New York, huh, wau !!
Friday, 22. February 2008, 09:48:09
Tunnelmia ennen matkaa:
No niin, katsotaas mitä matka tuo tullessaan. Mulle tulee USA:sta jotenkin lähtemättömästi mieleen Beverly Hills-Brandonin otsatöyhtö, kaiken taivastelu, kirkuminen, ostos-tv, paksut sedät uimarannalla ja Mikki Hiiri. Katsotaan, avartaako matkailu taas kerran, sopii ihan maan itsensä vuoksi toivoa että tässä tapauksessa niin kävisi;)
Lähtö on perjantaina, ja olo -kuten aina paria päivää aikaisemmin- epätodellinen. Tämä on se pirullinen vaihe, milloin olen varma että tulen takaisin sääret suorana tai vähintäänkin kaikki varastetaan ja herään katuojasta kalkkuna housuissa (ei ole toivottavaa koska ei ole vappu, ja tuollaiseen pikku jännitykseen alan olla muutenkin liian vanha. Ja kalkkunakin on parempaa pastan kanssa).
Kyllä se hyvänolontunnekin sieltä jossain vaiheessa tulee, viimeistään sitten kun lento nousee ja tajuaa taas pääsevänsä liikkeelle. Oijoijoijoi!
Tunnelmia matkan jälkeen:
Suomessa oli lähtiessäni pimeää kuin piipussa, ja reissu tuli todella tarpeeseen!
Hostellini sijaitsi Central Parkin vieressä, ja matkan ensimmäisenä aamuna koin huikaisevan vapaudentunteen saapuessani puistoon: pilvetön sinitaivas ja lämmintä kymmenisen astetta, edessä yli viikko tässä upeassa kaupungissa sekä puiston takana siinsivät pilvenpiirtäjät. Tämä oli niitä hetkiä, mitä matkailu voi parhaimmillaan olla!
Hostelli oli Student International Center, jossa ei moittimista. Henkilökunta nuorta ja humoristista, huoneet simppelit mutta kohtuullisen siistit. Omassa dormissani oli kaksitoista petiä, mutta suurin osa tyhjillään. Suihku löytyi huoneesta myös. Hinta oli 20 dollaria yö, mikä oli paljon vähemmän, mitä olin pelännyt joutuvani maksamaan. Yli viikon reissulla majoitus ehtii jo vaikuttaa koko reissun hintaan melko paljon. Sijainti Central Parkin laidalla muutama kilometri ydinkeskustasta ei olisi voinut olla parempi.
Liityin Jacqueline Kennedy Onassis Reservoiria, eli puiston suurempaa järveä, kiertävien lenkkeilijöiden joukkoon ja nautin kiireettömyydestä. Paikallisissa on huomattavan ylipainoisia ihmisiä, mutta myös lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia näkyi paljon. Mielikuvani tyypillisestä newyorkerista on reilu kolmekymppinen mies tyylikkäässä kaulahuivissa ja villakangastakissa, kädessään kahvimuki ja hihnassa pikkukoira.
Aamu oli miellyttävintä aloittaa nappaamalla katukojusta juustorinkeli eli pretzel (paljon juustoa!), ja teemuki ("iso muki" on oikeasti ämpäri) ja nauttimalla ne puistossa. Toinen, terveellisempi vaihtoehto on bagel, johon voi valita mieluisat täytteet, suosittelen avokadoa ja kanaa. Näitä siis kahviloista. Krapulapäivän vaihtoehdoksi saattaisi olla sopiva perinteinen paikallinen aamupala eli pekonia, kananmunia, makkaraa, paahtoleipää ja pannareita vaihtelevasti miksattuna.
Manhattanin talot ovat ihan oikeasti aika helkkarin korkeita. Jos niskat ovat hyvät, on mahdollista nähdä juuri ja juuri talojen lakipisteet korkeuksissa (näyttää ehkä hölmöltä, mutta turisteja ymmärretään;)). Kävin Empire State Buildingissa 86. kerroksessa, pääsymaksu oli 19 dollaria mutta mielestäni hintansa arvoinen. Turvatoimet ovat arvattavan tiukat. Times Squaren värivalot ja vilinä ovat varsin uuvuttava, mutta mieleenpainuva kokemus. Turisteja on PALJON! Tapasin täällä kaksi nuorta miestä (siis eri päivinä ja eri mies), jotka molemmat osoittautuivat texasilaisiksi ja olivat kumpikin vähintään yhtä häkeltyneitä vilinästä kuin minäkin. Se oli hauskaa.
