Mikon Blogi

Yksinpuheluita ?

Subscribe to RSS feed

Hifiä

Pitkällinen haaveni toteutui sain hankittua putki ortoperspektan. Kisut tykkää kanssa putkien hehkusta.

No niin.

Edellisestä blogista on vähän aikaa.
D3 maksaa itseään takaisin kun olen saanut kuvata tilaisuuksia. Hautajaisia enimmäkseen.
Rangefinder osastolla on M6 ja 50 mm Summicron DR ja 35 mm Biogon. Kirjoitan tähän jotten unohtaisi: Tässä on tarpeeksi M tavaraa NO MORE. ( Less is more jne.)
Yllättävin runkoni on Fujifilm S5 pro, kulkee mukana lomilla Nikkorin 18-200 vr kera.
S5 on helpompi kuin D3 tai ainakin sillä saa automatiikalla onnistuneita kuvia enemmän.

Mopo karkasi ?

Tai sitten ei, D200 myyty D3 tilalle, en olisi uskonut että pre pro ja pro Nikonin vällillä olisi näin suuri ero. Olinhan päässyt D3 testaamaan jo aiemmin mutta sittenkin. Ihan kuin siinä olisi runkovakaaja, kuvat jotka ennen oli tuomittu epäonnistumaan onnistuvat kuin ihmeen kaupalla. Siis ISO 200 jos käännetään ruuvia ISO 6400+ niin alkaa tapahtua melkein ihmeitä, laatu vastaa D200 ISO 800 ja herkkyyttä voi vielä nostaa pari pykälää.

Kaveriksi D3 ostin ikivanhan AI 50mm F 1:1.2 linssin yhdistelmä rokkaa kuin filmiaikoina.

Palkkiprojektistani puuttuu kehitystankki, ja mahdollisesti skanneri.
Sitten alkaa tulla TOYO kuvia albumiin.

Moi taas

Uusia kuvia lisätty.
Palkkikameraa harjoittelen käyttämään.

Uusi digirunko Fuji S5pro tullut hankittua suosittelen.

Terveellistä

Laitan tänne löytämäni reseptin, aion kokeilla viikonloppuna.
Pitää tässä iässä alkaa katsoa mitä suuhunsa laittaa smile


Kreetalainen linssikeitto

200 g vihreitä (punaisia) kuorellisia linssejä
1 litra vettä
2-3 viipaloitua tai suikaloitua porkkanaa
1-2 hienonnettua sipulia
2-3 hiennonnettua valkosipulinkynttä
1 rkl tomaattipyreetä
1/2 - 1 dl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
(1 liemikuutio) tai suolaa, koska liemikuutiossa on lisäaineita
hienonnettua persiljaa
½ dl punaviinietikkaa

Huuhdo linssit hyvin ja liota niitä puolisen tuntia. Keitä niitä vedessä 10-20 minuuttia. Punaiset linssit kypsyvät nopeammin kuin vihreät linssit. Lisää loput aineet punaviinietikkaa lukuunottamatta ja hauduta vielä ½ tuntia. Lisää vettä tarvittaessa. Jos haluat keitosta hapahkoa, lisää viinietikka. Voit käyttää myös sitruunaa.

Tarjoa keitto valkosipulilla sivellyn, salaatilla, tomaatilla ja fetalla päällystetyn leivän kanssa. Leivälle sopii myös anjovis, samoin keskelle lautasta voi ensin laittaa palan fetaa ja keittoa päälle. Kreetalainen suosittelee keiton kanssa ruokajuomaksi vettä. Merja ehdottaa juomaksi Teiskon tomaattiviiniä, joka muistuttaa valkoviiniä ja sopii minkä tahansa papu- tai tomaattiruuan kanssa.

