My Opera4.5. - 6.5.2009
Sunday, May 10, 2009 9:28:14 PM
4.5. Chihicastenango --> Guatemala City --> Chiquimula
Uneeni kantautui koirien rähina ja ulvonta sekä kukkojen päästämät värssyt, joten päätin nousta sängystä ja lähteä kohti seuraavaa seikkailua.
Heilutin oikeaa kättäni hieman ylämäkeen nousevan kadun kulmilla kanabussin kuskille merkiksi uudesta kyytiläisestä. Kuski niittasi raivoisan jarrutuksen, jonka voimasta takalokasuojan ja renkaan välistä purskahti ilmoille jarrunestettä. Kuulin bussin katolta nuoren pojan huutelevan, jotain minulle, mutta päätin jättää hänet huomiotta ja hypätä busssin sisään. Rahastaja yritti vielä oviaukossa ottaa reppuani, että he laittaisivat sen katolle, mutta en suostunut edelleenkään pyyntöihin. Bussiin oli ahdattu miehiä, naisia, lapsia, koreja, vateja sekä laukkuja. Yhdellä kahden hengen istuimella istui kolme tai neljä aikuista sekä mahdolliset lapset jokaisen sylissä. Käytävälle oli ahtautunut erikokoisia ihmisiä seisomaan ja roikkumaan katontangosta, joten minulle ei jäänyt muutapaikkaa kuin seisoa oven vieressä. Bussin mourutessa jyrkkiä ylä- ja alamäkikaarroksia, jouduin ottamaan tukea tuulilasista, katosta ja bussin ulkopuolella roikkuvasta rahastajasta. Bussi pysähteli ja otti koko ajan lisää ihmisiä kyytiin, jolloin parhaimmillaan tai sanotaanko pahimmillaan bussin etuosassa ensimmäinen penkkirivi mukaan luettuna oli 20 ihmistä!
Guatemala City
Valkoisenkirkasmöykky hohti tulikuumana kohtisuoraan ylapuolelta eikä tuulen helpottavia hönkäyksiäkään ollut saatavilla, joten yritin kävellä talojen katosten varjoissa ja mahdollisimman kaukana autojen ja rekkojen kuumilta pakokaasuhönkäyksiltä. Minulla ei ollut minkäänlaista tietoa, missä päin 3,1miljoonan ihmisen Guatemala Cityä olin. Yritin kysellä ihmisiltä, miten pääsisin Zona1 alueelle, josta jatkaisin matkaa bussilla kohti Chiquimulan kaupunkia, mutta valitettavasti en ymmärtänyt sanaakaan heidän avuliaista opasteistaan. Epätoivoisena menin kysymään skootterimyyjältä kaupan edestä reittiä kohteeseeni ja myyjä kertoi opasteet päätäpuistellen jälleen kerran espanjaksi. Jatkoin kyselemistä ja yritin saadan pienimmätkin tiedon muruset irti hänestä, jolloin hän heilutti kättään alamäkeen katua laskevalle bussille. Bussi pysähtyi kohdalleni ja myyjä huikkasi kuskille jotain espanjaksi ja minä annoin kuskille 1Quetzalin.
Istuskelin bussin ensimmäisellä penkkirivillä toivoen, että kuski sanoisi minulle, kun on aika jäädä bussista pois. Talot vilisivät ja korttelit vaihtuivat, yritin katsella ympärilleni, kun samalla kuulin takaa käheän äänen sanovan "Hola amigo, where you go". Käänsin päätäni ja havaitsin vanhahkon harmaahiuksisen miehen, jolla oli ruskea puvuntakki päällään ja mustast suorat housut jalassa. Osoitn miehelle sormella kartasta Zona1:llä sijaitsevaa korttelia, jolloin mies puisteli päätään epätoivoisesti ja heilutti minulle etusormeaan. Mies ilmeisesti kysyi jotain espanjaksi muilta matkustajilta, jolloin yksi valkoiseen pikeepaitaan sonnustautunut kaljupäinen latino tuli istumaan taakseni. He kävivät hetken kiivasta keskustelua, jonka jälkeen kaljupäinen nuorempi kaveri sanoi minulle englanniksi "You walk 5 blocks then 2blocks" ja samalla hän näytti kädellään vasemmalle.
