My Opera
Shamaanin parantajaopit ja jatkoa niille
Wednesday, January 4, 2006 8:10:39 AM
Tämä oli aloitettu liitteessä ja nyt jatkuu. Seuraavalla kerralla vähän muuta..
Piilevät muistot, piilevät mahdollisuudet parantamisessa
Itsensä tuntemisen oppiminen, paranemis- tai paremminkin itsensä parantamisen prosessi saa aikaan tuntemuksia sekä kehossa että mielessä. Paranemisen aikana voi tuntea kaikenlaisia tuntemuksia ja huomion kiinnittyessä johonkin kehon osaan tai elimeen voi tähän liittyvät tuntemukset saada aikaan mielikuvia, mielentilan muutoksia ja samalla sairauden tai vaivan oireen muuttuessa tai poistuessa myös sen aiheuttanut muisto tulee esiin.
Piilevän, aikaisemmin syrjään työnnetyn, muiston tuleminen mieleen ei tarvitse olla juuri sellainen kuin sen aiheuttama tapahtuma oli. Kehon muistiin jäänyt muisto on itse asiassa kaksiosainen. Ensimmäinen osa on tunnetilan tai aistiärsykkeen muisto, joka saattaa liittyä tapahtumaan assosiaationa vaikkapa hajusta, mausta, lämpötila-aistimuksesta, äänestä, valosta tai kipuaistimuksena tai vaikkapa ahdistavana tunnetilana johonkin kuuloaistimukseen liittyvänä. Usein se on hyvin elävänä koettu tunnetila.
Tämä assosioiva tunne tai tuntemus voi olla jopa täysin irrallaan varsinaisesta trauman aiheuttamasta tapahtumasta ja ihmisen psyyke saattaa jopa kieltää varsinainen trauman aiheuttajan muistamisen. Vain siihen liittyvä tunnekokemus tai oheisaistimus jää muistona kehon muistiin. Tämä muisto on se, joka saa aikaan yhdistymisen kehon toimintaamme ja elimistömme toimintaa ohjaavan muistoon.
Toinen osa muistosta on se tunnetilaan tai tuntemukseen liittyvä kokemus, joka seuraa ensimmäisen osaan assosioivan tapahtuman, tilanteen, tunne-elämyksen tai aistiärsykkeen. Tämä kokemus on kehon muistin odotus tapahtuman seurauksista. Muistissa oleva odotettava seuraus on se, joka ohjaa elimistömme toimintaa ja myös mielemme tekemiä valintoja. Kehon muisti valitsee parhaan, miellyttävimmän tai vähiten pahan, vähiten epämiellyttävän odotuksen mukaisen tavan reagoida.
Kehon muisti, kaikessa loogisuudessaan ja parasta toimintatapaa valitsevana, on kuitenkin usein epälooginen muiston aiheuttaman todellisen tapahtuman suhteen. Se voi olla "hukannut" itse tapahtuman ja käyttää muistimielikuvaa sen sijaan. Etenkin paikkaan tai tunnelmaan liittyvät erittäin traumaattisen tapahtumat "hukataan" helposti. Vain siihen liittyvä tuntemus saa aikaan reagoinnin. Esimerkiksi voi lapsena pimeään kellariin lukituksi jäämisen, pelon ja kauhun hetkien jälkeen vapautuessa haukutuksi ja syyllistetyksi joutumisen ja sen muistikuvan ahdistuksen ja kauhun kokemus (seurausoletuksena kellarinhajusta) voivat olla syrjään työnnettynä vuosikymmenien ajaksi. Tai pahassa onnettomuudessa koetut pelot tai myös vaikkapa työssä turhautumisen pitkäaikaisen stressin aiheuttama ahdistus tai masennus, voi olla muisto jostain siihen liittyvästä vaikka ei olisikaan muisto itse tapahtumasta tai tilanteesta.