Tähteeksi jääneen keiton voi muusata, lisätä jauhoja ja hiiva ja leipoa siitä leipä. Iltapalaksi keitosta voi siivilöidä linssit ja tarjota ne silputun sipulin kanssa kekona, jonka päälle murrennetaan hiukan pehmeää kermaista vuohenjuustoa (Chevreä) ja punapippuria.

Experience

Nikon ollut käytössä pari kuukautta ja no problems. Paitsi Sigman 30mm 1:1.4 jossa oli taas backfocus, lievä mutta harmittava. Onneksi Sigmassa on takuuta että sen saa joku muu lähettää kalibroitavaksi. Itse kuvasin sillä varmaankin alle 100 kuvaa (joista 50 ekaa suttuja bacfocuksen takia) joten se sai lähteä.

Nyt on koitettava pysyä tyytyväisenä ostoksiin jonkin aikaa ( jo budjetinkin takia ).
Tosin aina joku uusi juttu saa innostumaan ihan toisella tavalla, kunnes siihen taas kyllästyy.

Investoin myös kuvankäsittelyyn ja hankin itselleni Nikon capture NX softan, joka pienen totuttelun jälkeen tuntuu olevan kohtuu helppokäyttöinen mutta tajuttoman raskas, LG läppärini 1,6 Celeron M prosessorilla ja 512 muistilla hyytyi täysin. 1 gigan muitilisäys auttoi mutta ei se nopea ole vieläkään.
Elements 5 toimisi muuten mutta Nikonin lanseeraama UPoint tekniikka on mainio tälläiselle kokemattomammalle kuvankäsittelijälle.

Uutta ja vanhaa

No niin D80 saapui ja olen siihen ollut ihan tyytyväinen. Tuli hankittua siihen vielä 10-20 zoomi joten polttovälit 10-400mm on nyt katettu.

Voigtländeriin löysin Leica 3.5 cm Summaronin, Maksoi kyllä enempi kuin kehtaan myöntää mutta ompahan ihan uuden veroinen.

Hankintojen viikko

Maanataina Saksalainen valokuvaliike ilmoitti että tilaamani D80 on saapunut, Tiistaina ilmoitettiin että se lähti UPS:illa ja olisi kahden työpäivän kuluessa täällä, (Yippeee).
Keskiviikkoillalla kilahti sähköpostiin ilmoitus että paketti on hävinnyt ( eikä sitä seurantanumerolla löydykkään enää). Tilasisivat Nikonilta uuden rungon ja lähettävät sen sitten ensi maanantaina, ehkä. Saa nähdä.

Lauantaina tein nettilöydön Voigländer BESSA R kamera uudenveroisessa kunnossa Industar20 50mm/1:3,5 M39 kierteisellä optiikalla. Todella houkuttelevaan hintaan. Myyjällä oli asiaa Lohjalle Maanataina ja erittäin mukava kaveri toi kameran työpaikalleni.
Viikon Bessalla leikittyäni on eka filmirulla viety kehitykseen. Oli vaikeaa alkuun keksiä kuvattavaa johon "tuhlaisi" filmiruudun, mutta kun fiilis tuli päälle kuvattavaa löytyi yllinkyllin.


Voigtlander Bessa R + Leica Summaron 3.5cm

Kuvat tulevat 16-09 jolloin katsotaan saanko tänne kivan esimerkin.
Kylläpä mittaetsimen kuva on kirkas ja suuri verrattuna esim D70 etsimeen, ovat eri maailmasta.
Tarkennuskin leikkoprismalla on helppoa (vaikka ainakin pari ruutua unohtui tarkentaa). Industarissa on portaaton aukonsäätö joten valotuksen saa aina millintarkasti kohdalleen.
No kuvat kertokoon puolestaan kun saapuvat.

Jos ovat puoliksikaan niin hyviä kuin odotan otan voiglanderin mukaan seuraavalle Pariisinreisulle, eipähän herätä omistushaluja taskuvarkaissa ja jos se viedään ei takkiin tule paljoa.
February 2012
S M T W T F S
January 2012March 2012
1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29