Empire Staten hississä oli myös 80-90-vuotiaiden mummojen joukkio, jotka kertoivat tarinaansa parille teinille "olemme täällä ystävämme luona vieraisilla, yksi meistä asuu NYCissä (se kaikkein tyylikkäimmin harmaantunut mummu), me muut olemme eri puolilta Valtoja. Tapaamme aina jonkun kotona kerran vuodessa. Partyyyyy!" Ja mummot nauraa käkättivät:D Minäkin haluan vanhentua noin....
Liikkuminen New Yorkissa on helppoa. Suurimmassa osassa Manhattania kaduilla ei ole nimiä, vaan numerot, mikä todella helpottaa suunnistamista. Metro on selkeä ja nopeakin, ja se liikennöi myös öisin. Metrocard maksaa viikoksi 25 dollaria, ja se kannattaa ilman muuta hankkia. Mulle tosin kävi pikku kömmähdys, mikä ei sinänsä ollut metron vika vaan ihan ikiomani...En ollut tajunnut, että on olemassa express-linjoja jotka eivät pysähdy joka asemalla. Eräänä iltana kiirehdin hostelliin, koska vastaanotto sulkeutui aina klo 23, ja kyseisenä päivänä huoneissa oli tehty tuholaistorjunta, jonka vuoksi kaikki tavarat, myös vuodevaatteet, oli tuotu alas respaan. Valitsemani metro olikin kuitenkin express, ja pöräytin kauas Harlemiin, enkä ehtinyt yhdeksitoista hostellille. Viime metrejä kävellessäni ajattelin, että ei hätää, kerrankos sitä nukkuu takki peittonaan, ja suihkuun ehdin aamullakin. Käteni kuitenkin hapuili tyhjää taskussa. Klup, olin vaihtanut aamulla takkia (tietysti juuri tänään) ja jättänyt hostellin ulko-oven avaimen sen taskuun. Ohraleipä. Siinä sitten hetken manasin ja möykkäsin, mutta eihän sitä kukaan kuullut koska respa oli tyhjä, ja hostellin huoneet sijaitsivat toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Ei ollut myöskään järkeä jäädä odottamaan että joku tulisi, koska vieraita oli vain muutama, ja mahdollisuus hyvin pieni. Voe meriketun**ttu. Painelin takaisin kaupungille ja valmistauduin jo viettämään yön kahviloissa, mutta löysin kuitenkin sivukujalta erään edullisen hostellin (ensimmäinen kysymäni paikka olisi kustantanut loppuyöltä 470 dollaria, että kiitos vaan). Maksoin 25 dollaria ja menin nukkumaan, mielestäni oli parempi ottaa edullinen lisämajoitus kuin tuhlata seuraava päivä nukkumiseen. Ensin harmitti, sitten nauratti...
Puksuttelin myös lautalla Staten Islandille, joka on saari Manhattanin eteläpuolella. Hieno paikka levätä vilinästä, saari on kokonaisuudessaan amerikkalaista vehreää pientaloidylliä, ihmisiä ei näy juuri missään. Tähtilippuja ja isoja autoja sen sijaan enemmänkin. Lautta on ilmainen, ja sieltä on hienot näkymät Vapaudenpatsaalle, joka oli... no, patsas!
Saarella pääsee kulkemaan paikallisjunalla, johon käy metrocard.
Jos reissussa aikaa on yhtään enempää kuin viikonloppu, kannattaa tutustua myös muihin kaupunginosiin kuin Manhattan.
Staten Island oli kiinnostava harppaus Manhattanin ulkopuoliseen elämään, mutta myös muita alueita voi suositella. Queens oli erityisen hurmaava. Pääkatujen Roosevelt Avenue/74th Street alue metroaseman ympärillä on täynnä kuhinaa, ja kulttuurit todella sekoittuvat. On arabia, kolumbialaista, intialaista, meksikolaista ja ties mitä muuta. Tänne kannattaa tulla syömään, hyviä ruokapaikkoja on vieri vieressä ja hintataso ruokailuun kannustava. Kävin pariin otteeseen lihottamassa itseäni runsaassa intialaisbuffassa, 7,5 dollaria laaki. Tein tosin ilmeisesti jotain väärin siellä, kun kysyin että saisinko ruokajuomaksi olutta ja tarjoilija alkoi nauraa! Olutta ei irronnut;).