Pimeässä kellarissa kauhun hetkiä lapsuudessa kokenut saattaa saada pelkästä kellarin hajun ärsykkeestä tunnekokemuksen, jonka alkuperäistä syytä hän ei pysty lainkaan muistamaan eikä ainakaan voi ymmärtää, miksi hänen on pakko reagoida tilanteeseen vaikkapa tarkistamalla, että ovi jää varmasti auki tai avaimet ovat varmasti mukana. Reagointi voi olla myös ahdistus, jota ei osaa lainkaan yhdistää vanhaan traumaan.
Paranemisen ja parantamisen asteet
Psykoanalyysissä vanhat traumat kaivetaan esiin verbaalisen ilmaisulla eli itse asiassa huomion kiinnittämisellä muistin mielikuviin. Siinäkään ei välttämättä etsitä varsinaista syytä vaan hyväksyttäviä selityksiä mielikuville ja siten psyyken (mielen) valintoja paremman odotuksen aikaan saamiseksi.Prosessina psykoanalyysi on pitkä ja rasittava (ja kallis).
Saman prosessin kaltainen on parantaminen, jossa keskitytään kehon muistin odotuksille vaihtoehtoisten odotusten aikaan saamiseen visualisoinnilla. Yksinkertaistettuna se voi toimia vaikkapa siten, että kellarin hajun muistimielikuvalle luodaan uudeksi odotukseksi vaikkapa kellarissa oleva salaovi, joka johtaa ihanaan puutarhaan ja pelosta pimeässä kellarissa tuleekin hetkellinen ja johtaakin seuraukseen, jossa kaikki on hyvin. Se on kuin vanhojen elokuvien happy end, tarinan onnellinen loppu. Tämä on kehon muistin reagoinnin manipulointia mielen tuottamilla mielikuvilla.
Käsillä, energiaa välittävillä kosketuksilla parantaminen on myös kehon muistiin puuttumista. Siinäkin huomio kiinnittyy kehon reagointeihin ja mieli työstää vaihtoehtoisia reagointitapoja keholle. Lisäksi keho itse työstää muistinsa muistoja, palauttaa tilanteen, jossa trauma alkoi vaikuttaa ja yrittää löytää tilan, jossa trauman seurauksia ei vielä ollut.
Osittain samaan tulokseen tullaan kognitiivisen ongelmakäsittelyn kautta. Siinä mielen ohjaus kehon muistin odotusten muuttamiseksi tapahtuu tunne-elämyksen "ymmärtämisen" ja traumaattisen muiston seurausten toteamisen aiheettomiksi tai merkityksettömiksi (etenkin nykyhetkessä). Kehon muistin valinnaksi annetaan vähiten paha seurausodotus. Joskus jopa paras odotus.
Kaikissa näissä paranemisen saa aikaan oman kehon muistin ja mielen oma toiminta. Parantaja on vain tuki ja "agentti" prosessissa. Käsillä parantamiseen voi tosin liittyä toinenkin tekijä - energian välittäminen.
Kaukoparannus on luonteeltaan toisenlainen. Itse paranemistapahtuma on kuitenkin sama. Kaukoparannuksessa energiaa suunnataan huomion kohteeseen eli parannettavaan ja saadaan sillä aikaan paranemisprosessi parannettavassa. Ajattelua ohjaa "maailmankaikkeudessa kaikki liittyy kaikkeen" ja "kaikella on vaikutuksensa kaikkeen" -periaatteet.
Piilevien muistojen mahdollisuudet
Kaikkea toimintaamme ohjaa kineettisen muistin odotuksen seurauksista. Sen avulla teemme suurimman osan päivittäisistä rutiineista. Lisäksi kuitenkin hankimme sen avulla psyykkisiä, psykosomaattisia ja somaattisia oireita. Tähänkin liittyy selvä tarkoituksenmukaisuus. Itämaisissa opeissa korostetaan, että kaikella on tarkoituksensa ja tapahtumat ovat tulleet opettaakseen meille jotain.