Kävelin kuumuudessa selkämärkänä ystävällisten miesten opasteiden mukaisesti kohteeseen, mutta bussiterminaalista oli enään jäljellä rauniot. Kiersin korttelin vamuuden vuoksi kahteen kertaan ympäri ja yritin löytää jonkillaista merkkiä, missä bussiterminaali voisi sijaita. Hetken päästä kohdalleni tuli nuorehko mieshenkilö kysymään selvästikkin, mitä valkonaama täällä tekee. Näytin karttaa ja yritin selvittää espanjaksi muutamalla sanalla ongelmaani, jolloin mies sanoi minulle "very dangerous, you leave!". Keskustelun seurauksena tatuoitumies kysyi muilta ihmisiltä bussiterminaalista ja lähti saattamaan minua muutaman korttelin ajaksi. Hän osoitti minulle kadunnurkalta noin kymmenen hengen rynnäkkökiväärein ja pumppuhaulikoin varustautunutta sotilas- ja poliisijoukkoa ja käski minun kysyä heiltä lisäopasteita. Kävelin jälleen kerran karttaojossa kysymään neuvoa ja vastalahjaksi sain viiden aution korttelin matkalle kahden hengen sotilassaattueen.
Chiquimula (pop 44 200, elev 370m)
Löysin Chiquimulasta mukavan hostellin, johon majoittauduin yhdeksi yöksi, koska huomenna lähtisin Hondurasiin Copanin kylään.
5.5. Copan Ruinas, Honduras (pop 6000, elev n.550m)
Bussi körötteli pari tuntia Guatemalan vuoristoteitä pysähdellen välillä jättämään ihmisiä ja välillä ottamaan ihmisiä kyytiin. Bussi pysähtyi rajan tuntumaan ja kuski osoitti minulle suunnan ja käänsi bussinsa takaisin kohti Chiquimulaa. Kävelin satametriä rajapuomin kohdalle ja kumarruin tämän alitse, jonka jälkeen kävelin pitkähkön kopin eteen. Guatemala liittyi vuonna 2006 Centro America 4 (CA-4) "vaihto-ohjelmaan", joka helpottaa ihmisten ja hyödykkeiden liikkumista Nicaraguan, Hondurasin ja El Salvadorin alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että rajalla täytyy vain todistaa henkilöllisyys ja on tämän jälkeen valmis jatkamaan matkaa. Todellisuudessa kuten minunkin kohdallani molempien maiden rajalla joutuu antamaan muutaman dollarin tylsistyneille ja alipalkatuille rajavartiolle, jotta pääsee maahan.
Copan Ruinasin kylä vaikutti oikein viihtyisältä, mutta pieneksi ongelmaksi alkoi muodostumaan valuutan vaihto, koska pankit eivät halunneet vaihtaa Quetzaleja Lempiroiksi. Kadulla seisoskelevat rahanvaihtajat tarjosivat heikohkoa kurssia, joten päätin tutkiskella muita vaihtoehtoja ennen viimeistä "vaihtokorttia". Löysin hotellin joka vaihtoi hyvällä kurssilla asukkailleen rahaa, joten päätin mennä kokeilemaan rahan vaihtoa. Opettelin rahanvaihtofraasin espanjaksi ja sanoin sen kohteliaalla äänensävyllä respassa istuskelevalle naiselle. Nainen yritti kysellä minulta huoneeni numeroa ja sitä, että olenko asukkaana hotellissa, jota en halunnut ymmärtää vaan vastasin suomeksi hölynpölyä ja aina välillä toistaen rahanvaihtofraasia. Olin työntänyt Quetzaleja hetken ajan naisen käsiin, kun hän lopulta hermostuneena kaivoi Lempiirat lukkolaatikosta ja käski minut matkoihini. Kiitin häntä espanjaksi ja toivotin hyvät päivän jatkot ja lähdin iloisena ruokailemaan viereiseen ravintolaan.
Illalla tapasin hostellilla kaksi Tanskalaista matkailijapoikaa, Rasmuksen ja Simonin. Lisäksi Australian Perthistä kotoisin oleva Matt liittyi seuraamme. Kävimme syömässä paikallisessa kuppilassa kanariisiannokset ja sen jälkeen menimme pelaamaan pilistä pariksi tunniksi jaoilla Tanskalaiset vastaan muu maailma. Kylmät huurteiset maistuivat pelinaikana ja Suomalais-Australialainen yhdistelmä vei voitot 7-0! Rasmus ei voinut ymmärtää tappioita ja oli varsin hiljainen koko loppumatkan hostellille, mutta tokeni vielä illaksi leppoisaan jutustelutuokioon muun porukan kanssa.
6.5. Copan Ruinas --> Copan Site --> Chiquimula, Guatemala
Heräsin aamuauringon sarastaessa intoa täynnä, joten laitoin nopeasti vaatteet päälle ja pakkasin reppuni. Päätin ottaa Copanin historialliselle Maya-alueelle repun mukaan, koska en halunnut alkaa tylsistyttävän pitkään ja epäonnistuvaan keskusteluun hostellin mummon kanssa siitä, että voinko jättää reppuni sinne huostaan.