Täältä löytyi myös lukuisia kenkäkauppoja, mistä myös minunlaiseni hirvenkoipi löysi muutaman parin sopivia jalkineita. New Yorkiin kannattaa mennä shoppailemaan! Suosin miltei aina second handia, mutta täältä repsahdin ostamaan uutena mm. kaksi tunikaa, ulkoiluvaatteita, neljä paria kenkiä ja vissiin jokunen laukkukin taisi tarttua mukaan. Surprise surprise.
Edullisimmillaan ballerinat taisivat maksaa 5 dollaria. Toki oli menossa alennusmyynnit, mutta väitän, että himoshoppaaja maksaa kyllä lentonsa takaisin aika nopeasti ihan normaalihinnoillakin. Kirppiksiä en nähnyt yhtään ainutta, mikä oli jotenkin aivan hulvatonta! Olisi kai pitänyt ottaa etukäteen selvää. Yhden second hand-liikkeen bongasin, missä oli vastaavia 80-luvun mekkoja kuin UFFissa, ja kaikilla oli hintaa pitkälti yli sata dollaria. Hymyilin vienosti.
Brooklynissä kävimme pyörimässä menolennolla tapaamani Anun kanssa. Coney Islandin huvipuisto oli nyt talviseen aikaan varsin melankolinen näky, kuin hylätty kaupunki! Olen muutenkin hulluna huvipuistoihin ja tivoleihin, ja oli hienoa kuvitella miltä alue näyttää kevään koittaessa kun iloiset ihmiset täyttävät puiston ja laitteet. Brooklynistä löytyi myös kivoja pikku kuppiloita, joista eräs kätki sisäänsä maailman suurimman pannukakkuannoksen (joka päätyi sittemmin vatsaani.) Valehtelematta ainakin kolme kiloa pannareita ja lisukkeet päälle! Ajattelin muuttaa kuppilan takapihalle asumaan. Kävelin eräänä iltana myös Brooklyn Bridgen yli takaisin keskustaan, joka oli elämys. Taivaalta satoi pieniä lumihiutaleita (oikeasti se oli räntää, mutta se ei kuulosta yhtään niin romanttiselta)ja Manhattanin valot loistivat edessä. Upeaa!! Toinen hyvä paikka valomeren bongaamiseen on tuo aiemmin mainittu Statenin lautta.
Harlem, mustien sydänalue, oli aikamoisen rapistunutta enkä oikein tiedä mitä siitä sanoisin. Ei viihtyisää eikä kaunista, mutta elämänmakuista...
Mieleenpainuva paikka on myös Ground Zero, tuhottujen kaksoistornien paikalla oleva tyhjä kortteli. Paikan yllä leijuvaa tunnelmaa on vaikea selittää; ulkoisesti on kyllä tekemisen meininki, kuorma-autoja ja haalaripukuisia työntekijöitä, mutta ilmapiiri oli silti jotenkin hirveän alakuloinen. Tai ehkä nämä ajatukset oli vain mun pääni sisällä, en vain jotenkin pystynyt käsittämään tornien siinä korttelin kokoisella montulla joskus sijainneen. Aivan kuin siellä aikoinaan työskennelleet eivät varmasti pystyneet kuvittelemaan niiden joskus sortuvan. Pelottavaa ja liian suurta pienten aivojen käsiteltäväksi...
Toinenkin pysäyttävä juttu sattui tällä reissulla. Ihmettelin, kun isästäni ei kuulunut pariin päivään mitään (normaalisti meillä on tapana laittaa päivittäin viesti tai pari, jos olen reissussa). Soitin sitten kotiin, ja kuulin että isä oli joutunut sairaalaan edellispäivänä. Eivät olleet kertoneet mulle, etten turhaan huolestuisi, mikä varmaan oli sinänsä ihan fiksua. Olin aiemmin ostanut ison läjän New York-postikortteja, varmaan viitisenkymmentä, ja ne olivat kaikki hetkeä aiemmin kastuneet repussa auenneen vesipullon vuoksi. Istuin siinä sitten kahvilassa puhelin kourassa tuhansien kilometrien päässä kotoa, pöytä äärimmillään täynnä märkiä postikortteja, ja mulla kyyneleet valui jo ihan yleisestä turhautumisestakin...Siihen sitten pölähti joku turisti, joka kysyi ovatko kortit myytävänä. Mä kerroin, että ovat ihan vain omiani. Hän jatkoi sinnikkäästi "saisinko ostaa muutaman" ja minä sitten "no toki, mutta ne ovat märkiä" (kuten kuka tahansa saattoi nahistuneista, laikukkaista korteista nähdä) johon turisti "ai jaa, no en minä sitten ostakaan". Jaahas, että tämmöinen päivä... Tuossa vaiheessa kyllä jo naurattikin vähän. Isä joutui lopulta olemaan vatsansa ja keuhkokuumeen vuoksi sairaalassa kaikkiaan kymmenen päivää, mutta voi tällä hetkellä hyvin.
