilmastoidussa odotushallissa. Kävin tax-freesta ostamassa vielä yhden Robola-viinin (puolet kalliimpaa kuin saarten kentillä) ja luin kirjan loppuun.

Lento oli ajassa, perille tulimme vähän aikataulusta myöhässä; laskeuduimme Vantaalle 24.00. Puolipilvistä +6 astetta. Onneksi minua odotti lämmin sauna. Ruisleivän sainkin jo koneessa.