Ostin hostellin viereisestä lähikaupasta vettä ja hieman purtavaa, jonka jälkeen lähdin kävelemään parin kilometrin matkan kaupungista raunioille.
Maksoin lipunmyyjälle 275Quetzalia lipusta ja jatkoin matkaa kohti kylttien viitoittamaa polkua. Matkan varrella näkyi uskomaton määrä erillaisia lintuja, matelijoita ja muita eläimiä, mitä en ole aikaisemmin eläessäni nähnyt. Saavuin suurelle aukiolle, jossa oli useita erilaisia Maya-rakennelmia. Havaitsin koko suurella alueella vain muutaman ihmisen, joten saatoin uppoutua täysin Indiana Jones fiilikseen tutkiessani eri kaiverruksia ja kuvia rekennelmissa. Kiipeilin valtavan korkeita kivisiäportaita pitkin rakennelmien päälle ja pystyin näkemään Maya-silmin kuinka tuhannet asukkaat olivat asustaneet alueella. Lopuksi kävelin vielä muutaman kilometrin matkan kauemmalle Maya-rakennelma-alueelle, jossa sain olla ypöyksin rakennelmien kohotessa ympärilläni.
Reilun neljän tunnin jälkeen päätin lähteä takaisin Copan Ruinsin keskustaan. Katsoin kartasta, että yhden Maya-rakennelman takaa pitäisi lähteä polku kohti keskustaa, joten päätin kiivetä piikkilanka-aidan ylitse ja tutkiskella samalla sademetsän antimia. En löytänyt varsinaisesti polkua, mutta kävelelin jännittyneenä suurten ja rehevien lehtipuiden kohotessa korkeuksiin ja välissä peittäen auringon valon kokonaan. Säikähdin lähes joka kerta, kun jokin suurempi rasahdus kuului metsän syövereistä. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavuin seuraavalle piikkilanka-aidalle, jonka ylittäminen oli hieman haasteellisempaa, mutta ylipäästyäni olin jälleen tiellä kohti keskustaa.
7.5. Chiquimula --> Puerto Barrios --> Livingston
Tulossa pian...
Uneeni kantautui koirien rähina ja ulvonta sekä kukkojen päästämät värssyt, joten päätin nousta sängystä ja lähteä kohti seuraavaa seikkailua.
Heilutin oikeaa kättäni hieman ylämäkeen nousevan kadun kulmilla kanabussin kuskille merkiksi uudesta kyytiläisestä. Kuski niittasi raivoisan jarrutuksen, jonka voimasta takalokasuojan ja renkaan välistä purskahti ilmoille jarrunestettä. Kuulin bussin katolta nuoren pojan huutelevan, jotain minulle, mutta päätin jättää hänet huomiotta ja hypätä busssin sisään. Rahastaja yritti vielä oviaukossa ottaa reppuani, että he laittaisivat sen katolle, mutta en suostunut edelleenkään pyyntöihin. Bussiin oli ahdattu miehiä, naisia, lapsia, koreja, vateja sekä laukkuja. Yhdellä kahden hengen istuimella istui kolme tai neljä aikuista sekä mahdolliset lapset jokaisen sylissä. Käytävälle oli ahtautunut erikokoisia ihmisiä seisomaan ja roikkumaan katontangosta, joten minulle ei jäänyt muutapaikkaa kuin seisoa oven vieressä. Bussin mourutessa jyrkkiä ylä- ja alamäkikaarroksia, jouduin ottamaan tukea tuulilasista, katosta ja bussin ulkopuolella roikkuvasta rahastajasta. Bussi pysähteli ja otti koko ajan lisää ihmisiä kyytiin, jolloin parhaimmillaan tai sanotaanko pahimmillaan bussin etuosassa ensimmäinen penkkirivi mukaan luettuna oli 20 ihmistä!