Kävin myös parissa museossa. Metropolitan Museum of Art on aika peruskauraa New Yorkissa vierailevalle, yksi maailman suurimpia ja tärkeimpiä taidemuseoita kun on. Aikaa kannattaa varata vähintään puoli päivää ja myös museon kauppoihin kannattaa tutustua huolellisesti! Museon pääsylippumaksuna lukee aikuisille 20 dollaria, mutta se on "suggested donation", eli voit lahjoittaa sopivaksi katsomasi summan ja saat lipun.
Little Italy oli aika pieni ja ei-italiamainen, lähinnä turistipyydys muutamine ravintoloineen. Chinatown puolestaan oli veikeä, kuhiseva ja kaoottinen. Kävin kahdessa eri paikassa syömässä kiinalaista, mutta melkeinpä voisin väittää saaneeni parempaa ihan Suomessa! Alueen kaupankäyntiä ja ihmisiä oli tosin hauska seurata, vilske oli valtaisa. Tykkäsin.
Asiakaspalvelu kaupungissa oli ajoittain hitaahkoa, mutta aina hyvin ystävällistä. Myös jutustelu kassalla kuului asiaan. Kaupoista ja ravintoloista poistui aina hyväntuulinen asiakas.
Haukkasin siis palan Isoa Omppua, niin ison kuin yhdeksässä päivässä ikinä kerkesin, ja maistui varsin makoisalle
No niin, katsotaas mitä matka tuo tullessaan. Mulle tulee USA:sta jotenkin lähtemättömästi mieleen Beverly Hills-Brandonin otsatöyhtö, kaiken taivastelu, kirkuminen, ostos-tv, paksut sedät uimarannalla ja Mikki Hiiri. Katsotaan, avartaako matkailu taas kerran, sopii ihan maan itsensä vuoksi toivoa että tässä tapauksessa niin kävisi;)
Lähtö on perjantaina, ja olo -kuten aina paria päivää aikaisemmin- epätodellinen. Tämä on se pirullinen vaihe, milloin olen varma että tulen takaisin sääret suorana tai vähintäänkin kaikki varastetaan ja herään katuojasta kalkkuna housuissa (ei ole toivottavaa koska ei ole vappu, ja tuollaiseen pikku jännitykseen alan olla muutenkin liian vanha. Ja kalkkunakin on parempaa pastan kanssa).
Kyllä se hyvänolontunnekin sieltä jossain vaiheessa tulee, viimeistään sitten kun lento nousee ja tajuaa taas pääsevänsä liikkeelle. Oijoijoijoi!
Tunnelmia matkan jälkeen:
Suomessa oli lähtiessäni pimeää kuin piipussa, ja reissu tuli todella tarpeeseen!
Hostellini sijaitsi Central Parkin vieressä, ja matkan ensimmäisenä aamuna koin huikaisevan vapaudentunteen saapuessani puistoon: pilvetön sinitaivas ja lämmintä kymmenisen astetta, edessä yli viikko tässä upeassa kaupungissa sekä puiston takana siinsivät pilvenpiirtäjät. Tämä oli niitä hetkiä, mitä matkailu voi parhaimmillaan olla!
Hostelli oli Student International Center, jossa ei moittimista. Henkilökunta nuorta ja humoristista, huoneet simppelit mutta kohtuullisen siistit. Omassa dormissani oli kaksitoista petiä, mutta suurin osa tyhjillään. Suihku löytyi huoneesta myös. Hinta oli 20 dollaria yö, mikä oli paljon vähemmän, mitä olin pelännyt joutuvani maksamaan. Yli viikon reissulla majoitus ehtii jo vaikuttaa koko reissun hintaan melko paljon. Sijainti Central Parkin laidalla muutama kilometri ydinkeskustasta ei olisi voinut olla parempi.