Sairastumiseen johtavat kineettisen muistin valinnoillakin on syntyhetkellään looginen tarkoituksenmukaisuutensa. Koska ne perustuvat tilanteiden tuottamiin kokemuksiin, ne ovat myös perustaa toimintamalleille. Sellaisina ne lisäävät mahdollisuuksia jo koetun tilanteen mukaisen toiminnan seurausodotuksien rakentamiseen uudelleen. Jos näitä kokemuksia ei olisi, ne pitäisi tuottaa visualisoinnilla tai muulla "sijaiskokemuksen" tuottamisella, jotta voitaisiin tuottaa kineettiselle muistille sitä varten seurausodotuksia. Ilman muiston aiheuttavaa perustetta ei voi olla myöskään sille toimintamalliksi soveltuvaa seurausodotusta. Olisimme ilman niitä vähemmän valmiita tulevaisuudessa kohtaamaan stressitilanteita ja ratkaisemaan niitä ilman sairauteen johtavia toimintamalleja.
Isoisoisäni sata vuotta sitten kirjoittaman kirjeen viimeinen ohje sopii tähänkin.
Kognitiivinen parantumisen perustelu
Parantamisesta tehdään usein mystinen kulttimeno vaikka kyseessä on vain energiansiirto. Itse en usko minkäänlaisen mystiikan olevan välttämätön, mikäli parannettava on "normaali" ihminen. Mystiikan tuominen mukaan parantamiseen on ensisijaisesti viihdettä ja "uskon vahvistusta" sekä parantajille että parannettaville.
Parantamisen tekemisen salatuksi rituaaliksi on samaa "asiantuntijan fakkikielen" käyttöä, jolla tämä "salatun tiedon" asiantuntija pönkittää omaa erinomaisuuttaan tai jopa peittelee osaamisen ja oman ymmärryksen puutetta. Jos asia toimii, niin miksei. Mutta...
Parantamisen onnistumisen lähtökohta on aina parannettavan oma paranemisen valinta. Jos parantamisen rituaali on vain parantajan harjoittelemaa performanssia eikä sen sisältöä tai perusteita ole parannettavan (eikä aina parantajankaan) tiedossa, on suuri riski, että myöhemmin parannettava alkaa epäillä, onko rituaalilla itse asiassa ollutkaan vaikutusta paranemiseen vai onko paraneminen johtunut muusta syystä.
Paraneminen ei (yleensä) ole yhtäkkinen tapahtuma vaan prosessi. Jos paraneminen perustuu salamenoihin tms, edellyttää se, että parannettavan (siis parantujan) on säilytettävä oman mielen vaikutus prosessin jatkumiseen ja syvenemiseen koko prosessin ajan ja, jotta kineettisen muistin oppima valinta ei johtaisi uuteen sairastumiseen, sen jälkeenkin. Paraneminen on silloin vain uskon asia.
Tiedollisen prosessin ylläpito ja palauttaminen tarvittaessa antaa parantumiselle pitkäaikaisvaikutuksen ja antaa hyväksyttävyyden parantamistapahtumalle sellaisenaan, menetelmänä, ilman tarvetta sokeaan luottamukseen mystiseen toimenpiteeseen.
Ilman tätä mielen oppimista parantaminen on kuin lääkekuuri. Se vaikuttaa kiistatta oireiden ja sairaudenkin fysiologiseen parantumiseen mutta samalla jää sairauden varsinainen syy käsittelemättä. Seuraavan tilaisuuden tullen sairaus iskee uudelleen ja nyt tarvitaan taas hoitoa ja resistantin bakteerikannan tappamiseen tarvitaankin entistä rajumpi hoitokuuri. Vastustuskyky on heikentynyt ja sairauden syy on olemassa. Sairastumisen edellytykset ovat aina olemassa entistä vaikuttavampina. Parantajaa (lääkekuuria) tarvitaan taas. Markkinat ruokkivat itseään - sekö on tarkoitus?