Guatemala City
Valkoisenkirkasmöykky hohti tulikuumana kohtisuoraan ylapuolelta eikä tuulen helpottavia hönkäyksiäkään ollut saatavilla, joten yritin kävellä talojen katosten varjoissa ja mahdollisimman kaukana autojen ja rekkojen kuumilta pakokaasuhönkäyksiltä. Minulla ei ollut minkäänlaista tietoa, missä päin 3,1miljoonan ihmisen Guatemala Cityä olin. Yritin kysellä ihmisiltä, miten pääsisin Zona1 alueelle, josta jatkaisin matkaa bussilla kohti Chiquimulan kaupunkia, mutta valitettavasti en ymmärtänyt sanaakaan heidän avuliaista opasteistaan. Epätoivoisena menin kysymään skootterimyyjältä kaupan edestä reittiä kohteeseeni ja myyjä kertoi opasteet päätäpuistellen jälleen kerran espanjaksi. Jatkoin kyselemistä ja yritin saadan pienimmätkin tiedon muruset irti hänestä, jolloin hän heilutti kättään alamäkeen katua laskevalle bussille. Bussi pysähtyi kohdalleni ja myyjä huikkasi kuskille jotain espanjaksi ja minä annoin kuskille 1Quetzalin.
Istuskelin bussin ensimmäisellä penkkirivillä toivoen, että kuski sanoisi minulle, kun on aika jäädä bussista pois. Talot vilisivät ja korttelit vaihtuivat, yritin katsella ympärilleni, kun samalla kuulin takaa käheän äänen sanovan "Hola amigo, where you go". Käänsin päätäni ja havaitsin vanhahkon harmaahiuksisen miehen, jolla oli ruskea puvuntakki päällään ja mustast suorat housut jalassa. Osoitn miehelle sormella kartasta Zona1:llä sijaitsevaa korttelia, jolloin mies puisteli päätään epätoivoisesti ja heilutti minulle etusormeaan. Mies ilmeisesti kysyi jotain espanjaksi muilta matkustajilta, jolloin yksi valkoiseen pikeepaitaan sonnustautunut kaljupäinen latino tuli istumaan taakseni. He kävivät hetken kiivasta keskustelua, jonka jälkeen kaljupäinen nuorempi kaveri sanoi minulle englanniksi "You walk 5 blocks then 2blocks" ja samalla hän näytti kädellään vasemmalle.
Kävelin kuumuudessa selkämärkänä ystävällisten miesten opasteiden mukaisesti kohteeseen, mutta bussiterminaalista oli enään jäljellä rauniot. Kiersin korttelin vamuuden vuoksi kahteen kertaan ympäri ja yritin löytää jonkillaista merkkiä, missä bussiterminaali voisi sijaita. Hetken päästä kohdalleni tuli nuorehko mieshenkilö kysymään selvästikkin, mitä valkonaama täällä tekee. Näytin karttaa ja yritin selvittää espanjaksi muutamalla sanalla ongelmaani, jolloin mies sanoi minulle "very dangerous, you leave!". Keskustelun seurauksena tatuoitumies kysyi muilta ihmisiltä bussiterminaalista ja lähti saattamaan minua muutaman korttelin ajaksi. Hän osoitti minulle kadunnurkalta noin kymmenen hengen rynnäkkökiväärein ja pumppuhaulikoin varustautunutta sotilas- ja poliisijoukkoa ja käski minun kysyä heiltä lisäopasteita. Kävelin jälleen kerran karttaojossa kysymään neuvoa ja vastalahjaksi sain viiden aution korttelin matkalle kahden hengen sotilassaattueen.
Chiquimula (pop 44 200, elev 370m)
Löysin Chiquimulasta mukavan hostellin, johon majoittauduin yhdeksi yöksi, koska huomenna lähtisin Hondurasiin Copanin kylään.
5.5. Copan Ruinas, Honduras (pop 6000, elev n.550m)
Bussi körötteli pari tuntia Guatemalan vuoristoteitä pysähdellen välillä jättämään ihmisiä ja välillä ottamaan ihmisiä kyytiin. Bussi pysähtyi rajan tuntumaan ja kuski osoitti minulle suunnan ja käänsi bussinsa takaisin kohti Chiquimulaa. Kävelin satametriä rajapuomin kohdalle ja kumarruin tämän alitse, jonka jälkeen kävelin pitkähkön kopin eteen. Guatemala liittyi vuonna 2006 Centro America 4 (CA-4) "vaihto-ohjelmaan", joka helpottaa ihmisten ja hyödykkeiden liikkumista Nicaraguan, Hondurasin ja El Salvadorin alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että rajalla täytyy vain todistaa henkilöllisyys ja on tämän jälkeen valmis jatkamaan matkaa. Todellisuudessa kuten minunkin kohdallani molempien maiden rajalla joutuu antamaan muutaman dollarin tylsistyneille ja alipalkatuille rajavartiolle, jotta pääsee maahan.