Liityin Jacqueline Kennedy Onassis Reservoiria, eli puiston suurempaa järveä, kiertävien lenkkeilijöiden joukkoon ja nautin kiireettömyydestä. Paikallisissa on huomattavan ylipainoisia ihmisiä, mutta myös lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia näkyi paljon. Mielikuvani tyypillisestä newyorkerista on reilu kolmekymppinen mies tyylikkäässä kaulahuivissa ja villakangastakissa, kädessään kahvimuki ja hihnassa pikkukoira.
Aamu oli miellyttävintä aloittaa nappaamalla katukojusta juustorinkeli eli pretzel (paljon juustoa!), ja teemuki ("iso muki" on oikeasti ämpäri) ja nauttimalla ne puistossa. Toinen, terveellisempi vaihtoehto on bagel, johon voi valita mieluisat täytteet, suosittelen avokadoa ja kanaa. Näitä siis kahviloista. Krapulapäivän vaihtoehdoksi saattaisi olla sopiva perinteinen paikallinen aamupala eli pekonia, kananmunia, makkaraa, paahtoleipää ja pannareita vaihtelevasti miksattuna.
Manhattanin talot ovat ihan oikeasti aika helkkarin korkeita. Jos niskat ovat hyvät, on mahdollista nähdä juuri ja juuri talojen lakipisteet korkeuksissa (näyttää ehkä hölmöltä, mutta turisteja ymmärretään;)). Kävin Empire State Buildingissa 86. kerroksessa, pääsymaksu oli 19 dollaria mutta mielestäni hintansa arvoinen. Turvatoimet ovat arvattavan tiukat. Times Squaren värivalot ja vilinä ovat varsin uuvuttava, mutta mieleenpainuva kokemus. Turisteja on PALJON! Tapasin täällä kaksi nuorta miestä (siis eri päivinä ja eri mies), jotka molemmat osoittautuivat texasilaisiksi ja olivat kumpikin vähintään yhtä häkeltyneitä vilinästä kuin minäkin. Se oli hauskaa.
Empire Staten hississä oli myös 80-90-vuotiaiden mummojen joukkio, jotka kertoivat tarinaansa parille teinille "olemme täällä ystävämme luona vieraisilla, yksi meistä asuu NYCissä (se kaikkein tyylikkäimmin harmaantunut mummu), me muut olemme eri puolilta Valtoja. Tapaamme aina jonkun kotona kerran vuodessa. Partyyyyy!" Ja mummot nauraa käkättivät:D Minäkin haluan vanhentua noin....
Liikkuminen New Yorkissa on helppoa. Suurimmassa osassa Manhattania kaduilla ei ole nimiä, vaan numerot, mikä todella helpottaa suunnistamista. Metro on selkeä ja nopeakin, ja se liikennöi myös öisin. Metrocard maksaa viikoksi 25 dollaria, ja se kannattaa ilman muuta hankkia. Mulle tosin kävi pikku kömmähdys, mikä ei sinänsä ollut metron vika vaan ihan ikiomani...En ollut tajunnut, että on olemassa express-linjoja jotka eivät pysähdy joka asemalla. Eräänä iltana kiirehdin hostelliin, koska vastaanotto sulkeutui aina klo 23, ja kyseisenä päivänä huoneissa oli tehty tuholaistorjunta, jonka vuoksi kaikki tavarat, myös vuodevaatteet, oli tuotu alas respaan. Valitsemani metro olikin kuitenkin express, ja pöräytin kauas Harlemiin, enkä ehtinyt yhdeksitoista hostellille. Viime metrejä kävellessäni ajattelin, että ei hätää, kerrankos sitä nukkuu takki peittonaan, ja suihkuun ehdin aamullakin. Käteni kuitenkin hapuili tyhjää taskussa. Klup, olin vaihtanut aamulla takkia (tietysti juuri tänään) ja jättänyt hostellin ulko-oven avaimen sen taskuun. Ohraleipä. Siinä sitten hetken manasin ja möykkäsin, mutta eihän sitä kukaan kuullut koska respa oli tyhjä, ja hostellin huoneet sijaitsivat toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Ei ollut myöskään järkeä jäädä odottamaan että joku tulisi, koska vieraita oli vain muutama, ja mahdollisuus hyvin pieni. Voe meriketun**ttu. Painelin takaisin kaupungille ja valmistauduin jo viettämään yön kahviloissa, mutta löysin kuitenkin sivukujalta erään edullisen hostellin (ensimmäinen kysymäni paikka olisi kustantanut loppuyöltä 470 dollaria, että kiitos vaan). Maksoin 25 dollaria ja menin nukkumaan, mielestäni oli parempi ottaa edullinen lisämajoitus kuin tuhlata seuraava päivä nukkumiseen. Ensin harmitti, sitten nauratti...