Parannettavan oman tiedostamisen vaikutus
Parantumiseen liittyy kaksi tekijää. Parannettavaan kohteeseen energian siirto eli huomion keskittäminen (parantamistoimena) ja kineettisen muistin seurausodotuksen uuden vaihtoehdon tarjoaminen (eli sairastumiseen johtavan toiminnan muuttaminen sellaiseksi, ettei sairastumista tarvita reagointimallina tilanteen uudelleen tullessa kohdalle).
Parannettavan oma kineettinen muisti ohjaa sairastumiseen, jos se on "paras" vaihtoehto. Tämä reagointimalli säilyy vaikka sille olisikin "parempi" vaihtoehto eli otollisissa olosuhteissa se palautuu. Jos parannettavalla on oma tieto prosessista, hän voi mielen avulla tukea ei-sairastumista-tarvita -vaihtoehtoista reagointia ja samalla hän tietoisesti kohdistaa huomionsa (siirtää energiaa) tukemaan tätä. Salamenoihin perustavalla paranemisella ei ole tätä vaikutusta ilman sokeaa uskoa itse salamenojen vaikutukseen. Pienikin epäily luo edellytykset paluuseen sairautta-tarvitaan -olotilaan.
Hyväksyntää myös rituaaleille
Aikaisemmasta huolimatta en halua kokonaan sulkea pois parantamisessa rituaalien merkitystä. Rituaaleilla voidaan luoda parantamiselle otollinen ilmapiiri (jos rituaalista ei tehdä "uskon asiaa"). Sellaisena rituaali tekee parantamistilanteesta rentouttavan ja voi toimia parantamiseen valmistavana ja myöhemmin muistin vahvistuksenakin. Paraneminen ei kuitenkaan ole rituaalin tulosta.
Jos rituaali on niin vahva tunne-elämys, että parannettava työntää sen mieleensä tiedostamattomaksi (eli sama kuin trauma, jonka syytä ei mieli suostu palauttamaan), se voi toimia kahdella tavalla. Molemmissa tuloksena on kineettisen muistin seurausodotuksen muutos.
Noita- ja kulttimenot parantamisrituaaleina
Rituaali voi olla niin vahvasti traumaattinen, että sen tiedostettavuuden syrjäyttämisen lisäksi, se liittää kineettiselle muistille ehdottomasti vältettävän seurausodotuksen. Tällöin rituaali on kuin sairauden kauhukuva ja paraneminen on pääseminen eroon (paranemisen valitseminen) tämän kauhukuvan ahdistuksesta. Kuulostaa melkein ns alkoholivalistukselta 50-luvulla! Tämäntapaisia parantamisrituaaleja esiintyy kultti- ja noitamenoissa ja niissä parannettava on usein sekä psyykkisen että fyysisen väkivallan kohteena. On loogista, että tällaisen jälkeen kineettisen muistin ja paranoidisen mielen tuloksena on kaikin keinoin välttää seurausodotusta, joka johtaisi samaan tilanteeseen.
Hallusinaatiorituaali
Rituaali voi myös tuottaa "uskonnollisen herätyksen" eli euforisen tilan, jossa paraneminen on niin ehdottoman hyvä seurausodotus kineettiselle muistille, että kineettinen muisti valitsee sen reagointitavaksi potentiaalisessa sairastumistilanteessa. Psyyken kannalta tämä on riskialtista toimintaa, koska kyseessä on psykoottisessa tilassa aikaansaatu muutos. Se voi myös johtaa päinvastaiseen vaikutukseen, jonka logiikka on: jos olen sairas, saan kokea sen uudelleen. Silloin sairastumisesta tulee ns parempi seurausodotus mutta siihen ei välttämättä liitykään paranemista, koska sehän on nyt seurausodotuksena tämän "nousuhumalatilan" loppuminen. Jäljelle jääkin krapula ja vieroitusoireet!