Copan Ruinasin kylä vaikutti oikein viihtyisältä, mutta pieneksi ongelmaksi alkoi muodostumaan valuutan vaihto, koska pankit eivät halunneet vaihtaa Quetzaleja Lempiroiksi. Kadulla seisoskelevat rahanvaihtajat tarjosivat heikohkoa kurssia, joten päätin tutkiskella muita vaihtoehtoja ennen viimeistä "vaihtokorttia". Löysin hotellin joka vaihtoi hyvällä kurssilla asukkailleen rahaa, joten päätin mennä kokeilemaan rahan vaihtoa. Opettelin rahanvaihtofraasin espanjaksi ja sanoin sen kohteliaalla äänensävyllä respassa istuskelevalle naiselle. Nainen yritti kysellä minulta huoneeni numeroa ja sitä, että olenko asukkaana hotellissa, jota en halunnut ymmärtää vaan vastasin suomeksi hölynpölyä ja aina välillä toistaen rahanvaihtofraasia. Olin työntänyt Quetzaleja hetken ajan naisen käsiin, kun hän lopulta hermostuneena kaivoi Lempiirat lukkolaatikosta ja käski minut matkoihini. Kiitin häntä espanjaksi ja toivotin hyvät päivän jatkot ja lähdin iloisena ruokailemaan viereiseen ravintolaan.
Illalla tapasin hostellilla kaksi Tanskalaista matkailijapoikaa, Rasmuksen ja Simonin. Lisäksi Australian Perthistä kotoisin oleva Matt liittyi seuraamme. Kävimme syömässä paikallisessa kuppilassa kanariisiannokset ja sen jälkeen menimme pelaamaan pilistä pariksi tunniksi jaoilla Tanskalaiset vastaan muu maailma. Kylmät huurteiset maistuivat pelinaikana ja Suomalais-Australialainen yhdistelmä vei voitot 7-0! Rasmus ei voinut ymmärtää tappioita ja oli varsin hiljainen koko loppumatkan hostellille, mutta tokeni vielä illaksi leppoisaan jutustelutuokioon muun porukan kanssa.
6.5. Copan Ruinas --> Copan Site --> Chiquimula, Guatemala
Heräsin aamuauringon sarastaessa intoa täynnä, joten laitoin nopeasti vaatteet päälle ja pakkasin reppuni. Päätin ottaa Copanin historialliselle Maya-alueelle repun mukaan, koska en halunnut alkaa tylsistyttävän pitkään ja epäonnistuvaan keskusteluun hostellin mummon kanssa siitä, että voinko jättää reppuni sinne huostaan.
Ostin hostellin viereisestä lähikaupasta vettä ja hieman purtavaa, jonka jälkeen lähdin kävelemään parin kilometrin matkan kaupungista raunioille.
Maksoin lipunmyyjälle 275Quetzalia lipusta ja jatkoin matkaa kohti kylttien viitoittamaa polkua. Matkan varrella näkyi uskomaton määrä erillaisia lintuja, matelijoita ja muita eläimiä, mitä en ole aikaisemmin eläessäni nähnyt. Saavuin suurelle aukiolle, jossa oli useita erilaisia Maya-rakennelmia. Havaitsin koko suurella alueella vain muutaman ihmisen, joten saatoin uppoutua täysin Indiana Jones fiilikseen tutkiessani eri kaiverruksia ja kuvia rekennelmissa. Kiipeilin valtavan korkeita kivisiäportaita pitkin rakennelmien päälle ja pystyin näkemään Maya-silmin kuinka tuhannet asukkaat olivat asustaneet alueella. Lopuksi kävelin vielä muutaman kilometrin matkan kauemmalle Maya-rakennelma-alueelle, jossa sain olla ypöyksin rakennelmien kohotessa ympärilläni.
Reilun neljän tunnin jälkeen päätin lähteä takaisin Copan Ruinsin keskustaan. Katsoin kartasta, että yhden Maya-rakennelman takaa pitäisi lähteä polku kohti keskustaa, joten päätin kiivetä piikkilanka-aidan ylitse ja tutkiskella samalla sademetsän antimia. En löytänyt varsinaisesti polkua, mutta kävelelin jännittyneenä suurten ja rehevien lehtipuiden kohotessa korkeuksiin ja välissä peittäen auringon valon kokonaan. Säikähdin lähes joka kerta, kun jokin suurempi rasahdus kuului metsän syövereistä. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavuin seuraavalle piikkilanka-aidalle, jonka ylittäminen oli hieman haasteellisempaa, mutta ylipäästyäni olin jälleen tiellä kohti keskustaa.
7.5. Chiquimula --> Puerto Barrios --> Livingston
Tulossa pian...
Jorma Hangasjomaha # Tuesday, May 12, 2009 7:41:47 PM