Puksuttelin myös lautalla Staten Islandille, joka on saari Manhattanin eteläpuolella. Hieno paikka levätä vilinästä, saari on kokonaisuudessaan amerikkalaista vehreää pientaloidylliä, ihmisiä ei näy juuri missään. Tähtilippuja ja isoja autoja sen sijaan enemmänkin. Lautta on ilmainen, ja sieltä on hienot näkymät Vapaudenpatsaalle, joka oli... no, patsas!
Saarella pääsee kulkemaan paikallisjunalla, johon käy metrocard.
Jos reissussa aikaa on yhtään enempää kuin viikonloppu, kannattaa tutustua myös muihin kaupunginosiin kuin Manhattan.
Staten Island oli kiinnostava harppaus Manhattanin ulkopuoliseen elämään, mutta myös muita alueita voi suositella. Queens oli erityisen hurmaava. Pääkatujen Roosevelt Avenue/74th Street alue metroaseman ympärillä on täynnä kuhinaa, ja kulttuurit todella sekoittuvat. On arabia, kolumbialaista, intialaista, meksikolaista ja ties mitä muuta. Tänne kannattaa tulla syömään, hyviä ruokapaikkoja on vieri vieressä ja hintataso ruokailuun kannustava. Kävin pariin otteeseen lihottamassa itseäni runsaassa intialaisbuffassa, 7,5 dollaria laaki. Tein tosin ilmeisesti jotain väärin siellä, kun kysyin että saisinko ruokajuomaksi olutta ja tarjoilija alkoi nauraa! Olutta ei irronnut;).
Täältä löytyi myös lukuisia kenkäkauppoja, mistä myös minunlaiseni hirvenkoipi löysi muutaman parin sopivia jalkineita. New Yorkiin kannattaa mennä shoppailemaan! Suosin miltei aina second handia, mutta täältä repsahdin ostamaan uutena mm. kaksi tunikaa, ulkoiluvaatteita, neljä paria kenkiä ja vissiin jokunen laukkukin taisi tarttua mukaan. Surprise surprise.
Edullisimmillaan ballerinat taisivat maksaa 5 dollaria. Toki oli menossa alennusmyynnit, mutta väitän, että himoshoppaaja maksaa kyllä lentonsa takaisin aika nopeasti ihan normaalihinnoillakin. Kirppiksiä en nähnyt yhtään ainutta, mikä oli jotenkin aivan hulvatonta! Olisi kai pitänyt ottaa etukäteen selvää. Yhden second hand-liikkeen bongasin, missä oli vastaavia 80-luvun mekkoja kuin UFFissa, ja kaikilla oli hintaa pitkälti yli sata dollaria. Hymyilin vienosti.
Brooklynissä kävimme pyörimässä menolennolla tapaamani Anun kanssa. Coney Islandin huvipuisto oli nyt talviseen aikaan varsin melankolinen näky, kuin hylätty kaupunki! Olen muutenkin hulluna huvipuistoihin ja tivoleihin, ja oli hienoa kuvitella miltä alue näyttää kevään koittaessa kun iloiset ihmiset täyttävät puiston ja laitteet. Brooklynistä löytyi myös kivoja pikku kuppiloita, joista eräs kätki sisäänsä maailman suurimman pannukakkuannoksen (joka päätyi sittemmin vatsaani.) Valehtelematta ainakin kolme kiloa pannareita ja lisukkeet päälle! Ajattelin muuttaa kuppilan takapihalle asumaan. Kävelin eräänä iltana myös Brooklyn Bridgen yli takaisin keskustaan, joka oli elämys. Taivaalta satoi pieniä lumihiutaleita (oikeasti se oli räntää, mutta se ei kuulosta yhtään niin romanttiselta)ja Manhattanin valot loistivat edessä. Upeaa!! Toinen hyvä paikka valomeren bongaamiseen on tuo aiemmin mainittu Statenin lautta.