Voit lukea sen myös shamaanin kotisivulta.
Piilevät muistot, piilevät mahdollisuudet parantamisessa
Itsensä tuntemisen oppiminen, paranemis- tai paremminkin itsensä parantamisen prosessi saa aikaan tuntemuksia sekä kehossa että mielessä. Paranemisen aikana voi tuntea kaikenlaisia tuntemuksia ja huomion kiinnittyessä johonkin kehon osaan tai elimeen voi tähän liittyvät tuntemukset saada aikaan mielikuvia, mielentilan muutoksia ja samalla sairauden tai vaivan oireen muuttuessa tai poistuessa myös sen aiheuttanut muisto tulee esiin.
Piilevän, aikaisemmin syrjään työnnetyn, muiston tuleminen mieleen ei tarvitse olla juuri sellainen kuin sen aiheuttama tapahtuma oli. Kehon muistiin jäänyt muisto on itse asiassa kaksiosainen. Ensimmäinen osa on tunnetilan tai aistiärsykkeen muisto, joka saattaa liittyä tapahtumaan assosiaationa vaikkapa hajusta, mausta, lämpötila-aistimuksesta, äänestä, valosta tai kipuaistimuksena tai vaikkapa ahdistavana tunnetilana johonkin kuuloaistimukseen liittyvänä. Usein se on hyvin elävänä koettu tunnetila.
Tämä assosioiva tunne tai tuntemus voi olla jopa täysin irrallaan varsinaisesta trauman aiheuttamasta tapahtumasta ja ihmisen psyyke saattaa jopa kieltää varsinainen trauman aiheuttajan muistamisen. Vain siihen liittyvä tunnekokemus tai oheisaistimus jää muistona kehon muistiin. Tämä muisto on se, joka saa aikaan yhdistymisen kehon toimintaamme ja elimistömme toimintaa ohjaavan muistoon.
Toinen osa muistosta on se tunnetilaan tai tuntemukseen liittyvä kokemus, joka seuraa ensimmäisen osaan assosioivan tapahtuman, tilanteen, tunne-elämyksen tai aistiärsykkeen. Tämä kokemus on kehon muistin odotus tapahtuman seurauksista. Muistissa oleva odotettava seuraus on se, joka ohjaa elimistömme toimintaa ja myös mielemme tekemiä valintoja. Kehon muisti valitsee parhaan, miellyttävimmän tai vähiten pahan, vähiten epämiellyttävän odotuksen mukaisen tavan reagoida.
Kehon muisti, kaikessa loogisuudessaan ja parasta toimintatapaa valitsevana, on kuitenkin usein epälooginen muiston aiheuttaman todellisen tapahtuman suhteen. Se voi olla "hukannut" itse tapahtuman ja käyttää muistimielikuvaa sen sijaan. Etenkin paikkaan tai tunnelmaan liittyvät erittäin traumaattisen tapahtumat "hukataan" helposti. Vain siihen liittyvä tuntemus saa aikaan reagoinnin. Esimerkiksi voi lapsena pimeään kellariin lukituksi jäämisen, pelon ja kauhun hetkien jälkeen vapautuessa haukutuksi ja syyllistetyksi joutumisen ja sen muistikuvan ahdistuksen ja kauhun kokemus (seurausoletuksena kellarinhajusta) voivat olla syrjään työnnettynä vuosikymmenien ajaksi. Tai pahassa onnettomuudessa koetut pelot tai myös vaikkapa työssä turhautumisen pitkäaikaisen stressin aiheuttama ahdistus tai masennus, voi olla muisto jostain siihen liittyvästä vaikka ei olisikaan muisto itse tapahtumasta tai tilanteesta.
