Poljenkovaa ja annan rahaa keräykseen
Friday, 20. October 2006, 21:36:19
Surunhinta on että poljen kovaa pyörälläni mutta vain mielessäni. Kaikki huiput ovat unessani katsomassa miten poljen kovaa ja annan rahaa keräykseen, joka ei mene minkään hyväksi eikä mihinkään. Verorahoilla saa kaikenlaista kivaa joillekin. Eikä se itseasiassa näy kenenkään tilipussissa koska sitä ei ole siellä koskaan ollutkaan eikä se sinne koskaan tulekaan. Se vain haihtuu jonnekin Helsingin ja Lahden väliselle alueelle tai jompaankumpaan päähän. Sillä ei ole väliä minne se haihtuu. Sitähän ei ole ollut itseasiassa olemassakaan.
Lainaan itseäni toisaalta: "Syksy ja sen mukanaan tuoma piinaava flunssa vetävät toisinaan märkiä puita päin. Oravilla on kuusipuissa kylmää ja kaikki pähkinät ovat pudonneet kuin huomaamatta ja "lahoavat" ja rutistuvat ihmiskenkien alla. Pelottavaa nähdä nälkää, pelottavaa ja surullista nähdä ja kuulla ihmisten kuolevan mielipiteittensä vuoksi. Turhaan.
Meille uskotellaan, että digitelevisio on hyvä, että verot ovat herkullisia, ja jos niitä vielä vähän nostaa niin jollekin poloiselle ihmisryhmälle voidaan jakaa enemmän rahaa taas joskus. Kuitenkin kaikki rahat kiilautuu 14 pylväisen x 200 henkisen hyväksi jollakin tavoin ja jotenkin ihmeellisesti. Edes kuolema ei saa muuttamaan heidän päätöksiensä suuntaa.
Vaalit siintävät tulevien talvilomien aikaan. Sitten kaikki muuttuu hyväksi juu. Kaikki lupaukset pidetään ja kaikille jaetaan kylmällä ilmalla soppaa, jonka olemme itse jo verorahoilla kerran maksaneet. Se on luonnollista rahankiertokulkua se. Annan itse itselleni soppaa Hakaniementorilla ja olen kirkastunut."
"Tuijotan yhä maisemaa, jossa näin sinut viimeksi.
Maidonvalkoista seinää ja varjoa joka lankesi sinusta
ennenkuin suljit oven.
Minä en ole koskaan saanut toivoa matkaa minnekään.
En ole ollut missään.
Minulla ei ole siis matkamuistoja.
Mihin me tarvitsemme muistoja. Yksinäisyyteen.
Yksinäisyydessä muistot joko murskaavat meidät lopullisesti tai
lämmittävät ja antavat pienen huoneen hiljaisuudessa, missä voimme
uneksia vielä kerran kaiken uudelleen.
Liikkumatta mihinkään voimme liikkua mielenhuoneessa."
Lainaan itseäni toisaalta: "Syksy ja sen mukanaan tuoma piinaava flunssa vetävät toisinaan märkiä puita päin. Oravilla on kuusipuissa kylmää ja kaikki pähkinät ovat pudonneet kuin huomaamatta ja "lahoavat" ja rutistuvat ihmiskenkien alla. Pelottavaa nähdä nälkää, pelottavaa ja surullista nähdä ja kuulla ihmisten kuolevan mielipiteittensä vuoksi. Turhaan.
Meille uskotellaan, että digitelevisio on hyvä, että verot ovat herkullisia, ja jos niitä vielä vähän nostaa niin jollekin poloiselle ihmisryhmälle voidaan jakaa enemmän rahaa taas joskus. Kuitenkin kaikki rahat kiilautuu 14 pylväisen x 200 henkisen hyväksi jollakin tavoin ja jotenkin ihmeellisesti. Edes kuolema ei saa muuttamaan heidän päätöksiensä suuntaa.
Vaalit siintävät tulevien talvilomien aikaan. Sitten kaikki muuttuu hyväksi juu. Kaikki lupaukset pidetään ja kaikille jaetaan kylmällä ilmalla soppaa, jonka olemme itse jo verorahoilla kerran maksaneet. Se on luonnollista rahankiertokulkua se. Annan itse itselleni soppaa Hakaniementorilla ja olen kirkastunut."
"Tuijotan yhä maisemaa, jossa näin sinut viimeksi.
Maidonvalkoista seinää ja varjoa joka lankesi sinusta
ennenkuin suljit oven.
Minä en ole koskaan saanut toivoa matkaa minnekään.
En ole ollut missään.
Minulla ei ole siis matkamuistoja.
Mihin me tarvitsemme muistoja. Yksinäisyyteen.
Yksinäisyydessä muistot joko murskaavat meidät lopullisesti tai
lämmittävät ja antavat pienen huoneen hiljaisuudessa, missä voimme
uneksia vielä kerran kaiken uudelleen.
Liikkumatta mihinkään voimme liikkua mielenhuoneessa."
You must be logged in to write a comment. if you're not a registered member, please 