Harlem, mustien sydänalue, oli aikamoisen rapistunutta enkä oikein tiedä mitä siitä sanoisin. Ei viihtyisää eikä kaunista, mutta elämänmakuista...
Mieleenpainuva paikka on myös Ground Zero, tuhottujen kaksoistornien paikalla oleva tyhjä kortteli. Paikan yllä leijuvaa tunnelmaa on vaikea selittää; ulkoisesti on kyllä tekemisen meininki, kuorma-autoja ja haalaripukuisia työntekijöitä, mutta ilmapiiri oli silti jotenkin hirveän alakuloinen. Tai ehkä nämä ajatukset oli vain mun pääni sisällä, en vain jotenkin pystynyt käsittämään tornien siinä korttelin kokoisella montulla joskus sijainneen. Aivan kuin siellä aikoinaan työskennelleet eivät varmasti pystyneet kuvittelemaan niiden joskus sortuvan. Pelottavaa ja liian suurta pienten aivojen käsiteltäväksi...
Toinenkin pysäyttävä juttu sattui tällä reissulla. Ihmettelin, kun isästäni ei kuulunut pariin päivään mitään (normaalisti meillä on tapana laittaa päivittäin viesti tai pari, jos olen reissussa). Soitin sitten kotiin, ja kuulin että isä oli joutunut sairaalaan edellispäivänä. Eivät olleet kertoneet mulle, etten turhaan huolestuisi, mikä varmaan oli sinänsä ihan fiksua. Olin aiemmin ostanut ison läjän New York-postikortteja, varmaan viitisenkymmentä, ja ne olivat kaikki hetkeä aiemmin kastuneet repussa auenneen vesipullon vuoksi. Istuin siinä sitten kahvilassa puhelin kourassa tuhansien kilometrien päässä kotoa, pöytä äärimmillään täynnä märkiä postikortteja, ja mulla kyyneleet valui jo ihan yleisestä turhautumisestakin...Siihen sitten pölähti joku turisti, joka kysyi ovatko kortit myytävänä. Mä kerroin, että ovat ihan vain omiani. Hän jatkoi sinnikkäästi "saisinko ostaa muutaman" ja minä sitten "no toki, mutta ne ovat märkiä" (kuten kuka tahansa saattoi nahistuneista, laikukkaista korteista nähdä) johon turisti "ai jaa, no en minä sitten ostakaan". Jaahas, että tämmöinen päivä... Tuossa vaiheessa kyllä jo naurattikin vähän. Isä joutui lopulta olemaan vatsansa ja keuhkokuumeen vuoksi sairaalassa kaikkiaan kymmenen päivää, mutta voi tällä hetkellä hyvin.
Kävin myös parissa museossa. Metropolitan Museum of Art on aika peruskauraa New Yorkissa vierailevalle, yksi maailman suurimpia ja tärkeimpiä taidemuseoita kun on. Aikaa kannattaa varata vähintään puoli päivää ja myös museon kauppoihin kannattaa tutustua huolellisesti! Museon pääsylippumaksuna lukee aikuisille 20 dollaria, mutta se on "suggested donation", eli voit lahjoittaa sopivaksi katsomasi summan ja saat lipun.
Little Italy oli aika pieni ja ei-italiamainen, lähinnä turistipyydys muutamine ravintoloineen. Chinatown puolestaan oli veikeä, kuhiseva ja kaoottinen. Kävin kahdessa eri paikassa syömässä kiinalaista, mutta melkeinpä voisin väittää saaneeni parempaa ihan Suomessa! Alueen kaupankäyntiä ja ihmisiä oli tosin hauska seurata, vilske oli valtaisa. Tykkäsin.
Asiakaspalvelu kaupungissa oli ajoittain hitaahkoa, mutta aina hyvin ystävällistä. Myös jutustelu kassalla kuului asiaan. Kaupoista ja ravintoloista poistui aina hyväntuulinen asiakas.
Haukkasin siis palan Isoa Omppua, niin ison kuin yhdeksässä päivässä ikinä kerkesin, ja maistui varsin makoisalle
Tässä vielä 
. Hyvää työtä miehet tekevät, mutta raivokkaan poraamisen aloittaminen joka helvatan aamu klo 7 (ja koko viikko on vielä iltavuoroa) on epäinhimillistä, auttaisiko Amnesty?! 
WIDGETIZE