Pimeässä kellarissa kauhun hetkiä lapsuudessa kokenut saattaa saada pelkästä kellarin hajun ärsykkeestä tunnekokemuksen, jonka alkuperäistä syytä hän ei pysty lainkaan muistamaan eikä ainakaan voi ymmärtää, miksi hänen on pakko reagoida tilanteeseen vaikkapa tarkistamalla, että ovi jää varmasti auki tai avaimet ovat varmasti mukana. Reagointi voi olla myös ahdistus, jota ei osaa lainkaan yhdistää vanhaan traumaan.
Paranemisen ja parantamisen asteet
Psykoanalyysissä vanhat traumat kaivetaan esiin verbaalisen ilmaisulla eli itse asiassa huomion kiinnittämisellä muistin mielikuviin. Siinäkään ei välttämättä etsitä varsinaista syytä vaan hyväksyttäviä selityksiä mielikuville ja siten psyyken (mielen) valintoja paremman odotuksen aikaan saamiseksi.Prosessina psykoanalyysi on pitkä ja rasittava (ja kallis).
Saman prosessin kaltainen on parantaminen, jossa keskitytään kehon muistin odotuksille vaihtoehtoisten odotusten aikaan saamiseen visualisoinnilla. Yksinkertaistettuna se voi toimia vaikkapa siten, että kellarin hajun muistimielikuvalle luodaan uudeksi odotukseksi vaikkapa kellarissa oleva salaovi, joka johtaa ihanaan puutarhaan ja pelosta pimeässä kellarissa tuleekin hetkellinen ja johtaakin seuraukseen, jossa kaikki on hyvin. Se on kuin vanhojen elokuvien happy end, tarinan onnellinen loppu. Tämä on kehon muistin reagoinnin manipulointia mielen tuottamilla mielikuvilla.
Käsillä, energiaa välittävillä kosketuksilla parantaminen on myös kehon muistiin puuttumista. Siinäkin huomio kiinnittyy kehon reagointeihin ja mieli työstää vaihtoehtoisia reagointitapoja keholle. Lisäksi keho itse työstää muistinsa muistoja, palauttaa tilanteen, jossa trauma alkoi vaikuttaa ja yrittää löytää tilan, jossa trauman seurauksia ei vielä ollut.
Osittain samaan tulokseen tullaan kognitiivisen ongelmakäsittelyn kautta. Siinä mielen ohjaus kehon muistin odotusten muuttamiseksi tapahtuu tunne-elämyksen "ymmärtämisen" ja traumaattisen muiston seurausten toteamisen aiheettomiksi tai merkityksettömiksi (etenkin nykyhetkessä). Kehon muistin valinnaksi annetaan vähiten paha seurausodotus. Joskus jopa paras odotus.
Kaikissa näissä paranemisen saa aikaan oman kehon muistin ja mielen oma toiminta. Parantaja on vain tuki ja "agentti" prosessissa. Käsillä parantamiseen voi tosin liittyä toinenkin tekijä - energian välittäminen.
Kaukoparannus on luonteeltaan toisenlainen. Itse paranemistapahtuma on kuitenkin sama. Kaukoparannuksessa energiaa suunnataan huomion kohteeseen eli parannettavaan ja saadaan sillä aikaan paranemisprosessi parannettavassa. Ajattelua ohjaa "maailmankaikkeudessa kaikki liittyy kaikkeen" ja "kaikella on vaikutuksensa kaikkeen" -periaatteet.
Piilevien muistojen mahdollisuudet
Kaikkea toimintaamme ohjaa kineettisen muistin odotuksen seurauksista. Sen avulla teemme suurimman osan päivittäisistä rutiineista. Lisäksi kuitenkin hankimme sen avulla psyykkisiä, psykosomaattisia ja somaattisia oireita. Tähänkin liittyy selvä tarkoituksenmukaisuus. Itämaisissa opeissa korostetaan, että kaikella on tarkoituksensa ja tapahtumat ovat tulleet opettaakseen meille jotain.
Sairastumiseen johtavat kineettisen muistin valinnoillakin on syntyhetkellään looginen tarkoituksenmukaisuutensa. Koska ne perustuvat tilanteiden tuottamiin kokemuksiin, ne ovat myös perustaa toimintamalleille. Sellaisina ne lisäävät mahdollisuuksia jo koetun tilanteen mukaisen toiminnan seurausodotuksien rakentamiseen uudelleen. Jos näitä kokemuksia ei olisi, ne pitäisi tuottaa visualisoinnilla tai muulla "sijaiskokemuksen" tuottamisella, jotta voitaisiin tuottaa kineettiselle muistille sitä varten seurausodotuksia. Ilman muiston aiheuttavaa perustetta ei voi olla myöskään sille toimintamalliksi soveltuvaa seurausodotusta. Olisimme ilman niitä vähemmän valmiita tulevaisuudessa kohtaamaan stressitilanteita ja ratkaisemaan niitä ilman sairauteen johtavia toimintamalleja.
Isoisoisäni sata vuotta sitten kirjoittaman kirjeen viimeinen ohje sopii tähänkin.
Kognitiivinen parantumisen perustelu
Parantamisesta tehdään usein mystinen kulttimeno vaikka kyseessä on vain energiansiirto. Itse en usko minkäänlaisen mystiikan olevan välttämätön, mikäli parannettava on "normaali" ihminen. Mystiikan tuominen mukaan parantamiseen on ensisijaisesti viihdettä ja "uskon vahvistusta" sekä parantajille että parannettaville.
Parantamisen tekemisen salatuksi rituaaliksi on samaa "asiantuntijan fakkikielen" käyttöä, jolla tämä "salatun tiedon" asiantuntija pönkittää omaa erinomaisuuttaan tai jopa peittelee osaamisen ja oman ymmärryksen puutetta. Jos asia toimii, niin miksei. Mutta...
Parantamisen onnistumisen lähtökohta on aina parannettavan oma paranemisen valinta. Jos parantamisen rituaali on vain parantajan harjoittelemaa performanssia eikä sen sisältöä tai perusteita ole parannettavan (eikä aina parantajankaan) tiedossa, on suuri riski, että myöhemmin parannettava alkaa epäillä, onko rituaalilla itse asiassa ollutkaan vaikutusta paranemiseen vai onko paraneminen johtunut muusta syystä.
Paraneminen ei (yleensä) ole yhtäkkinen tapahtuma vaan prosessi. Jos paraneminen perustuu salamenoihin tms, edellyttää se, että parannettavan (siis parantujan) on säilytettävä oman mielen vaikutus prosessin jatkumiseen ja syvenemiseen koko prosessin ajan ja, jotta kineettisen muistin oppima valinta ei johtaisi uuteen sairastumiseen, sen jälkeenkin. Paraneminen on silloin vain uskon asia.
Tiedollisen prosessin ylläpito ja palauttaminen tarvittaessa antaa parantumiselle pitkäaikaisvaikutuksen ja antaa hyväksyttävyyden parantamistapahtumalle sellaisenaan, menetelmänä, ilman tarvetta sokeaan luottamukseen mystiseen toimenpiteeseen.
Ilman tätä mielen oppimista parantaminen on kuin lääkekuuri. Se vaikuttaa kiistatta oireiden ja sairaudenkin fysiologiseen parantumiseen mutta samalla jää sairauden varsinainen syy käsittelemättä. Seuraavan tilaisuuden tullen sairaus iskee uudelleen ja nyt tarvitaan taas hoitoa ja resistantin bakteerikannan tappamiseen tarvitaankin entistä rajumpi hoitokuuri. Vastustuskyky on heikentynyt ja sairauden syy on olemassa. Sairastumisen edellytykset ovat aina olemassa entistä vaikuttavampina. Parantajaa (lääkekuuria) tarvitaan taas. Markkinat ruokkivat itseään - sekö on tarkoitus?
Parannettavan oman tiedostamisen vaikutus
Parantumiseen liittyy kaksi tekijää. Parannettavaan kohteeseen energian siirto eli huomion keskittäminen (parantamistoimena) ja kineettisen muistin seurausodotuksen uuden vaihtoehdon tarjoaminen (eli sairastumiseen johtavan toiminnan muuttaminen sellaiseksi, ettei sairastumista tarvita reagointimallina tilanteen uudelleen tullessa kohdalle).
Parannettavan oma kineettinen muisti ohjaa sairastumiseen, jos se on "paras" vaihtoehto. Tämä reagointimalli säilyy vaikka sille olisikin "parempi" vaihtoehto eli otollisissa olosuhteissa se palautuu. Jos parannettavalla on oma tieto prosessista, hän voi mielen avulla tukea ei-sairastumista-tarvita -vaihtoehtoista reagointia ja samalla hän tietoisesti kohdistaa huomionsa (siirtää energiaa) tukemaan tätä. Salamenoihin perustavalla paranemisella ei ole tätä vaikutusta ilman sokeaa uskoa itse salamenojen vaikutukseen. Pienikin epäily luo edellytykset paluuseen sairautta-tarvitaan -olotilaan.
Hyväksyntää myös rituaaleille
Aikaisemmasta huolimatta en halua kokonaan sulkea pois parantamisessa rituaalien merkitystä. Rituaaleilla voidaan luoda parantamiselle otollinen ilmapiiri (jos rituaalista ei tehdä "uskon asiaa"). Sellaisena rituaali tekee parantamistilanteesta rentouttavan ja voi toimia parantamiseen valmistavana ja myöhemmin muistin vahvistuksenakin. Paraneminen ei kuitenkaan ole rituaalin tulosta.
Jos rituaali on niin vahva tunne-elämys, että parannettava työntää sen mieleensä tiedostamattomaksi (eli sama kuin trauma, jonka syytä ei mieli suostu palauttamaan), se voi toimia kahdella tavalla. Molemmissa tuloksena on kineettisen muistin seurausodotuksen muutos.
Noita- ja kulttimenot parantamisrituaaleina
Rituaali voi olla niin vahvasti traumaattinen, että sen tiedostettavuuden syrjäyttämisen lisäksi, se liittää kineettiselle muistille ehdottomasti vältettävän seurausodotuksen. Tällöin rituaali on kuin sairauden kauhukuva ja paraneminen on pääseminen eroon (paranemisen valitseminen) tämän kauhukuvan ahdistuksesta. Kuulostaa melkein ns alkoholivalistukselta 50-luvulla! Tämäntapaisia parantamisrituaaleja esiintyy kultti- ja noitamenoissa ja niissä parannettava on usein sekä psyykkisen että fyysisen väkivallan kohteena. On loogista, että tällaisen jälkeen kineettisen muistin ja paranoidisen mielen tuloksena on kaikin keinoin välttää seurausodotusta, joka johtaisi samaan tilanteeseen.
Hallusinaatiorituaali
Rituaali voi myös tuottaa "uskonnollisen herätyksen" eli euforisen tilan, jossa paraneminen on niin ehdottoman hyvä seurausodotus kineettiselle muistille, että kineettinen muisti valitsee sen reagointitavaksi potentiaalisessa sairastumistilanteessa. Psyyken kannalta tämä on riskialtista toimintaa, koska kyseessä on psykoottisessa tilassa aikaansaatu muutos. Se voi myös johtaa päinvastaiseen vaikutukseen, jonka logiikka on: jos olen sairas, saan kokea sen uudelleen. Silloin sairastumisesta tulee ns parempi seurausodotus mutta siihen ei välttämättä liitykään paranemista, koska sehän on nyt seurausodotuksena tämän "nousuhumalatilan" loppuminen. Jäljelle jääkin krapula ja vieroitusoireet!
Voit lukea sen myös shamaanin kotisivulta.
